Anna oli oikeassa Oskariin ja lapseen nähden -- Oskar ei kernaasti
päästänyt sitä näkyvistään viideksi minuutiksikaan, ei päivällä eikä
yöllä. Kylvetettäessä hän piti tarpeellisena olla ylivalvojana
saapuvilla, ja imetettäessäkin oli hänen pakko pitää vartiota. Tuhannet
tapaturmien aavistukset peloittelivat alati, ja häntä huimasi, kun
lapsi alastomana makasi täti Margretin helmaliepeellä. Jos se hänen
ruokahuoneessa ollessaan parahti itkuun, niin hän hyökkäsi yläkertaan
neljä porrasta kerrallaan, ja jos jotakin jytkähti yläkerran lattiaan,
niin hän vapisten vaaleni. Lapsenkamarin vierashuoneessa nukkuen hän
yöllä piti oveaan avoinna, ja jos lapsi oli kärtyinen, niin hän seurasi
silmillään täti Margretin astelua edestakaisin (rohkenematta itse ottaa
lasta kantaakseen), kuin olisi lapsi nauttinut liiaksi laudanumia.
Täten kului kaksi päivää, eikä Oskar astunut ulos ovesta. Thora kuuli
hänen viereisessä huoneessa mielistelevän tahi nuhtelevan täti
Margretia, puhelevan tahi naureskelevan lapselle, ja hänen sydämensä
uhkui onnea. "Mutta kestääkö sitä?" hän kysyi itsekseen.
Sillävälin Helga kotonaan istuen, näistä iloista syrjäytettynä, tunsi
olonsa ankeaksi. Kolmantena päivänä Oskar sai häneltä kirjeen, jossa
hän ilmoitti haluavansa puhua tärkeästä asiasta ja pyysi häntä
viipymättä pistäytymään luokseen. Oskar ei pystynyt vastustamaan. Pieni
hajuvedeltä tuoksuva kirjekuori veti puoleensa kuin magneetti.
Hän lähti ulos kävelylle miettiäkseen, mitä tekisi, ja joka askel vei
häntä johtajan asunnolle päin. Puolen tunnin kuluttua hän huomasi
olevansa pienessä vierashuoneessa järven puolella, ja Helga seisoi
hänen edessään alla päin nöyrempänä ja kainompana, mutta myöskin
vastustamattomampana kuin konsanaan.
"Minun on tehtävä tunnustus sinulle", hän virkkoi, "jos minulle
vihastut, niin minun on se kärsittävä."
Hän oli ollut syypää Thora paran äkilliseen sairauteen. Pettymyksensä
kalvamana hän oli poikennut hallitustaloon soimaamaan sisartaan
nöyryytyksestään. Kenties oli hän puhunut liikoja ja enemmän kuin totta
oli, ja oli pahoillaan ja häpeissään. Hän olisi tahtonut pyytää
Thoralta anteeksi, ja jos Oskar sen tekisi hänen puolestaan. --
"Mielihyvällä, Helga", vastasi Oskar. "Mutta kaikki on hyvin, kun loppu
on hyvä, ja miksi puhuisimme asiasta enempää?"
"On toinen, josta halusin puhua", sanoi Helga, ja sitten tuli esille
varsinainen aihe.
Thora paran hourio oli ollut murhanhimoa; hän oli uhannut ottaa
syntymättömältä lapseltaan hengen. Olisi kauheaa, jos hän
heikkoudessaan ja harhahaaveissaan yrittäisi toteuttaa uhkauksensa!
"Mutta se kaikki on nyt ohitse, Helga", selitti Oskar. "Lapsen
synnyttyä on Thora ollut säveä kuin karitsa, uhkuen hellyyttä ja
rakkautta."
"Niin luulin minäkin tähän aamuun asti", sanoi Helga. "Mutta isä sanoo
äitisi nähneen mielettömyyden oireita.
"Taivaan vallat!" huudahti Oskar.
"Jokainen näkyy sitä kuulleen, paitsi sinä. Pidin vääränä jättää sinut
tietämättömyyteen, ja sen vuoksi ilmoitin asian."
"Kiitos, Helga, siinä teit hyvin, ja jos Thora rukassa vielä on
sellaista --"
"Siitä ei voi olla epäilystäkään, Oskar. Hän sanoi äidillesi haluavansa
kuolla, lapsi kerallaan."
"Häntä täytyy vartioida -- lasta myös. Täytyy pitää hoitajattaria yötä
päivää."
"Onko siinä kylliksi, Oskar? Tiedät, kuinka ovelia ihmiset ovat
sekamielisinä. Ja lapsihan on niin hento pikku olento. Sen henki
voidaan silmänräpäyksessä nitistää."
"Tarkoitat, että tulisi siirtää lapsi muuanne?"
"Se saattaisi olla turvallisinta -- joksikin aikaa ainakin. Se voisi
tulla tänne. Pitäisin siitä mitä tarkinta huolta. Mutta hoitajaansa sen
ei tarvitse vaihtaa. Täti Margretin on joka tapauksessa pian tultava
kotiin."
"Se täytyy tehdä, Helga. Olisi liian hirveää, jos lapselle jotakin
tapahtuisi. Minä menettäisin järkeni."
"Ja ajattelehan Thoraa. Se olisi kymmentuhatkertaisesti kauheampaa
hänelle."
"Thora raukka! Se särkee hänen sydämensä", huokasi "Näyttää siltä, kuin
olisin tuomittu tuottamaan tuskaa ja murhetta ja kuoleman hänelle."
"Meidän täytyy olla julmia ainoastaan ollaksemme armeliaita, Oskar.
Mutta älä toimi yksistään minun neuvostani, äläkä Jumalan tähden sano
minun mitään huomauttaneen. Kysy joltakulta muulta."
"Sen teen."
"Kysy kuvernööriltä."
"Isältä?"
Tuota nimeä mainittaessa, he pysähtyivät ja katselivat toisiaan ääneti,
kuin olisi aave heidän väliinsä astunut.
"Onko kuulunut mitään Monte -- Kööpenhaminasta, piti sanomani?" kysyi
Helga.
"Ei mitään vielä, mutta joka päivä pelkään jotakin tapahtuvan."
"Mitä tapahtuneekaan, minä en milloinkaan unohda, että sen teit minun
tähteni, Oskar."
Hän ojensi kätensä Oskarille, joka tarttui siihen, piteli sitä tuokion,
sitten suuteli sitä intohimoisesti ja pakeni talosta.
Päivemmällä pidettiin hallitustalossa perheneuvottelua siitä, mitä oli
tehtävä. Kuvernööri ja johtaja olivat koolla, ja Oskar ja Anna. Täti
Margret tuli alas viimeisenä, jätettyään palvelustytön huostaan lapsen.
"Magnuskin on lapsenkamarissa", hän kertoi. "Hän toi kantamuksen puita
uuniin, ja Thora kuuli hänen äänensä, ja nyt he juttelevat avoimen oven
läpi."
Tohtori Olsen oli kutsuttu neuvotteluun, ja lausui mielipiteensä
varovasti. Tuollaiset murhanhoureet johtuvat heikkoudesta ja ovat
tavallisesti hetkellistä laatua. Synnytyksen jälkeen hän ei itse ollut
nähnyt mitään merkkiä sellaisesta, mutta jos Anna oli, niin hän ei
tahtonut joutua vastuuseen ehdotetun toimenpiteen vääjäämisestä, Anna
nyökkäili ja vaikerehti ja selitteli, ettei hän lopultakaan voinut olla
varma. Hän oli saattanut erehtyä Thoran sanoista. Kenties oli lapsi
raukka ajatellut aivan toista.
Täti Margret oli nyt samaa mieltä, mutta paljoa pontevampi. "En usko
siitä sanaakaan", hän intti, "ja pahoittelen häntä alkuaankaan
epäilleeni. Thora on Nielsen eikä loukkaisi hiuskarvaakaan lapsen
päästä."
"Tässä ei ole sijaa tunteellisuudelle", arveli kuvernööri. "Jos Thora
kärsii sekamielisyyttä, vaikka miten ohimenevää, niin meidän täytyy
suojella häntä heikkoutensa vaaroilta."
"Yhdyn sinuun, Stephen", virkkoi johtaja. "Minua surettaa -- surettaa
tyttäreni tähden -- mutta yhdyn, yhdyn."
"Se on velvollisuutemme, selvä velvollisuutemme", jatkoi kuvernööri,
"ensinnäkin lasta kohtaan, joka on kahden perheen jälkeläinen --
nykyään ainoa jälkeläinen -- ja sitten nuorta äitiä itseään kohtaan,
jolla enemmän kuin kellään muulla olisi oikeus meitä soimata, jos
jättäisimme sen tekemättä ja onnettomuus tapahtuisi."
"Niin olisi tosiaan, Stephen, niin olisi", vahvisti johtaja.
"Se tuntuu julmalta, niin kamalan julmalta", huokaili Anna.
"Mutta tapahtuu vain Thoran parhaaksi, äiti", sanoi Oskar.
"Sen tiedän, Oskar, kyllä, mutta julmaa se on sentäänkin."
"Haluaisinpa kuulla, kuka sen ottaa tehdäkseen", huudahti täti Margret.
"En minä ainakaan -- sen sanon."
"Sitten on Annan itsensä se tehtävä", tuumi kuvernööri.
"Ei, ei, älä minua pyydä", vastusti Anna.
"Miks'en? Kuka on sopivampi sellaiseen armeliaisuuden ja rakkauden
tekoon? Ja Oskar myös -- Oskarin itsensä, jos tarvitaan, täytyy kantaa
lapsi johtajan asuntoon."
Oskarin huulet vaalenivat ja värähtelivät, ja sydän hytkähteli
kylkiluihin.
Päätettiin ottaa lapsi äidiltään jo samana iltana, heti kun Thora
nukkui ja talo oli hiljaisena.
"Mutta hän uinahtaa lapsi rinnallaan, ja aina herää sen halutessa
pulloa", sanoi Anna,
"Minä annan hänelle unijuomaa -- hän nukkuu aamuun asti", huomautti
tohtori.
"Oi voi! Auta armias! Minusta tuntuu kuin varkaasta", valitti Anna.
"Tahi murhaajasta", tiuskaisi täti Margret.