Uusi-uskolaiset kirjoittivat silloin vuoden tuhatneljäkymmentäkuusi
Herran syntymän jälkeen.
* * * * *
Purppurainen hämärä muuttui tummaksi, lauhaksi yöksi.
Kuu ei vielä ollut noussut Marosin laakson yläpuolelle,
taivaankansikaan ei valaissut tasankoa, vaan kumotti omassa
korkeudessaan.
Tähtitarhat taajenivat tänä ihmeellisen selkeänä yönä. Rauhassa
vaeltavien taivaallisten laumojen joukkoon, joita pusztan kansa pitää
silmällä, sekaantui outoja tähtiä. Pieniä teräväsilmäisiä eläimiä,
jotka tuntemattomien tähtiriuttojen timantti-usvan ympäröimiltä
huipuilta heittäytyivät alas kuin vuorivuohi laitumella käyvän
lammaslauman keskelle.
Vain yhdellä taholla oli taivas tumma: virran suunnalla. Siellä
pelottavassa pimeydessä, aivankuin maan uumeniin johtavassa aukossa,
häämötti Csanádin maalinnan rakennusrykelmä.
Lankkuaidalla varustettujen vallien ja jättiläishirsistä rakennettujen
ikitornien varjokuva on kuin muodoton nyrkki, joka on tarttunut vapaan
pusztan kurkkuun ja heittänyt sen maahan. Tai kuin musta arkku, johon
Etelä-Unkarin kansallisuuksien vapaus on haudattu. Musta varoitustaulu
tasangon sydämessä. Ikuinen uhka ja säälimätön mahtikäsky, joka jyrisee
telttapakanoille.
Ajtony herran muinaisen valtakunnan kaukaisimmassakin kolkassa tuntuu
tukahduttava painostus, jolla tuo musta rakennusrykelmä ahdistaa
pusztan rintaa. Sen painon alla vapaan pusztan kansat korisevat,
kiemurtelevat kuin metsäkauris ilveksen kynsissä, mutta eivät kykene
enää nousemaan jaloilleen.
Hämärissä, kun linnan portit jo ovat suljetut, ilmaantuu muutamia
aavemaisia haamuja näköpiirin reunalle tasangolle. Ne ovat
kuljeskelevia seikkailijoita, arkoja yön ritareita, jotka äänettömästi
kiertävät maavallitusta ja vihasta hehkuvin silmin tuijottavat
torneihin.
Vallitusten ja puutornien yläpuolelle kohoaa mahtava kivipalatsi
ylpeästi valliten linnaa. Niin uhmaavasti se kohottaa taivasta kohti,
kulmatorninsa, aivankuin neljällä nyrkillään uhkaisi kiitäviä pilviä.
— Jumalan linna! — kuiskaavat pusztan ihmiset.
Siellä asuu tuo uusi jumala, jonka István kuningas toi maahan. Hänen
palatsissaan käynyt tietää kertoa, että sen seinätkin ovat verhotut
hopealla ja sametilla. Siellä on verisiä palvontakuvia, puoleksi
nyljettyjä ja ristiinnaulittuja pikku jumalia... Jumalan linnaa
vartioivat mustat papit. Ne paastoovat paljon, ruoskivat itseään ja
laulavat kuolinvirsiä. Sillä uusi jumala on murheellinen jumala, jonka
mieli halaa kyyneleitä ja tuskaa. Uusi jumala on vihainen herra,
hän heittää ijankaikkiseen tuleen jokaisen, joka ei maksa hänelle
kymmenyksiä.