Herczeg Ferenc, unkarilainen kirjailija, on syntynyt 1863 ja on siis
nyt viidenkymmenen vuoden vanha. Ollen parhaissa miehuuden voimissa
voi häneltä odottaa vielä monta arvokasta lisää Unkarin kansalliselle
kirjallisuudelle. Viime aikoina hän ei kuitenkaan ole ollut oikein
uskollinen runottarelleen, vaan on sen sijaan heittäytynyt politiikan
hurjina kuohuviin pyörteisiin. Valtiopäivämiehenä hän kuuluu
kansalliseen työpuolueeseen ja on nykyisen pääministerin, kreivi
István Tiszan innokas kannattaja. Tämä on ehkä jonkunverran vähentänyt
hänen suurta kansansuosiotaan, varsinkin äärimmäisten radikaalien ja
vastustusmiesten piireissä.
Mutta kukaan ei kuitenkaan voi kieltää hänen suurta kykyään, hänen
vilpitöntä isänmaanrakkauttaan ja kansallismielisyyttään. Herczeg
on puhdas unkarilaishenkinen kirjailija, johon vieraat virtaukset
eivät ole päässeet vaikuttamaan. Hän on pysynyt unkarilaisen
elämän unkarilaisena kertojana, kun sen sijaan monet nuoremmista
kirjailijoista ovat tavallaan asettuneet kuvattavansa kansan
sivulle tai yläpuolelle ja sieltä usein ylimielisellä ivalla ja
ymmärtämättömyydellä käsitelleet aiheitaan. Heidän teoksensa eivät ole
unkarilaisia mieleltään, joskin sitä kieleltään. Tämä koskee varsinkin
niitä nuoria kirjailijoita, joiden näytelmät nykyään kiertävät ympäri
Europpaa. Useimmat niistä eivät tuota suurtakaan kunniaa Unkarille,
sillä vaikka niiden aihe onkin otettu Unkarista, niin niiden henki
ei ole unkarilainen, vaan budapestiläis-juutalainen. Syystä kyllä
huomauttaakin eräs arvostelija, että oikeille unkarilaisille tuottaisi
paljoa suuremman ilon, jos näiden tekeleiden sijasta Herczegin näytelmä
»Bizánc» (Byzantium) lähtisi kiertämään maailmaa, sillä vaikka se
aiheeltaan käsitteleekin Itä-Rooman keisarikunnan oloja, niin sen
hengeltään kuitenkin tuntee unkarilaisen miehen kirjoittamaksi. Sekä
aiheeltaan että käsittelyltään syvästi isänmaallinen kansallishenkeä
kohottava on hänen näytelmänsä »Ocskay brigadéros» (Brigadikenraali
Ocskay), joka käsittelee Rákóczi II:sen aikaisia oloja.
Paitsi näytelmiä on Herczeg julkaissut suuren joukon novelleja ja
romaaneja, joiden aiheet yleensä ovat otetut nykyaikaisen unkarilaisen
yhteiskunnan ylemmistä piireistä. Kaikissa niissä ilmenee kirjailijan
hillitty ja ylhäinen tyyli, tarkka huomiokyky ja hieno huumori.
Herczeg ei koskaan ponnistele saadakseen aikaan rakettivaikutuksen,
ja siksi hän ei herätäkään lukijassa sellaista kovaäänistä naurua,
josta jälkeenpäin tuntee pahoinvointia. Hänen kertomustaan seuraa
mielihyvällä, myhäillen ja itsekseen myönnellen, että hyvin sanottu,
mainion hyvin sanottu. Toisinaan hänen kertomuksistaan huokuu
hiljainen, tyyni kohtaloonsa alistuminen. Sielunkuvaus on aina sattuvaa
ja syvää. Varsinkin naisen sielunelämää Herczeg mielellään kuvaa.
Herczegiltä on ennen suomennettu, paitsi eri sanomalehdissä olleita
novelleja, mainion humoristinen Gyurkovics-sarja. Tämä nyt suomennettu
teos »Pogányok» on hänen huomattavin romaaninsa. Se kuvaa kristinuskon
ja pakanuuden välistä taistelua Unkarissa. Mutta ei vain kristinuskon
ja pakanuuden välistä taistelua, vaan eri kansallisuuksien välistäkin,
sillä suuri, voisipa sanoa päähuomio on kohdistettu kansallisille
vastakohdille. Vaikka kyllä petshenegit, jotka kirjassa ovat
asetetut etualalle, oikeastaan olivat turkkilainen eikä unkarilainen
heimo, niin voidaan kuitenkin täydellä syyllä sanoa, että tässä
käsitellään suomalais-ugrilaisten kansojen taistelua maahan tunkevia
länsimaalaisia, varsinkin germaaneja vastaan. Kirjailija on näet
pitänyt petshenegejä — samoinkuin turkkilaistakin — unkarilaisten
sukulaisina ja antanut niille täydelleen unkarilaisten ominaisuudet.
Tällaisen aiheen luulisi herättävän mielenkiintoa meilläkin.
Suomentaja.