Ensimmäinen kohtaus.
Salisbury. Aukea paikka.
(Sheriffi vartijoineen vie Buckinghamin mestattavaksi.)
BUCKINGHAM.
Siis kuningasta ei saa puhutella?
SHERIFFI.
Ei, hyvä loordi; nyt vaan malttamusta.
BUCKINGHAM.
Edwardin lapset, Hastings, Rivers, Grey,
Sa, hurskas Henrik, kaunis poikas Edward,
Vaughan ja kaikki, jotka tunnottomat,
Salaiset ilkijuonet surmaan syöksi,
Jos synkät suuttunehet sielunne
Näkevät halki pilvein tämän hetken,
Niin kostoks ilkkukaa mun loppuani!
Nyt henkien on päivä, eikö niin?
SHERIFFI.
On, hyvä herra.
BUCKINGHAM.
Henkien siis päivä
On minun ruumihini tuomiopäivä.
Tää päivä se, jot' itselleni toivoin,
Kun Edward eli, jos mua lapsillensa
Tai vaimons' ystäville viekkaaks löyttäis.
Tää päivä, jona sortuvani toivoin
Paraimman uskottuni pettämänä.
Tää henkein päivä, tää se viimeinen
On määräpäivä henki raukalleni.
Tuo kaikki näkevä, jot' ilkailin,
Kääns' omaan päähän valherukouksen
Ja todest' antoi, mitä suotta pyysin;
Näin jumalattomain hän miekkaa ohjaa,
Sen kääntäin kärjen haltijainsa rintaan;
Näin Margareetan kirot päälleni
Raskaina lankee: "Muista", niin hän sanoi,
"Sydäntäs murehella kun hän raataa,
Ett' oli Margareeta ennustaja." --
Häpeäpaaluun minut viekäätten;
Syy luopi syyn ja vääryys vääryyden.
(Buckingham, sheriffi ja vartijat poistuvat.)
Toinen kohtaus.
Tasanko Tamworthin läheisyydessä.
(Richmond, Oxford, sir James Blunt, sir Walter Herbert y.m.
tulevat helisevin soitoin ja liehuvin lipuin, marsittaen
sotajoukkojaan.)
RICHMOND.
Näin, rakkaat ystävät ja aseveikot,
Te hirmuvallan ikeen ruhjomat,
Maan sydämmeen näin kauas olemme
Nyt estämättä marssineet, ja täällä
Me Stanleylt', isältämme, kirjeen saamme,
Mi täynn' on lohtua ja rohkaistusta.
Tuo julma, ryösteliäs verikarju,
Mi laihot, viinatarhat teiltä tonki,
Ja ahmaa kuumaa vertanne kuin rapaa,
Ruhonne raamastaen purtilokseen,
Se rietas karju saaren sydämmessä
Nyt Leicesteriä lähell' on, ma kuulin;
Tamworthist' on vaan päivän matka sinne,
Eteenpäin, Herran nimeen, uljaat veikot!
Terävän sodan yksi veri-isku
Ikuisen rauhan sadon meille korjaa.
OXFORD.
Kuin tuhat miestä hyvä omatunto
Tuot' inhaa verikoiraa vastustaa.
HERBERT.
Varmaankin ystävänsä meihin liittyy.
BLUNT.
Pelosta vaan he ystäviään ovat;
Hänestä luopuvat, kun kovaan ottaa.
RICHMOND.
Kaikk' eduksemme. Mars siis, Herran nimeen!
Kuin pääsky liitää toivo: jumaluuttaa
Kuninkaat, kuninkaiksi moukat muuttaa.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Bosworthin kenttä.
(Kuningas Richard sotajoukkoineen, Norfolkin herttua,
kreivi Surrey y.m. tulevat.)
RICHARD.
Tää Bosworthin on kenttä; teltat pystyyn! --
No, kreivi Surrey, miks on katsees synkkä?
SURREY.
Sydän on mulla kymmenkertaisesti
Katsettan' iloisempi.
RICHARD.
Herttua Norfolk, --
NORFOLK.
Täss', armollinen kuninkaani.
RICHARD.
Norfolk,
Tääll' iskuja ei säästetä, vai kuinka?
NORFOLK.
Niit' annetaan ja saadaan, majesteetti.
RICHARD.
Telttani pystyyn! Tän yön makaan tässä;
Mut missä huomenna? -- No, yhtä kaikki. --
Kuin suuri lienee petturien joukko?
NORFOLK.
Kuus-, seitsentuhansinen korkeintaan.
RICHARD.
Kolmasti vahvempi on meillä voima,
Ja nimi kuninkaan on luja linna,
Jot' ovat vailla vihollisen puolla.
Telttani pystyyn! -- Tulkaa, ylimykset,
Nyt paikan etuisuutta tarkastamme. --
Kokeneet miehet tänne neuvonpitoon.
Nyt tarkka kuri vaan! Pois velttous!
Huomenna kova alkaa ponnistus.
(Menevät.)
(Kentän vastaiselta puolelta tulevat Richmond, sir William
Brandon, Oxford ja muita sotaherroja. Sotamiehet pystyttävät
Richmondin telttaa.)
RICHMOND.
Väsynyt aurinko jo kultiin laski
Ja tulivaunujensa kirkkaat jäljet
Lupaavat ihanata huomispäivää. --
Te lippuani kannatte, sir Brandon. --
Telttaani mustetta ja paperia!
Ma kaavan laitan, suunnan tappelulle,
Kullekin päällikölle määrään työnsä
Ja tarkoin osittelen joukkosemme.
Te, kreivi Oxford, -- te, sir William Brandon, --
Ja te, sir Walter Herbert, jäätte tänne.
Rykmenttins' ohjaksiin jää kreivi Pembroke:
Sir Blunt, hyv' yötä hälle sanokaa
Ja että kello kahdelt' aamuisella
Ma häntä teltassani nähdä toivon. --
Viel' yksi pyyntö, herra kapteeni:
Miss' on lord Stanleyn maja, tiedättenkö?
BLUNT.
Jos en lie erehtynyt lipuistaan, --
Ja ett'en ole, siitä olen varma, --
Niin rykmenttins' on puolen peninkulmaa
Kuninkaan valtajoukost' etelään.
RICHMOND.
Jos vaaratta sen voitte, hyvä Blunt,
Niin yrittäkää hänen puheillensa
Ja viekää hälle tämä tärkki kirje.
BLUNT.
Sen, herra, teen, niin totta kuin ma elän.
Jumala teille rauhaist' yötä suokoon!
RICHMOND.
Hyv' yötä, rakas Blunt! Nyt tulkaa, herrat:
Neuvottelemme huomispäivän töistä;
Telttaani tänne: ilm' on raakaa, kylmää.
(Menevät telttaan.)
(Kuningas Richard tulee teltallensa, Norfolk,
Ratcliff ja Catesby hänen seurassaan.)
RICHARD.
Mit' on nyt kello?
CATESBY.
Illallisen aika:
Yhdeksän lyönyt.
RICHARD.
Nyt en illasta. --
Mustetta, paperia mulle tuokaa. --
Mun onko kypärini kevennetty
Ja kaikki varukseni telttaan viety?
CATESBY.
On, majesteetti; kunnossa on kaikki.
RICHARD.
Nyt, hyvä Norfolk, joutuun asemaasi.
Visusti tarkkaa; taatut ota vahdit.
NORFOLK.
Paikalla, herra.
RICHARD.
Havahdu kiurun kanssa, rakas Norfolk.
NORFOLK.
Sen lupaan.
(Menee.)
RICHARD.
Ratchff!
RATCLIFF.
Armollinen herra?
RICHARD.
Lähetä aseairut Stanleyn luokse,
Ett' ennen aamun koittoa hän tänne
Väkensä laittaa, muuten poikans' Yrjö
Ijäisen yön pimeeseen loukkoon sortuu. --
Yökynttiläni! -- Sarkkaan viiniä!
Kimoni Surrey aamuks satuloitkaa!
Lujatko peitseni, eik' ylen raskaat? --
Ratcliff! --
RATCLIFF.
Täss', armollinen herra.
RICHARD.
Tuon valjun lord Northumberlandin näitkö?
RATCLIFF.
Hämyssä kulki kreivi Surreyn kanssa
Joukosta joukkoon kautta koko leirin
Väkeä rohkaisten.
RICHARD.
Vai niin; se hyvä. --
Pikari viiniä! Ei enää mulla
Tuot' ole mieltä hilpeää kuin ennen,
Ei samaa hengen pontta. -- Laske tuohon. --
Käsillä onko paperi ja muste?
RATCLIFF.
On, armollinen herra.
RICHARD.
Hereillä pidä vahdit. Menkää täältä.
Telttaani tule, Ratcliff, puol'yön aikaan
Ja yllen' asu auta. -- Menkää, sanon.
(Kuningas Richard vetäytyy telttaansa. Ratcliff
ja Catesby poistuvat.)
(Richmondin teltta avautuu, josta näkyy hän itse
ja hänen sotamiehensä y.m.)
(Stanley tulee.)
STANLEY.
Kypäris onni kruunatkoon ja voitto!
RICHMOND.
Elatus-isä jalo, sulle suokoon
Yö synkkä kaiken voitavansa lohdun!
Sanohan, kuinka jaksaa rakas äiti?
STANLEY.
Mun kauttani sun äitisi sua siunaa,
Rukoillen hyvää aina Richmondilleen.
Se siitä. -- Hetket hiljaiset jo rientää,
Idässä pimeys juovittuu ja taittuu.
Lyhveen, sillä lyhyytt' aika vaatii,
Varustu taistoon varhain huomenelta,
Ja onnes heitä veri-iskujen
Ja surmaa tuijottavan sodan varaan.
Sen, minkä voin, -- en voi, näet, mitä soisin, --
Ma ensi tilass' aikaa koitan pettää
Ja sua tässä vaaraleikiss' auttaa;
Mut liiaks puoltasi en pitää tohdi,
Jos nähdään se, niin nuori veljes Yrjö
Isänsä nähden heti mestataan.
Hyvästi! Kiireinen ja arka aika
Meilt' ystävyyden juhlamenot kieltää
Ja hellän haastelon ja sananvaihdon,
Mi pitkäst' eroajast' olis hauskaa.
Suo, Jumal', aikaa näihin lemmen juhliin!
Hyvästi! -- Onnea ja rohkeutta!
RICHMOND.
Leiriinsä hänet viekää, hyvät loordit.
Nukahtaa koitan raskailt' aatoksilta,
Jott' aamull' uni lyijyinen ei painais,
Kun voiton siivillä mun tulee nousta.
Hyv' yötä vielä kerran, hyvät loordit!
(Stanley, loordit y.m. poistuvat.)
Sä, jonka soturi ma olla tahdon,
Oi! armon katse luo mun miehistööni;
Vihasi surmarauta heille anna,
Jonk' isku raskas vastustajan päästä
Kypärin luvattoman pirstoaisi!
Tee meidät kuritukses aseiksi,
Ett' ylistää sua voitossasi saamme!
Sun haltuus valppaan annan sieluni,
Ennenkuin silmäin ikkunat ma suljen.
Mua unessa ja valveill' aina kaitse!
(Nukkuu.)
(Edward prinssin, Henrik kuudennen pojan, haamu nousee maasta
molempien telttain välistä.)
HAAMU.
(Richardille.) Huomenna mieltäs raskahana painan.
Sa muista, kuinka heiteessäni kaadoit
Mun Tewksburyssa: kammo siis ja kuole! --
(Richmondille.) Iloitse, Richmond; murhattujen prinssein
Rikotut sielut rinnallasi sotii.
Aluva Henrikin sua rohkaa, Richmond.
(Kuningas Henrik kuudennen haamu nousee.)
HAAMU.
(Richardille.) Kun olin kuolevainen, reikää monta
Voideltuun pistit ruumiiseeni. Muista
Mua ja Toweria; kammo ja kuole! --
Ma Henrik kuudes oon: kammo ja kuole! --
(Richmondille.) Pyhälle sulle, puhtahalle, voitto!
Henrik, jok' ennusti sun päähäs kruunun,
Unessa rohkaa sua: elä ja heidi!
(Clarencen haamu nousee.)
HAAMU.
(Richardille.) Huomenna mieltäs raskahana painan.
Ma, jonka hengilt' inha viini huuhtoi,
Poloinen Clarence, jonka vilppis petti!
Huomenna taistelussa mua muista!
Hervotkoon kalso miekkas: kammo ja kuole!
(Richmondille.) Sun puolestasi, Lancasterin taimi,
Rikotut Yorkin versot rukoilevat.
Hyvä enkeli sua kaitkoon! Elä ja heidi!
(Riversin, Greyn ja Vaughanin haamut nousevat.)
RIVERSIN HAAMU (Richardille).
Huomenna mieltäs raskahana painan,
Rivers, Pomfretin uhri. Kammo ja kuole!
GREYN HAAMU (Richardille).
Sa Greytä muista, kammo sielussa.
VAUGHANIN HAAMU (Richardille).
Sa Vaughania muista; peitses laske
Pelolla syyllisen. Kammo ja kuole!
KAIKKI (Richmondille).
Herää, ja tiedä: kirouksemme tuntoon
Kukistuu Richard. -- Herää, voittoon nouse!
(Hastingsin haamu nousee.)
HAAMU.
(Richardille.) Verinen syntinen, nyt syntiis herää;
Verisess' ottelussa päiväs päätä!
Lord Hastingsia muista. Kammo ja kuole! --
(Richmondille.) Sa, tyyni, kirkas sielu, valvene!
Englannin hyväks sodi, taistele!
(Molempien nuorten prinssien haamut nousevat.)
HAAMUT.
(Richardille.) Toweriin tukehtuneet serkkus näe:
Kuin lyijy sydäntäsi painamme,
Häpeään, tuhoon, surmaan sinut syösten.
Nepaittes sielut huutaa: kammo ja kuole! --
(Richmondille.) Nuku, Richmond, henkes iloon havatkoon!
Sua karjun hampaist' enkel' auttakoon!
Elä ja kuninkaita sarja siitä!
Edwardin poika-raukat toivoo: heidi!
(Kuningatar Annan haamu nousee.)
HAAMU.
(Richardille.) Sun vaimos, Richard, kurja vaimos Anna,
Mi levon hetkeä ei luonas saanut,
Sun unesi nyt kauhistuksin täyttää.
Huomenna taistelussa mua muista!
Hervotkoon kalso miekkas! Kammo ja kuole! --
(Richmondille.) Sa, tyyni sielu, nuku makeasti!
Näe voitost', onnest' unta! Puolestasi
Rukoilee vaimo vastustelijasi.
(Buckinghamin haamu nousee.)
HAAMU.
(Richardille.) Ma ensimmäisenä sun valtaan saatoin
Ja viimeisenä ko'in hirmuisuuttas.
Buckinghamia taistelussa muista
Ja oman syyllisyytes kauhuun kuole!
Uneksi surmaa, veritöitä vaan,
Käy kammoll' epätoivon kuolemaan! --
(Richmondille.) Toivossa kuolin saada sua auttaa,
Nyt ilon saat ja lohdun kuolleen kautta.
Sua Jumal' enkeleineen auttakoon,
Ja Richard pöyhkeimmillään kaatukoon!
(Haamut katoavat. Kuningas Richard havahtaa unestaan.)
RICHARD.
Hoi, toinen ratsu! -- Side haavalleni! --
Kies' auttakoon! -- Vait! Se vaan oli unta. --
Pelokas tunto, minkä tuskan tuotat! --
Kah, liekki siintää! -- Sydänyö on synkkä.
Pintaani kylmä kauhun hiki karmii.
Pelkäänkö? Itseäni? Muit' ei täällä.
Richardia Richard rakastaa; se tietää:
Minä olen minä. Murhaajaako täällä?
Ei, -- on: min' olen täällä; pakoon siis! --
Ketä? Itseäni? Hyvä; mistä syystä?
He, kostaakseni. Kelle? Itselleni?
Ah, rakastanhan itseäni! Mistä?
Hyvästäkö, jot' itselleni tein?
Ei, ei! Ma ennen itseäni vihaan
Pahuuden töistä, joita tein ma muille.
Min' olen konna. Valett'! Enpä ole.
Älä herjaa, narri! -- Älä mairi, narri!
On tunnollani tuhat eri kieltä,
Ja joka kielellä on eri kanne,
Ja joka kanne mua konnaks syyttää.
Niin, väärää, väärää valaa ylimäärät,
Ja murhaa, hirmumurhaa julmat määrät,
Rikosta kaikkinaista täydet määrät
Lain eteen käy ja huutaa: syypää! syypää!
Ma kammon. -- Ei niin luotukaan mua lemmi;
Jos kuolen, ei niin sielukaan mua sääli; --
Ja miksi sääliskään, kun en ma itse
Vähääkään omaa itseäni sääli? --
Minusta kaikki murhaamani sielut
Tulivat telttaani ja kaikki huutain
Huomenna kostavansa Richardille.
(Ratcliff tulee.)
RATCLIFF.
Kuningas, --
RICHARD.
Kuka siellä?
RATCLIFF.
Ratcliff, herra;
Kylässä valpas kukko kahdest' on jo
Huomenta tervehtinyt; ystävänne
On nousseet, soljittavat tamineitaan.
RICHARD.
Näin julmaa unta, Ratcliff. -- Mitä luulet,
Ovatko kaikki ystävämme taatut?
RATCLIFF.
Epäilemättä.
RICHARD.
Pelkään, Ratcliff, pelkään, --
RATCLIFF.
Ei, herra, haamuissa ei pelkäämistä.
RICHARD.
Kautt' apostoli Paavalin, yön haamut
Enemmän kammottavat sieluani
Kuin kymmentuhansinen aseellinen
Miesjoukko, jota johtaa tyhmä Richmond.
Ei vielä päivää. Tule, mua seuraa:
Ma telttain luona tahdon kuuleskella,
Ajatteleeko joku minut pettää.
(Menevät.)
(Richmond herää. Oxford y.m. tulee)
LOORDIT.
Huomenta, Richmond!
RICHMOND.
Anteeks, valppaat loordit:
Tapaatte täällä velton untelon.
LOORDIT.
Kuin olette te nukkunut, mylord?
RICHMOND.
Make'in uni, ihanimmat unet,
Mit' uupuneen on päähän koskaan tullut,
On mulla ollut teidän mentyänne.
Richardin murhaamien sielut tänne
Tulivat telttaan, huutain: ylös voittoon!
Niin, totta, riemua on sydän täynnä,
Näin kaunist' unta muistellessani.
Mik' on nyt huomenhetki, hyvät loordit?
LOORDIT.
Lyönnilleen neljä kello on.
RICHMOND.
Siis aika
On varustautua ja järjestyä. --
(Astuu sotajoukkojen eteen.)
Maanmiehet rakkaat, muuta kuin jo sanoin,
Ei ajan lyhyys eikä kiireet salli
Mun selvitellä: tää vaan muistakaa:
Jumala on ja oikeus puolellamme;
Pyhien, loukattujen rukoukset
Kuin ylvä linnoitus on edessämme;
Vastustajamme muut, pait Richard, meidän
Sois ennen voittavan kuin johtajansa
Ja mikä johtaja? Niin, totisesti,
Verinen tyranni ja murhaaja,
Mies verin noussut, verin varttunut,
Juonilla ensin määrän päähän päässyt
Ja sitten apurinsa surmaan syössyt;
Mitätön kivi, petoksella pantu
Englannin kruunun jaloon kehykseen;
Ainainen taivaan Herran vihollinen.
Jos taivaan vihollista vastustatte,
Niin taivas teitä sotureinaan suojaa;
Tyrannin sortoa jos aherratte,
Niin rauhaist' unta saatte, kun hän sortuu;
Maan vaivaajaa jos vastaan tappelette,
Maan maiheus se teille vaivat maksaa;
Jos vaimojenne turvaks taistelette,
He voittajiksi teitä tervehtivät;
Lapsenne miekasta jos pelastatte,
Niin lastenlapsiltanne palkan saatte.
Siis, nimeen Jumalan ja oikeutemme,
Nyt liput liehumaan ja miekat maalle!
Ma lunnahiksi tästä uhkatyöstä
Kylmälle maalle kylmän ruumiin annan;
Mut jos mua onnistaa, niin voiton saaliist'
Osansa teistä halvinkin on saapa.
Nyt rummut räikkymään ja torvet soimaan!
Jumala, pyhä Yrjö! Richmond, voitto!
(Menevät.)
(Kuningas Richard ja Ratcliff palajavat
seuralaisineen ja sotajoukkoineen.)
RICHARD.
Kuink' arvas Richmondin Northumberland?
RATCLIFF.
Aseisiin sanoi tottumattomaksi.
RICHARD.
Hän sanoi totta. Mitä Surrey siihen?
RATCLIFF.
Hän naurahti ja sanoi: hyvä meille.
RICHARD.
Hän oli oikeassa; niinpä onkin.
(Kello lyö.)
Lueppa lyönnit. -- Almanakka tänne! --
Ken auringon on nähnyt?
RATCLIFF.
En vaan minä.
RICHARD.
Se siis ei tahdo paistaa; kirjan mukaan
Idässä upeillut se on jo tunnin;
Nyt tulee muutamille päivä musta. --
Ratcliff, --
RATCLIFF.
Mylord?
RICHARD.
Ei päivä tahdo tänään paistaa:
Karsaana taivas vaanii joukkojamme.
Pois tahtoisin nuo kastehelmet maasta.
Ei tänään paista! Yhtä hyvin koskee
Se Richmondiin kuin minuun: sama taivas,
Jok' uhkaa mua, karsaa myöskin häntä.
(Norfolk tulee.)
NORFOLK.
Aseisiin! Vihamies jo kentäll' öyhkää.
RICHARD.
Ravakat liikkeet! Kuntoon ratsuni!
Stanleylle sana, että yhtyy meihin.
Väkeni tasangolle johtaa tahdon
Ja sotarintaan näin ne järjestän:
Venytän etujoukon, siihen pannen
Hevos- ja jalkamiestä tasamäärin;
Keskukseen jousimiehet asetan;
Norfolkin herttua ja Surreyn kreivi
Saa jalkaväen johtoonsa ja ratsaat.
Näin järjesteltyäni, seuraan itse
Pääjoukon kanssa; molemmat sen siivet
Lujittaa saapi paras ratsuväki.
Ja sitten auttakoon vaan santta Yrjö! --
No, Norfolk, mitä tästä arvelet?
NORFOLK.
Sotaisa majesteetti, oiva tuuma. --
Tään löysin aamulla ma teltastani.
(Antaa hänelle paperilapun.)
RICHARD (lukee).
"Norfolkin Jukka, et korskastasi hyödy,
Herrasi Riku on ostettu ja myöty."
Tää vihollisen keksimää on juonta. --
Nyt, herrat, toimihinne joka mies.
Meit' ei saa juoru-unet säikyttää;
Vain pelkureit' on varten omatunto,
Keksitty ensin voiman hillikkeeksi;
Käs' olkoon vahva omatuntonamme
Ja lakinamme miekka. Päälle käykää,
Ja sekaan iskekää! Jos taivaisiin
Ei tiemme vie, niin vieköön helvettiin!
Mit' entist' enempää ma sanoisin?
Havaitkaa, ketä vastaan taistelette;
Petoja, roistoja ja kulkureita,
Maamoukkia. Bretagnen hylkiöitä,
Jotk' ylensyönyt maa on kakaissut
Rajuhun seikkailuun ja varmaan surmaan.
Nukuitte rauhassa, he rauhan vievät;
Teill' oli maat ja kauniit vaimot; niitä
He riistää tahtovat ja raiskata.
Ja kuka heitä johtaa? Kurja kollo,
Jok' ikäns' armoill' eli Bretagnessa,
Lellikki, joka eläissään ei ole
Lumessa käynyt kenkää syvemmässä.
Takaisin merten taa nuo roistot pieskää,
Survaiskaa pois nuo röyhkät Ranskan moukat,
Nälkäiset, henkiheitot kerjäläiset,
Jotk' oisivat jo aikaa, rotta-raukat,
Ravinnon puuttehesta hirteen menneet,
Jos ei tää urotyö ois mieleen tullut.
Jos meistä voitto saadaan, mies sen saakoon,
Eik' äpärät nuo Bretagnen, joit' ennen
Isämme heidän maassa mukkiloivat
Ja aikakirjain pilkaks saattoivat.
Nuo maitammeko nauttia nyt saavat?
Häväistä vaimot? Maata tyttäremme? --
(Rummun pärrytystä etäältä.)
Haa, rumpunsa jo kuulen! Taistoon, taistoon,
Englannin uljaat, vapaat kansalaiset!
Pään tasaan jousta pingoittakaa, miehet!
Kannukset ratsuun! Verta kahlatkaa!
Ja ilman kauhuks peistä pirstatkaa! --
(Sanansaattaja tulee.)
Mitä sanoo Stanley? Yhtyykö hän meihin?
SANANSAATTAJA.
Ei lupaa, herra, yhtyä.
RICHARD.
Siis oiti kaula poikki nuoren Stanleyn!
NORFOLK.
Vihollinen jo suon on tällä puolen:
Tapellaan ensin, sitten tapetaan.
RICHARD.
Tuhannen sydänt' uhkoo povessani.
Etehen sotaliput! Käykää päälle!
Ja vanha tunnussana, santta Yrjö,
Se lohikäärmeen vimman meihin luokoon!
Eteenpäin! Kypäreillämme on voitto.
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
(Toinen kohta tappelutannerta.)
(Sotamelskettä. Hyökkäyksiä. Norfolk tulee
joukkoineen; hänen jäljessään Catesby.)
CATESBY.
Lord Norfolk, apuun, apuun kuninkaalle!
Hän tekee ihmeit' yli ihmisvoiman
Ja vaaraa uhmaa henkeen, kuolemaan.
Ratsunsa kaatui, jalan taistelee hän
Ja Richmondia surman kuiluss' urkkii.
Apuhun, loordi, muuten perii hukka!
(Sotamelskettä. Kuningas Richard tulee.)
RICHARD.
Ratsu, ratsu! Valtakunta ratsusta!
CATESBY.
Paetkaa, herra; ratsun teille hankin.
RICHARD.
Vait, orja! Heiton varassa on henki,
Ma tahdon nähdä, miten arpa lankee.
Tääll' lienee Richmondeja kuusittain,
Niit' olen tänään surmannut jo viisi. --
Ratsu! Ratsu! Valtakunta ratsusta!
(Menevät.)
(Sotahuutoja. Kuningas Richard ja Richmond tulevat ja
poistuvat taistellen. Peräytymistä. Torventoitauksia.
Kohta sen jälkeen tulevat Richmond ja Stanley, kantaen
kruunua. Muita loordeja ja sotaherroja.)
RICHMOND.
Niin, kiitos Jumalan ja aseittemme!
Te ystävät ja voittajat! Nyt meidän
On päivä, nyt on verikoira kuollut.
STANLEY.
Hyvinpä suoriuit sa, uljas Richmond.
Kas, tämän varastetun valtakorun
Sen verikoiran ohimoilta riistin
Ja kulmiasi koristan nyt sillä.
Se ota, pidä se ja arvoon nosta.
RICHMOND.
Jumala taivaan, sano aamen siihen!
Mut' eloss' onko Yrjö Stanley vielä?
STANLEY.
Elossa, turvattuna Leicesterissä;
Nyt sinne menkäämme, jos suvaitsette.
RICHMOND.
Mit' arvomiestä kaatui kahden puolen?
STANLEY.
Norfolkin herttua John, lord Walter Ferrers,
Sir Robert Brakenbury ja sir William Brandon.
RICHMOND.
Haudatkaa heidät arvonmukaisesti,
Ja armo julistakaa paenneille,
Jotk' alamaisiksemme palajavat.
Ja sitten, kautta pyhän sakramentin,
Puna- ja valkoruusun yhdistämme:
Hymyile, taivas, näiden sovinnolle,
Joidenka eripuraa kauan karsoit! --
Ken petturi ei tähän sano aamen?
Maa mieletönnä itseänsä pieksi,
Sokeesti veli valoi veljen verta,
Vihoissaan oman poikans' isä surmas
Ja poika pakost' oman isän tappoi.
Näin Lancaster ja York on riidoin' olleet,
Kirotun riidan riitaannuttamina. --
Jumalan suotuisasta sallimasta
Nyt yhtykööt Elisabeth ja Richmond,
Kummankin heimon tosiperilliset!
Ja näiden suku -- jos sen sallit, Luoja --
Suloisen rauhan, onnen runsauden
Ja ilonpäivät jälkeisille tuokoon!
Typistä, armon Herra, miekka konnan,
Jok' aikoo paluuttaa nää veripäivät
Ja verta itkemään taas saada maamme!
Ken Englannista rauhan karkoittaa,
Tään kauniin maan ei leipää maistaa saa.
Lopuss' on vaino; rauha kukkikoon!
Jumala siihen aamen sanokoon!
(Menevät.)