He tulivat sinne kuitenkin hetkistä myöhemmin. Rouva Spencer asui
suuressa, keltaisessa talossa vastapäätä hiekkaista lahtea ja
hän tuli ulos rappusille, hyväntahtoisilla kasvoillaan iloisen
hämmästyksen ilme.
-- No mutta hyvää päivää! hän huusi. -- Teitä todellakin vähimmin
olisin osannut odottaa juuri tällä hetkellä, mutta sydämellisesti
tervetuloa joka tapauksessa! Riisutte kai hevosen valjaista? Ja mitä
sinulle kuuluu, Anna?
-- Kiitos, minä voin niin hyvin kuin voi odottaa, vastasi Anna
ilman hymyn häivähdystäkään. Koko hänen iloinen mielialansa oli nyt
poispuhallettu.
-- Jäämme kai hetkiseksi, että tamma saa puhaltaa, sanoi Marilla,
mutta minä lupasin veljelleni olla pian taas kotona. Asianlaita on
niin, rouva Spencer, että on tapahtunut omituinen väärinkäsitys, ja
minä olen tullut juuri ottaakseni selvää, missä vika on. Me lähetimme
terveisiä ja pyysimme, Matthew ja minä, että te toisitte meille
pojan lastenkodista. Pyysimme Robert veljenne sanomaan teille, että
haluaisimme kymmen-, yksitoistavuotiaan pojan.
-- Marilla Cuthbert, mitä sanottekaan? huudahti rouva Spencer hyvin
huolestuneena. -- Hyvänen aika, Roberthan lähetti tänne sanan Nancy
tyttärensä mukana, ja tämä sanoi, että te halusitte saada tytön --
eikö niin, Flora Jane? kysyi hän, kääntyen oman tyttärensä puoleen,
joka oli tullut ulos portaille.
-- Kyllä, juuri niin hän sanoi, neiti Cuthbert, vakuutti Flora Jane
vakavasti.
-- Tämäpä nyt oli kauhea kommellus, sanoi rouva Spencer. -- Olen hyvin
pahoillani, mutta en todellakaan mahda sille mitään, neiti Cuthbert.
Minä tein voitavani ja seurasin teidän ohjeitanne. Mutta Nancy on
usein sekapäinen ja hajamielinen. Olemme niin usein pakotettuja
torumaan häntä siitä, että hän antaa ajatustensa lentää.
-- Se oli meidän oma syymme, sanoi Marilla alistuvasti. Meidän
olisi itse pitänyt tulla teidän luoksenne eikä antaa tärkeätä asiaa
kuljetettavaksi suullisesti toiselta toiselle. Miten tahansa --
erehdys on tehty, ja ainoa, mitä meillä nyt on tehtävänä, on sen
oikaiseminen. Voiko tytön lähettää takaisin lastenkotiin? En kai voi
otaksua muuta kuin että he ottavat hänet jälleen takaisin?
-- Sen kai he kyllä tekevät, sanoi rouva Spencer miettiväisenä, mutta
luulenpa, ettei ole tarpeellista lähettää häntä takaisin. Rouva
Blewett pistäytyi täällä eilen, ja hän sanoi juuri kovasti katuvansa,
ettei hän ollut antanut minun tuoda pientä tyttöä hänelle avuksi.
Rouva Blewett'illa on hyvin suuri perhe, kuten tiedämme, ja hänen
on vaikea saada palvelijoita, jotka pysyvät... Anna tulee sopimaan
hänelle mainiosti. Eikö ole aivan kuin Jumalan sallimus, että te
juuri tänään ajatte tänne tytön kanssa?
Marilla ei näyttänyt siltä, että hän olisi uskonut sallimuksen
erityiseen johdatukseen tässä suhteessa. Tässä oli odottamattoman
suotuisa tilaisuus päästä eroon tuosta epämieluisesta
lastenkodinlapsesta -- ja kuitenkaan hän ei tuntenut mitään
kiitollisuutta.
Rouva Blewett'in hän tunsi ainoastaan ulkonäöltä. Hän oli pieni
äkäpussi, ohut ja laiha kuin tikku. Mutta hän oli kuullut puhuttavan
hänestä. Rouva Blewett'in väitettiin olevan äärimmäisen ankara ja
vaatelias emäntä, ja viralta pannut palvelustytöt kertoivat kauheita
asioita hänen juonikkaisuudestaan ja äkkipikaisuudestaan sekä hänen
lukuisista nenäkkäistä ja pahanilkisistä lapsistaan. Marilla tunsi
piston omassatunnossaan ajatellessaan Annan jättämistä tämän naisen
lempeän huolenpidon alaiseksi.
-- Kiitos, tulen kai sitten sisään, niin saamme lähemmin keskustella
asiasta, sanoi hän.
-- Kukapa muu kuin itse rouva Blewett tulee tuossa pitkin polkua!
Sepä oli hauska sattuma! huudahti rouva Spencer ja vei vieraansa
eteisestä vierashuoneeseen.
Sisältä tuoksahti heitä vastaan niin ankara kylmyys, kuin olisivat
tummanvihreät, tarkoin alaslasketut sälekaihtimet niin kauan
siivilöineet ilmaa, että se olisi kadottanut jokaisen lämmön
rahtusen, mitä siinä koskaan oli ollut.
-- Tätä voi sanoa hyväksi onneksi; nythän voimme samalla päättää
asian. Istukaa nojatuoliin, neiti Cuthbert! Anna, istu sinä tälle
jakkaralle äläkä hankaa sen päällysverhoa!
... Antakaa minulle hattunne. Flora Jane, mene panemaan teevesi
tulelle ja ota rinkeleitä esiin. Hyvää iltaa, rouva Blewett!
Sanoimme tässä juuri, että oli sellainen onni, kun pistäydyitte
sisään. Saanko esittää -- rouva Blewett, neiti Cuthbert. Suottehan
anteeksi, jos häviän hetkiseksi! Unohdin sanoa Flora Janelle, että
minulla on vehnäleipäpelti uunissa.
Rouva Spencer riensi toimekkaana ulos vedettyään ylös vihreät
sälekaihtimet. Anna istui mykkänä ja liikkumattomana jakkaralla,
kädet lujasti yhteenliitettyinä polvilla, ja tuijotti kuin lumottuna
rouva Blewettiin. Jätettäisiinkö hänet tuon naisen haltuun, jolla oli
noin terävät poskipäät ja tiukka katse. Hän tunsi, kuinka jotakin
takertui hänen kurkkuunsa ja hänen silmiään kirveli. Hän alkoi juuri
pelätä, ettei hän voisi pidättää itkuaan, kun rouva Spencer palasi,
lämpimänä ja säteilevänä, täysin kykenevänä ottamaan punnittavakseen
kaikki vaikeudet, henkiset tai aineelliset, ja sen jälkeen rohkeasti
ratkaisemaan pulmat. Kysymys on tästä pikku tytöstä, rouva Blewett,
sanoi hän, on syntynyt pieni väärinkäsitys... Olin saanut päähäni,
että herra ja neiti Cuthbert halusivat ottaa kasvatikseen pienen
tytön. Niin oli sanottu minulle. Mutta sen sijaan he halusivatkin
poikaa. Niin että jos te edelleen olette samaa mieltä kuin eilen,
niin näyttää siltä kuin voisitte saada toiveenne täytetyksi.
Rouva Blewett mittaili terävin silmin Annaa kiireestä kantapäähän.
-- Kuinka vanha sinä olet ja mikä on nimesi? hän kysyi.
-- Anna Shirley, sopersi kysymyksen saaja arasti, tällä kertaa
uskaltamatta esittää mitään toivomusta loppuäänteen lausumiseen
nähden. -- Ja olen yksitoistavuotias.
-- Hm; sinä et ole suuri ikäiseksesi... Mutta sinä olet varmaan
sitkeä. Sitkeät voivat roimasti tarttua kiinni... Niin, jos otan
sinut, niin saat käyttäytyä kiltin tytön tavoin -- sinun on oltava
kiltti ja kunnollinen ja työteliäs ja kohtelias. Saat panna parastasi
ansaitaksesi ruuan ja asunnon, niin paljon voin sinulle sanoa. Niin,
otan kai hänet neiti Cuthbert, niin pääsette hänestä. Pienokainen on
kauhean kärtyisä, niin että olen aivan uupunut hänen hoitamisestaan.
Paraillaan on minulla myöskin vuodevaatteiden tuulettaminen, ja
keittiö ja rappuset ovat pestävät...
Marilla katsoi Annaan ja tunsi sydämensä pehmenevän nähdessään tytön
kalpeat kasvot mykkää epätoivoa osoittavine ilmeineen -- sellaisen
pienen olennon mykkää epätoivoa, joka taas huomaa olevansa kiinni
satimessa, josta se kerran on päässyt pujahtamaan pois. Ja Marillalla
oli sellainen epämiellyttävä tunne, että ellei hän myöntyisi
tuossa katseessa ilmenevään rukoukseen, seuraisi se häntä hänen
kuolinpäiväänsä saakka. Sitäpaitsi hän ei pitänyt rouva Blewettista.
Tyttö oli totisesti liian hyvä tuollaisen ihmisen työjuhdaksi... Sitä
hän ei voinut ottaa vastuulleen.
-- Niin, en tiedä... sanoi hän hitaasti. -- Tarkoitukseni ei ollut
sanoa, että veljeni ja minä ehdottomasti olisimme päättäneet olla
häntä ottamatta. Voinpa vielä sanoa, että veljeni mielellään haluaa
pitää hänet. Minä tulin tänne oikeastaan ottamaan selkoa, kuinka
erehdys on syntynyt... Nyt luulen, että teen parhaiten ottaessani
hänet mukanani takaisin kotiin ja harkitessani asiaa Matthew'n
kanssa. En kai voine tehdä ratkaisevaa päätöstä neuvottelematta hänen
kanssaan. Jos päätämme, että emme pidä häntä, lähetämme hänet teille
huomenna. Ellei häntä kuulu, merkitsee se, että hän jää meille.
Oletteko siihen tyytyväinen, rouva Blewett?
-- Täytynee kai olla, vastasi rouva Blewett äreästi.
Marillan puhuessa Annan kasvoissa tapahtui kuin auringonnousu. Ensin
hävisi pyyhkäisemällä toivoton ilme; sitten syttyi heikko toivon
säde, ja silmät tulivat syviksi ja kirkkaiksi kuin tähdet. Tyttö
oli aivan kuin muuttunut ja kun silmänräpäystä myöhemmin molemmat
rouvat menivät ulos hakemaan reseptiä, jota rouva Blewett oli tullut
lainaamaan, hypähti hän ylös ja juoksi suoraapäätä yli huoneen
Marillan luo.
-- Oi, neiti Cuthbert, sanoitteko todellakin, että sallisitte minun
ehkä jäädä Vihervaaralle? kuiskasi hän henkeä pidättäen, ikäänkuin
tuo hurmaava mahdollisuus olisi paennut tipotiehensä, jos hän
olisi puhunut ääneen. -- Sanoitteko todellakin niin? Tai onko vain
mielikuvitukseni tehnyt minulle kepposen?
-- Saat luvan oppia pitämään aisoissa tuota mielikuvitustasi, Anna --
on perin huonoa, kun ei voi eroittaa mikä on todellisuutta ja mikä
_ei_, sanoi Marilla tylysti. -- Kyllä, juuri niin sinä kuulit minun
sanovan eikä mitenkään muuten. Mutta _ratkaistu_ ei ole vielä mitään,
ja ehkä, kun kaikki ympäri käy, rouva Blewett kuitenkin saa sinut
ottaa. Hän tarvitsee tosiaankin sinua paljon enemmän kuin minä.
-- Mieluummin silloin menen takaisin lastenkotiin kuin muutan hänen
luokseen, huudahti Anna kiihkeästi. -- Hän on aivan kuin -- kuin
kärppä.
Marilla pidätti hymyilynsä ja tunsi, että tässä tarvittiin ojennusta.
-- Tuollainen pikku tyttö kuin sinä saisi hävetä puhuessaan tuolla
tavoin vieraasta rouvasta, sanoi hän ankarasti. -- Mene takaisin ja
istu aivan rauhassa ja pidä kielesi kurissa ja käyttäydy kuten kiltin
ja säädyllisen tytön tulee.
-- Minä koetan tehdä ja olla kaikkea, mitä te haluatte, kun vain
annatte minun jäädä, sanoi Anna ja meni aivan sävyisänä takaisin
jakkaralleen.
Kun he samana iltana tulivat ajaen takaisin Vihervaaralle, oli
Matthew heitä vastassa oikotiellä. Marilla oli kaukaa nähnyt
hänen käydä maleksivan siellä ja ymmärsi hänen syynsä. Hän oli
valmistautunut siihen hiljaisen tyytyväisyyden ilmeeseen, jonka hän
luki Matthew'n kasvoista tämän nähdessä, että hänellä kuitenkin oli
Anna mukanaan kotiin tullessa. Mutta hän ei puhunut hänelle mitään
asiasta, ennenkuin he molemmat olivat ulkona karjapihassa navetan
edustalla ja lypsivät lehmiä. Silloin kertoi hän lyhyesti hänelle
Annan elämäntarinan ja mikä oli ollut tuloksena hänen käynnistään
rouva Spencerin luona.
-- En antaisi ikänä koiraakaan, josta välittäisin, tuolle Blewett'in
akalle, sanoi hyväluontoinen Matthew häneen nähden tavattoman
pontevasti.
-- En minäkään voi häntä sietää, tunnusti Marilla, mutta meillä ei
ole muuta valinnan varaa kuin joko jättää tyttö hänelle tai pitää
hänet itse. Ja koska sinä nyt näytät häntä tahtovan, Matthew, niin on
kai minun mukauduttava. Olen nyt harkinnut asiaa niin paljon, että
olen jo melkein tottunut tuohon ajatukseen. Täytynee ottaa koko juttu
velvollisuuden kannalta... En ole koskaan elämässäni kasvattanut
lasta, kaikkein vähimmin tyttöä, ja monta tyhmyyttä tulen varmaan
tekemään... Mutta parastani tahdon panna. Niin että mikäli minusta
riippuu, Matthew, saa hän jäädä.
Matthew'n neuvottomat kasvot aivan loistivat mielihyvästä.
-- Ajattelin kylläkin, että sinä tulisit siihen käsitykseen, Marilla,
sanoi hän. -- Tytössä on niin paljon syvää...
-- Se on kyllä sangen hyvä, vastasi Marilla, mutta kunto ja
käytännöllinen ymmärrys ei myöskään ole vahingoksi... No, minun
asiani on istuttaa häneen niin toista kuin toistakin. Mutta
paina mieleesi, Matthew, sinun ei maksa vaivaa sekaantua minun
opetustapoihini. Tällainen minun kaltaiseni naimaton nainen ei ehkä
paljon ymmärrä lastenkasvatuksesta, mutta luulisin sentään, että hän
tietää siitä enemmän kuin vanhapoika... Niin että olet kai kiltti ja
annat minun pitää ohjia. Kun minä menetän pelin, on sinun vuorosi
tarttua kiinni.
-- No no, Marilla kulta, ota sinä vain hänet rauhassa hoiviisi, sanoi
Matthew tyynnytellen. -- Sinun on vain oltava hänelle niin kiltti
ja ystävällinen kuin voit hemmottelematta häntä. Luulen hänen olevan
sitä lajia, jonka voi saada tekemään mitä tahansa, kun vain kohtelee
häntä rakkaudella.
Marilla päästi kuuluviin hiljaisen äyhkäisyn, jonka tarkoituksena
oli olla halveksumisen ilmaus Matthew'n naiskasvatusta koskeviin
mielipiteisiin nähden, ja sitten hän meni maitokamariin täytettyine
kiuluineen.
-- En sano hänelle tänä iltana, että hän saa jäädä, ajatteli
hän kaataessaan maidon vateihin. -- Silloin hänen aivoparkansa
tulisivat niin kiihtyneiksi, ettei hän nukkuisi tuntiakaan yöllä.
Niin, Marilla Cuthbert, kaikkeen sinuakin kuljetetaan... Olisitko
sinä ikänä uskonut eläväsi sellaista päivää, että ottaisit
orpotytön lastenkodista kasvatiksesi? Tämä jo itsessään on mitä
hämmästyttävintä, mutta ei kuitenkaan niin hämmästyttävää kuin että
Matthew on kaiken takana -- hän, joka aina on niin kauhistunut
pikkutytöistä... Oli miten oli, olemme nyt päättäneet ryhtyä
kokeiluun, ja taivas tietää, mitä siitä koituu.