V.

Pyhän Birgitan perustaman Vadstenan luostarin kolmas abbedissa

Ingegaard oli paaston aikana rukoillessaan ja pyhiä kirjoja tutkiessaan

saanut varman tiedon, että hänellä oli luostariin odotettavissa köyhä,

pitkämatkainen kerjäläistyttö, jonka jumalanäiti sinne lähetti omaan

erityiseen palvelukseensa valmistautumaan ja jota sisarten oli

luostarissa kasvatettava ja opetettava. Siksi Margareeta sinne

vastaanotettiin kuin kaivattu sisar kotiinsa ja siksi häntä kohta

ruvettiin luostarin elämään kasvattamaan ja harjoittamaan sen pyhään

palvelukseen. Ja nöyrimpänä, hurskaimpana hurskasten joukossa hän

antautui luostarin hiljaiseen hartauselämään koko sielullaan, koko

palavalla innollaan. Sehän oli hänelle kuin uneksittua onnen aikaa.

Saihan hän käyttää kaiken aikansa, päivänsä ja yönsä, seurusteluun

jumalanäidin ja kaikkien pyhien miesten ja naisten kanssa ja yksinomaan

vaipua sisälliseen mietiskelyyn. Hän oppi lukemaan ja luki kaikki

pyhäin tarut ja marttyyrien historiat, hän oppi ulkoa pyhät kirjat ja

legendat, ja rukoilemalla hän niitä ymmärtämään opetteli ja sieluunsa

sulatteli.

Hurskas abbedissa häntä itse johti ja neuvoi ja pitkät puhteet hänen

kanssaan valvoi hänen pienessä kopissaan ja puheli sielun ja autuuden

asioista, vahvistaen hänen uskoaan ja luottamustaan kutsumukseensa. Ja

pitkään Margareeta paastosi ja harjoitti laupeudentöitä, aina

odotellen, mihin jumalanäiti häntä tahtoi käyttää.

Sitä kesti monta vuotta. Margareeta oli jo luostarissa käynyt läpi

kaikki koetukset ja arvoasteet palvelevasta sisaresta nunnaan saakka.

Hänet vihittiin juhlallisesti birgittiläisnunnaksi ja häntä pidettiin

jo arvokkaimpana sisarten joukossa. Itse hän rupesi arvelemaan, että

ehkä jumalanäiti olikin tahtonut häntä tätä luostarin rauhaisaa

palvelusta varten valmistaa, ja muut sisaret jo kuiskailivat, että

kenties joskus tapahtuisi se ihme, että halvasta lappalaistytöstä

tulisi Vadstenan abbedissa, jossa toimessa muuten oli ollut vain

ruhtinaallisia tai muuten valtakunnan ylhäisimpiä aatelisia rouvia ja

neitosia.

Mutta hänessä itsessään vallitsi samalla levottomuus ja epävarmuuden

tuska, ja kuta enemmän aika kului, sitä pitempään Margareeta rupesi

paastoamaan ja sitä kauemmin hän yksinäisissä rukouksissaan viipyi. Hän

anoi jumalanäidiltä selvyyttä, varmuutta kutsumuksestaan.

Näin rukoillen hän makasi eräänäkin kesäisenä yönä pyhän Birgitan kuvan

edessä, luostarin perustajan, jonka paavi äsken oli pyhimykseksi

julistanut. Sammuneen päivän himmeässä valossa hän katseli kauan,

hartaasti ja rukoillen, tämän jalon naisen kauniita piirteitä, ja hän

oli vähitellen noista kasvoista tuntevinaan samat lempeät juovat ja

rauhaisat silmäykset, jotka hän niin selvästi muisti tuosta kesäisestä

yöstä, jolloin hän Tornion poltetun kirkon portailla oli rukoillut. Ja

hänestä ne elpyivät nuo kasvot, silmiin tuli elämän kiilto, ja taulun

kalpea maali näytti muuttuvan lihaksi ja vereksi. Silloin hän rukoili

yhä hartaammin, rukoili sydämensä koko hehkuvalla lämmöllä pyhää

Birgittaa suomaan hänen mieleensä selvyyttä ja rauhaa.

Ja katso: kuvan huulet liikahtivat, ja kuin kaukaa kuului hiljainen

ääni:

— Vaikeampaan työhön olet kutsuttu, Margareeta, kuin luostarissa

Jumalaa palvelemaan. Muista sukuasi ja heimoasi. Minun maassani on

vielä pakanoita, joille ei ole koskaan kirkon oppia saarnattu, ja sinä

olet tämän kansan lapsi. Sinut, heikon naisen, pyhä neitsyt on valinnut

aseekseen, sinun kauttasi käännyttääkseen lappalaiset pakanat suureen,

yhteiseen kirkkoonsa, ja siihen toimeen hän on sinua lapsuudestasi

valmistanut. Nouse, lähde laajentamaan hänen kunniaansa kansasi

joukossa, palvelemaan häntä siellä. Mutta muista, häntä yksin,

sydäntäsi et saa jakaa! Nouse, Margareeta ja lähde!

Vielä samana yönä Margareeta kolkutti hiljaa abbedissan ovelle, jonka

tämä auliisti hänelle avasi.

— Äiti, minun täytyy lähteä, Jumala kutsuu minua.

— Lapseni, neitsyt Maaria on sinulle puhunut?

— Pyhän Birgitan kautta. Minun täytyy teidät jättää vielä tänä yönä.

— Ja minne hän sinut lähettää?

— Takaisin kansani keskuuteen.

Ja Margareeta kertoi, mitä luostarin suojeluspyhä oli hänelle käskenyt.

Eikä abbedissa häntä ollenkaan vastustanut, sillä hän ymmärsi hänkin,

että se oli Korkeimman tahto. Hän vain virkkoi:

— Oppiaikasi on kulunut, sinä olet tehtävääsi kypsä. Siunattu ole

sinä, jolle jumalanäiti niin suuren toimen on uskonut; hän on sinulle

voimankin antava. Mutta raskaan ehdon hän on sinun kestettäväksesi

pannut! Tiedä, maailma on viettelystä täysi ja vihollinen vainoaa joka

askelella, jopa itsessäsikin, — vaikea on ihmislapsen aina säilyttää

sydämensä jakamattomana ja kiinnittää harrastuksensa yhäti yhtäälle.

Oletko punninnut sitä?

— Äiti, minulla ei ole maailmassa mitään, joka sydämeni jakaisi, ei

sukua, ei ystäviä, ei ketään, joka minua kiinnittäisi.

— Eikö ketään? Ehkä vain luulet niin. Punnitse tarkoin.

Hetkeksi Margareetan katse vaipui alas, mutta hän nosti sen taas

puhtaana ja kirkkaana ja vastasi värähtämättömin äänin:

— Ei ketään, äiti.

— Uskosi on luja, siinä on väkevyytesi. Mene, lapseni, älä viivy, kun

kutsumuksesi on selvä. Sinä olet oleva luostarimme kaunistus ja kunnia.

Käy kirkkoon, vahvista sieluasi ja ole sitten matkalle valmis.

Kun Margareeta tuli kirkosta, abbedissa antoi hänelle muutamia

suosituskirjeitä maalliselle esivallalle näytettäviksi ja erityisen

suosituskirjeen Upsalan arkkipiispalle Henrikille, jota hän pyysi

avustamaan tätä lappalaisten ensimmäistä lähetyssaarnaajaa hänen

vaikeassa tehtävässään. Hän kertoi kirjeessään, kuinka pyhä neitsyt

itse oli valinnut ja valmistanut Margareetan, heikon naisen, tähän

lähetystoimeen ja hänelle usein ilmestyksissä puhunut, ja hän anoi

piispalta tälle birgittalaissisarelle erityisen lupakirjan saarnata

lappalaisille. Kaikki Vadstenan luostarin hurskaat sisaret saattoivat

Margareetan luostarin portille, ja sen kirkosta kaikuivat kauniilta

kesäiseen yöhön messun hartaat sävelet, kun hän loittoni yksinäiselle

vaellukselleen.