Ylin ystävä totinen
Vaka turva valtakunnan!
Koska ruunun Ruhtinoihen
Luulet painavaan lujasti
Hapeneita harvenneita,
Valtikkaan myös vanhempani
Hupaiseksi, huonoiseksi
Varoit vanhuuven varaksi,
Sauvaks saattamattomaksi:
En ou estävä eroosi,
Enkä murtoosi muraja
Leiristä levottomasta.
Rauha rakas nuoremmillen,
Varsin vanhallen ihana.
Täällä on lukusi täysi
Täällä täytetyt tekosi,
Vaikka luku valtakunnan
Vajoona sinua vasten
Kostota sinua kohti:
Vaan on velka veljilläsi
Suojellulla suomenmaalla
Aina muistossa mukana,
Aina arvossa hyvässä.
Hyvä ukko jää hyvästi!
(Antain kättä.)
Vielä vaain viimeiseksi,
Saata kulta salliseni
Esimerkit eillä nähyt,
Tutuks tuntemattomillen
Valoks vasta syntyvillen
Jälimäisillen jätätä
Esimerkiks etäisillen.
(Koko seurallen.)
Jätän häntä jättäissäni
Ruunun Ruhtinasukuni,
Suomen sukuni perinnön.
Pahaa onneeni pakenen
Kunne onni ohjoaapi.
Ehin etäältä lepoa.
Nämä on rannat raiskattuna
Ilkeest ihmisen verellä,
Kamoittaavat kauhiasti
Pauhoot äänellä pahalla,
Muistuttaavat murhatyötä,
Loppua isän ihanan.
Kuinka aikoja asua,
Miss en kärsisi kävellä;
Maata mahtaisi väheä,
Kärsisi levollen käyvä?
Missä mieleeni tulisi,
Huolenaineita alati.
Valan vahvan vannottua
Kostoakseni kovasti
Surmaa surkiaa isäni,
Vaan ei valtaasa periä;
Kiijän kiireellä kululla
Näiltä mailta, mantereilta.
Jo on veneeni vesillä,
Jo on kuuttini kulussa,
Alus aalloin nojassa.
Laivistoni laineilla.
Tuuli purjeihen puhuupi,
Länsi päällen läähättääpi
Luopi luuve huohtamiset,
Luuve luotamme ajaapi.
Ehtikää erikuningas
Tahikka tavoittakaatten
Ruotinmaalta Ruhtinoita,
Herroiks Ruotin Herttuvia.
Joillen toivotan toemman
Onnen oikian osaksi;
Kuin ol suotu suvulleni,
Suotu suomen Ruhtinoillen
Valituillen vallastamme.
(Ruunulinna ihastellen tätä kuunneltuaan vetäytyy heitä likellen.)
RUUNULINNA nuorempi.
Tuoll on kaimani kaulla,
Heimolainen heinikossa,
Selkopiillänsä setäni;
Vielä herja hengittääpi,
Varmaan vetäytyy veressä;
Anomaan anteiksi
Paljoja pahantekoja.
8. KOHTAUS.
Entiset ja RUUNULINNA, (pyrkiin ylös vaan ei pääse.)
RUUNULINNA.
Oikeinpa onnenneijot
Toven toivoivat minullen
Ruunuu Suomen Ruhtinoihen.
Kuolen kuninkaan nimissä
Vaivun suomen valtiana.
Vaikk on vahvat vallatonna
Vaikka melkoinen meteli
Kaikenkaltainen kapina;
Niin oun kumminkin kuningas
Herra henkeni lähössä.
(Kuolee.)
PARVIAINEN.
Heitti kurja kumman hengen,
Kurjan kulkusa lopetti,
Kurittoman kunnottoman,
Vaellukseni vallattoman.
JÄLKIPUHE.
Jälkipuheet tavallisesti joutoajanvietto, ovat aina huokeemmat
esipuheita ja seuraavat välttämättömästi joka kirjaa josta on jotain
sanottavaa, ja niinkuin minulla nyt tätä nykyä on väliaika, koska
en taho niin kohta lopetettua kirjaani, käyvä tosiin käsin; niin
huvittaissani aikaani koen ennättää ennen muita jälkipuheita pitämään.
Aine eelläkäypään murhekuvaukseen on jo ammoin käsitetty Englannin
kielellä Shakespearilta ja kerrattu ikään kuin se olisi tapahtunut
Skottlannissa; mutta Walter Scott, tarussaan (History of Scotland,)
kieltää sen siellä tapahtuneen. Missä se sitten olisi tapahtunut?
_Kotimaassamme_. Sen jälkeen on sama Murhekuvaus (mitetty Macbeth)
käännetty usiammillen kielillen, se on vaikuttanut minua toimittamaan
tätä meijän omalla kielellämme, ojentain sitä sen jälkeen kuin minä
olen luullut asian vaativan ettei Walter Scott voisi siinä mitää
kiistää.[32]
Kielenmurteista minä olen tarkoittanut seurata sitä, jonka minä luulen
enemmittäin harjoitetuksi Sallisen leirissä, jossa löytyi moninaisia
suomenkansoja, ja jonka kautta kaikkuu meillen kehoittavaisimmasti se
eesmännyt sankariaika. Tämän murteen avaruus ja taipuvaallisuus tekee
sen soveliaisimmaks kaikista suomenkielessä, Väinämöisen harjoituksiin.
Sanoin kirjoittamisessa olen minä seurannut enemmän suomenkielen
vaatimusta ja ulospuhetta kuin tavallisuutta, vähentäin, vaan vielä
useimmin lisäten kirjoitusneniä esimerkiksi, liijan, piijan, hiijen
(niinkuin Gananderin Mythologiassa kirjoitetaan) ja niin eespäin: jotka
sanat muutoin kirjoittain, eivät seuraisi niinkään murteen ulospuhetta.
Ei missään mainittuja sanoja ulospuhuta lii an, pii an, hii en; eikä
hi en, pi an, li an ja vielä vähemmin li jan, pi jan, hi jan: vaan joka
maan paikassa olen minä kuullut ulospuhuttavan täyvellisesti liijan
j.n.e. Kaikista kielistä on kukatiesi suomenkieli se ainoa, jossa joka
nenällä on arvo ja oma arvosa.
Minä olen myös tarkoittanut sanoista valita ei ainoastaan niitä
tavallisimmia, vaan myöskin semmoisia joita ainoastaan sillon tällöin
saapi kuulla sananlaskuissa, erinomaisissa puheenparsissa, runoissa ja
loruissa: ja niinkuin suomen sanoilla on monenkaltaiset käännökset ja
mukaukset, niin minä en ole sitonut ihteeni yksiin: tahi oikeimmiten,
minä olen paikoin sovitellut usiammanlaatuisia käännöksiä likeksyttä,
että sen paremmin voisi selittää, mikä heistä mitenkin kaikkuu.
Usiammittain olen minä kumminkin tavannut niitä jotka minun korvissani
ovat kauniimmia ja ei ainoastaan semmoisia joihen olen enimmittäin
tottunut.
Ehkä kuinka sanakas suomenkieli on, niin ei siinä kumminkaan, enemmän
kuin muissakaan kielissä, voi välttää vieraita sanoja: niistä paljo on
jo otettu meijän kieleemmä, joista yhet ovat valautuneet suomensanoin
muotoisiksi ja toiset ovat jääneet pahimmoilleen esimerkiksi kraatari,
joka niissä murteissa joissa paremmin ellennetään suomenkielen laatu,
kirjoitetaan ja ulospuhutaan räätäli, joka jos kohta ei kauniimmia
sanoja kumminkin on selvä ulospuhua; sanoin kraatari eli joskohta
skräätäri eli skraatari, ei kumminkaan ruotinsana skräddare tule oikein
ulospuhutuksi. Sitä muotoin, sanoa skraatari eli kraatari on että
tahtoa, vaan ei taitaa ulos puhua ruotin sanaa skräddare, jotavasten,
että sanoa räätäli, siinä ei ole mitään kiusausta, mutta se kuuluu
selvällen suomalaisellen sanallen.
Paikat joita mainitaan ovat enimmät Kurkijoissa, nimittäin Linnamäki,
Säkkimäki, Kuoksivuori, Himohirsi, Hiijenmäki, Jousimäki, Aronmäki,
Annapori, Tervus, Pohjala, Naismeri, Akankivi, Marjasalmi, Veräjaselkä,
Laikanlaksi, Hiijenlaksi, Pohjalaksi ja Tervunjoki. -- Koitsanlahessa
eli Parikkalassa; Mustakumpu, Lamminkylä, Poutala, Tiviä ja
Anajoki (jonka niminen paikka myös Lapinmaassa löytyy), Hiitolassa,
Pukinniemi. -- Sakkolassa Taipale, josta seisoo yhessä saksalaisessa
nimiselityskirjassa; Taipol befestigte Stadt an dem See Ladoga, in
der Provintz Kexholm auf einer Halbinsul. Joka suomeksi sanoo, Taipale
vahvistettu kaupunti Ladoganjärven saapuvilla, niemellä Käkisalmen
maanpaikassa. Siitä kaupunnista ja kukatiesi isosta Jumalan Temppelistä
ei ole nyt enee jälellä, kuin moniaita vallia ja yksi rukoushuone;
siellä olevain asukkaihen sukunimi on Laulaja: lieneenkö heijän
esivanhempasa olleet laulajija Suuriin Ruhtinoihen hovissa ja Jumalan
temppelissä?
J. F. Lagervall.
Viiteselitykset:
[1] Hanke, laitos, hankkiminen.
[2] Lieneenkö tämä Mullinen ollut esi-isä sillen Mullisellen joka
nykyjään on Wyrtemberin kuninkaan puolusmiessä (Ambassadöörinä)
Pariississa.
[3] Sotahevoinen, myöskin soturi.
[4] Viskari, rautakappi joka kenkiin asemesta lyyvään hevoisiin
kavioihen.
[5] Väähättäjä, kulettaja, houkuttaja.
[6] Vaartaja, painostaja.
[7] Maima, onkisyöttö kaloillen.
[8] Postiljuonia kuhiltaan paikoin juoniksi.
[9] Tana, maja, pesä.
[10] Kakkiat, pienet olennot eli haltiat, joita löytyy yleesä, vaan
enimmittäin kirkkomailla ja jotka unissa välistä näyttäytyyvät.
[11] Myyvyke, myötääminen, apu.
[12] Riettautua, kiihtyä, kehoittautua.
[13] Väistäytyä, pakoon vetäytyä,
[14] Rustuiset, yhtä kuin rystyiset.
[15] Koussikka, kauha.
[16] Nätistää, puhistaa.
[17] Kehoittain muistutus, houkutteleminen.
[18] Moinen, semmoinen, senkaltainen, mokomma.
[19] Viisata, näyttää.
[20] Tuiki, tutti, tukkunaan.
[21] Heti, kohta.
[22] Kelo, kuivanut honka.
[23] Lovi, rako, väli; loveen, väliin.
[24] Syylet, käsnät.
[25] Manalla, sanotaan koska tahotaan sanoa, maan ja taivaan kannen
alla.
[26] Huoneiset, suljetuksissa; niinkuin Valamossa ja Kononsaaressa.
[27] Putina, korvaniekka tuoppi.
[28] Kollahtua, parata, parantua.
[29] Kiijes, pesä, luola.
[30] Opastaa, opettaa, rangaista.
[31] Palleellaan, kupeellaan (enimmittäin leikkipuheissa).
[32] Walter Scott on äsköin kuollut.