Salainen neuvottelu

Sakilainen oli odottanut tytön kyyristyvän peloissaan nähdessään hänen

uhkaavan lyödä — se olisi yllin kyllin riittänyt sovittamaan neidon

lausuman herjauksen ja voimakkaasti tehonnut miehen Kellyn sakille

ominaiseen huumorintajuntaan.

Useita kertoja hän oli tällä tavoin uhannut naisia saadakseen

kiihottavan nautinnon kuulla heidän kirkuvan kauhuissaan ja nähdä

heidän silmittömästi pakenevan. Jos he olivat jääneet paikalleen ja

käyneet vastustamaan, kuten jotkut Länsipuolen naiset olivat tehneet,

pitäen itseään kylliksi voimakkaina, ei sakilainen ollut epäröinyt

»mojauttaa.»

Vain sillä tavoin saattoi mies säilyttää rohkeudenmaineensa Grand

Avenuen läheisyydessä.

Hän oli luullut, että tämä heikontuneeseen ja veltostuneeseen

yläluokkaan kuuluva tyttö pyörtyisi pelästyksestä; mutta hänen

kuvaamattomaksi hämmästyksekseen Barbara jäikin rohkeasti seisomaan

suorana, pää pystyssä, silmät kylminä, tyyninä, värähtämättä.

Ja sitten tyttö taaskin lausui:

»Raukka!»

Billy oli vähällä lyödä häntä; mutta jokin pidätti hänen kättään. Mitä

se oli, sitä hän ei jaksanut käsittää. Oliko mahdollista, että hän

pelkäsi tätä hentoa tyttöä?

Ja juuri tällä ratkaisevalla hetkellä, kun Billyn asento oli

uhkaavimmillaan, ilmestyi Theriere näyttämölle.

Yhdellä silmäyksellä hän oivalsi tilanteen ja syöksähti Billy Byrnen ja

Barbara Hardingin väliin.

»Mitä tämä mies on sanonut teille, neiti Harding?» hän huusi. »Onko hän

tehnyt teille pahaa?»

»En usko, että hän olisi rohjennet lyödä minua», vastasi tyttö,

»vaikka hän sitä uhkasikin. Hän on sama raukka, joka murhasi herra

Mallory-paran _Lotuksella_. Sellainen mies voi alentua mihin hyvänsä.»

Theriere kääntyi kiukkuisena Byrneen päin.

»Mene kanssiin!» hän karjaisi. »Otan sinut käsiteltäväksi myöhemmin.

Jollei neiti Harding olisi saapuvilla, niin löylyttäisin sinua niin,

että olisit vähissä hengissä. Ja jos tämän jälkeen koskaan kuulen sinun

puhuttelevan häntä tai loukkaavan häntä vähimmässäkään määrin, lähetän

kuulan lävitsesi niin nopeasti, ettet edes älyä, kuinka sinulle on

käynyt.»

»Sepä, piru vieköön nähdään!» ärähti Billy Byrne pilkallisesti. »Kyllä

minä teidät tunnen, senkin pääöykkäri; ja teidän olisi viisainta olla

naljailematta minulle. Tällä laivalla ei ainoakaan junkkari saa rähistä

minulle tuolla tavoin noin vain iltikseen — tajuatteko?» Ja ennenkuin

Theriere älysi, mitä tapahtuisi, osui raskas nyrkki hänen leukaansa,

hän lennähti kannelta ilmaan ja vaipui tiedottomana neiti Hardingin

jalkojen juureen.

»Näettekö, miten käy sellaisille, jotka naljailevat minulle?» virkkoi

sakilainen tytölle, kumartui pitkänään viruvan perämiehen puoleen ja

veti tämän takataskusta ison revolverin.

»Taidanpa tarvita tätä kapinetta hyvinkin pian», hän huomautti.

Annettuaan sitten vielä ilkeän potkun tajuttoman miehen kasvoihin hän

poistui kanssiin.

»Kenties letukka vielä pitää Billy Byrneä pelkurina», hän tuumi

kadotessaan kannen alle.

Theriereä kohdanneen odottamattoman hyökkäyksen eläimellinen raakuus

oli tehnyt Barbara Hardingin sanattomaksi kauhusta. Hän ei ollut

eläissään uneksinut, että maan päällä saattaisi olla sellaista

ihmisenmuotoista olentoa, jolta kunnian, ritarillisuuden ja rehtiyden

tunteet puuttuisivat niin tarkoin kuin tuolta otukselta, joka oli äsken

uhannut turvatonta naista ja potkaissut tiedotonta miestä kasvoihin.

Mutta Barbara Harding ei ollutkaan koskaan elänyt Grand Avennen ja

Lake Streetin ja Halstedin ja Robeyn välillä, missä miehisen rohkeuden

käsitteet ovat omituiset ja hirveät.

Kun hänen mielensä oli jälleen saavuttanut tasapainonsa, kiiruhti hän

hytteihin vievien portaiden yläpäähän ja huusi äänekkäästi apua.

Heti paikalla riensivät laivuri Simms ja ensimmäinen perämies Ward

kannelle, kummallakin revolveri kädessä, sillä, nämä arvon herrat

olivat aina valmiina miehistön kanssa sattuvan selkkauksen varalta.

Barbara osoitti hiljaa viruvaa Theriereä ja selitti nopeasti, mitä oli

tapahtunut.

»Sen teki se Byrne-vintiö», sanoi hän. »Nyt hän on kanssissa, ja

hänellä on revolveri, jonka hän otti haltuunsa senjälkeen kun herra

Theriere oli kaatunut.»

Miehistöä oli nyt kertynyt kannella makaavan perämiehen ympärille.

»Hei, miehet», ärjäisi laivuri Simms parille katselijalle, »viekää

herra Theriere hyttiinsä ja valelkaa kylmää vettä hänen kasvoilleen! Ja

te, herra Ward, noutakaa konjakkia kaapista, ja koettakaa saada hänet

virkoamaan! Muut ottakoot aseikseen rautakankia ja kirveitä ja pitäkööt

huolta siitä, ettei tuo penteleen sikiö, pääse elävänä takaisin

kannelle. Pitäkää häntä kanssissa, sillä aikaa kun minä käyn hakemassa

pari revolveria, ja sitten se riiviö on käsissämme, hitto soikoon!»

Laivuri Simms kiiruhti kajuuttaan, samalla kun kaksi miestä lähti

kantamaan Therieriä tämän hyttiin ja Ward noutamaan konjakkia. Hetkistä

myöhemmin Barbara Harding näki laivurin palaavan yläkannelle mukanaan

pyssy ja kaksi revolveria.

Ne merimiehet, jotka hän oli määrännyt vartioimaan Byrneä, olivat

kerääntyneet kanssiin vievän luukun äärelle. Jotkut heistä vaihtoivat

vangin kanssa pilkallisia ja hupaisia sutkauksia.

»Sinun olisi parasta tulla kannelle, jossa surmaaminen kävisi

mukavammin», huusi yksi heistä sakilaiselle. »Siellä alhaalla saatamme

kirveinemme ja kankinemme peitota sinut möykyksi, ja kun sitten

lähetämme sinut kotiin, ei äitisi tunne pikku pojuaan!»

»Tulkaa vain tänne ja koettakaa laittaa minusta möyhyä!» kiljui Billy

Byrne vastaan. »Minä kykenisin pieksämään teidät koko joukon, vaikka

toinen käteni olisi sidottu selän taakse — kuuletko?»

»Laivuri on noutamassa paukkujaan, Billy», ilmoitti Luiseva Sawyer.

»Kyllä sinun olisi viisainta tulla ylös tutkittavaksi, jos hän

antaakseen sinulle tilaisuuden.»

»Ei sinne päinkään», ärähti Billy »Olisipa minulla kauniit toiveet,

kun hän ja Kierosilmä olisivat minua tuomitsemassa. Ei sinä ikinä,

Luiseva. Täällä olen ja täällä pysyn siksi, kunnes nujerrun. Mutta usko

pois, että nitistän joitakuita, ennen kuin itse lähden. Jos teistä,

miehet, jotkut ovat ystäviäni, olisi heidän senvuoksi parasta jäädä

ulkopuolelle, etteivät sattuisi saamaan reikää nahkaansa.

— Ja vielä yhden tempun teen, ennen kuin nukun viimeisen kerran.

Selvitän noille hyttijehuille, millä kannalla he ovat keskenään. Jollen

saa mitään aikaan, ennenkuin sammun, niin nimeni ei ole Billy Byrne!»

Samassa saapui laivuri Simms, tuoden hytistään hakemansa kolme asetta.

Hän ojensi yhden Luisevalle Sawyerille, toisen Punaiselle Sandersille

ja kolmannen eräälle Wilson-nimiselle miehelle.

»Ja nyt me, hyvät miehet», sanoi laivuri Simms, »menemme kanssiin ja

tuomme Byrnen kannelle. Tuokaa hänet elävänä, jos voitte — mutta joka

tapauksessa tuokaa hänet!»

Ei yksikään liikahtanut astuakseen kanssiin.

»No, eteenpäin, ja reippaasti!» komensi laivuri.

»Minusta hän kuulosti sanovan ’me’», huomautti yksi merimiehistä.

Harmaana raivosta pyörähti Simms ympäri ottamaan selvää, kuka hänen

takanaan seisovista monista miehistä oli solvaaja.

»Kuka se oli?» hän kiljui. »Näyttäkää minulle se retkale! Teidän on

osoitettava hänet minulle, Kuuletteko? Minä opetan hänelle. Ja te»,

hän karjui minkä kurkustaan sai, kääntyen jälleen niiden miesten

puoleen, joita hän oli komentanut kanssiin Billy Byrneä noutamaan, »te

arkailevat maakravut, suoriutukaa alas ja vilkkaasti, ennen kuin potkin

teidät portaisiin!»

Ei sittenkään yksikään liikahtanut totellakseen häntä. Hän punastui ja

kalpeni vuorotellen. Vaahto kihisi hänen suupielissään, kun hän polki

jalkojansa laivan kanteen, hyppien, kiroillen ja uhkaillen.

Mutta kaikesta siitä ei ollut apua. Miehet eivät taipuneet menemään.

»Nähkääs, laivuri», puhkesi Luiseva Sawyer puhumaan, »ken hyvänsä menee

kanssiin, hän on varmasti kuoleman oma. On helpompaa ja turvallisempaa

näännyttää hänet nälkään.»

»Ole käkättämättä!» ulvoi laivuri Simms. »Luuletko minun suostuvan

istumaan tässä rauhallisesti viikon päivät ja antamaan säikytetyn

satamarotan pitää hallussaan kanssia vain sen tähden, että minulla on

laivallani joukko arkoja jänishousuja! Ei, hyvä herra, te menette alas

ja tuotte sieltä tuon mukamas hirveän miehen elävänä tai kuolleena.»

Sen sanottuansa hän lähestyi tuimana komentamiansa kolmea miestä, jotka

seisoivat luukun reunalla, pidellen aseitaan varmasti poissa Billy

Byrnen ulottuvilta.

Miten olisi käynyt, jos laivuri Simms olisi suorittanut loppuun saakka

aloittamansa uhkaavan liikkeen, sitä on mahdoton tietää, sillä samassa

tunkeutui Theriere odotettavissa olevan murhenäytelmän huvitettujen

katselijoiden muodostaman kehän lävitse.

»Mitä on tapahtunut, sir?» tiedusti hän Simmsiltä. »Voinko auttaa teitä

jollakin tavoin?» Hänen kasvoissaan oli kamala mustelma, mutta onneksi

ei vamma ollut vakava.

»Kas vain!» huudahti laivuri. »Te ette siis kuollutkaan. Mutta se ei

muuta asiaa hitustakaan. Meidän täytyy saada tuo mies ulos kanssista,

mutta näillä kirpunpuremilla miehenhuononnuksilla ei ole uskallusta

mennä häntä noutamaan.»

»Hänellä on teidän revolverinne, sir», selitti Wilson, »eikä jumaliste

ainakaan hän häikäile sitä käyttäessään.»

»Antakaapa kun minä koetan saada hänet talttumaan, sir», sanoi Theriere

laivuri Simmsille. »Meidän ei pidä menettää yhtään miestä, jos voimme

muutoin selviytyä.»

Laivurista oli mieluista, että hän näin odottamatta pelastui pulasta,

johon hän itse oli itsensä laittanut. Miten Theriere voisi saada

kapinallisen merimiehen alistumaan, sitä hän ei voinut arvata eikä

liioin siitä välittänytkään, kunhan vain hänen omaa nahkaansa ei pantu

vaaralle alttiiksi.

»Jos te poistutte, sir», jatkoi Theriere, »ja käskette miehet tiehensä,

niin yritän tehdä jotakin.»

Laivuri Simms noudatti Therieren pyyntöä, joten perämies oli pian

yksinään luukun äärellä.

Mentyään kannen yli keskilaivalle keräytyivät miehet tarkkailemaan

Therieren puuhia, ja heidän takanaan seisoi Barbara Harding, ikäänkuin

lumottuna katsellen hänen silmäinsä edessä tällä kirotulla laivalla

kehittyvää murhenäytelmää.

Theriere kumartui aukon reunan ylitse, niin että alhaalla valppaana

odottava Byrne näki hänet selvästi. Heti pamahti revolveri, ja kuula

viuhahti hyvin läheltä Therieren päätä.

»Seis, Byrne!» huusi hän. »Se olen minä, Theriere. Älä ammu enää!

Haluan puhua kanssasi.»

»Pois kenkkuilemiset nyt!» murahti Byrne vastaukseksi. »Toista kertaa

en ammu harhaan.»

»Haluan puhua kanssasi», toisti Theriere hiljaa. »Tulen sinne alas.»

»Ettepä tule, tomppeli», tokaisi Byrne; »ette ainakaan elävänä.»

»Kyllä minä tulen, Byrne», vastasi Theriere, »etkä sinä saa olla

hupsu nyt. Minä olen aseeton. Sinä saat tähdätä minua revolverillasi,

kunnes olet päässyt siitä varmaksi. Koko laivalla voin ainoastaan minä

pelastaa henkesi, ja vain minulla on syytä tehdä se. Mutta meidän on

keskusteltava siitä, eikä se käy päinsä tällä tavoin, sillä meitä

voitaisiin kuunnella. Minä kohtelen sinua rehdisti, jos sinä olet rehti

minua kohtaan. Jollemme pääse yksimielisiksi, niin minä tulen takaisin,

etkä sinä ole sen pahemmassa pinteessä kuin nytkään. Nyt minä tulen!»

Ja odottamatta ehdotuksensa hyväksymistä luiskautti _Halfmoonin_ toinen

perämies itsensä luukun reunalta alas ja katosi näkyvistä.

Että hän oli urhea mies, se täytyi Billy Byrnenkin myöntää, ja kannella

olijat, joilla ei ollut aavistustakaan toisen perämiehen ja häntä

äskettäin kolhineen matruusin välisistä suhteista, pitivät hänen

rohkeuttaan suorastaan ihmeellisenä.

Therieren arvo kohosi yhdellä kertaa huomaavan paljon _Halfmoonin_

merimiesten silmissä, sillä niin turmeltuneita kuin olivatkin he

ymmärsivät tämänlaatuista ruumiillista rohkeutta ja osasivat antaa

sille arvon. Barbara Hardingista näytti miehen teko suorastaan

verrattomalta; olihan Theriere pannut itsensä alttiiksi vähääkään

välittämättä siitä, että saattoi menettää henkensä. Äkkiä hän tunsi

mielessään pistoksen siitä, että oli epäillyt Theriereä — noin uljaan

miehen täytyi olla ehdottoman kunniallinen, hän päätteli.

Alas päästyään Theriere huomasi, että häneen oli suunnattu hänen oma

revolverinsa, jota piteli perin epätoivoinen ja aivan periaatteeton

mies. Hän hymyili pilkallisen katkerasti Byrnelle, kun taas

viimemainittu silmäili häntä epäluuloisesti.

»Katsos nyt, Byrne-ystäväni», alkoi Theriere, »olisin typerä, jos

väittäisin tekeväni tämän sen vuoksi, että pidän sinusta. Asia on

niin, että tarvitsen sinua. Meitä kumpaakaan ei luonnista, jos

olemme yksin. Minusta teit tyhmästi lyödessäsi minua tänään. Kuten

muistat, piti minun sopimuksemme mukaan olla vieläkin tylympi sinulle

kuin tavallisesti välttääksemme epäluuloja, jos meidät tavattaisiin

puhelemasta keskenämme. Minä sain tilaisuuden sättiä sinua tänään ja

luulin sinun ymmärtävän minun käyttävän sitä hyväkseni osoittaakseni

neiti Hardingille, ettei meidän välillämme tullut kysymykseenkään muu

kuin viha.

— Jos olisin ajatellut, että sinulla todella oli aikomus kolhaista

minua, niin olisit kaatunut kuolleena maahan, ennen kuin olisit päässyt

käsiksi minuun, ystäväni. Sinä täydelleen yllätit minut. Mutta se on

mennyttä — minä olen valmis unohtamaan ja auttamaan sinua selviytymään

vaikeasta asemastasi. Sitten voimme jatkaa puuhiamme, ikäänkuin ei

mitään olisi tapahtunut. Mitä arvelet?»

»En tiennyt että te ilveilitte», vastasi sakilainen; »muutoin en olisi

kolhinut teitä. Te näytitte olevanne tosissanne.»

»No niin, se on sovittu», virkkoi Theriere. »Suostutko tulemaan

täältä pois, jos järjestän kapteenin kanssa asiat niin, että joudut

rautoihin vain päiväksi tai pariksi? Hänen täytyy rangaista sinua

jonkun verran säilyttääkseen oman arvonsa. Mutta minä lupaan, että saat

ruokaa säännöllisinä aikoina ja ettei sinua pieksetä kuten silloin,

kun viimeksi olit kopissa. Jollei hän suostu ehdotukseeni, niin annan

kunniasanani siitä, että ilmoitan sen sinulle edeltäkäsin.»

»Antaa soida», myönsi Billy Byrne. »En luota kehenkään, jollei minun

ole pakko; mutta minut saadaan hirttää, jos keksin mitään muuta keinoa

tästä pinteestä selviytyäkseni.»

Theriere palasi kannelle ja tavattuaan laivurin veti hänet syrjään.

»Voin saada hänet ulos rauhallisesti, jos saatan vakuuttaa hänelle,

että hänet vain pannaan koppiin päiväksi tai pariksi ja annetaan

hänelle täydet ruoka-annokset eikä lainkaan selkään. Minun mielestäni,

sir, se on helpoin keino. Meillä ei ole varaa menettää miestä nyt — jos

haluamme kurittaa häntä myöhemmin, niin aina löydämme jonkun tekosyyn.»

»Hyvä on, herra Theriere», vastasi laivuri. »Jätän asian kokonaan

teidän hoidettavaksenne — saatte tehdä sille miekkoselle mitä tahdotte.

Tehän se saitte kasvonne ruhjotuksi.»

Theriere palasi heti kanssiin, ilmestyen pian sieltä jälleen muassaan

äsken niin jyrkän uppiniskainen Byrne. Kaksi päivää sai viimemainittu

virua kopissa, ja siihen päättyi tämä välikohtaus, vaikka sen

seuraukset olivatkin moninaiset.

Ensinnäkin se juurrutti Therieren sydämeen henkilökohtaisen vihan

sakilaista vastaan. Tähän asti oli hänen aikomuksensa vapautua siitä

miehestä, kun tämä ei enää olisi tarpeellinen, perustunut yksinomaan

järkilaskelmiin, mutta nyt se sai lisä vahviketta voimakkaasta,

henkilökohtaisesta kostonhimosta.

Tällä tapauksella oli ollut vaikutuksensa myöskin Barbara Hardingiin:

se oli näyttänyt hänelle herra Therieren uudessa valossa, joka oli

perämiehelle hyvin edullinen.

Hän piti Therieren jalomielistä käyttäytymistä Byrneä kohtaan

suorastaan sankarillisena, ja se oli syventänyt tytön sakilaista

kohtaan tuntemaa kammoa, niin että se nyt oli melkeinpä sairaloinen.

Billy Byrnen raakuus oli tehnyt häneen niin eloisan vaikutuksen, että

hän saattoi hätkähtäen herätä syvästä unesta, peläten miehen uhkaavan

häntä.

Kun Billy pääsi vankeutensa jälkeen vapaaksi ja ryhtyi jälleen

tehtäviinsä, sivuutti hän kannella tytön useita kertoja. Hän pani

merkille, että Barbara vältti häntä inhon ja pelon vallassa. Mutta

ihmeekseen hän huomasi, että kun tämä hänen häikäilemättömän rajuutensa

tunnustaminen olisi aikaisemmin saanut hänet värähtämään ylpeydestä,

hän nyt tunsi omituista harmia tyttöä kohtaan tämän käyttäytymisen

johdosta, joten hän johtui vihaamaan Barbara Hardingia vieläkin enemmän

kuin ennen. Aikaisemmin hän oli vihannut tyttöä sen tähden, mitä tämä

edusti; nyt hän vihasi häntä hänen itsensä tähden.

Nyt oli Barbara Harding usein Therieren ja, joskin harvemmin, myöskin

Divinen seurassa; sillä toisen perämiehen kehoituksesta ei tyttö ollut

ilmaissut viimemainitulle herrasmiehelle olevansa selvillä hänen

petollisuudestaan.

»On hyvä, jollei hän aavista mitään», oli Theriere sanonut.

»Silloin on teillä etu, jota teillä ei olisi, jos hän epäilisi,

kuinka asianlaita todellisuudessa on. Nyt te voitte etukäteen saada

varoituksen hänen kaikista vastaisista aikeistaan. Kertokaa minulle

aina, mitä hän puhuu teille suunnitelmistaan, ja siten voimme tehdä

hänen aikeensa tyhjiksi paljon helpommin kuin siinä tapauksessa, että

te noudattaisitte luontaista haluanne ja kieltäytyisitte olemasta

missään tekemisissä hänen kanssaan.

- Saattaisipa myöskin olla hyvä, neiti Harding, rohkaista hänen

toiveitaan siitä, että menette vapaaehtoisesti naimisiin hänen

kanssaan. Luullakseni hän silloin luopuisi kokonaan varovaisuudesta ja

tasoittaisi teidän vapautumistietänne.»

»Oi, herra Theriere, pelkäänpä, etten voi sitä tehdä», huudahti

tyttö. »Te ette voi aavistaa, kuinka minä inhoan sitä miestä nyt, kun

tunnen hänen oikean karvansa. Vuosikausia hän on ahdistellut minua

kosimisellaan, ja vaikka en ole enkä ole voinutkaan pitää hänestä sillä

tavoin, on minusta tuntunut, että hän on hyvin hyvä ystäväni ja että

hänen uskollisuutensa ansaitsee jonkunlaisen palkkion minun puoleltani

— ainakin ystävyyteni ja myötätuntoni. Nyt minä värisen, kun hän

vain on lähelläni, aivan kuin jos näkisin käärmeen kiemuroissa ihan

vieressäni. Minä en voi sietää petollisuutta.»

»En minä myöskään, mademoiselle», vakuutti Theriere liukkaasti. »Mies

ei ansaitse muuta kuin halveksumistanne, vaikka järkisyistä toivonkin,

että kestäisitte hänen seuraansa, kunnes juuri hänen petollisuutensa

tarjoaa teille pelastumiskeinon. Sillä, uskokaa minua, jos hän kerran

on pettänyt teitä, niin kuinka paljon pikemmin hän sitten onkaan valmis

pettämään Simmsiä ja Wardia! Hän kavaltaisi heidät heti, jos hänelle

vain tarjoutuisi tilaisuus voittaa teidät omakseen ilman heidän apuaan.

Olen arvellut, että kenties voitaisiin hänet saada yrittämään anastaa

laiva väkivalloin ja palauttaa teidät San Franciscoon tai, mikä olisi

vielä parempi, lähimpään sivistyneeseen satamaan.

— Te voitte hyvällä omallatunnolla ehdottaa hänelle sitä ja mainita

uskovanne, että minä olen altis tukemaan sellaista yritystä. Minä

puolestani voin taata, että saamme apua joiltakuilta miehiltä —

heitä on Divinen ja minun itseni lisäksi riittävästi anastaaksemme

_Halfmoonin_ helposti sen nykyiseltä päällystöltä.»

»Minä punnitsen ehdotustanne, herra Theriere», vastasi Barbara, »ja

kiitän ylevyyttänne, joka sai teidät auttamaan minua. Taivas tietää,

kuinka kipeästi nyt kaipaan ystävää näin monien vihollisten keskellä —

Mitä nyt, herra Theriere? Mikä on hätänä?»

Perämies oli sattunut tytön puhuessa katsahtamaan kaakkoon päin, ja

häneltä oli äkkiä päässyt hämmästynyt ja levoton huudahdus.

»Tuo pilvi, mademoiselle», vastasi hän. »Me saamme ankaran myrskyn.

Se on niskassamme tällä minuutilla.» Sen sanottuaan hän riensi pois

juoksujalkaa, huutaen olkansa ylitse tytölle: »Teidän olisi parasta

heti mennä hyttiinne.»

Väkevä Billy: Seikkailuromaani Tyyneltämereltä · 第 19 / 46 题