Sakilainen oli odottanut tytön kyyristyvän peloissaan nähdessään hänen
uhkaavan lyödä — se olisi yllin kyllin riittänyt sovittamaan neidon
lausuman herjauksen ja voimakkaasti tehonnut miehen Kellyn sakille
ominaiseen huumorintajuntaan.
Useita kertoja hän oli tällä tavoin uhannut naisia saadakseen
kiihottavan nautinnon kuulla heidän kirkuvan kauhuissaan ja nähdä
heidän silmittömästi pakenevan. Jos he olivat jääneet paikalleen ja
käyneet vastustamaan, kuten jotkut Länsipuolen naiset olivat tehneet,
pitäen itseään kylliksi voimakkaina, ei sakilainen ollut epäröinyt
»mojauttaa.»
Vain sillä tavoin saattoi mies säilyttää rohkeudenmaineensa Grand
Avenuen läheisyydessä.
Hän oli luullut, että tämä heikontuneeseen ja veltostuneeseen
yläluokkaan kuuluva tyttö pyörtyisi pelästyksestä; mutta hänen
kuvaamattomaksi hämmästyksekseen Barbara jäikin rohkeasti seisomaan
suorana, pää pystyssä, silmät kylminä, tyyninä, värähtämättä.
Ja sitten tyttö taaskin lausui:
»Raukka!»
Billy oli vähällä lyödä häntä; mutta jokin pidätti hänen kättään. Mitä
se oli, sitä hän ei jaksanut käsittää. Oliko mahdollista, että hän
pelkäsi tätä hentoa tyttöä?
Ja juuri tällä ratkaisevalla hetkellä, kun Billyn asento oli
uhkaavimmillaan, ilmestyi Theriere näyttämölle.
Yhdellä silmäyksellä hän oivalsi tilanteen ja syöksähti Billy Byrnen ja
Barbara Hardingin väliin.
»Mitä tämä mies on sanonut teille, neiti Harding?» hän huusi. »Onko hän
tehnyt teille pahaa?»
»En usko, että hän olisi rohjennet lyödä minua», vastasi tyttö,
»vaikka hän sitä uhkasikin. Hän on sama raukka, joka murhasi herra
Mallory-paran _Lotuksella_. Sellainen mies voi alentua mihin hyvänsä.»
Theriere kääntyi kiukkuisena Byrneen päin.
»Mene kanssiin!» hän karjaisi. »Otan sinut käsiteltäväksi myöhemmin.
Jollei neiti Harding olisi saapuvilla, niin löylyttäisin sinua niin,
että olisit vähissä hengissä. Ja jos tämän jälkeen koskaan kuulen sinun
puhuttelevan häntä tai loukkaavan häntä vähimmässäkään määrin, lähetän
kuulan lävitsesi niin nopeasti, ettet edes älyä, kuinka sinulle on
käynyt.»
»Sepä, piru vieköön nähdään!» ärähti Billy Byrne pilkallisesti. »Kyllä
minä teidät tunnen, senkin pääöykkäri; ja teidän olisi viisainta olla
naljailematta minulle. Tällä laivalla ei ainoakaan junkkari saa rähistä
minulle tuolla tavoin noin vain iltikseen — tajuatteko?» Ja ennenkuin
Theriere älysi, mitä tapahtuisi, osui raskas nyrkki hänen leukaansa,
hän lennähti kannelta ilmaan ja vaipui tiedottomana neiti Hardingin
jalkojen juureen.
»Näettekö, miten käy sellaisille, jotka naljailevat minulle?» virkkoi
sakilainen tytölle, kumartui pitkänään viruvan perämiehen puoleen ja
veti tämän takataskusta ison revolverin.
»Taidanpa tarvita tätä kapinetta hyvinkin pian», hän huomautti.
Annettuaan sitten vielä ilkeän potkun tajuttoman miehen kasvoihin hän
poistui kanssiin.
»Kenties letukka vielä pitää Billy Byrneä pelkurina», hän tuumi
kadotessaan kannen alle.
Theriereä kohdanneen odottamattoman hyökkäyksen eläimellinen raakuus
oli tehnyt Barbara Hardingin sanattomaksi kauhusta. Hän ei ollut
eläissään uneksinut, että maan päällä saattaisi olla sellaista
ihmisenmuotoista olentoa, jolta kunnian, ritarillisuuden ja rehtiyden
tunteet puuttuisivat niin tarkoin kuin tuolta otukselta, joka oli äsken
uhannut turvatonta naista ja potkaissut tiedotonta miestä kasvoihin.
Mutta Barbara Harding ei ollutkaan koskaan elänyt Grand Avennen ja
Lake Streetin ja Halstedin ja Robeyn välillä, missä miehisen rohkeuden
käsitteet ovat omituiset ja hirveät.
Kun hänen mielensä oli jälleen saavuttanut tasapainonsa, kiiruhti hän
hytteihin vievien portaiden yläpäähän ja huusi äänekkäästi apua.
Heti paikalla riensivät laivuri Simms ja ensimmäinen perämies Ward
kannelle, kummallakin revolveri kädessä, sillä, nämä arvon herrat
olivat aina valmiina miehistön kanssa sattuvan selkkauksen varalta.
Barbara osoitti hiljaa viruvaa Theriereä ja selitti nopeasti, mitä oli
tapahtunut.
»Sen teki se Byrne-vintiö», sanoi hän. »Nyt hän on kanssissa, ja
hänellä on revolveri, jonka hän otti haltuunsa senjälkeen kun herra
Theriere oli kaatunut.»
Miehistöä oli nyt kertynyt kannella makaavan perämiehen ympärille.
»Hei, miehet», ärjäisi laivuri Simms parille katselijalle, »viekää
herra Theriere hyttiinsä ja valelkaa kylmää vettä hänen kasvoilleen! Ja
te, herra Ward, noutakaa konjakkia kaapista, ja koettakaa saada hänet
virkoamaan! Muut ottakoot aseikseen rautakankia ja kirveitä ja pitäkööt
huolta siitä, ettei tuo penteleen sikiö, pääse elävänä takaisin
kannelle. Pitäkää häntä kanssissa, sillä aikaa kun minä käyn hakemassa
pari revolveria, ja sitten se riiviö on käsissämme, hitto soikoon!»
Laivuri Simms kiiruhti kajuuttaan, samalla kun kaksi miestä lähti
kantamaan Therieriä tämän hyttiin ja Ward noutamaan konjakkia. Hetkistä
myöhemmin Barbara Harding näki laivurin palaavan yläkannelle mukanaan
pyssy ja kaksi revolveria.
Ne merimiehet, jotka hän oli määrännyt vartioimaan Byrneä, olivat
kerääntyneet kanssiin vievän luukun äärelle. Jotkut heistä vaihtoivat
vangin kanssa pilkallisia ja hupaisia sutkauksia.
»Sinun olisi parasta tulla kannelle, jossa surmaaminen kävisi
mukavammin», huusi yksi heistä sakilaiselle. »Siellä alhaalla saatamme
kirveinemme ja kankinemme peitota sinut möykyksi, ja kun sitten
lähetämme sinut kotiin, ei äitisi tunne pikku pojuaan!»
»Tulkaa vain tänne ja koettakaa laittaa minusta möyhyä!» kiljui Billy
Byrne vastaan. »Minä kykenisin pieksämään teidät koko joukon, vaikka
toinen käteni olisi sidottu selän taakse — kuuletko?»
»Laivuri on noutamassa paukkujaan, Billy», ilmoitti Luiseva Sawyer.
»Kyllä sinun olisi viisainta tulla ylös tutkittavaksi, jos hän
antaakseen sinulle tilaisuuden.»
»Ei sinne päinkään», ärähti Billy »Olisipa minulla kauniit toiveet,
kun hän ja Kierosilmä olisivat minua tuomitsemassa. Ei sinä ikinä,
Luiseva. Täällä olen ja täällä pysyn siksi, kunnes nujerrun. Mutta usko
pois, että nitistän joitakuita, ennen kuin itse lähden. Jos teistä,
miehet, jotkut ovat ystäviäni, olisi heidän senvuoksi parasta jäädä
ulkopuolelle, etteivät sattuisi saamaan reikää nahkaansa.
— Ja vielä yhden tempun teen, ennen kuin nukun viimeisen kerran.
Selvitän noille hyttijehuille, millä kannalla he ovat keskenään. Jollen
saa mitään aikaan, ennenkuin sammun, niin nimeni ei ole Billy Byrne!»
Samassa saapui laivuri Simms, tuoden hytistään hakemansa kolme asetta.
Hän ojensi yhden Luisevalle Sawyerille, toisen Punaiselle Sandersille
ja kolmannen eräälle Wilson-nimiselle miehelle.
»Ja nyt me, hyvät miehet», sanoi laivuri Simms, »menemme kanssiin ja
tuomme Byrnen kannelle. Tuokaa hänet elävänä, jos voitte — mutta joka
tapauksessa tuokaa hänet!»
Ei yksikään liikahtanut astuakseen kanssiin.
»No, eteenpäin, ja reippaasti!» komensi laivuri.
»Minusta hän kuulosti sanovan ’me’», huomautti yksi merimiehistä.
Harmaana raivosta pyörähti Simms ympäri ottamaan selvää, kuka hänen
takanaan seisovista monista miehistä oli solvaaja.
»Kuka se oli?» hän kiljui. »Näyttäkää minulle se retkale! Teidän on
osoitettava hänet minulle, Kuuletteko? Minä opetan hänelle. Ja te»,
hän karjui minkä kurkustaan sai, kääntyen jälleen niiden miesten
puoleen, joita hän oli komentanut kanssiin Billy Byrneä noutamaan, »te
arkailevat maakravut, suoriutukaa alas ja vilkkaasti, ennen kuin potkin
teidät portaisiin!»
Ei sittenkään yksikään liikahtanut totellakseen häntä. Hän punastui ja
kalpeni vuorotellen. Vaahto kihisi hänen suupielissään, kun hän polki
jalkojansa laivan kanteen, hyppien, kiroillen ja uhkaillen.
Mutta kaikesta siitä ei ollut apua. Miehet eivät taipuneet menemään.
»Nähkääs, laivuri», puhkesi Luiseva Sawyer puhumaan, »ken hyvänsä menee
kanssiin, hän on varmasti kuoleman oma. On helpompaa ja turvallisempaa
näännyttää hänet nälkään.»
»Ole käkättämättä!» ulvoi laivuri Simms. »Luuletko minun suostuvan
istumaan tässä rauhallisesti viikon päivät ja antamaan säikytetyn
satamarotan pitää hallussaan kanssia vain sen tähden, että minulla on
laivallani joukko arkoja jänishousuja! Ei, hyvä herra, te menette alas
ja tuotte sieltä tuon mukamas hirveän miehen elävänä tai kuolleena.»
Sen sanottuansa hän lähestyi tuimana komentamiansa kolmea miestä, jotka
seisoivat luukun reunalla, pidellen aseitaan varmasti poissa Billy
Byrnen ulottuvilta.
Miten olisi käynyt, jos laivuri Simms olisi suorittanut loppuun saakka
aloittamansa uhkaavan liikkeen, sitä on mahdoton tietää, sillä samassa
tunkeutui Theriere odotettavissa olevan murhenäytelmän huvitettujen
katselijoiden muodostaman kehän lävitse.
»Mitä on tapahtunut, sir?» tiedusti hän Simmsiltä. »Voinko auttaa teitä
jollakin tavoin?» Hänen kasvoissaan oli kamala mustelma, mutta onneksi
ei vamma ollut vakava.
»Kas vain!» huudahti laivuri. »Te ette siis kuollutkaan. Mutta se ei
muuta asiaa hitustakaan. Meidän täytyy saada tuo mies ulos kanssista,
mutta näillä kirpunpuremilla miehenhuononnuksilla ei ole uskallusta
mennä häntä noutamaan.»
»Hänellä on teidän revolverinne, sir», selitti Wilson, »eikä jumaliste
ainakaan hän häikäile sitä käyttäessään.»
»Antakaapa kun minä koetan saada hänet talttumaan, sir», sanoi Theriere
laivuri Simmsille. »Meidän ei pidä menettää yhtään miestä, jos voimme
muutoin selviytyä.»
Laivurista oli mieluista, että hän näin odottamatta pelastui pulasta,
johon hän itse oli itsensä laittanut. Miten Theriere voisi saada
kapinallisen merimiehen alistumaan, sitä hän ei voinut arvata eikä
liioin siitä välittänytkään, kunhan vain hänen omaa nahkaansa ei pantu
vaaralle alttiiksi.
»Jos te poistutte, sir», jatkoi Theriere, »ja käskette miehet tiehensä,
niin yritän tehdä jotakin.»
Laivuri Simms noudatti Therieren pyyntöä, joten perämies oli pian
yksinään luukun äärellä.
Mentyään kannen yli keskilaivalle keräytyivät miehet tarkkailemaan
Therieren puuhia, ja heidän takanaan seisoi Barbara Harding, ikäänkuin
lumottuna katsellen hänen silmäinsä edessä tällä kirotulla laivalla
kehittyvää murhenäytelmää.
Theriere kumartui aukon reunan ylitse, niin että alhaalla valppaana
odottava Byrne näki hänet selvästi. Heti pamahti revolveri, ja kuula
viuhahti hyvin läheltä Therieren päätä.
»Seis, Byrne!» huusi hän. »Se olen minä, Theriere. Älä ammu enää!
Haluan puhua kanssasi.»
»Pois kenkkuilemiset nyt!» murahti Byrne vastaukseksi. »Toista kertaa
en ammu harhaan.»
»Haluan puhua kanssasi», toisti Theriere hiljaa. »Tulen sinne alas.»
»Ettepä tule, tomppeli», tokaisi Byrne; »ette ainakaan elävänä.»
»Kyllä minä tulen, Byrne», vastasi Theriere, »etkä sinä saa olla
hupsu nyt. Minä olen aseeton. Sinä saat tähdätä minua revolverillasi,
kunnes olet päässyt siitä varmaksi. Koko laivalla voin ainoastaan minä
pelastaa henkesi, ja vain minulla on syytä tehdä se. Mutta meidän on
keskusteltava siitä, eikä se käy päinsä tällä tavoin, sillä meitä
voitaisiin kuunnella. Minä kohtelen sinua rehdisti, jos sinä olet rehti
minua kohtaan. Jollemme pääse yksimielisiksi, niin minä tulen takaisin,
etkä sinä ole sen pahemmassa pinteessä kuin nytkään. Nyt minä tulen!»
Ja odottamatta ehdotuksensa hyväksymistä luiskautti _Halfmoonin_ toinen
perämies itsensä luukun reunalta alas ja katosi näkyvistä.
Että hän oli urhea mies, se täytyi Billy Byrnenkin myöntää, ja kannella
olijat, joilla ei ollut aavistustakaan toisen perämiehen ja häntä
äskettäin kolhineen matruusin välisistä suhteista, pitivät hänen
rohkeuttaan suorastaan ihmeellisenä.
Therieren arvo kohosi yhdellä kertaa huomaavan paljon _Halfmoonin_
merimiesten silmissä, sillä niin turmeltuneita kuin olivatkin he
ymmärsivät tämänlaatuista ruumiillista rohkeutta ja osasivat antaa
sille arvon. Barbara Hardingista näytti miehen teko suorastaan
verrattomalta; olihan Theriere pannut itsensä alttiiksi vähääkään
välittämättä siitä, että saattoi menettää henkensä. Äkkiä hän tunsi
mielessään pistoksen siitä, että oli epäillyt Theriereä — noin uljaan
miehen täytyi olla ehdottoman kunniallinen, hän päätteli.
Alas päästyään Theriere huomasi, että häneen oli suunnattu hänen oma
revolverinsa, jota piteli perin epätoivoinen ja aivan periaatteeton
mies. Hän hymyili pilkallisen katkerasti Byrnelle, kun taas
viimemainittu silmäili häntä epäluuloisesti.
»Katsos nyt, Byrne-ystäväni», alkoi Theriere, »olisin typerä, jos
väittäisin tekeväni tämän sen vuoksi, että pidän sinusta. Asia on
niin, että tarvitsen sinua. Meitä kumpaakaan ei luonnista, jos
olemme yksin. Minusta teit tyhmästi lyödessäsi minua tänään. Kuten
muistat, piti minun sopimuksemme mukaan olla vieläkin tylympi sinulle
kuin tavallisesti välttääksemme epäluuloja, jos meidät tavattaisiin
puhelemasta keskenämme. Minä sain tilaisuuden sättiä sinua tänään ja
luulin sinun ymmärtävän minun käyttävän sitä hyväkseni osoittaakseni
neiti Hardingille, ettei meidän välillämme tullut kysymykseenkään muu
kuin viha.
— Jos olisin ajatellut, että sinulla todella oli aikomus kolhaista
minua, niin olisit kaatunut kuolleena maahan, ennen kuin olisit päässyt
käsiksi minuun, ystäväni. Sinä täydelleen yllätit minut. Mutta se on
mennyttä — minä olen valmis unohtamaan ja auttamaan sinua selviytymään
vaikeasta asemastasi. Sitten voimme jatkaa puuhiamme, ikäänkuin ei
mitään olisi tapahtunut. Mitä arvelet?»
»En tiennyt että te ilveilitte», vastasi sakilainen; »muutoin en olisi
kolhinut teitä. Te näytitte olevanne tosissanne.»
»No niin, se on sovittu», virkkoi Theriere. »Suostutko tulemaan
täältä pois, jos järjestän kapteenin kanssa asiat niin, että joudut
rautoihin vain päiväksi tai pariksi? Hänen täytyy rangaista sinua
jonkun verran säilyttääkseen oman arvonsa. Mutta minä lupaan, että saat
ruokaa säännöllisinä aikoina ja ettei sinua pieksetä kuten silloin,
kun viimeksi olit kopissa. Jollei hän suostu ehdotukseeni, niin annan
kunniasanani siitä, että ilmoitan sen sinulle edeltäkäsin.»
»Antaa soida», myönsi Billy Byrne. »En luota kehenkään, jollei minun
ole pakko; mutta minut saadaan hirttää, jos keksin mitään muuta keinoa
tästä pinteestä selviytyäkseni.»
Theriere palasi kannelle ja tavattuaan laivurin veti hänet syrjään.
»Voin saada hänet ulos rauhallisesti, jos saatan vakuuttaa hänelle,
että hänet vain pannaan koppiin päiväksi tai pariksi ja annetaan
hänelle täydet ruoka-annokset eikä lainkaan selkään. Minun mielestäni,
sir, se on helpoin keino. Meillä ei ole varaa menettää miestä nyt — jos
haluamme kurittaa häntä myöhemmin, niin aina löydämme jonkun tekosyyn.»
»Hyvä on, herra Theriere», vastasi laivuri. »Jätän asian kokonaan
teidän hoidettavaksenne — saatte tehdä sille miekkoselle mitä tahdotte.
Tehän se saitte kasvonne ruhjotuksi.»
Theriere palasi heti kanssiin, ilmestyen pian sieltä jälleen muassaan
äsken niin jyrkän uppiniskainen Byrne. Kaksi päivää sai viimemainittu
virua kopissa, ja siihen päättyi tämä välikohtaus, vaikka sen
seuraukset olivatkin moninaiset.
Ensinnäkin se juurrutti Therieren sydämeen henkilökohtaisen vihan
sakilaista vastaan. Tähän asti oli hänen aikomuksensa vapautua siitä
miehestä, kun tämä ei enää olisi tarpeellinen, perustunut yksinomaan
järkilaskelmiin, mutta nyt se sai lisä vahviketta voimakkaasta,
henkilökohtaisesta kostonhimosta.
Tällä tapauksella oli ollut vaikutuksensa myöskin Barbara Hardingiin:
se oli näyttänyt hänelle herra Therieren uudessa valossa, joka oli
perämiehelle hyvin edullinen.
Hän piti Therieren jalomielistä käyttäytymistä Byrneä kohtaan
suorastaan sankarillisena, ja se oli syventänyt tytön sakilaista
kohtaan tuntemaa kammoa, niin että se nyt oli melkeinpä sairaloinen.
Billy Byrnen raakuus oli tehnyt häneen niin eloisan vaikutuksen, että
hän saattoi hätkähtäen herätä syvästä unesta, peläten miehen uhkaavan
häntä.
Kun Billy pääsi vankeutensa jälkeen vapaaksi ja ryhtyi jälleen
tehtäviinsä, sivuutti hän kannella tytön useita kertoja. Hän pani
merkille, että Barbara vältti häntä inhon ja pelon vallassa. Mutta
ihmeekseen hän huomasi, että kun tämä hänen häikäilemättömän rajuutensa
tunnustaminen olisi aikaisemmin saanut hänet värähtämään ylpeydestä,
hän nyt tunsi omituista harmia tyttöä kohtaan tämän käyttäytymisen
johdosta, joten hän johtui vihaamaan Barbara Hardingia vieläkin enemmän
kuin ennen. Aikaisemmin hän oli vihannut tyttöä sen tähden, mitä tämä
edusti; nyt hän vihasi häntä hänen itsensä tähden.
Nyt oli Barbara Harding usein Therieren ja, joskin harvemmin, myöskin
Divinen seurassa; sillä toisen perämiehen kehoituksesta ei tyttö ollut
ilmaissut viimemainitulle herrasmiehelle olevansa selvillä hänen
petollisuudestaan.
»On hyvä, jollei hän aavista mitään», oli Theriere sanonut.
»Silloin on teillä etu, jota teillä ei olisi, jos hän epäilisi,
kuinka asianlaita todellisuudessa on. Nyt te voitte etukäteen saada
varoituksen hänen kaikista vastaisista aikeistaan. Kertokaa minulle
aina, mitä hän puhuu teille suunnitelmistaan, ja siten voimme tehdä
hänen aikeensa tyhjiksi paljon helpommin kuin siinä tapauksessa, että
te noudattaisitte luontaista haluanne ja kieltäytyisitte olemasta
missään tekemisissä hänen kanssaan.
- Saattaisipa myöskin olla hyvä, neiti Harding, rohkaista hänen
toiveitaan siitä, että menette vapaaehtoisesti naimisiin hänen
kanssaan. Luullakseni hän silloin luopuisi kokonaan varovaisuudesta ja
tasoittaisi teidän vapautumistietänne.»
»Oi, herra Theriere, pelkäänpä, etten voi sitä tehdä», huudahti
tyttö. »Te ette voi aavistaa, kuinka minä inhoan sitä miestä nyt, kun
tunnen hänen oikean karvansa. Vuosikausia hän on ahdistellut minua
kosimisellaan, ja vaikka en ole enkä ole voinutkaan pitää hänestä sillä
tavoin, on minusta tuntunut, että hän on hyvin hyvä ystäväni ja että
hänen uskollisuutensa ansaitsee jonkunlaisen palkkion minun puoleltani
— ainakin ystävyyteni ja myötätuntoni. Nyt minä värisen, kun hän
vain on lähelläni, aivan kuin jos näkisin käärmeen kiemuroissa ihan
vieressäni. Minä en voi sietää petollisuutta.»
»En minä myöskään, mademoiselle», vakuutti Theriere liukkaasti. »Mies
ei ansaitse muuta kuin halveksumistanne, vaikka järkisyistä toivonkin,
että kestäisitte hänen seuraansa, kunnes juuri hänen petollisuutensa
tarjoaa teille pelastumiskeinon. Sillä, uskokaa minua, jos hän kerran
on pettänyt teitä, niin kuinka paljon pikemmin hän sitten onkaan valmis
pettämään Simmsiä ja Wardia! Hän kavaltaisi heidät heti, jos hänelle
vain tarjoutuisi tilaisuus voittaa teidät omakseen ilman heidän apuaan.
Olen arvellut, että kenties voitaisiin hänet saada yrittämään anastaa
laiva väkivalloin ja palauttaa teidät San Franciscoon tai, mikä olisi
vielä parempi, lähimpään sivistyneeseen satamaan.
— Te voitte hyvällä omallatunnolla ehdottaa hänelle sitä ja mainita
uskovanne, että minä olen altis tukemaan sellaista yritystä. Minä
puolestani voin taata, että saamme apua joiltakuilta miehiltä —
heitä on Divinen ja minun itseni lisäksi riittävästi anastaaksemme
_Halfmoonin_ helposti sen nykyiseltä päällystöltä.»
»Minä punnitsen ehdotustanne, herra Theriere», vastasi Barbara, »ja
kiitän ylevyyttänne, joka sai teidät auttamaan minua. Taivas tietää,
kuinka kipeästi nyt kaipaan ystävää näin monien vihollisten keskellä —
Mitä nyt, herra Theriere? Mikä on hätänä?»
Perämies oli sattunut tytön puhuessa katsahtamaan kaakkoon päin, ja
häneltä oli äkkiä päässyt hämmästynyt ja levoton huudahdus.
»Tuo pilvi, mademoiselle», vastasi hän. »Me saamme ankaran myrskyn.
Se on niskassamme tällä minuutilla.» Sen sanottuaan hän riensi pois
juoksujalkaa, huutaen olkansa ylitse tytölle: »Teidän olisi parasta
heti mennä hyttiinne.»