Se oli siihen aikaan kun pamput vielä kipeästi läiskähtelivät
kämmeniin ja peräpakaroihin, korvapuustit saivat nuoret posket
punottamaan ja hiuksia tuiverrettiin tuimilla tukistuksilla. Nykyään
sitä semmoista kasvatusta pidetään ihmisarvon alentamisena, mutta
tokkopa se sittenkään oli niinkään epäterveellistä. "Miehinä"
muistellaan kasvattajia ja "miehiä" on tullut semmoisen kasvatuksen
saaneista.
Siihen aikaan sitä myöskin luettiin ja tapeltiin, -- oli tietysti
vastakohtiakin -- mutta lisäksi keitettiin ja syötiin nekkuja.
Kuinka terveellistä tämä viimeksi mainittu tapa oli, siitä voinevat
asianomaisten hampaat ja ruo'ansulattimet antaa tarkempia tietoja,
Mutta sen ajan elinehtoihin kuului sekin -- ainakin muutamille. Niitä
olivat ne, jotka nekkuja keittivät ja kaupittelivat eli niin kutsutut
nekkusaksat.
Niistä oli yksi varsinainen mestari. Hän se vain tunsi siirapin,
sokerin ja mantelien oikeat suhteet, osasi keittää juuri niin kauan
kuin hyviä nekkuja oli keitettävä ja taisi taitavasti kiertää paperin
siroiksi suppiloiksi ja täyttää ne niin, että olivat puhtoiset kuin
lumi, jossa ne olivat koviksi jäähdytetyt.
Hän oli köyhä korven poika, hänkin -- yksi niitä monia, jotka
kotikuusen kuiskeessa olivat kuulleet raskaan huokauksen oman
suomalaisen sivistyksen puutteesta. Mutta olihan vihdoinkin
omakielinen opinahjo hänellekin olemassa. Sinne! Sinne hän vietiinkin.
Taival edessä pitkä ja vaivaloinen. Kukkaro pieni ja laiha.
Lukukauden varalle pantiin, -- minkä riitti, -- eväitä kotoa mukaan.
Mutta tarvittiin sitä lisää ja rahalla olivat huonevuokra ja kirjat
ja muut koulutarpeet maksettavat. Kun ei ihminen elä ainoastaan
leivästä, niin piti siis henkinen ravinto hankkia tavalla vaikka
millä. Ja hän sen hankki nekkukaupalla. Eli itse, kustansi koulunsa
ja auttoipa, -- niin sanottiin, -- sillä lopulla leskeksi jäänyttä
äitiänsäkin.
Hän asui siellä jossakin pihanperällä viheliäisessä puuhökkelissä
erään pesumatamin luona. Ja sieltä ne tulivat, ne maailman
mainioimmat nekut, kahdesti päivässä aamu- ja iltatunteja varten.
Eipä kumma! Nehän olivat nekkusaksan omassa kastrullissa keitetyt.
Näitä valmisteitaan hän sitte myi, seisoen jollakin
vilkasliikkeisellä paikalla koulussa, toisessa kädessä kirja,
josta vielä viimeisinä minuutteina ahtoi läksyä päähänsä.
Hänen tavallisimpia seisontapaikkojaan oli suuren, rukous- ja
voimistelusalin nurkka, uunin ja ikkunan välissä, soittokellon alla.
Siinä, näet, oli koko koululiikkeen pääväylä kadun ja pihanpuoleisten
luokkahuoneiden välillä. Eikä siinä useinkaan tarvinnut nekkusaksan
kauan ostajia odottaa. Tuota pikaa korjasi hän viispenniset taskuunsa
loppuun myydystä keitoksesta.
Sitä kauppaa hän piti yläluokille asti. Sillä, niinkuin sanottu,
se "löi leiväksi". Ja "ahkeruus kovankin onnen voitti". Hän pääsi
ylioppilaaksi ja luki sitte papiksi. Oli tietysti ensin apulaisena,
nai heti viran saatuaan ja on nyt monilukuisen perheen isä ja --
rovasti. Suokoon Jumala hänelle terveyttä ja pitkää ikää!
Niistä kotoisista pienistä taimista haaraantuu ja leviää nyt yhä
uusia vesoja Suomenniemen kansallisen sivistyksen viljelysmaille.
Helsingissä v. 1908.