Don Alphonso, Dona Lucrezia.
DONA LUCREZIA tullen sisään vimmoissaan. Herra hyvä, tämä on
häpeällistä, tämä on katalaa. Joku teidän kansastanne -- tiedättekö
sen, don Alphonso, -- on silponut teidän puolisonne nimen, joka oli
pantu minun perhevaakunani alle teidän oman palatsinne otsikossa. Sen
on tehnyt keskellä päivää julkisesti joku, kuka? en tiedä, mutta se on
solvaavaa, uhkarohkeaa. Minun nimestäni on tehty häpeän sana, ja teidän
ferraralainen roistoväkenne, joka on hävyttömintä väkeä koko Italiassa,
seisoo siellä ja nauraa tirskuu minun vaakunakilpeni ympärillä niinkuin
häpeäpaalun ympärillä. -- Luuletteko todellakin, don Alphonso, että
minä siedän tämmöistä ja ett'en minä ennemmin kuole yhtä kertaa tikarin
iskusta kuin tuhat kertaa ivan ja sanasutkausten myrkyllisistä
pistoista? Kautta jumalan, hyvä herra, minua kohdellaan kummallisesti
täällä teidän herttuakunnassanne Ferrarassa. Tämä alkaa minua jo
kyllästyttää ja minusta te alatte jo näyttää liiaksi herttaiselta ja
rauhalliselta nähdessänne, kuinka teidän vaimonne nimeä ryvetetään
katujenne liassa, kuinka häväistys ja panettelu häntä ahnain hampain
järsivät. Tahdon loistavaa hyvitystä kaikesta tästä, arvoisa herra
herttua. Valmistaukaa antamaan minulle oikeutta! Se on totinen asia,
joka on tuolla tapahtunut, kuuletteko? Luuletteko ehkä, ett'en minä
välitä, mitä maailma minusta sanoo ja että minun puolisoni voi
kieltäytyä olemasta minun ritarini? Ei, ei, hyvä herra, joka ottaa
puolison, osaa myöskin häntä puolustaa, joka tarjoo kätensä, tarjoo
myöskin käsivartensa. Minä vaadin sitä. Joka päivä joku uusi häväistys,
enkä minä koskaan näe teidän mielenne kuohahtavan. -- Eikö se lika,
jota minun päälleni heitetään, pärsky teidänkin päällenne, don
Alphonso? Kuohahtakaahan toki hiukan, hyvä herra, että minä kerrankin
elämässäni näkisin teidän suuttuvan minunkin tähteni. Sanotte joskus
minua rakastavanne? Rakastakaa hiukan minun kunniaanikin. Olette
mustasukkainen? Olkaahan mustasukkainen minun maineestanikin. Jos olen
myötäjäisteni kautta lisännyt teidän perintömaanne kaksi kertaa
suuremmiksi, jos olen naimiseni kautta kanssanne hankkinut teille en
ainoastaan kultavaakunaanne, vaan myöskin pyhän isän siunauksen, ja
lisäksi semmoista, millä tässä maailmassa on enemmän arvoa: Sienan,
Riminin, Cesenan, Spoleton ja Piombinon, ja enemmän kaupunkeja kuin
teillä oli linnoja ja enemmän herttuakuntia kuin teillä oli
paroonikuntia, jos minä olen teistä tehnyt Italian mahtavimman
aatelismiehen, niin eihän se kaikki oikeuttane siihen, hyvä herra, että
annatte kansanne minua pilkata, ivata ja häväistä, että annatte
Ferraranne koko Euroopan edessä osoittaa sormella, että vaimonne on
enemmän halveksittu ja vähäpätöisempi kuin tallirenkinne rengin piika;
se ei oikeuta, sanon minä, että alamaisenne minun ohi kulkiessani eivät
voi olla sanomatta: Ha, siinä hän menee tuo nainen... -- Niin, minä
ilmoitan teille, hyvä herra, että nyt tapahtunut rikos on tutkittava ja
julkisesti rangaistava tai minä valitan paaville tai minä valitan
veljelleni Valensian herttualle, joka on Forlissa viidentoista tuhannen
sotamiehen kanssa, niin että te ehkä nyt näette, onko asia sen
arvoinen, että teidän kannattaa nousta tuolistanne.
DON ALPHONSO. Signora, rikos, josta valitatte, on minulle tunnettu.
DONA LUCREZIA. Kuinka, hyvä herra, rikos on teille tunnettu eikä
rikollista kuitenkaan ole saatu ilmi!
DON ALPHONSO. Rikoksellinen on saatu ilmi.
DONA LUCREZIA. Jumalan kiitos! Vaan jos hän on saatu ilmi, kuinka ei
häntä vielä ole vangittu?
DON ALPHONSO. Hän on vangittu, signora.
DONA LUCREZIA. Kautta henkeni, jos hän on vangittu, mistä syystä ei
häntä vielä ole rangaistu?
DON ALPHONSO. Hänet tullaan rankaisemaan. Tahdoin vaan sitä ennen
kuulla teidän mielipidettänne rangaistuksen laadusta.
DONA LUCREZIA. Siinä teitte oikein! Missä hän on?
DON ALPHONSO. Hän on täällä.
DONA LUCREZIA. Ah, täällä. -- Tässä tarvitaan varoittava esimerkki.
Tämä on majesteettirikos. Sellaisista rikoksista putoaa aina se pää,
joka on niitä suunnitellut ja katkeaa aina se käsi, joka on ne tehnyt.
-- Ah, hän on täällä! Minä tahdon nähdä hänet.
DON ALPHONSO. Se voi helposti käydä päinsä. (Kutsuen) -- Bautista!
Ovenvartija tulee.
DONA LUCREZIA. Vielä sananen, hyvä herra, ennenkun rikollinen tuodaan
sisään. -- Ken liekin tuo mies, olkoon vaikka teidän kaupungistanne,
vaikka teidän perheestänne, don Alphonso, antakaa minulle herttuallinen
kunniasananne, ett'ei hän ole pääsevä täältä elävänä ulos.
DON ALPHONSO. Minä annan sen. -- Minä annan sen teille, kuuletteko,
signora!
DONA LUCREZIA. Hyvä. Niin, minä kuulen. Tuokaa hänet tänne. Tahdon
itse häntä tutkia. Hyvä jumala, mitä olen minä tehnyt näille
Ferraralaisille, että he minua näin vainoavat?
DON ALPHONSO ovenvartijalle. Tuokaa sisään vangittu.
Perällä oleva ovi avautuu. Sen läpi näkyy Gennaro kahden vartijan
välissä. Samassa näkyy Rustighello laskeuvan rappuja pienessä
salaoven takana olevassa eteisessä. Hänellä on kädessään tarjotin,
jonka päällä on kultapullo ja hopeapullo ja kaksi maljaa. Hän
laskee tarjottimen ikkunan laudalle, vetää miekkansa ja asettuu
oven taa.