Anjutka (makaa riisuutuneena, kauhtana peitteenä, kolpitsalla),
Mitritsh (istuu parvella polttaen tupakkaa).
_Mitritsh_. Nekös levittivät lemun — syökööt perunapiirakasta! — kun
Jumalan viljan maahan kaatoivat. Ei saa tupakallakaan haihtumaan, niin
nenään pistää. Oi, hyvä Isä! Maata, näen mä, pitää panna. (Menee lampun
luo, jonka aikoo kiertää sammuksiin.)
_Anjutka_. (Hypähtää istualleen.) Vaari kulta, elä sammuta, kulta
vaari!
_Mitritsh_. No, ja ka miks’ ei?
_Anjutka_. Kun noinikään pihalla meluavat. (Kuuntelee.) Kuuletko, taas
menivät aittaan?
_Mitritsh_. Mitäs se sinua liikuttaa? Ei maar’ sinua siellä tarvita. Pane
maata ja nuku. Ja minä kierrän tulen sammuksiin. (Kiertää.)
_Anjutka_. Kulta vaari! Elä sammuta kokonaan! Jätä edes hiirensilmän
suuruiseksi, muuten pelottaa.
_Mitritsh_. (Nauraa.) No, hyvä, hyvä. (Istuutuu hänen viereensä.) Mikä se
sitte pelottaa?
_Anjutka_. Kuinkas ei pelottaisi, vaari! Siukku kun sillä lailla
reuhtoili, että päätään seinään jyskytteli. (Kuiskaten.) Tiedänhän
minä, että sille on lapsi syntymäisillään... vai joko lie
syntynytkin...
_Mitritsh_. Mokomakin vekkuli! Kaikki sinun tietääkin pitää. Käy maata
ja nuku! (Anjutka käy pitkälleen.) Kas niinikään! (Peittää hänet.) Kas
niinikään! Pian siinä vanhetut, jos paljon tietää saat.
_Anjutka_. Menetkös sinä uunille?
_Mitritsh_. No, ja minnekäs sitte? — Näetsen sitä hupsua. Kaikkia sen
tietääkin pitää. (Peittää hänet vielä ja nousee lähteäkseen.) Makaa nyt
niinikään ja nuku. (Menee uunille.)
_Anjutka_. Yhden kerran huudahti, vaan nyt ei kuulu enää.
_Mitritsh_. Oh, hyvä Isä, laupias pyhä Miikula!... Mitä ei kuulu?
_Anjutka_. Lasta.
_Mitritsh_. Mistäpä sitä kuulusi, kun ei ole.
_Anjutka_. Vaan minä kuulin, turkanen vie, kuulinkin. Ihan vienosti.
_Mitritsh_. Paljonpa sinä olet kuullutkin! Vaan oletkos kuullut, miten
semmoisen tytön, kuin sinun, lapsenpieksäjä otti ja pisti säkkiin, ja
vei tipposen tiehensä.
_Anjutka_. Minkälainen lapsenpieksäjä?
_Mitritsh_. No, se sellainen. (Kiipee uunille.) Onpas se nyt uuni hyvä ja
lämmin, että oikein... Oh, hyvä Isä, laupias pyhä Miikula.
_Anjutka_. Vaari! Nukutko sinä?
_Mitritsh_. Ka mitäs sitte luulet, — ettäkö lauluja rupean laulamaan?
(Äänettömyyttä.)
_Anjutka_. Vaari, vaari hoi! Kaivavat! Ihan totta kaivavatkin —
kuuletkos? Turkanen vie, kaivavatkin!
_Mitritsh_. Kaikkia se keksii: — kaivavat?! Yöllä kaivavat! Kuka kaivaa?
Lehmä siellä kupeitaan kyhnyttää. Ja se sanoo: — kaivavat! Makaa, sanon
minä, muuten ihan paikalla tulen sammutan.
_Anjutka_. Hyvä, kulta vaari, elä sammuta! En minä enää... en, toden
perään. Pelottaa niin minua.
_Mitritsh_. Pelottaa? Elä pelkää mitään, niin ei sitte pelotakaan. Vaan
se kun itse pelkää ja sitte vielä sanoo pelottavansa. Mitenkäs sitä ei
pelottaisi, kun pelkää. Semmoinen tuhma tyttö. (Äänettömyys. Sirkka
laulaa.)
_Anjutka_. (Kuiskaten.) Vaari, vaari hoi! Joko sinä nukuit?
_Mitritsh_. No, mitä nyt vielä?
_Anjutka_. Minkälainen lapsenpieksäjä?
_Mitritsh_. No, sellainen, että kun sattuu semmoinen tyttö, kuin sinä,
joka ei makaa, niin hän tulee säkkineen ja koppaisee tytön säkkiinsä,
menee itse sinne päineen päivineen, nostaa ylös paitasi ja alkaa
piiskata ropsuttaa.
_Anjutka_. Vaan milläs se piiskaa?
_Mitritsh_. Vastasta ottaa vitsoja.
_Anjutka_. Vaan eihän se siellä näe, säkissä.
_Mitritsh_. Näkee maar!
_Anjutka_. Mutta minä puraisen sitä.
_Mitritsh_. Elä luulekaan, — sitä et saa puraistuksi!
_Anjutka_. Vaari, joku tulee! Kuka se on? Ai, hyvät ihmiset! Kuka se
on?
_Mitritsh_. Kun tulee, niin tulee. Mitäs sinä siitä? Äitis’ se varmaan
tulee.