Samat ja Anjatko.
_Anjutka_. (Juoksee sisään ja kuiskaa Nikitalle.) Nikita, tulehan
pian! Siellä sinua yks’ ihminen kysyy, turkanen vie.
_Nikita_. Mikä ihminen?
_Anjutka_. Marina rautatehtaalta. Seisoo siellä nyytti kädessä.
_Nikita_. Valehtelet.
_Anjutka_. Turkanen vie, onkin.
_Nikita_. Mitäs se tahtoo?
_Anjutka_. Käski sinun tulemaan. Sanoi vain yhden sanan tahtovansa
sinulle sanoa. Kyselin, mitä se tahtoi, vaan ei sanonut. Hän vain
kysyi, tottako se on että muka lähdet meiltä pois. Minä sanoin, ettei
ole totta, että isäsi kyllä tahtoi sinut ottaa jotta naisit, vaan
ett’et tahtonut ja että vielä vuodeksi meille jäät. Silloin hän sanoi,
että lähetä hänet, Jumalan tähden, minun puheilleni». "Minä", sanoi,
"tahdon välttämättä sanoa hänelle sanan". Kauan jo sinua on odottanut.
Menehän hänen luokseen!
_Nikita_. Mitä minä hänestä! Enkä mene.
_Anjutka_. Sanoo, että jos et mene, niin tulee hän itse tupaan
sinun luoksesi. Turkanen vie, sanoikin tulevansa.
_Nikita_. Kylläpä hän menee matkaansa vähän aikaa seistuaan.
_Anjutka_. Vai aikovatko, sanoi hän, panna hänet naimaan Akulinan?
_Akulina_. (Lähestyy Nikitaa rukkinsa takaa.) Kenenkä niin naimaan
Akulinan!
_Anjutka_. Nikitan.
_Akulina_. Jopahan?! Ja kuka sen sanoo?
_Nikita_. Ihmiset kuuluvat sanovan. (Katsoo häneen ja nauraa.) Akulina,
ottaisitko sinä minut?
_Akulina_. Sinutko? Ehkä joskus toiste ottaisinkin, vaan en nyt.
_Nikita_. Ja miks’et sitte nyt?
_Akulina_. Sinä et minua rakastaisi.
_Nikita_. Ka, miksikä en?
_Akulina_. Et saa rakastaa. (Nauraa.)
_Nikita_. Kuka kieltäisi?
_Akulina_. Emintimä, ka. Hän yhä toruu ja yhä perääsi katsoo.
_Nikita_. (Nauraa.) Katsos sitä! Oletpas sinä tarkka näkemään.
_Akulina_. Minäkö? Mitäpä tarkkuutta siinä tarvittaisiin? Enhän minä
toki sokea ole. Vast’ikäänkin vielä miten isää pöllytteli?! Senkin
paksunaamainen Syöjätär! (Menee kammioon.)
_Anjutka_. Nikita! Katsohan! (Katsoo ikkunaan.) Jo tulee! Turkanen
vie tuleekin. Minä menen pois. (Menee ulos.)