Pjotr, Akim, Matrjona ja Nikita.
_Matrjona_. (Pjotrille.) Niin se on aina, Pietari Ignatjitsh. Ja
semmoinen se on toraisa tuo ukko: minkä se päähänsä saa, niin sitä ei
saa millään sieltä ulos. Turhaan nyt vain sinua vaivattiin. Ja eläköön
ja olkoon poika ennallaan! Pidä häntä palvelijanasi!
_Pjotr_. Mitenkäs se sen laita on, Akim?
_Akim_. Enpä, tuota, minä mitä ole tahtonut pojalta omaa tahtoa riistää,
kun ei vain... Olisin vain, näetsen tuota, tahtonut, että...
_Matrjona_. Sotket taaskinsa mitä sotket, itse tietämättä, mitä haastat.
Eläköön ja olkoon ennallaan! Itsekään hän ei tahdo paikastaan lähteä.
Ja minnekä me hänet... tullaanhan sitä ilmankin toimeen.
_Pjotr_. Sen minä vain sanon, Akim, että jos kesäksi hänet ottaa
tahdot, niin en häntä talveksikaan tarvitse. Jos ollakseen, niin olkoon
koko vuoden.
_Matrjona_. Vuodeksi se pannaankin. Ja kotona me, työaikaan, jos niiksi
tulee, kyllä palkataan joku. Poika olkoon ja eläköön, kunhan sinä vain
meille kymmenikön pistät...
_Pjotr_. Vuodeksiko sitte vielä vai?
_Akim_. (Huoahtaen.) Mitäs?! Siltä, näetsen, kun, tuota, näyttää, että,
tuota... niin mitäs sille, tuota...
_Matrjona_. Vielä vuodeksi. Palkastahan kyllä sovitaan, ja kymmenikön kun
nyt annat, niin päästään lähtemään. (Nousee ja kumartaa.)