Massachusetts.
Suomalaisia on täällä enemmän kun missään muualla idän valtioissa. Ja
suomenruotsalaisiin nähden lienee Massachusetts kaikkein huomattavin
valtio Amerikassa. Kymmeniä suomalaispaikkoja täällä löytyy ja sitä
paitsi on heitä paljon hajautuneina yli koko valtion.
Enimmän asuu suomalaisia Massachusettsissa Bostonin kaupungin
ympäristössä. Siihen piiriinhän lukeutuu myös Cape Ann, "Kiipin
niemi", kuten suomalaiset sitä kutsuvat. Ja tämä on suomalaisten
pääpaikka "Massassa".
Neljättäkymmentä mailia Bostonista pohjoiseen on Gloucester-niminen
kalastajain kaupunki. Se on suunnilleen niin suuri kaupunki kun on
Turku Suomessa. Asujanten enemmistö elättää itseään kalastuksella
Atlannin rannikolla sekä kulkien aina Newfundlandin matalikoille asti.
Gloucester on lahden pohjassa ja siitä pohjoisella puolella pistää
pitkähkö niemi mereen. Tuo on Kiipin niemi. Suomalaiset ovat sille
nimen johtaneet englantilaisesta _cape_-sanasta, joka merkitsee
nientä. Kiippi on kaunis niemi, kauniimpia suomalaisten asumaseutuja
Amerikassa. Yltyleensä huuhtoo rantoja aava Atlantti, pitäen ilman
viileänä ja raittiina. Mahtavat tammet ja muut puut kasvavat antaen
siimestä ja kaunistaen muuten kivistä seutua.
Niemellä on neljä kauppalaa, joissa jokaisessa on runsas suomalainen
asujamisto. Itäisellä puolella on Rockport ja Pigeon Cove, läntisellä
puolella Bay View ja Lanesville. Paikat ovat hyvin lähellä toisiaan,
ainoastaan muutama maili kunkin väliä. Pigeon Cove on Pigeon kummun
vierteellä ja Rockport pienen niemekkeen kannassa. Ensimmäiset
suomalaiset kerrotaan Kiipin niemelle tulleen kesällä 1876. Heitä
oli seitsemän ja heidän ensimmäisestä vastoinkäymisestään kerrotaan
seuraavaa.
Eräästä Bostonin satamassa olleesta laivasta karkasi samaan aikaan
7 miestä. Heitä kuulustellessa tuli tiedoksi, että Kiipille on
ilmestynyt 7 outoa miestä. Poliisivoimalla lähdettiin hakemaan
miehiä laivalle. Etsijät löysivät 7 miestä rauhallisina syömässä
ruokatalossaan paitahihasillaan, avopäin ja avojaloin. Poliisit
varmoina löydöstään ojentavat revolverinsa heitä kohti uhaten ampua,
jos kuka uskaltaisi vastustaa ja kieltäytyisi lähtemästä laivaan.
Miehet hätääntyneinä moisesta kohtelusta koettivat paeta, ja kaksi
heistä pääsikin käpälämäkeen. Kun olivat avojaloin, ilman nuttua ja
muuten hölmöstyneinä, pisti Rockportin poliisi heidätkin "lakoppiin"
(joksi putkaa Amerikan suomalaiset kutsuvat). Toisetkin joutuivat
sinne, vaan kun tulivat eri aikana, eivät tienneet toisistaan mitään
ennenkun valitus ja sadatus suomenkielellä alkoi kuulua. Tästä
onnettomuudesta pelasti heidät eräs tyttö, joka selitti miesten
olevan viattomia karkailemisiin.
Seuraavana vuonna tuli taas seitsemän miestä Bostonista jalkasin
Kiipille. Tällekin joukolle kävi huonosti jo kolmantena päivänä, kun
olivat työssä. Terikka kaatui ja särki yhdeltä pään sekä katkasi
toiselta reiden.
Hitaasti edistyi kansalaisten luku ensimmältä. V. 1884 ei kuulu
suomalaisia vielä olleen seudulla kun 15 henkeä. V. 1890 oli
kansalaisia jo niin paljon, että perustettiin Pigeon Coveen
raittiusseura, joka sai nimekseen Valon Leimu. Pian muutettiin tämä
seura Rockportiin ja on vieläkin siellä toiminnassa.
Nyt jo rupesi kansalaisten luku kasvamaan joutuisasti, oikein
ihmeteltävästi. Kun muualla Amerikassa rupesi tulemaan huono aika, ei
Kiipillä siitä tietty mitään. Niinpä varsinkin v. 1893 moni muutti
sinne ja seuraavana vuonna lasketaankin kansalaisia olleen Kiipillä
yli kolmen tuhannen. Tämä oli Kiipin suomalaisten loistoaikaa.
Mutta henkinen elämä ei vastannut aineellisia ansioita. Eräs Amerikan
suomalaisten keskuudessa hyvin paljon matkustellut kansalainen kertoi
käynnistään niinä aikoina Kiipillä: "Täällä juodaan enempi kun
missään suomalaisten asuinpaikoilla. On enempi kun muualla kurjia,
likasia ja huonosti hoidettuja koteja suomalaisilla, ja kaikkeen
tuohon on juoppous suurinna syynä. Tappelut ja puukottamiset eivät
ole harvinaisia. Juovuksissa hoipertelevia suomalaisia tapaa liian
tiheään." Kiipin kauppaloissa ei kyllä ollut kapakoita, mutta mentiin
varta vasten juomaan Gloucesteriin ja sen kaupungin putkassa melkein
joka yö oli kansalaisiamme, toisinaan useita kymmeniä kerrallaan. Ja
Gloucesterin sekä Lanesvillen välisellä sähkövaunuradalla näki usein,
että konduktööri työnsi vaunuun yrittäviä juopuneita suomalaisia tien
syrjään, jonne ne jäivät selälleen huutamaan ja räyhäämään vaunun
kiitäessä pois ja matkustajain, kunkin tavallaan, arvostellessa
suomalaisia.
Huvin vuoksi ja näytteeksi miten Kiipin suomalaisia tuona aikana
arvosteltiin, tuon esiin erään jutun New Yorkin sanomalehdestä
"Mercury".
Eräänä päivänä -- niin kertoo tuo amerikkalainen lehti -- oli joukko
kongressimiehiä Washingtonissa mennyt väsyttävästä ja ikävästä
istuntohuoneesta alakerrokseen virkistämään itseään millä aineella
kukin luuli sen paraiten voivansa tehdä. Sattumalta oli tuossa
joukossa miehiä melkein joka suunnalta Yhdysvaltoja.
Yksi joi kahvia, toinen olutta, kolmas wiskitotia j.n.e.
"Miksi te juotte tuota karvasta ainetta?" kysyi eräs
uusenglantilainen totia juovalta.
"Olen kai tottunut siihen kotona", vastasi toinen. "Eikä tämä
mitään ole sen suhteen mitä meidän vuoristolaisemme juovat kotona
Tennesseessä. Jospa kerran näkisitte heidän juovan ja olevan
juovuksissa puhtaasta kotitekoisesta!"
"Luulen nähneeni paljon pahempiakin juoppoja kun teidän Tennesseenne
vuoristolaiset ovatkaan", sanoi uusenglantilainen, "pienessä
Rockportin kaupungissa, Mass., jossa tapaan viettää kesälomani.
"Muutamia vuosia takaperin oli siellä tuskin yhtään muukalaista,
mutta kun avattiin suuri kivimurtirno, tulvasi sinne kauhean paljon
suomalaisia työmiehiä. He olivat hyvin erikseen olevaa väkeä ja
asettuivat kaikki yhdessä asumaan muutamia maileja kaupungin
pohjoispuolelle. Luonnollisesti vanhat asukkaat eivät juuri olleet
mielissään heidän tulostaan ja oli heillä hiukan syytäkin tuohon
vastenmielisyyteensä.
"Koko viikon olivat nuo uudet tulokkaat ahkerasti työssään, mutta
lauvantai-iltana tulivat he aina kaupunkiin, ostivat viljalta
puhdasta alkohoolia ja menivät kotiaan juomaan sekä päihtymään.
"Juopumusta seurasi tietysti tappelu. Ja vaikka he tavallisesti
käyttivät vaan nyrkkejänsä, tekivät he toisilleen kuitenkin melkoisia
vammoja. Voitte helposti käsittää kuinka lujiksi ihmisen nyrkki
ja jäntereet kehittyvät, kun hän heiluttelee päiväkaudet raskaita
käsivasaroita. Tuskinpa itse Sandowkaan (voimiaan näyttelevä
jättiläinen) olisi antanut lujempia iskuja. Niin pian kun tappelu
alkoi suomalaiskaupungissa, saatiin siitä tietysti heti tieto
Rockportiin. Silloin lähti kaupungin sheriffi, kookas ja harteva
mies, jonka merielämä oli karaissut ja rohkaissut katsomaan vaikka
itse paholaistakin vasten naamaa, tarpeellisen apujoukon kanssa
seipäät kädessä tappelupaikalle. He palasivat tavallisesti noin
tunnin perästä takaisin, taluttaen kukin muassaan yhtä jäntevää
suomalaista. Ja suomalaiset olivat kauntin vankilassa maanantaiaamuun
asti, jolloin he taas menivät rauhallisesti työhönsä." --
Tuollainen se juttu. Nähtävästi on se liioiteltu, mutta kuvaava
kuitenkin sitä aikaa.
Ja siihen aikaan sekin kysymys: onko suomalaisilla tunteita?
tehtiin Gloucesterissa ilmestyvälle "Fisherman" lehdelle. Toimitus
aivan tosissaan ja vakavuudella koettaa selittää, että onhan niitä
toki tunteita suomalaisillakin, vaikka ne muuten tuollaisia ovat.
Hartaasti toimitus todistaa, että suomalaiset ovat ihmisiä eivätkä
eläimiä, ja väittää hävittömiksi sikäläisten amerikkalaisten
keskuudessa sananlaskuiksi tulleet lausunnot suomalaisista, sellaiset
kun: suomalaiset ovat mitättömiä; kuusi suomalaista vastaa yhtä
koiraa y.m.
Näin arvosteltiin suomalaisia siihen aikaan. Mutta myöntää täytyy,
että kaikki kansalaisemme Kiipillä eivät sellaista arvostelua
ansainneet. Päinvastoin oli toki lukuisasti niitäkin, jotka
harrastivat hyvää ja koettivat kansalaisiaan nostaa alennuksen
tilasta. Näistä ei amerikkalaisilla ollut tietoa. Paha kello kuului
kauvemmas kun hyvä kello. Suomalaisilla oli silloin seudulla 5
seurakuntaa, 3 raittiusseuraa y.m. pyrinnöitä. Seurakunnista oli
suurin evankelisluterilainen ja oli sen kirjoissa parhaimpana aikana
1,800 maksavaa jäsentä, enemmän kun on vielä missään muussa Amerikan
suomalaisessa seurakunnassa ollut. Mutta enin osa jäsenistä oli vaan
nimellisesti. Maksut olivat vapaaehtoiset, maksoipa enemmän tai tuiki
vähän.
Raittiusseuroista oli huomattava, paitsi edellä mainittua Valon
Leimua, Pelastaja, jonka asentopaikka oli ja on vieläkin Lanesville.
Nyt on olot paljon järjestyneet Kiipillä, vaikka ajat on huonontuneet
ja kansalaisten luku suuresti vähentynyt. Raittiuskin on voittanut
suuresti alaa, vaikka vielä olisi täällä kuten muuallakin paljon
tekemistä tässä suhteessa.
Kaksi on suomalaisilla omaa kirkkoa nykyään Kiipillä, toinen
Lanesvillessä ja toinen Rockportissa. Myös on heillä oikea pappi
Suomesta.
Paitsi raittiusseuroja on "yhteispyrinnöitä" vielä torvisoittokunta,
ompeluseuroja, puhujaklubeja y.m. Myös on Kiipillä pankin kertaa
ollut oma sanomalehti, Suomalainen ja sen jälkeen Kansan Lehti, mutta
ne eivät eläneet kaukaa. Kansallista itsetietoisuutta ovat nekin
paikkakunnalla nostaneet.
Aineellinen toimeentulo ei nyt kiven alhaisen hinnan vuoksi ole
hyvä. Suomalaisilla on kyllä siellä, erittäinkin Lanesvillessä,
joukko omia taloja, mutta enemmänkin niitä olisi, jos olot olisivat
vakaantuneemmat ja ajat paremmat.
Kansa on osaksi Pohjanmaalta, osaksi Savosta. Tuskin lienee
Amerikassa mitään paikkaa, jossa olisi niinkin paljon savolaisia
kun täällä. Osaksi johtunee savolaisesta luonteesta se, etteivät
kansalaisemme ole yleisemmin opetelleet englanninkieltä. Kansa on
enemmän kiintynyt omiin tapoihinsa. Muihin paikkoihin verraten on
myös suhteellisesti vähemmän niitä, jotka ovat itselleen ottaneet
Yhdysvaltain kansalaispaperit.
Kun lähdemme Kiipiltä Bostoniin päin, kohtaamme useita paikkoja,
joissa on suomalaisia. Salem on suurellainen kaupunki. Siellä on
muutamia kymmeniä suomalaisia, jotka työskentelevät pääasiallisesti
tehtaassa. Vaikka suomalaisia onkin vähän, on heidän keskuudessaan
kumminkin ollut raittiusseura, johon naapurikaupungin Peabodyn
suomalaiset antavat lisävoimia. Peabody on Amerikan suurimpia
nahkatehdaspaikkoja.
Täältä ei meillä enää ole kun 20 minuutin rautatiematka Bostoniin.
Suomalaisia ei ole tuossa suuressa kaupungissa hyvin paljoa,
ainoastaan muutamia kymmeniä. Mutta nykyisen Bostonin kaupungin
sisälle lukeutuu muiden muassa esikaupungit Allston ja Brighton,
joissa on enemmän suomalaisia. Boston on levinnyt niin, ettei
ole enää helppo sanoa missä Allston ja Brighton alkavat, ne
ovat yhtä kaupunkia. Ahkeralla työllä ja säästäväisyydellä ovat
suomalaiset täällä saavuttaneet hyvän toimeentulon ja maineen.
Usealla heistä on oma komea talonsa, jotka he ovat sisustaneet
mukavasti amerikkalaiseen malliin. Enin osa suomalaisia tekee
työtä vaunutehtaassa, muut ovat käsityöläisinä edustaen eri
ammatteja. Suomalaisia tyttöjä on palveluksessa. Yleensä saavat
suomalaiset täällä taitavuutensa vuoksi hyviä palkkoja. Henkisiä
rientoja on heillä seurakunta, raittiusseura ja myös nuorisoseura.
Vähälukuisuudestaan huolimatta kannattavat kansalaisemme näitä
innolla ja uhraavaisuudella.
Bostonista länteenpäin joku kolmisen kymmentä mailia on Maynard. Se
on pieni paikka, tavallinen kylä, mutta siellä on yli kahden sadan
suomalaisia, jotka enimmäkseen työskentelevät kutomatehtaissa.
Suomalaisia tyttöjäkin on useita tässä tehdastyössä, ansaiten
saman palkan kun miehetkin, noin 1 doll. 25 senttiä päivässä.
Kaunis lampi on ihan kaupungin vieressä laskien vetensä suureen
villakutomatehtaaseen. Suomalaisilla on Maynardissa seurakunta,
raittiusseura ja lainakirjasto, siis "yhteispyrintöjä" kuten
suuremmillakin pesäpaikoilla.
Maynardista luoteeseen päin parisen kymmentä mailia on suurehko
tehdaskaupunki Fitchburg. Se on Kiipin jälkeen suomalaisten suurin
pesäpaikka Massachusettsissa. Nyt on siellä kansalaisiamme noin
tuhatkunta.
Fitchburg on kauniilla paikalla lähellä Wachusettsjärveä,
rakennettu kahden mäen väliseen laaksoon. Kaupungin kasvaessa on
mäkien rinteetkin alkaneet tulla asutuiksi. Pumpulin kehruu- ja
kutomatehtaat Fitchburgissa ovat Uuden Englannin suuremmoisimpia.
Sanotaan, että Fitchburgissa olisi ollut jo v. 1874 pari suomalaista.
Kymmenen vuotta myöhemmin oli kansalaistemme luku tuskin 20
henkeä. V. 1885, jolloin suomalaisia lasketaan olleen 25 henkeä,
alkoi heissä jo syntyä ajatus saada oma seurakunta ja saarnaaja.
Tietysti vähälukuisuuteen katsoen eivät voineet kunnollista pappia
ajatellakaan, kunhan oli jotakin papin nimellistä. Silloin myös
pantiin pohja lainakirjastollekin.
Fitchburgin suomalaiset ovat alkuaikoina saaneet paljon kärsiä
rettelöitsijöistä kirkollisella alalla. Saarnamiehiä valitessa ei
aina kelvollisuutta otettu huomioon, kunhan saatiin "pappi", henkilö,
joka itselleen tuon arvonimen antoi. Tästä on kärsitty vuosikausia
ja vasta viime aikoina ovat ne haavat alkaneet parantua. Viime
vuosina on saatu pappeja Suomesta, ja seurakuntarettelöt vähitellen
korjautuvat. Mutta ennenkun Suomen papit tulivat oli jo useita
"pappeja" käynyt mellastamassa Fitchburgissa. Kansa kyllä ansaitsee
kiitoksen siitä, että on aikaisin ruvennut seurakuntaharrastuksia
ajattelemaan, mutta enemmän varovaisuutta ja pitemmälle ulottuvaa
silmää olisi tarvittu.
V. 1889 on suomalaisia ollut Fitchburgissa alun toista sataa ja
silloin syntyi heidän keskuuteensa raittiusseura Aamunkoitto ja on
se aina näihin asti vaihtelevalla menestyksellä koettanut raittiutta
edistää. Tärkeä onkin sillä työala ollut. Juoppous on suuressa
määrässä vanginnut kansalaisiamme. Nykyisin on Fitchburgissa, kuten
sanottu, noin tuhat suomalaista. Paitsi seurakuntaa ja raittiusseuraa
on heillä työväenyhdistys sekä aika ajoittain muitakin seuroja.
Kansalaisemme työskentelevät tehtaissa ja kivimurtimolla. Suomalaisia
naisiakin on lukuisasti tehtaissa ansaiten jotenkin niukan
päiväpalkan. Palvelustyttöjen palkka vaihtelee kahdesta dollarista
viiteen viikossa. Kivimurtimoilla on huonot ajat, kuten muuallakin.
Aineellinen toimeentulo yleensä kansalaisillamme ei ole kehuttava.
Paljon vielä kuluu ansioita väkijuomiin. Mutta on hyvinvoipiakin.
Suomalaisia talonomistajia on toistakymmentä. On seudulla oma
suomalainen sanomalehtikin, Idän Uutiset, toimittajana J. W. Lähde.
Vieläkin vallitsevan juoppouden todistuksena on pari hiljattaisin
tapahtunutta kamalaa murhaa suomalaisten keskuudessa. Ne ovat myös
tuoneet tutkinnossa ilmi, miten paljon raakuutta ja hillittömyyttä
vielä osassa kansalaisiamme vallitsee. Kyllä vaan eivät nekään ole
suomalaisten arvoa nostaneet amerikkalaisten silmissä.
Se, että amerikkalaiset kansalaistemme parempia puolia eivät tunne
täälläkään, johtuu myös suureksi osaksi suomalaisten englanninkielen
taitamattomuudesta. Liian vähän löytyy suomalaisia, jotka voivat
pitemmässä keskustelussa tulla toimeen englanninkielisten
kanssa. Kerrotaan, että muutamia vuosia takaperin tarjoutuivat
useat Fitchburgin englanninkieliset naiset vapaasti opettamaan
suomalaisille englanninkieltä. He saapuivat sunnuntaisin kirkkoon,
missä suomalaisia jumalanpalveluksia pidettiin ja pyysivät saada
antaa tuota maksutonta opetusta jälkeen kirkonmenojen. Siihen
annettiin heille lupa. Parin kolmen sunnuntain perästä ei tullut
kirkkoon ketään, ei saarnaa kuulemaan, sitä vähemmin kielenopetusta
nauttimaan. Nyt pyysivät naiset saada tulla suomalaisten koteihin
opettamaan nuorille miehille englanninkieltä. Tämä vapaus myönnettiin
heille, vaan oppilaat eivät pysyneetkään kotona. Pitkin mäkiä
vetelehtien väistivät sen hyvän, jota vieraat ihmisystävälliset
naiset heille tarjosivat.
Sittemmin on ollut iltakouluja, joissa kumminkin muutamat ovat
uutteruudella opetelleet englanninkieltä.
Ja yleensä on Fitchburgin suomalaisten elämä paljon parantunut
entisestään. Vakava elämä rupeaa voittamaan suosiota.
Fitchburgista vähän matkaa länteen on West Gardner. Siellä on
suomalaisia neljättä sataa ja työskentelevät kansalaisemme
pääasiallisesti tuolitehtaissa. Palkat eivät ole erinomaiset, mutta
meikäläiset tulevat kumminkin toimeen verrattain hyvin. Suomalaisilla
on siellä seurakunta ja raittiusseura. Omia taloja on muutamia
kansalaisillamme.
Suoraan etelään päin Fitchburgista on Worcesterin iso tehdaskaupunki.
Suomenkielisiä kansalaisiamme on siellä noin puoli tuhatta, jotka
kyllä kaupungin elämässä niin sulavat, ettei amerikkalaiset paljon
huomaa, mutta keskenään ovat he vilkkaassa yhteydessä ja täynnä
"rientoja." Enin osa kansalaisiamme työskentelee Washburn & Moen
suunnattoman suuressa teräslankatehtaassa ansaiten kohtuullisen hyviä
päiväpalkkoja. Työ on kyllä raskasta ja osittain likaistakin.
Tuskin missään muualla, paitsi ehkä Calumetissa, ovat
suomalaiset olleet niin kiihkeässä, melkeinpä kuumeentapaisessa
"yhteispyrintöjen" hommassa, ja Amerikan suomalaiset sanomalehdet
ainakin muutamia vuosia sitte olivat niistä täynnä. Worcesterissa
puuhattiin, kirjoitettiin ja riideltiin. Puoluehurjuus vei siellä
enimmät voimat, taistelu pingoitettiin niin lujalle kun suinkin
on mahdollista intohimojen kuohuessa. Siihen nähden olisi luullut
paljonkin valmista tulevan, mutta useinpa vuorien rakentajat saavat
tyytyä pieniin hiiriin.
Entisestään on Worcesterin suomalaiset paljon tasaantuneet, väsyneet
mellastuksiinsa ja nyt siellä vasta säännöllinen, vakava edistys on
käymässä. Vastakkaiset puolueet eivät enää niin paljon riitele ja
sorra toisiansa, vaan sallivat toistensa rauhassa edistyä. Seudulla
on kaksi suomalaista raittiusseuraa, joista Sovittaja on vanhempi ja
edistyneempi. Myös on seurakunta pitäen yhteistä pappia Fitchburgin,
West Gardnerin ja Maynardin kanssa. --
Näihin ei vielä Massachusettsin suomalaispaikat ole loppuneet.
Pistäykäämme vielä Bostoniin, jonka pohjois- ja länsipuolen
suomalaiset olemme jo tarkastelleet. Etelässäpäin on myös suomalaisia
paikkoja lukuisasti.
Ainoastaan muutamia maileja etelään on murtimopaikat Quincy ja West
Quincy. Niiden vieressä kohoavalta vuorelta näkyy Bostonin kaupunki
aivan selvään. Quincy on Atlannin rannalla ja on kiven taidollisessa
hakkauksessa tunnetuin koko Yhdysvalloissa. Siellä hakataan
muistopatsaita, hautakiviä, palatsipilareita ja kaikkea mitä vaan
graniittikivestä saadaan syntymään. Matkustajaan tekee Quincy melkein
kolkon vaikutuksen. Katujen vierustalla on hautakiviryhmä toisensa
vieressä, vielä tiheämmin kun hautausmaalla. Ja tuskin muutenkaan
kivisempää paikkaa löytyy kun se.
Suomalaisia on seudulla muutamia satoja ansaiten kivenhakkuussa
toimeentulonsa. Täällä olisi tilaisuutta saada hyviäkin
päiväpalkkoja, kun pääsisi taidokkaimpiin hakkaustöihin. Mutta täällä
on hakkaustyö järjestetty Euroopan ammattiolojen mukaan. Parempiin
töihin ei pääse, vaikka osaisikin, ellei ole määrättyjä vuosia ollut
oppilaana. Oppiaika kestää tavallisesti kolme vuotta. Ensimmäisenä
vuonna maksetaan palkkaa vaan 85 senttiä, toisena 1 doll. 25 senttiä
ja sitte nousee vuosi vuodelta. On täällä suomalaisia taitureita,
jotka ansaitsevat 4--5 dollaria päivässä. Mutta yleensä ovat
suomalaiset hitaita alkamaan tuota oppijaksoa. Löytyy seudulla myös
suomalaisia, joilla on oma kivimurtimo.
Quincyssä on kaksi suomalaista seurakuntaa, joista toinen ev.
luterilainen, toinen vapaakirkollinen. Myöskin on suomalaisilla
raittiusseura.
Etelään päin Quincystä, eteläisessä osassa Massachusettsia on
useita paikkoja, joissa on suomalaisia, mutta isompia pesäpaikkoja
siellä ei ole yhtään. Ei kaukana Plymouthista, siitä paikasta,
missä ensimmäiset valkoiset uutisasukkaat, puritaanit, astuivat
Massachusettsin maalle, on suuria karpalon viljelysmaita. Täällä
on South Carver, jossa monet suomalaiset ansaitsevat elatuksensa
työskentelemällä rikkaiden amerikkalaisten karpalomailla. Erittäinkin
karpalojen poiminta-aikana ansaitsevat he tavallisia päiväpalkkoja.
Karpalojen viljeleminen näyttää hyvin kannattavan, siinä toimessa on
amerikkalaiset rikkauksiakin koonneet. Myös eräällä suomalaisella
kerrotaan olevan tuottava karpalomaa.
Lähellä South Carveria etelään päin on Wareham ja West Wareham,
joissa molemmissa tapaamme suomalaisia. Ja pitkällä Barnstablen
niemellä asuu suomalaisia Barnstablessa, West Barnstablessa, East
Falmouthissa y.m. Vähän heitä on itsekussakin paikassa ja työ on
monenlaista. Karpalomaita on sielläkin.
Lähellä Rhode Islandin valtiota on suuri tehdaskaupunki Fall River.
Suomalaisia on siellä ainakin puoli sataa, mutta tehtaissa heitä
vähän työskentelee. Pääansiolähteenä on kivityö. Suomalaisia tyttöjä
on palveluksessa ansaiten hyvänlaista palkkaa. Vähälukuisuudesta
huolimatta on suomalaisilla siellä raittiusseura, oli
työväenyhdistyskin, vaan se lienee nukahtanut.
Tärkeimmät suomalaispaikat olen nyt luetellut. Mainitsen vielä
muutamia ainoastaan nimeltään: Rochester (lähellä Salemia), Turners
Falls, jossa on suomalaisia tyttöjä tehdastyössä, Spring Hill,
South Ashburnham (lähellä Gardneria), Quinsigamond, Marlborough ja
Westminster.