Antaessaan merkkinsä Blickille Daffy peräytyi pari askelta
pensaikkoon, ja hänen silmissään oli ilme, joka kehoitti noudattamaan
vaiteliaisuutta ja varovaisuutta. Blick vuorostaan viittasi kumppaniaan
seuraamaan itseään ja kuiskaili tälle, kun he poikkesivat maantieltä ja
astuivat sivuportista sisälle.
"Tämä on eräs niistä naisista, joista kerroin teille", sanoi hän.
"Rouva Tretheroen kamarineito -- Daphne Halliwell, sen tytön, Myra
Halliwellin, sisar, joka oli naimisissa Guy Markenmoren kanssa. Hän
on niinmuodoin uuden paroonin täti -- ja salaperäisempi kuin kukaan.
Tulkaa mukaan -- minä uskottelen hänelle, että te olette minun
apulaiseni."
"Oivallista!" sanoi professori. "Seikkailu! Kaikin mokomin, hyvä
ystäväni! Näyttää siltä kuin ladyllä olisi jotakin ilmoitettavaa."
"Eipä ihme, jos olisikin!" vastasi Blick. "Kuten sanoin -- hän on
salaperäinen."
Daffy oli vetäytynyt kauemmas laakeri- ja orapihlajapensaiden lomitse
kulkevalle polulle; hän odotteli nyt heitä, ja kun he lähestyivät,
silmäsi hän tarkasti professoria ja varsinkin tämän muodikkaita
pukimia. Hän loi kysyvän katseen Blickiin.
"Kaikki hyvin!" kuiskasi Blick. "Ammattitoverini. Mistä on kysymys?"
"Haluaisin puhua teille", sanoi Daffy. Hän vilkuili ympärilleen ja
huomasi kapeamman polun, joka poikkesi aivan läheltä. "Tulkaa tänne",
jatkoi hän. "Tuolla vähän kauempana on huvimaja, jota ei koskaan
käytetä -- siellä saamme olla rauhassa."
Miehet seurasivat muhkeavartaloista Daffya sokkeloisten pensaikkojen
halki, kunnes he saapuivat vaatimattomalle lehtimajalle, joka sijaitsi
korkeiden puiden keskellä. Astuttuaan sisälle, rappeutuneeseen ja
ummehtuneeseen huoneeseen, Daffy kääntyi ja kohtasi Blickin kasvot,
luoden samalla syrjäkatseen professoriin.
"Tahdoin puhua teille, herra Blick", sanoi Daffy hiljaisella äänellä.
"Odotin teitä siellä portilla jo vähän aikaa arvellen, että kenties
näkisin teidän lähtevän Valtikasta. Emäntäni on mennyt Selcasteriin,
joten minua ei kaivata, ja kun tänne varmaankaan ei tule ketään, niin
voimme jokseenkin huoleti keskustella hieman. Kuulkaas! Onhan luvattu
palkkio, vai mitä?"
"Sata puntaa", myönsi Blick silmäillen häntä tiukasti.
Daffy virnisti.
"Vai niin!" sanoi hän. "Se on mitätön summa, enkä minä halua sitä. Enkä
tiedäkään mitään, mikä oikeuttaisi minut saamaan sen. Mutta -- jäähän
tämä kaikki meidän keskemme, mitä?"
"Ehdottomasti!" selitti Blick. "Muusta ei voi olla puhettakaan.
Kertokaa meille, mitä vain tahdotte ja voitte."
"Nähkääs, minä tunnen erään henkilön, joka arvaamalla on kai päässyt
aika lähelle totuutta Guy Markenmoresta", vastasi Daffy. "Ja hän on
mies, jolle sata puntaa olisi kipeään tarpeeseen, sillä hän aikoo
muuttaa pois maasta."
"Minkä miehen?" kysyi Blick.
Daffy alensi ääntään.
"Jim Roperin!" kuiskasi hän. "Oletteko kuullut hänestä?"
"Kyllä", vastasi Blick. Hän tuumi jo itsekseen missä määrin siihen,
mitä nyt saataisiin kuulla voi luottaa; sikäli kuin hän oli saattanut
tehdä johtopaatoksia Daffyn luonteesta, tuntui tämä olevan niitä
naisia, jotka eivät ilmoita mitään, mistä heille itselleen ei ole
hyötyä. Mutta jotkut vielä käsittämättömät vaikuttimet saattoivat
kiihoittaa hänet toimimaan Jim Roperin hyväksi. "Kyllä", toisti Blick.
"Olen kuullut Jim Roperista. Hän on se mies, joka aikoi mennä naimisiin
teidän sisarenne Myran kanssa, eikö niin -- sisarenne, joka karkasi ja
meni naimisiin Guy Markenmoren kanssa?"
"Juuri hän", myönsi Daffy. "Ja sentähden, että hänen piti juuri mennä
naimisiin Myran kanssa, joka hylkäsi hänet ja poistui Guy Markenmoren
seurassa, ei Roper ole puhunutkaan mitään. Mutta sata puntaa saanee
hänet puhumaan."
"Mitä te oikeastaan tarkoitatte sanomalla: sentähden?" kysyi Blick. "Ja
mistä hän ei ole puhunut?"
"Nähkääs", vastasi Daffy katsahtaen samalla kertaa molempiin miehiin,
"asianlaita on seuraava -- Roper on ja on aina ollut sellainen
mies, jota sanottaisiin juroksi. Niitä ihmisiä, jotka eivät koskaan
unohda eivätkä anna anteeksi. Hän oli aina aikonut mennä naimisiin
Myran kanssa ja Myra oli puolestaan antanut hänelle suostumuksensa.
Itse asiassa heidät piti juuri kuulutettaman, kun Myra karkasi
äkkiarvaamatta Guyn kanssa. Eikä todellakaan kukaan -- en edes minä,
hänen oma sisarensa -- saanut tietää, mitä hänestä oli tullut,
ennenkuin vasta äsken, jolloin tämän jutun yhteydessä kävi ilmi,
että he olivat menneet naimisiin. Hänen karkaamisensa jälkeisinä
aikoina kävi Roper ensialuksi monta kertaa etsimässä häntä Lontoossa.
Milloinkaan hän ei nähnyt Myrasta vilahdustakaan, kaiketi, mutta aina
hän vannoi, että Guy Markenmore oli viekoitellut tytön karkaamaan.
Vannoipa hän vielä muutakin -- nimittäin, että jos hän sattuisi
kohtaamaan Guy Markenmoren, niin hän tappaisi hänet, vaikka hänet siitä
hirtettäisiin heti paikalla. Hän tarkoitti täyttä totta! Näin hän puhui
minulle viimeksi vähän ennen kun matkustin Intiaan rouva Tretheroen
mukana, ja samaa kuulin hänen sanovan aivan ensiksi; kun palasin tänne
takaisin seitsemän vuotta myöhemmin."
"Hautoiko hän vieläkin sitä mielessään -- seitsemän vuoden päästä?"
kysäisi Blick.
"Hän olisi kai toteuttanut aikeensa seitsemäntoista vuodenkin kuluttua,
jos olisi vain kohdannut Guy Markenmoren", vastasi Daffy. "Hän on niitä
miehiä! Huomasin, että yhtämittainen ajattelu oli heikontanut hänen
terveyttään. Vain se asia oli aina hänen mielessään. No niin, vasta
pari viikkoa sitten kohtasin hänet eräänä päivänä täälläpäin ja satuin
mainitsemaan hänelle, että vanha sir Anthony eli viimeisiä päiviään ja
että Guy palaisi varmaan takaisin ja ottaisi isännän ohjat käsiinsä,
jolloin hän katseli karsaasti ja sanoi, että jos Guy palaisi takaisin,
ei hän herrastelisi kauankaan, vaan saisi veitsen kylkeensä! Ja sanonpa
teille, koska sivullisia ei tarvitse pelätä, että kuultuani Guyn
murhasta uskoin ensin varmasti, että Roper oli kohdannut hänet sinä
aamuna ja surmannut hänet -- uskoin todellakin!"
"Ettekö sitten usko enää?" kysäisi Blick.
"En!" vakuutti Daffy. "Mutta luulen, että Roperilla on varmoja
aavistuksia siitä, kuka hänet murhasi. Itse asiassa enemmän kuin vain
aavisteluja -- ehkä hän tietää. Ja sanon teille, että kenties hän
suostuu kertomaan teille sadasta punnasta, sillä kun hän on nyt saanut
tietää, että Myra on kuollut, hän haluaa lähteä täältä ja matkustaa
ulkomaille."
"Kuinka olette tullut ajatelleeksi, että Roper tietää jotakin?"
tiedusti Blick. "Sanokaa meille suoraan, no! Onko hän puhunut teille
jotakin?"
"Kyllä!" vastasi Daffy. "Kohtasin hänet pari päivää sitten, kun hän
oli tullut kylään puotiostoksilleen. Me jouduimme puheisiin samalla
portilla, missä te kohtasitte minut äsken, ja tietysti pakisimme vain
murhasta. Minä kysyin häneltä suoraan, oliko hän sekaantunut siihen
jollakin tavoin. Hän vastasi kieltävästi; ikävä kyllä, hän ei ollut! Ja
sitten hän puhui vielä muutakin. 'Voisin kertoa siitä jotakin', sanoi
hän, 'mutta en kuitenkaan kerro, sillä teko on nyt tehty. Minä en tahdo
auttaa poliiseja', jatkoi hän. 'Tehkööt he työnsä'. Siinä kaikki --
sitten hän poistui."
"Selittämättä teille mitään muuta?" kysyi Blick.
"Hän ei sanonut mitään muuta", vastasi Daffy. "Mutta minä olen varma
siitä, että hän tietää jotakin. Mutta jos aiotte tutkia häntä, niin
älkää Jumalan nimessä ilmaisko hänelle, mitä olen puhunut teille
asiasta!"
"Siihen voin suostua helposti, jos annatte minulle vielä erään
selityksen", sanoi Blick rohkaisevasti. "Lausuiko Roper uhkauksia Guy
Markenmorea vastaan kenenkään muun kuullen? -- ennenvanhaan, tarkoitan?"
"Kyllä, varmasti hän lausui, ennenvanhaan -- ennenkuin minä matkustin
Intiaan!" vakuutti Daffy. "Olen kuullut hänen puhuneen hirveitä asioita
Valtikassa. Luulenpa, että kylässä on monia, jotka ovat kuulleet hänen
uhkauksensa."
Blickin mieleen johtui ensimmäinen keskustelu, jota hän oli kuunnellut
Valtikassa, sekä eräiden kyläläisten huomautukset niistä vihamielisistä
tunteista, jotka kannustivat useita lähiseutulaisia Guy Markenmorea
vastaan.
"Hyvä", sanoi Blick. "Teidän nimeänne ei mainita. Olen kuullut jo
ennenkin yhtä ja toista Roperin uhkailuista ja tunteista. Mutta missä
asuu Roper?"
"Ihan yksikseen, keskellä metsää sijaitsevassa majassa harjanteen
toisella puolen, Markenmoren notkelman takana", vastasi Daffy. "Hän
elää omia olojaan -- kylään hän saapuu vain kerran viikossa ostamaan
mitä kulloinkin tarvitsee."
"Millainen mies hän on?" kysyi Blick.
"Ennenkuin Myra karkasi, oli hän hauskempi poika kuin kukaan näillä
main", vastasi Daffy. "Mutta tuo tapaus myrkytti hänen elämänsä. Hän on
tumma, synkkä, tyyni mies, nyt -- harvapuheinen eikä hymyile koskaan.
En tiedä, saatteko häneltä tietää mitään, mutta olen aivan varma, että
hän sekä tietää että on arvannut jotakin."
"Oletteko omasta puolestanne aivan varma siitä, että Roper itse on
syytön?" kysäisi Blick katsellen tutkivasti kamarineitoa.
Daffy Halliwell silmäsi molempiin miehiin ja päästi omituisen
naurahduksen.
"Kyllä!" huudahti hän. "Olen varma siitä!"
"Miksi sitten?" kysyi professori sekaantuen vasta nyt keskusteluun.
"Kuinka voitte olla varma?"
Daffy loi tutkivan katseen toiseen kysyjään. Tarkasteltuaan häntä
huolellisesti kokonaisen minuutin hän alkoi puhua.
"Te näytte ymmärtävän -- kuka lienettekin", sanoi hän äkkiä. "Mutta
että te olisitte poliisimies -- etsivä tai muu -- sitä en usko! Olen
varma siitä, ettei Jim Roper tappanut Guy Markenmorea, sillä jos hän
olisi sen tehnyt, niin hän olisi heti kuuluttanut maailmalle, että nyt
hän on kostanut! Hän ei olisi välittänyt rahtuakaan, vaikka hänet olisi
hirtetty seuraavana päivänä!"
Blick tiedusteli vielä Daffylta lähemmin Roperin asuinpaikasta,
minkä jälkeen hän poistui kumppaneineen. Professori asteli eteenpäin
vaiteliaana kotvasen.
"Tuo nainen on tarkka ihmistuntija!" huomautti hän vihdoin. "Hänestä
olisi teidän ammattialallanne suurta hyötyä, Blick! Olen varma siitä,
että hänen äskeiset sanansa pitävät täydelleen paikkansa. Sellainen
mies kuin hänen kuvailemansa, joka on elättänyt kostonhimoaan kaikki
nämä vuodet, ei välittäisi paljoakaan, kuka saa tietää, että hän on
tyydyttänyt sen vihdoinkin. Hän, ymmärrättehän, olisi saavuttanut
päämääränsä! Millään muulla ei olisi väliä."
"Entäs itsesäilytysvaisto?" virkkoi Blick.
"Luulenpa, ettei hän piittaisi siitäkään mitään!" vastasi professori
miettivästi. "Ei -- tuon naisen käsitys on oikea. Meidän on kai
pidettävä syyttömänä Roper-veikkosta. Lisäksi mies, jolle on tehty
suurta vääryyttä. Olen utelias näkemään hänet."
"Luullakseni tapaamme hänet pian", sanoi Blick. "Hän asuu jossakin
täällä metsissä."
Blick johdatti kumppaninsa notkotietä pitkin, Puistikon ja Woodlandin
huvilan ohitse, Markenmoren notkelman ylitse kohoavan vuoren huipulle.
Notkelman toisella puolen ei Blick ollut koskaan käynyt; hän tunsi
hämmästystä nähdessään täällä tienoita, joiden jylhyys ja erilaisuus
muodostivat räikeän vastakohdan sille viehättävälle ja kuvankauniille
seudulle, jonka hän ja hänen kumppaninsa olivat vastikään jättäneet
taakseen. Täällä, ylänteiden pohjoispuolella, rikkoivat rinteitä syvät,
kolkonnäköiset laaksot ja rotkot; vuorenseinämistä ulkoni valtavia
kielekkeitä; vanhoja, synkkiä, nähtävästi läpipääsemättömiä metsiä oli
joka taholla; nämä kaksi miestä, jotka katselivat kummastuneina heitä
ympäröivää, luonteeltaan melkein villiä maisemaa, huomasivat, ettei
silmänkantamiin näkynyt ainoatakaan ihmisasumusta.
"Jylhää seutua!" huomautti professori. "Autiota!"
Mutta Blick kohotti kätensä.
"Kuulkaas!" sanoi hän.
Jostakin heidän oikealta puoleltaan kuului selviä kirveeniskuja,
hakattaessa voimakkaasti puun tyveen. Kääntyessään ääntä kohti he
näkivät kuusen pitkän, suipon latvan huojuvan, kallistuvan ja katoavan
matalampien puiden joukkoon, joiden yli se oli kohonnut: kuului kumeaa
ryskettä.
"Meidän miehemme taitaa siellä työskennellä", sanoi Blick.
Ääneti miehet kävelivät rinteen poikki sille taholle, mistä kirveen
kalke oli äsken kuulunut, vaikka nyt olikin hiljaista. Muutamien
minuuttien kuluttua he saapuivat metsäkaistaleelle, jossa olevasta
aukeamasta he näkivät viljelyspalstan kauempana metsässä. Siellä,
kaatuneen kuusen vieressä, seisoi mies, joka parhaillaan oli lyhyen
savipiippunsa sytytyspuuhissa. Kirveensä hän oli laskenut puuta vasten,
joka juurikään oli kaadettu; lähelle sitä oli koira paneutunut maata
isäntänsä takille. Se höristi toista korvaansa ja aukaisi toisen
silmänsä, kun vieraat tulivat lähemmäksi; kun se päästi matalan
murahduksen, kääntyi mies ja loi vierailijoihin karsaan, kysyvän
katseen.
"Kauheannäköinen mies!" mutisi professori. "Ja tuo hänen kirveensä
on pelottava ase, Blick! Käyttäisinpä hyvin siivoa kieltä hänelle
puhuessani -- ensialuksi."
Blick hymyili.
"Minä en pelkää häntä!" vastasi hän. "Hyvällä puheella päästään
pitemmälle kuin väkivallalla. Hyvää iltapäivää!" jatkoi hän
ystävällisesti, kun he tulivat lähemmäksi hakemaansa miestä. "Oletteko
te James Roper?"
"Se on nimeni, herra", vastasi metsänvartija.
"Tässä on minun nimeni", sanoi Blick ottaen esille poliisikorttinsa.
"Olette kai kuullut minusta. Minä majailen Valtikassa."
Roper otti kortin, katsahti siihen ja Blickiin ja ojensi sen takaisin,
välinpitämättömästi.
"Olen kuullut jotakin sentapaista", vastasi hän.
Blick istahti kaatuneen puun rungolle ja kaivoi taskustaan piippunsa ja
tupakkansa.
"Haluaisin tietää, voitteko te antaa minulle hieman tietoja, Roper",
sanoi hän. "Tehän asutte näillä seuduin, eikö niin?"
"Ihan äärellä", vastasi Roper sellaisella äänellä, kuin hän
olisi tahtonut sanoa, ettei Blickillä ole mitään tekemistä hänen
asuinpaikkansa kanssa.
"Silloinpa te tunnette tämän paikkakunnan -- nämä metsät, rinteet
ja harjanteet -- varsin hyvin, kaiketi", jatkoi Blick. "Samoilette
täällä yltympäriinsä, varhain aamulla ja ehkä myös myöhään illalla,
epäilemättä?"
Roper ei vastannut mitään. Nyt hän oli saanut piippunsa palamaan ja
alkoi karsia yläoksia ja ohuempia haaroja puusta, jolle Blick oli
istuutunut. Blick antoi hänen olla vaiti eikä itsekään virkkanut
mitään, mutta kotvasen kuluttua kirveen kevyet heilahdukset lakkasivat
ja Roper, nojaten kirveen varteen, katsoi kysyjään.
"Te ette ole tulleet tänne turhanpäiten!" sanoi hän otsaansa rypistäen.
"Mitä te oikein tahdotte? Te, kuulemma, tutkitte tuota Markenmoren
notkelman juttua. Minä en tiedä siitä mitään. Olisihan teidän päähänne
luullut pälkähtävän, että jos olisin tiennyt, olisin tullut teidän
puheillenne tai mennyt Selcasteriin poliisin luo kertomaan asiasta."
"Yhtä hyvin minun päähäni olisi saattanut pälkähtää, ettette te
ole tahtonut tehdä sitä", vastasi Blick luoden salasilmäyksen
puhetoveriinsa. "Olen saanut tietää yhtä ja toista, sitten kun tulin
näille tienoille. Teillä oli aimo lailla kaunaa Guy Markenmorea
vastaan, teillä, vai mitä?"
Roperin kasvot kävivät entistään synkemmiksi ja karsaammiksi.
"Minä en tiedä mitään varmaa siitä, miten hänen päivänsä päättyivät, en
vähääkään", murahti hän. "Ja mitä taas vihankaunaan tulee, niin täällä
on joka taholla henkilöitä, jotka tietävät, kuinka se heittiö kohteli
minua! Eikö kunnon miehellä, olinpa minä mitä hyvänsä, ole oikeus
tuntea mitä vain haluaa toista miestä kohtaan, joka on kohdellut häntä
kehnosti?"
"Teillä on yhtä suuri oikeus tunteisiinne kuin kenellä hyvänsä", myönsi
Blick. "Kuka väittää, ettei teillä ole?"
Roper näytti lauhtuvan hieman.
"Nähkääs", huomautti hän venytellen, "niiden tunteiden takia,
jotka täyttävät minut, en olisi kohottanut sormeanikaan sen miehen
pelastamiseksi! Hän on saanut ansaitun palkkansa! Mutta siitä en tiedä
mitään varmaa, kuka hänelle sen antoi."
"Tarkoitatte -- yksityiskohdista", huomautti Blick. "Mutta kuulkaas
nyt, Roper. Te vaeltelette koko lailla näillä paikoin, varhain ja
myöhään, ja teidän silmäparinne samoin kuin myös korvanne ovat kai
hyvin terävät. Guy Markenmore on kuollut! -- pelastukseksi hänelle
itselleen, miten vain haluatte! -- minusta se on vallan yhdentekevää.
Mutta mitäs, jos te -- jos te sattuisitte tietämään jotakin hänestä,
hänen kuolemansa yhteydessä olevista seikoista, ja kertoisitte
asiasta -- varsinkin jos se maksaisi vaivan? Esimerkiksi -- oletteko
käyskennellessänne näillä seuduin, kuten teillä on tapana tehdä, nähnyt
mitään epäilyttävää tai kohdannut täällä epäilyttäviä henkilöitä?
Oletteko yleensä kuullut tai nähnyt mitään tavallisuudesta poikkeavaa?"
Roper katsoi vuoroin kumpaankin vieraaseen. Professori, poltellen
sikaaria, tähysteli häntä tarkkaavasti.
"En ole kuullut mitään sellaista, että kannattaisi tuhlata aikaansa sen
kertomiseen", sanoi Roper äkkiä.
Blick veti ääneti esille palkintoilmoituksensa ja ojensi sen
metsänvartijalle; professori, joka seurasi tapahtumain kulkua
jännittyneen tarkkaavana, näki Roperin silmien kirkastuvan hänen
katsellessaan isoa kirjoitusta, jossa oli rouva Braxfieldin lupaama
palkkiota koskevat yksityisseikat. Hän rypisti tuuheita kulmiaan
lukiessaan innokkaasti tarjousta.
"Mitäs siitä ajattelette?" kysyi Blick senjälkeen. "Jokaiselle, joka
voi luoda vähänkin valaistusta asiaan, maksetaan sata puntaa. Jos
tiedätte jotakin -- ottakaa huomioon, Roper, etten minä väitä teidän
tietävän! -- mutta -- jos te tiedätte -- no?"
Roper alkoi kääriä kokoon palkkioilmoitusta; hän tuijotti miettivästi
edessään oleviin puihin ja ojensi paperin takaisin etsivälle.
"Pitäkää se!" sanoi Blick. "Niitä on kiinnitetty tänne joka paikkaan.
Jos satutte tietämään jotakin, Roper, niin siepatkaa se ensiksi!"
"Tämä rahako -- sata puntaa?" sanoi Roper venytellen. "Maksetaanko se
varmasti?"
"Menen takuuseen siitä!" vastasi Blick. "Ihan varmasti! -- kenelle
hyvänsä, ken voi antaa tarkkoja tietoja. Tiedättekö mitään?"
"Puhtaana rahanako?" kysyi Roper.
"Puhtaana rahana!" myönsi Blick. "Käteisenä!"
Roperin piippu oli sammunut. Äkkiä hän istuutui kaadetulle puulle ja
ryhtyi jälleen sytyttelemään piippuansa, vitkastellen, mikä osoitti,
että hänen aivonsa työskentelivät ankarasti.
"Sata puntaa olisi minulle hyvään tarpeeseen", sanoi hän äkkiä. "Se ei
ole kovinkaan paljon, eipä tosiaankaan! -- mutta minulle siitä olisi
suurta hyötyä. Olen perinpohjin kyllästynyt tähän paikkakuntaan nyt ja
tahdon päästä pois -- aloittaa uuden elämän, jossakin kaukana täältä!
Tuo Guy Markenmore-lurjus -- hän pirstoi minun elämäni, mutta nyt --
no hyvä, jos saan rahat, lähden täältä suoraapäätä katselemaan uusia
seutuja ja uusia kasvoja ja koettamaan, voinko unohtaa. Olen liian
kauan viettänyt yksinäistä elämää, ja --"
Blick ei ollut valmistautunut tähän tunteenpurkaukseen eikä liioin
yhtä odottamattomaan, perin kiihkeään, samanlaiseen mielenilmaisuun
professorin taholta.
"Kuulkaas, mies hyvä!" huudahti professori. "Te ette tunne minua --
vähätpä siitä! -- tämä Blick tuntee. No niin, jos te tahdotte aloittaa
alusta -- uuden elämän, niinkö? -- niin minä annan sata puntaa tuon
palkkiorahan lisäksi -- sydämeni halusta -- ja heti paikalla! Mutta --
jos tiedätte jotakin -- kertokaa!"
Roper tuijotti hämmästyneenä professoriin, joka nyökkäsi kehoittavasti.
"Kiitos, sir!" sanoi Roper äkkiä. "Huomaan, että tarkoitatte täyttä
totta -- te olette mies, jolla on hieman sydäntä! No niin, minä en
tiedä mitään varmaa, mutta minä voin jokseenkin hyvin arvata --
jotakin."