Viisi minuuttia myöhemmin apuvaimo, hämmästyneenä ja surkeana, pitäen
koholla esiliinansa kulmaa pyyhkiäkseen sillä silmiään, näki pikku
kulkueen loittonevan Woodlandin huvilan puiston poikki ja kukkulan
yli ruohoisen aukeaman laitaan, missä vaunut odottivat. Hän seurasi
silmillään rouva Braxfieldiä, kunnes tämä oli kadonnut; mutta rouva
Braxfield ei katsahtanut kertaakaan taakseen. Hän oli kiinnittänyt
katseensa yksinomaan vaunuihin, joilla hänet piti vietämän pois.
Tätä tehtävää varten oli paikalla vielä kaksi etsivää; toinen
ajajanistuimella, toinen vaunujen ovella, ja heidät nähdessään hän
naurahti ivallisesti.
"Tulittepa te hyvin varustautuneina, tosiaankin!" sanoi hän
pisteliäästi sanojaan korostaen. "Nytpä huomaan, mitä oli mielessänne!
Tätä te sanotte puheluksi meidän keskemme -- suoruudeksi ja
vilpittömyydeksi -- ja muuksi sellaiseksi! Halpamaista!"
"Jos vain olette vilpitön, rouva Braxfield, ei teitä lainkaan tarvitse
lähteä kuljettamaan minnekään", sanoi poliisikomisario. "Jos vain
suostutte sanomaan minulle --"
"Minä en sano mitään!" puuskahti rouva Braxfield. "En yhtään mitään! --
en sanaakaan! -- ennenkuin olen tavannut asianajajani, herra Crewen.
Te kai ette kieltäne minulta oikeutta tavata häntä, kun olen päässyt
sinne, mihin aiotte viedä minut?"
"Te saatte tavata herra Crewen kymmenen minuutin kuluttua Selcasteriin
saavuttuanne", myönsi poliisikomisario. "Annan siitä määräyksen. Nämä
minun mieheni pitävät kyllä siitä huolen, että matkanne sujuu mukavasti
ja ettei teidän ja herra Crewen kohtaamiselle aseteta minkäänlaisia
esteitä -- ja minä toivon, rouva Braxfield, teidän itsenne vuoksi,
että siihen mennessä, kun minä saavun takaisin Selcasteriin, olette
ajatellut asioita tarkemmin ja ollut avomielisempi ja vilpittömämpi
asianajajallenne kuin olette minulle ollut!"
"Se on minun asiani", sanoi rouva Braxfield. "Siinä suhteessa en
tarvitse teidän neuvojanne. Mutta -- aiotteko palata takaisin heti?
Herra Crewe tarvitsee teitä."
"En aivan heti", sanoi poliisikomisario. "Te saatte seurata miehiäni --
Blick ja minä itse aiomme käväistä Harry Markenmorea katsomassa."
Rouva Braxfield, joka oli nousemassa vaunuihin, pysähtyi. Hänen
silmiinsä tuli kysyvä ilme.
"Ettehän -- ettehän vain aikone vangita häntä?" sopersi hän. "Hän --"
"Sallikaa meidän hoitaa omat asiamme, olkaa hyvä, rouva Braxfield",
sanoi poliisikomisario. "Astukaa sisälle! Teitä kohdellaan
mahdollisimman huomaavaisesti, kuten tulette näkemään. Marshall!"
jatkoi hän kääntyen miehen puoleen, joka oli seurannut Blickiä ja häntä
itseään huvilaan. "Viekää rouva Braxfield minun huoneeseeni, niin pian
kuin olette päässeet Selcasteriin, ja lähettäkää Robinson heti Crewen
luo pyytämään, että tämä tulisi tapaamaan rouva Braxfieldiä. Kaiken
muun te jo tiedättekin -- minä palaan sinne takaisin niin nopeasti kuin
mahdollista."
Vaunut vierivät pois vieden mukanaan kolme jäykkäkasvoista miestä
ja hyvin kiihtyneen naisen, ja poliisikomisario otti päästään
suippokärkisen ja hopeakoristeisen kypäränsä ja kuivasi otsaansa.
"Huh!" sanoi hän. "Ikävää hommaa tämä, Blick! Miksi hiidessä tuo
mieletön nainen ei voinut olla rehellinen, sensijaan että hän
käyttäytyi tavalla, joka oli omiaan herättämään epäluuloa? Muutamia
sanoja -- tyydyttävä selitys -- eikä meidän olisi tarvinnut joutua
moiseen selkkaukseen."
"Hän on päättäväinen ja omapäinen nainen", vastasi Blick miettivästi.
"Mutta minä puolestani en olisi tyytynyt mihinkään selityksiin. Minä
en epäile vähintäkään, että hän heitti tämän automaattisen pistoolin
mäyränpesään, ja jollei se saata häntä huonoon valoon, niin sitten ei
mikään!"
"Teistä tuntuu siis hyvin luultavalta, että hän ampui Guy Markenmoren?"
tiedusti poliisikomisario.
"No, jos haluatte sen tietää, niin tunnustan, että minusta tuntuu!"
selitti Blick avoimesti. "Se tapahtui nähtävästi hetkellisessä
kiihkossa, mutta minä luulen hänen tehneen sen. Niiden havaintojen
perusteella, joita olen hänestä tehnyt, hän näyttää olevan nainen, joka
ei kaihtaisi mitään. Ilmeisesti hänellä on rajattoman kunnianhimoisia
pyrkimyksiä tyttäreensä nähden, ja kovin hartaasti hän halusi, että
tästä tulisi lady Markenmore tavallisen rouva Harryn asemesta.
Fransemmery voi kertoa teille, että rouva Braxfield kiihtyi hirveästi
kuullessaan, että Guylta oli jäänyt poika ja ettei Harry perisikään
baronetin arvoa. Oli miten oli, mutta hyvin painavat seikat puhuvat
joka tapauksessa häntä vastaan. Eikä hän olisi ensimmäinen nainen, joka
perhe-etujen ajamiseksi on turvautunut murhaan -- ei vainkaan!"
"Mikähän mahtoi saada hänet säpsähtämään, kun minä mainitsin,
että me aioimme lähteä tapaamaan Harry Markenmorea?" huomautti
poliisikomisario. "Ja mikä saattoi hänet tiedustamaan, oliko
tarkoituksemme vangita Harry Markenmore? Varmaa on, että vaikka rouva
Braxfield olisikin syyllinen, niin Harry Markenmore ei kai ole -- ei
ole voinut olla hänen rikostoverinsa?"
"Sitä en tiedä!" vastasi Blick lakoonisesti. "Mutta -- hän tuli
hämilleen. Kas, tuollapa onkin Harry Markenmore -- meidän ei tarvitse
mennä kartanoon häntä tapaamaan."
He olivat tällöin kavunneet juuri notkopolun poikki ja olivat menossa
puiston halki Markenmoren kartanoon päin. Ja hieman kauempana edessään
he näkivät nyt Harry Markenmoren pitämässä silmällä kolmen neljän
miehen työskentelyä, jotka olivat jättimäisen jalavan kaatopuuhissa.
Hän äkkäsi heidät samalla hetkellä ja lähti astumaan heitä vastaan,
silmäillen kysyvästi päästyään heidän luoksensa.
"Hyvää huomenta, herra Markenmore", aloitti poliisikomisario. "Me
olimme juuri menossa kartanoon teitä tapaamaan. Nähkääs", jatkoi hän
alentaen vaistomaisesti ääntään siitä huolimatta, että he olivat aivan
yksinäisessä paikassa, "teidän veljenne kuolema on synnyttänyt varsin
ikävän tilanteen. Herra Markenmore, te voitte nyt auttaa meitä sen
selvittämisessä, tavalla tai toisella, jos suvaitsette antaa meille
erään tiedon: koko asia voitaneen selittää hyvin helposti -- ainakin
olen varma siitä, että te tahdotte auttaa meitä, jos voitte."
"Millä tavoin?" kysyi Harry. Hän seisoi kädet taskuissa katsellen
vuoroin kumpaankin mieheen; Blickistä tuntui, että hän oli levoton.
"Mitä haluatte tietää?"
"No, ennen kaikkea", vastasi poliisikomisario tyynesti, "lienee parasta
kertoa teille, mitä me tiedämme. Älkää nyt vain pelästykö tai kiihtykö
sen johdosta, herra Markenmore, mitä minä tulen sanomaan --"
Harry Markenmoren suun ympärillä väreili omituinen ilme, ja hän loi
Blickiin yhtä omituisen katseen.
"Miksi minä pelästyisin tai kiihtyisin?" kysyi hän. "Enhän toki!"
"Se on oikein, herra Markenmore!" myönsi poliisikomisario. "Ette
varmaankaan, kunhan vain saatte tietää, mitä tarkoitan. Katsokaas
nyt, etsiväkersantti on tutkimuksia tehdessään saanut selville, että
te ostitte joku aika sitten Webley Fosbery-mallisen automaattisen
pistoolin pyssyseppä Widdingtonin kaupasta, Selcasterista. Onko asia
niin, herra Markenmore?"
"Aivan niin, eittämättä", vastasi Harry. "Eihän se ole mikään
salaisuus."
"Sitäpä ajattelinkin", sanoi poliisikomisario. "No hyvä -- tuntisitteko
sen pistoolin, jos saisitte sen nähdä?"
"Merkistä ja numerosta -- kyllä!" vastasi Harry.
Poliisikomisario kääntyi Blickiin, joka ripeästi veti automaattisen
pistoolin taskustaan ja ojensi sen Harrylle. Molemmat katselivat Harrya
uteliaina, kun hän tutki sitä.
"Tämä se on!" sanoi hän. "Mutta kuinka --"
"Herra Markenmore!" keskeytti poliisikomisario. "Nyt joudummekin
asian ikävään puoleen! Tämä pistooli löydettiin, etsiväkersantti
Blick itse löysi sen, heitettynä onkaloon -- mäyränpesään -- tuon
notkotien varrella oleviin pensaikkoihin, viime perjantai-iltana.
Herra Markenmore, voitteko te antaa minkäänlaista selitystä siihen,
miten teidän pistoolinne joutui sinne? Sillä tämä on se automaattinen
pistooli, jonka te ostitte Widdingtonilta -- me olemme todenneet
numeron ja merkin samaksi."
Harry Markenmoren tähän asti verevät kasvot olivat kalvenneet ja hän
tuijotti automaattiseen pistooliin kulmiaan rypistäen, ilmeisesti
puolittain suuttuneena, puolittain hämmästyneenä.
"Mitä!" huudahti hän. "Kuinka minä voisin tietää, miten se on joutunut
sinne? Minä en tiedä siitä asiasta yhtään mitään!"
"Mutta pitäisihän teidän tietää, mitä te teitte pistoolilla ostaessanne
sen, herra Markenmore!" sanoi poliisikomisario. "Käsitän teidän
viimeisestä huomautuksestanne, että luovutitte sen käsistänne. Olkaapa
nyt, herra Markenmore, vilpitön meitä kohtaan! Kenelle annoitte
pistoolinne -- tai kenelle lainasitte sen? Siis, kuka sen on saanut?"
Harry Markenmore ojensi pistoolin takaisin ja työnsi kätensä jälleen
taskuihinsa.
"Kuulkaas!" sanoi hän levollisesti. "Teidänkin pitäisi olla vilpittömiä
minua kohtaan. Tahdotteko väittää, että tämä on se kapine, joka
aiheutti veljeni kuoleman?"
"Se tuntuu meistä varsin luultavalta, herra Markenmore", vastasi
poliisikomisario. "Me näytimme tätä poliisilääkärille eilisiltana, ja
hänen mielestään on käytetty juuri tällaista asetta."
"Entä kenen epäilette sitä käyttäneen?" kysyi Harry. Hän näytteli nyt
tutkijan osaa ja katseli kahta miestä yhtä terävästi kuin nämä olivat
aikaisemmin katselleet häntä. Poliisikomisario epäröi.
"Minusta olisi parempi, että te kertoisitte meille, mitä teitte
pistoolilla", aloitti hän. "Minusta --"
"Minä taas pidän parempana, että te sanotte minulle, kenen epäilette
käyttäneen sitä veljeäni vastaan", selitti Harry. "Pitäkää te parempana
mitä hyvänsä, mutta minä en sano mitään sellaista, mikä voisi heittää
syyllisyyden varjon aivan viattomien ihmisten päälle. Tämä on suoraa
puhetta -- ja ehdotonta!"
Poliisikomisario katsahti Blickiin. Blick taas, joka oli harkinnut
mielessään tilannetta, nyökkäsi.
"Sanokaa hänelle", murahti hän.
"Hyvä, herra Markenmore", sanoi poliisikomisario. "Minä aloitan siis.
Meistä on syytä epäillä rouva Braxfieldia. Me olemme todenneet,
että hänellä on jonkun aikaa ollut tapana käydä ammuskelemassa
automaattisella pistoolilla Markenmoren notkelman laidassa sijaitsevan
metsikön lähettyvillä, karkoittaakseen siten kettuja kanojensa
kimpusta, ja että hänet on nähty siellä hyvin varhaisina aamuhetkinä.
Onko hän käyttänyt teidän pistoolianne, herra Markenmore?"
"Mitä sanoo rouva Braxfield itse?" kysyi Harry tyynesti.
"Rouva Braxfield kieltäytyy sanomasta mitään muuta", vastasi
poliisikomisario, "kuin että hän on käynyt ampumassa kettuja silloin
tällöin, samoihin aikoihin ja samoilla paikoilla kuin olen maininnut.
Ja seurauksena on ollut, että meidän on täytynyt viedä hänet
Selcasteriin, siksi aikaa kuin tutkimukset --"
Harry Markenmoren kasvot synkkenivät äkkiä kiukusta.
"Mitä!" huudahti hän. "Te olette -- vanginneet hänet?"
"Olemme pidättäneet hänet lisäkuulusteluja varten", sanoi
poliisikomisario ruveten äkkiä käyttämään ankaraa virallista puhetapaa.
"Hänen on vain annettava meille tyydyttävä selitys --"
"Saakeli soikoon!" huudahti Harry Markenmore äkkiä. "Tiedättekö, että
rouva Braxfield on minun anoppini? Mitä hittoa te tarkoitatte, kun
rohkenette luulotella että hän on murhannut veljeni."
"Rauhoittukaa, herra Markenmore", sanoi poliisikomisario. "Auttakaa
meitä selvittämään tämä automaattista pistoolia koskeva juttu. Sanokaa
meille, annoitteko sen ja miksi rouva Braxfieldille, ja voitteko
selittää, minkätähden se oli kaivettu maahan? Sitten --"
Mutta Harry, mutisten suuttuneena itsekseen jotakin, kääntyi
äkkiarvaamatta ja lähti harppomaan nopeasti Markenmoren kartanoon
päin, ja vaikka poliisikomisario kehoitti häntä pysähtymään ja
palaamaan järkiinsä, niin hän riensi eteenpäin mistään piittaamatta.
Poliisimiehet katsahtivat toisiinsa.
"Annetaanko hänen mennä?" kysyi Blick.
"Mitä voimme tehdä?" vastasi poliisikomisario. "Hiisi vieköön koko --"
"Minusta olisi pitänyt vaatia häntä lähtemään mukanamme Selcasteriin",
sanoi Blick. "Jos hän ja rouva Braxfield olisivat joutuneet vastatusten
--"
Mutta poliisikomisario oli jo kääntynyt kylään päin.
"Eipä hätääkään!" sanoi hän. "On eräs keino, jolla herra Markenmore
saadaan puhumaan! Hän saa antaa selityksensä oikeussalissa. Menkäämme
Selcasteriin, ja jolleivät Crewen neuvot ole saattaneet sitä naista
järkiinsä, niin minä panen hänet syytteeseen, ja oikeus kokoontuu kello
yksitoista tänä aamuna."
"Aiotteko mennä niin pitkälle?" sanoi Blick.
"Aion!" selitti poliisikomisario. "Minulla on siihen oikeus sen
perusteella, mitä jo tiedämme. Lähtekäämme -- Valtikasta saamme
ajoneuvot."
Ajaessaan puoli tuntia myöhemmin poliisiasemalle, he kohtasivat Crewen,
asianajajan, juuri tulossa sieltä. Hän hymähti poliisikomisariolle
kuivakiskoisesti, häijysti.
"Hm!" sanoi hän vetäytyen syrjään. "Olettepa kohdelleet aika
väkivaltaisesti rouva Braxfieldia! Mutta minä olen neuvonut häntä
kertomaan teille, mitä tahdotte tietää. Ja jos olisin teidän
asemassanne, niin antaisin hänen senjälkeen mennä kaikessa rauhassa
kotiinsa. Hän on koko lailla vimmastunut -- ja hän on antanut minulle
eräitä määräyksiä, joista voi ehkä olla hyötyä teille -- vaikka näin
meidän kesken puhuen minä olenkin sitä mieltä, että hän tekee siinä
hupsusti!"
"En ymmärrä teitä", sanoi poliisikomisario lyhyesti.
Crewe osoitti paperiarkkia, josta piti koitua hyötyä poliisilaitokselle.
"Menkääpä nyt puhuttelemaan häntä!" virkkoi hän.
Poliisikomisario viittasi Blickiä seuraamaan itseään huoneeseensa.
Ulkopuolella oven edessä seisoi etsivä; sisällä istui rouva Braxfield
keskustellen ystävällisesti kahden; muun etsivän kanssa, jotka
päämiehensä viittauksesta poistuivat.
"Kas niin, rouva Braxfield", sanoi poliisikomisario istuutuessaan,
virkapöytänsä ääreen. "Tapasimme vastikään teidän asianajajanne, ja hän
sanoi minulle, että suostutte nyt antamaan meille haluamamme tiedot.
Mutta minun on sanottava teille, että olen hieman kyllästynyt tähän ja
haluan saada mutkattomat vastaukset kysymyksiini. No niin -- onko sen
automaattisen pistoolin, jolla te olette pelotellut kettuja, antanut
teille Harry Markenmore?"
"Kyllä!" vastasi rouva Braxfield yrmeästi.
"Minkätähden hän antoi sen teille?"
"Nähkääs -- se tapahtui vähän senjälkeen, kun hän oli mennyt,
minun suostumuksellani, kihloihin tyttäreni kanssa. Hän pistäytyi
tietysti silloin tällöin tervehtimään meitä Woodlandin huvilaan, aina
iltaisin. Ja monesti hän sanoi, että seutu oli kovin yksinäinen kahden
naishenkilön asuttavaksi -- sillä Braxfieldkin kävi vain harvoin
siellä. Ja eräänä päivänä hän toi minulle sen pistoolin ja näytti
meille molemmille, miten sitä on käytettävä. Ja kun ne ketut rupesivat
ryöstelemään minun kanojani, niin minä muistin pistoolin ja ryhdyin
karkoittamaan niitä sillä. Koskaan en sentään osunut tietääkseni."
"Missä se pistooli nyt on?" kysyi poliisikomisario.
"Nähkääs", vastasi rouva Braxfield ilmeisen vastahakoisesti, "siinä
minä olen ollut aika hupsu! Kuultuani Guy Markenmoren murhasta kävin
hermostuneeksi -- säikähdin. Ajattelin, että voidaan toimeenpanna
kotietsintä -- eihän sitä koskaan tiedä -- ja herättäisi kummastusta,
jos minulta tavattaisiin pistooli, ja sitten -- nähkääs, minä heitin
sen menemään."
"Minne?"
"Syvään loukkoon pensasaidan taakse lähellä taloani olevan tien
varrelle", sanoi rouva Braxfield.
"Vielä eräs kysymys", virkkoi poliisikomisario. "Näittekö lainkaan Guy
Markenmorea viime tiistaiaamuna ja ammuitteko pistoolilla sinä aamuna?"
"En!" selitti rouva Braxfield. "Minä en nähnyt vilahdustakaan Guy
Markenmoresta -- en ole nähnyt häntä seitsemään vuoteen -- enkä ampunut
kertaakaan pistoolilla sinä aamuna -- se ei ollut mukanani."
Poliisikomisario kutsui Blickin syrjään, ja he keskustelivat kuiskaten
muutamia minuutteja. Vihdoin poliisikomisario käännähti ympäri.
"Hyvä, rouva Braxfield", sanoi hän. "Minä en pidätä teitä hetkeäkään
kauempaa. Itse olette syypää siihen, että teidät tuotiin tänne. Voitte
lähteä nyt."
Rouva Braxfield nousi tuoliltaan arvokkaasti.
"Minä lähden!" sanoi hän. "Ja huonosti käy sille, joka pidättäisi
minua hetkeäkään kauempaa! Ja yhtä huonosti käy jokaiselle,
joka vielä levittelee huhuja minusta! Mutta minä olen päättänyt
ryhtyä toimenpiteeseen, joka tulee hämmästyttämään teitä. Teidän
poliisimiesten olisi tiedettävä, mikä se on -- jotakin, mikä olisi
pitänyt tehdä jo aikaisemmin. Minä olen antanut Crewelle määräyksen
julkaista heti tänä aamuna ilmoituksen, jossa tarjotaan suuri palkkio
kenelle hyvänsä, joka voi antaa tietoja Guy Markenmoren murhaajasta,
jotta tämä saataisiin vangituksi ja syytteeseen asetetuksi; jos teillä
poliiseilla olisi ollut vähänkään järkeä, niin olisitte tehneet sen jo
aikoja sitten! Hyväinen aika, luuletteko te, ettei Markenmoressa ole
ihmisiä, jotka tietävät jotakin? Pyh, siellä ei ole ainoatakaan sielua,
joka ei ilmiantaisi omaa äitiään viiden punnan setelistä! Mutta minulle
eivät viiden punnan setelit tee kiusaa, sen sanon! Minä voisin ostaa
koko Markenmoren, jos haluaisin!"
"Hyvästi nyt, rouva Braxfield", sanoi poliisikomisario. Muistaen
samassa, että rouva Braxfield oli saapunut kaupunkiin vastoin tahtoaan,
hän lisäsi kohteliaasti: "Haluatteko ajaa kotiinne vaunuilla? Minä
tilaan ne heti."
"Kiitos, minä kyllä hankin itselleni vaunut ja myös maksan niistä",
sanoi rouva Braxfield purjehtiessaan ulos. "Minä en tarvitse mitään
suosionosoituksia!"
Poliisikomisario huokasi, kun rouva Braxfield oli mennyt.
"Luullakseni olemme vihdoinkin kuulleet puhtaan totuuden tuosta
automaattisesta pistoolista?" huomautti hän. "Olisihan Harry
Markenmorekin voinut sanoa sen meille!"
"Minä luulen, ettei hän tiennyt rouva Braxfieldin heittäneen sitä
menemään", vastasi Blick. Hän käveli huoneessa edestakaisin, ilmeisesti
levottomana ja tyytymättömänä; lopulta hän pysähtyi ikkunan eteen,
jääden katselemaan kadulle. "Tuolla on itse Harry Markenmore Chilfordin
seurassa", huudahti hän äkkiä. "Hän on varmaan hypähtänyt ratsun
selkään heti meistä puistossa erottuaan. He ovat juurikään kohdanneet
rouva Braxfieldin, ja hänen kielensä käy kuin rokkapata, kai!"
"Antakaa hänen olla!" sanoi poliisikomisario. "Hän kyllästyttää minua!"
"Häntä ja Harry Markenmorea ja pistoolia koskeva juttu ei tyydytä
minua", virkkoi Blick. "Loppujen lopuksi me emme tiedä muuta kuin
mitä rouva Braxfield on vakuuttanut, mutta herra Harry ei ole sanonut
vielä mitään. Jos herra Markenmore antoi hänelle pistoolin siitä
viattomasta syystä, josta hän puhui -- suojeluvälineeksi taloon -- niin
miksei herra Markenmore ilmoittanut sitä kursailematta, ilman moista
salaperäistä menettelyä ja malttiaan menettämättä kaupanpäällisiksi?
Kovin epätyydyttävää!"
"Hän suuttui kai sentähden, että rouva Braxfield on hänen anoppinsa
ja hänen olisi pitänyt kertoa vaimolleen meidän epäilyksistämme",
huomautti poliisikomisario. "Ei lainkaan hauska tilanne nuorelle
naiselle, joka on joutunut perheeseen poikkeuksellisissa olosuhteissa.
Enpä luule, että minustakaan olisi tuntunut hauskalta, jos olisin
ollut Harry Markenmoren asemassa, mennä sanomaan nuorelle vaimolleni:
'Kuuleppas, poliisit ovat napanneet kiinni äitisi epäluulonalaisena
veljeni murhaan!' Miltäs teistä tuntuisi? Näin minä selittäisin hänen
kiihtymyksensä."
Blick ei vastannut mitään. Hän tuijotti ulos ikkunasta vaiteliaana
vielä kotvasen. Äkkiä hän puhkesi puhumaan.
"Chilford poikkeaa tänne", sanoi hän. "Nuo kaksi ovat pitäneet hänelle
aika saarnan!"
Chilford astui samassa sisälle ja pudisti päätänsä ivallisen
nuhtelevasti huoneessaolijoille.
"Jopa jotakin -- jopa jotakin!" sanoi hän: "Jokseenkin mielivaltaista
toimintaa, vai mitä -- kun rouva Braxfield pistetään kiinni tuolla
tavoin, sittenkun häntä on ensin koetettu saada todistamaan itsensä
syylliseksi. Ai -- ai! Ette kai koettanekaan uskotella minulle,
kumpikaan teistä, pitävänne rouva Braxfieldia niin mielettömänä, että
hän murhaisi miehen, jonka sukulainen hänestä vastikään on tullut
avioliiton kautta -- vieläpä Markenmoren perheen jäsenen! Olen todella
hämmästynyt!"
"Kuulkaapas, Chilford!" keskeytti poliisikomisario korviensa
punastuessa hieman, "olkaa vain hämmästynyt! Rouva Braxfield saa
syyttää vain itseään, ja hänet on päästetty täältä vain armosta.
Kiittäköön hän onneaan, ettemme hae häntä tänne takaisin -- ja pistä
telkien taakse!"
Chilford suoristautui katsoen tiukasti poliisikomisarioon.
"Oho!" sanoi hän. "Niinkö? Vai niin, mainiota: jos te otatte asian
siltä kannalta, niin minulla ei ole enää mitään muuta sanottavaa, kun
että Crewe ja minä lyömme päämme yhteen perheen etujen ajamiseksi.
Me emme ole teihin poliiseihin lainkaan tyytyväisiä -- te ette ole
oikeilla jäljillä. Miksette tunnusta kerta kaikkiaan, että todellisena
syynä Guy Markenmoren murhaan oli raha -- raha tavalla tai toisella --
raha!"
Toistaen vielä kerran painavasti viimeisen sanansa hän käännähti ympäri
ja katosi huoneesta.