_Sillä aikaa kun Iivana päättää
kosimistaan kylän kapakassa ja riitautuu
Ropotin kanssa, osaa ukko
Durnjakin saada pristavin liikkeelle._
Kapakassa oli jo täysi höyry. Iivana ja Ropotti olivat jo juoneet ensin
toisen ja sitte toisen rahat miltei kuitiksi. Viimeiset viinat nuo lie
siihen pöydälle jo kannettukin.
Ja väkeäkin tuolla oli. Kesäkuumasta huolimatta oli miestä tamineissa.
Osiippa sentään oli paksuinturkkisin. Repaleinen Vanjka soitteli,
rämisytti hanuria. Sen Jegor Kyratskinin, Aleksandrovitshin poikia se
oli, ja siksi kai hanurimieskin. Oli mölyä.
-- Hih!... Vanjka!... Ih! hihkasi hänelle jo siinä Iivana ja Osiippa
auttoi:
-- Vanjka! hoki hän, sinulle ihkaistaan!... Kuuletko?... Eh?
-- Kuullaan!... Kuin en kuulisi! veti Vanjka hanurilla ja taas hoki
Osiippa tolkuttaen:
-- Vot Iivana Ivanovitsh, sulhanen, merkitsee, puhuu sinulle...
-- Puhuu!... Mitä tuosta jos puhuu! ynseili soittotaiteestansa tietoinen
Vanjka, veti, ja Osiippa koki selittää:
-- Vot kuin: Iivana Ivanovitsh puhuu sinulle, vot, että: ih!...
Ihkaisee, tarkoitan että: Hih!... Ymmärrätkö?... Eh?
Mutta Iivana itse kinasi toisten kanssa. Hän oli niille jo kahteen
kertaan kertonut sen porsas-, leski-, lääkäri- ja
porsaanleikkaaja-juttunsa ja nauranut sille vatsansa pohjasta. Sitä hän
nytkin siinä kertoi, kinasi, nauroi. Humalassa hän siinä jo vännäsi ja
Ropotti sitäkin enemmän.
-- Ih! hihkasi hän taasen jutun lopuksi ja kävi kehumaan luotsiansa,
Ropottia.
-- Vot, Ropotti! kehui hän ja ryyppäsi:
-- Ropotti, vaan ei Pipotti... Kolppanan tshuhna Pipotti... Eh!
Ja Osiippa hoki taas, peräsi:
-- Kuin ei Pipotti?
-- Ei niin ei, Pipotti... Puhutaan sinulle, että ei Pipotti! kinasi
Iivana, hymyili, joi. Osiippa asiasta ymmällä, koki, uteli itseltään
Ropotilta:
-- Kuin ei Pipotti, vaan Ropotti?... Heh?
Ja humalainen Ropotti yritti, tolkkasi:
-- Pipotti tää... Hän otti ja hukkui... Perkjärveen hukkui.
-- Aaaaa! kirkastui valkeus Osiipalle ja hän peräsi nyt Iivanalta:
-- Merkitsee että Pipotti hukkui?... Tää Kolppanan tshuhna ja siksi
Ropotti ja ei Pipotti Vot?...
-- Eh?... Kuin hän hukkui?... Pipotti? olivat nyt Iivanalle asiat
sekaisin. Ihan hänen täytyi Ropotilta perätä:
-- Totta että hukkui?... Pipotti tää?
-- Ka ... tuota... Hukkui... Otti ja hukkui...
-- Ha-aaaa... Vot kuinka, kirkastui Iivanan hymy jos miten leveäksi ja
hän kehui taasen Ropottia:
-- Mutta sinä, Ropotti, kehui: Sinä, vot, väärin teit kun toisen muorin
mertaan veit... Viisas sin' oot!... Ih!
Ja hän nauroi ja joi Ropotin terveydeksi ja hihkasi ja hymyili ja
kapakassa oli oikea höyry ja elämä ja ilo.
* * * * *
Se oikea morsian siihen nyt tuli. Sitä korvaustaan vaatimaan se ehätti.
Ja nyt se vielä oli hoksannut uuden asian: Iivanahan oli häntä jo
suudellut kuten morsianta. Puhemies-Annushka voi sen vaikka valalla
todistaa ja siitäkin hän vaati hyvitystä rahassa.
Mutta mistä otat, kun miesten rahat on jo juotu ja miehet itse
heilupäällä? Niin Ropotin kuin Iivanankin silmissä jo tupa pyöri ja savu
hämärsi.
Mutta tajusivat he toki vielä asian niin selkeästi kuten yleensä
voivat.
-- Vot morsian... Oikea, tolkutti Osiippa. Iivana katsoi morsiantansa,
hymy repesi, laajeni, anasti kasvot kaikki. Nenä punoitti.
-- A-haaaa! veti hän ja Ropotille selitti:
-- Vot, Ropotti, oikea eukko... Vot sinulle!
Mutta eukko vaati korvausta, aivan jo kiroten:
-- Jei bohu vaadin!
-- Kuin?... Muori?... Mistä vaadit? Eh? peräsi Iivana.
Ja leski:
-- A vot!
Hän selitti, kaikelle väelle ihan valitti:
-- Odotuksesta ja... Entä kun pussasit?... Niin että onko sallittu että
pussata?... Häh?
Iivana seisoi hänen edessänsä täynnä makeaa hymyä ja vielä makeampaa
viinaa, katsoi silmiin ja vehnäisteli:
-- Eh sinä kanalja!... Ruusunnuppu sinä, muori! Eh!
-- No vannon!... Ristiydyn ja vannon, että pussasit! vannoi eukko ja
teki valakseen ristinmerkin: Vot ristiydyn!... Nää!
Ja hetkisen hän odotti. Iivana siinä edessä hymynä seisoi ja katsoi.
Ja yhtäkkiä hän silloin leikkisenä vehnäistellessään tökkäsi sormella
eukkoa vatsaan.
-- Pumps!
Eukko ihan hätkähti, suuttui:
-- Paholainen: ... Mahometti!... Pty-hui!
Mutta Iivana nauroi, ihan vatsansa pohjasta lasketteli. Eukko kiukustui,
sadatteli, poistui ja uhkasi hakea poliisipristavin.
Ja niin odotti nyt pristavin tuloa ukko Durnjakin ja Annushka, tää
morsian. Iivanan kimppuun he molemmat sitä kokivat hakea ja niin uhkasi
Iivanaa ja Ropottia esivallan miekka.
Ja palasikin tuo poliisipristavi, palasi ja odottajille heti äkäisesti
hönkäsi. Oli, näet, matkalla korttipelissä hävinnyt kolme ruplaa
seitsemänkymmentä yhdeksän kopeekkaa ja siitä harmi.
-- Piru! äksysi hän itsekseen, vihaisena. Eukko, Annushka, kielevä kun
oli, ehätti ennen ukkoa, Durnjakinia, selitti asiansa, valitti, että
Iivana on häntä suudellut.
-- No mitä sitte jos suuteli? hönkäisi siihen pristavi äkeästi, sillä
hän oli pahalla päällä.
-- Kuinka mitä, teidän ylhäisyytenne!... Luoja minun, taivaallinen Isä!
siunaili eukko ja tenäsi:
-- Suutelon vei ... vot suutelon!
-- Kuka sinua suutelisi ja kuin? Mitä?
-- Teidän jalosukuisuutenne! vannoi eukko: Kautta pyhien pussasi ...
lupsasi ihan, pussas ja ... vot suutelon vei...
Mutta silloin pelitappiostaan harmistunut pristavi hönkäisi:
-- Juokse!... Käske antaa se takaisin sinulle... Suutelo!...
Ja kun eukko yhä yritti valittaa, tulistui hän ja karjasi:
-- Kuuletko mitä sanottiin!... Käske ukon takaisin suudella ja!... Ulos!
Eukko ihan säikähti ja pakeni. Syödä tuo oli.
Mutta ukko Durnjakinin asia onnistui, jo niiden kenkätöidenkin takia.
Lakkia molemmin kourin alamaisesti pidellen hän viisaasti alkoi, johti,
puhui niistä kenkätöistä, vihjaili, että hän vaikka ilmaiseksi ne nyt
tekee ja sitte jo meni asiaan: Valitti että Iivana on hänenkin muoriaan
suudellut.
-- Vot totta, teidän ylhäisyytenne ... suuteli tarkoitan, selitti hän.
Mahomettilaisiksi, merkitsee, teidän ylhäisyytenne!
Ja pristavi alkoi suostua laskien niitä kuin kengäntekopalkkoja.
Pelitappiokin tuo korjautuisi sillä... Hän tutki jo asiaa.
Ja nyt ukko vielä ne paransi valittaen:
-- Ja, vot... Teidän ylhäisyytenne, vot, sanoo ... että ainoastaan
sukuisuus sanoo...
-- Mitä?
Mutta ukko:
-- Vot, ristiydyn ja vannon, että sukuisuus... Sanoi, merkitsee, että
sukuisuus ja ei ylhäisyys... Vot ristiydyn, ristiytyi hän toistamiseen.
Ja se auttoi, sillä pristavi oli arvostansa arka ja äkeä mies. Hän
lupasi opettaa Iivanan ja sen kyytimiehen. Ihan hän siinä jo arveli,
että lähettääkö hakemaan äskeinen Annushkakin, leski, ja perätä siltä
senkin asiaa paremmin.
* * * * *
Mutta rentonaan eli ja hymyili Iivana, veti viinaa nahkaansa, kehui
Ropottiansa, kertoi uudelleen juttuansa, nauroi ja oli ylkämiehistä
onnellisin.
Mutta nyt he olivat jo kovin ylellisesti juopuneet, niin Iivana kuin
Ropottikin ja kehittyi kina, kinasta riita, torasta jo tappelu.
Iivana näet osui nyt humaltuessaan sotkemaan nimet ja kinasi Ropotille,
että hän on Pipotti. Ropotti tolkutti vastaan, mutta Iivana kinasi:
-- Valehtelet!... Jumalauta valehtelet että Ropotti!
-- Kuin valehtelen?... Häh?
-- Puhutaan sinulle, että Pipotti ja... Merkitsee että sinä et ole
Ropotti, vaan Pipotti... Kuuletko? Heh?
Mutta humalainen Ropotti yltyi, tolkutti:
-- Tuota... Ropotti ... Pipotti .... Ki ... i ... Ripotti ... tuota
Tipotti... Ropotti! karjaisi hän lopulta ja löi nyrkkiä pöytään, että
helisi. Ropotti, sanon minä, Ropotti!
Mutta Iivana tulistui ja punastui.
-- Hi-ih! karjasi hän kuin peto, polki jalkaa ja uhkaili:
-- Sären... Ikkunat sären... Ih!
Mölyttiin. Kapakan isäntä sadatteli.
-- Ropotti... Min' oon Ropotti! karjui Ropotti asiansa puolesta. Iivana
löi silloin jo tuolin sirpaleiksi ja kirosi:
-- Pjerkjele!
-- Häh!... Ropotti! karjui Ropotti uhallakin vastaan. Osiippa jo virui
penkin alla.
-- Ro ... o ... Ropotti, tolkutti se sieltä toki vielä ja kaiken lisäksi
ärtyi humalainen Ropotti haukkumaan Iivanaa ja kaikkia: ryssiksi hän
heitä tietysti haukkui.
-- Vot ryssä!... Ah!
-- Häh!
-- Ryssä!... Hih! karjui Ropotti ja särki astioita.
-- Potaatti-nenä ryssä!... Ih! karjui hän. Iivana raivostui ja karjui
vastaan:
-- Pipotti... Hih! karjasi hän ja niin tarrasivat toistensa niskaan
miehet, Iivana Ropotin, Ropotti Iivanan niskaan. Vimmatusti he toisiaan
siinä repivät, lattialla piehtaroivat ja karjuivat, kirosivat. Kapakan
isäntä lähetti pojan jo hakemaan poliisipristavia.
Muta väsyivät toki miehet ja nukahtivat lopulta... Isäntä vieritteli
heidät pöydän alle ja niin vetelivät he siellä rauhallista unta. Vanjka
veti hanuria ja kaikki oli kun autuaiden eloa ja oloa.