_Yhä edelleen merkillistä sanasotaa
ja järjen voimistelua Durnjakinin
tuvassa._
Annushka oli jo käynyt, höyhähtänyt, oikealle Annushkalle, morsiamelle
puhumassa, sulhasta, Iivanaa tätä kehumassa. Ulkomuotoa hän jo koki
valmiiksi selitellä puhellen:
-- Ei että mikään erin pieni... Hyvästikin keskikokoinen, jos ei
isompikin... Vatsa?... Ei mikään iso, mutta... Tavallinen vain...
Morsian kuunteli hartaasti, kuin kallella päin. Toinen jatkoi,
kuvaillen:
-- Ja nenä ... justiisa kuin Timofei Osipovitshilla... Vot, siinä
sinulle nenä!
Mutta morsian oli tyytyväinen, puheli siunaellen:
-- No mitäpä siitä, jos nenä onkin sillä!... Kellä ei ole nenää ja...
Ja ihan hän, Iivanaa puolustaakseen, luetteli toisten vikoja:
-- Jegor Andrejeffilla näet on nenä... Ja minkälainen nenä vielä!...
Iso, ja ihan sininen! Pjotr Petrovitshilla on nenässä kyssä... Ivan
Jegorovitshillä on selässä kyttyrä... Kunpa vain on hyvä mies, niin
Jumala on armollinen ja auttaa!
-- Niin... Hän auttaa... Aut-taa! tarttui puhemies Annushkakin ja
vahvisti:
-- No kuin ei auttaisi!... Jos vain ristityksi elät ja paastot pidät,
niin auttaa... Selvällä venäjänkielellä sanon sinulle, jotta aut-taa:
-- Aut-taa!
Ja hän lähtikin taas kotiinsa, valmistamaan sulhas-Iivanaa tätä sen
oikeaa morsianta varten.
* * * * *
Iivana oli oikeastaan tavallistakin hyvätuulisempi: Mieleinen morsian ja
pullokin siihen vaikutti, vaikka hän ei juovuksissa ollut. Pullonsuu
vain muutoin törötti taskunsuusta.
Ja yhäti hän koki päästä siihen kosimisasiaansa käsiksi, ei tosin erin
hartaasti, kiirehtien, mutta kuitenkin jotenkin iloisen suutarin
pitkämielisellä tyytyväisyydellä... Ukko tuo siinä kyllä suutaroi, oli
kuin esteenä, ei tosin erikoisena, mutta kuitenkin. Sitä hän kokikin
siinä puhutella nyt jo kuin valmistaakseen sitä poistumaan.
Siinä kavalassa tarkoituksessa hän nytkin alotti sen kanssa juttelun,
aikoi puheella kuin ansan viskata, johtaa, kietoa ukon paulaan: härnätä
suutuksiin ja niin toimittaa hänet poistumaan.
-- Tuota kuinka? hän siinä kavalana alkoi ja kysäsi:
-- Niin että Matvei Ivanovitshko sinun nimesi on, Matvei Ivanovitsh?
Ja saatuansa myöntävän vastauksen hän puolestaan omasta nimestään
ilmoitti:
-- Ja minun nimeni taas on Iivana Ivanovitsh... Ymmärrätkö?
-- Häh?... Niin että kuin en ymmärtäisi, myönsi ukko, suutaroi ja
jatkoi:
-- Matvei kuin Matvei, Iivana kuin Iivana. A kaikki me silti olemme
syntisiä Herran edessä...
Iivana ikäänkuin mieteksi tuota ja virkahteli kuin ajatuksissaan:
-- Da... Se on totta että ... Matvei kuin Matvei ja jotta Iivana kuin
Iivana, mutta...!
Mutta siinä hän rutosti kysyi:
-- Mutta entäs mitäs siitä seuraa?... Vot siitä että: Iivana niin Iivana
ja että Matvei niin Matvei?... Eh?
-- Kuinka mitä seuraa? hoki ukko, veti pikilankaa ja vuorostaan kysyi:
-- Kuin ei mitään seuraisi?... Jokaisesta asiasta aina jotain seuraa...
Eh?
Ja hän ryhtyi pitemmältäkin sitä asiaa valaisemaan:
-- Vot, esimerkiksi Aleksei Aleksejevitsh... Smirnoff tarkoitan...
-- No mitä sitte? tarttui Iivana ja tenäsi:
-- Mitä sitte, jos Aleksei Aleksejevitsh?... Smirnoff tarkoitan? Eh?
-- Kuinka ei Smirnoff?... Vannon sinulle, että Smirnoff, ja että hän on
täydeltä nimeltä Aleksei Aleksejevitsh Smirnoff... Ensiluokan kauppias
ja kunniaporvari... Kuinka ei silloin Smirnoff?
-- Eh sinä durak[1]... Tyhmyri! oli jo Iivana tuskastua, mutta ukkokin
puolestaan durakasta kovin loukkautui, penäten:
[1] Hölmö, pöllö, tyhmyri.
-- Kuin minä durak?... Ja tyhmyri, tarkoitan?
Iivana oli sotkeutua. Oli ihan todellinen suuttumisen vaara lähellä. Hän
penäsi:
-- Durak kuin durak!
-- Kuinka?... Eh?... Tarkoitan itse... herranähköön... Loukkaat...
Aivan hän oli työnsä keskeyttää.
-- Loukkaat! ynseili Iivana ja tenäsi kuin puoli vihassa:
-- Sitä minä vain sinulta peräsin, että mitäs siitä seuraa, jos Aleksei
Aleksejevitsh Smirnoff ja?... Ymmärrätkö?... Eh sinä!
Vihaa se jo tavallaan oli, toraa ja torailua. Annushka toki ehätti
sovittajaksi, kehoitti Iivanaa, kuin ukkoaan ylenkatsoen:
-- Heitä, Iivana!... Anna ukon olla!... Ei hän niin mitä ymmärrä, mutta
turisee vain, että... Aleksei Aleksejevitsh turisee ja... Heitä Iivana,
ukko!
Ja Iivana totteli morsiantansa, heittihen ukolle leikkisäksi, hymyili
ja hyvitteli:
-- Eh sinä Matvei Ivanovitsh!... Eh sinä kanalja ja koiranpoika... Ih!
hän ihan ihastuneena hihkaisi tuon lopun, sivalsi pullon taskusta ja
rutosti sanoi ukolle:
-- Vot... Tule, otetaan! Ja he naukkasivat ja varsinkin Ropotti, joka
oli juuri taas palannut kaakkiansa katsomasta.
* * * * *
Huononpuoleisesti tuo siis onnistui, se ansan heitto. Tovin aikaa siinä
muista juteltiin. Iivana mielistyi yhäti enemmän morsiameensa, ukon
muoriin, hymyili, oli onnellinen ja Annushka puuhasi ja odotti, että
sulhanen alkaisi järkiään suoran puheen.
Mutta iloinen suutari suunnitteli vieläkin toistamiseen sitä samaa:
heittää puhelulla ukon kaulaan ansa ja johtaa koko ukko pois tieltä.
Siinä mielessä hän taas alkoi:
-- Vot, minun nimeni on Iivana Ivanovitsh ja sinun, kuoma, Matvei
Ivanovitsh, mutta, vot, minun kyytimies ... ja kosiomies tää... Hän,
vot, on tshuhna.
Kyllä ne durnjakinilaiset olivat sen Ropotin älystäkin huomanneet.
Työssään tuhertaen ukko Durnjakin tuo vain virkkoikin:
-- Tshuhna kuin tshuhna!... Niin että mitäs siitä erikoista seuraa?
-- Kuinka ei seuraa? oli Iivana topakoitua, mutta:
-- Ei seuraa, niin ei seuraa... Vot siinä sinulle, tenäsi ukko vastaan.
-- Tshort!
-- A kuin tshort?
Mutta taas ehätti Annushka väliin, tenäsi, toruen ukkoaan:
-- Matvei Ivanovitsh... Kuin sinä tenäät?.... Et ymmärrä ja kuitenkin
tenäät!
Ja Iivanan puolesta hän ihan vahvisti:
-- Tietysti siitä seuraa... Jokaisesta asiasta seuraa, sillä ... Luoja
on sen armossaan niin säätänyt, että seuraa...
Ukon oli pakko masentua, alistua. Se Annushka hän olikin niin verevä ja
topakka muori. Hän syventyi työhönsä ja nyt jatkoi Iivana asiaansa,
puhuen:
-- Vot mitä seuraa... Nimestä tarkoitan...
Ja hän selitti:
-- Yksi on Matvei, toinen on Iivana, mutta tää minun kyytimieheni on ...
Ripotti ... Repotti ... Rupotti, vai mikä sinun nimesi on? peräsi hän jo
lopuksi Ropotilta itseltään. Eh?
-- Ka tuota, tapaili Ropotti sekä sanaa että korvallista ja tokaisi
nimensä:
-- Ropotti.
-- Vot, Ropotti! vahvisti hymyilevä Iivana. Mutta Annushka peräsi nyt:
-- A ei Pipotti?
-- Kuin tuota, Pipotti? hölmistyi Ropotti, mutta puuhakas Annushka
selitti:
-- Muuten vain, kun ... meidän kylässä tässä asuu Kolppanan tshuhna,
niin sen nimi on Pipotti ... Andrei Jakovlevitsh Pipotti...
Jo ihan toistamiseen hän peräsi:
-- Niin jotta eikö sinunkin nimesi ole Pipotti?
Mutta nyt tarttui Iivana asiaan, epäsi leveästi:
-- E-ei ... ei ... jei ... jei... Ropotti niin Ropotti, ja Pipotti taas
on Pipotti... Vot.
Ihan hän innostui Ropottiansa kehumaan, ilmoitti:
-- Hän on ihan oikea tshuhna... Tarkoitan. Suomen tshuhna, eikä mikään
Kolppanan...
-- Kas miten! oli Annushka ihastuvinansa ja Iivana jatkoi, kehuen
Ropottia ja sen kansaakin:
-- Ja mikä viisas kansa vielä!... Oikea tshuhnan kansa tarkoitan!...
Sitä Ropotin kertomaa mustalaisen todistusta hän nyt veti puheensa
vahvistukseksi, selitti sen asian, ja Ropotin eduksi kehasi:
-- Vot viisas kansa... Yksi on, jota ei mustalainenkaan petä... Vot!
-- Ka ... tuota, tapaili Ropotti, sai jo viisastakin sanottavaa
aivoistansa irti ja selitti tolkutti, ihan kuin viisasteli:
-- Nälkä tuo, nääs, opettaa suomalaisenkin viisaaksi, niin että hän
ymmärtää sekä leivästä että laiskuudesta kiinni pitää...
-- A-aaaaa! veti silloin voitokas Iivana viisaasti ja vieläkin toisti
kehuen:
-- Vot oikea tshuhnan kansa... Ei se kuin tää meikäläinen.