ensimaiseen painokseen, joka ilmestyi v. 1888.
Tässä ei ole tarkoituksenani tehdä oikeata selvää kirjan sisällöstä,
sillä luettava se on kuitenkin, ennenkuin sen sisällöstä saa täyttä
tietoa. Väärin olisi myös puhua siitä, minkä puutteen tämä teos poistaa
suomalaisesta kirjallisuudesta. Ei se poista mitään tosi puutetta.
Suomen kansa tulee varsin hyvin toimeen ilman näitä »Iloisia Juttuja»
ja on erittäin tyytyväinen ikäviinkin kirjoihinsa, jos vaan sitä ei
pakoteta lukemaan niitä ulkoa. Minun luullakseni Suomen kansan
enemmistö pitäisi suurimpana onnena, että ei olisi mitään kirjoja, ei
aapistakaan. Eihän niistä ole muuta kuin pään vaivaa.
Mutta kun tämä kirja kerran on ilmestynyt, jää ainoaksi tehtäväkseni
neuvoa, kuinka sitä on käytettävä, että se vaivaisi lukijaa niin vähän
kuin mahdollista. Siinä tarkoituksessa pyydän huomauttaa, ettei tämä
kirja sisällä semmoista viisautta, joka olisi nautittava yhteen
tiukkaan alusta loppuun asti, vaan parasta on lukea ainoastaan joku
pätkä päivässä. Muuten kirja piankin menettää makunsa.
Ihan viisaimmin teet, jos kutakin kappaletta kuulemaan kutsut
herttaisen perheesi jäsenen -- hyvän päivällisen jälkeen -- ja sitte
luet ääneen niin taitavasti kuin suinkin osaat. Sillä tavalla
luettavaksi on tämä kirja aiottu. Mutta jos se ei silloinkaan herätä
iloista mielialaa perheessäsi, älä heti moiti _kirjaa_ huonoksi. Tutki
ensin tarkoin, eikö päivällisessä ollut vikaa, ja jos siinä ei ollut
mitään muistuttamista, koeta saada selville, onko huoneesi
seinäpapereissa arsenikkia, joka pitää perheesi jäsenten mielet
alakuloisina. Vasta senjälkeen voit ruveta kirjaa arvostelemaan. Sen
saatan myös edeltäpäin ilmoittaa, että näet turhaa vaivaa, jos rupeat
asian aikain etsimään näistä jutuista taiteellista eheyttä, neroa,
uusia aatteita y.m. joutavaa.