Oi, Puijo, sa Luojani valtava työ!
Sinä maisemat mainiot näytät.
Ylt’ympäri sun sinivetten on vyö,
sulotuntein sa mieleni täytät.
Siniharjut ja veet, jotka siintävi sulta,
ihan leimuamaan saa lempeni multa.
Oi, Puijo, sa Luojani valtava työ!
Sua, kaunista, ihailen, lemmin.
Sua katsoissa syömeni innosta lyö,
veri suonissain käy tulisemmin.
Oi, Puijo, mun Suomeni suloista maata
sa tuhannet syvemmin lempimään saata!
Sa, Puijoni, vallan oot voittamaton,
sun ei ole Suomessa vertaa.
Ken kerran sun harjultas katsellut on,
hän unelmoi uutta jo kertaa.
Hän unelmoi, että taas onnetar soisi
suvihetken, min viettää sun huipullas voisi.
Oi, Puijo, en unhoittaa sua voi,
sinä syntymäseutuni helmi.
Sa, min kuusissa keväisin käköset soi,
ikihongissa tuuloset telmii.
Sa korkea-otsa, sa suuri ja vapaa,
min vihreät metsät ne taivaita tapaa!
Myös huipultas veljille kaukomaan
kuvan kauniin voin Suomesta antaa,
voin viitata laaksohon vihantaan,
voin viitata vettä ja rantaa
ja kuiskata riemulla, ylpeydellä:
kell’ ois ihanamp' isänmaa, oi, kellä?
Oi, Puijo, sa Luojani valtava työ!
sinä maisemat mainiot näytät.
Ylt’ympäri sun sinivetten on vyö,
sulotuntein sa mieleni täytät.
Siniharjut ja veet, jotka siintävi sulta,
ihan saa salamoimaan tunteeni multa.