Eräät kaupunkiin. Nyt vakavampia sotahuhuja. Toistaiseksi kuitenkin
rauhallista. (Silloin oli perjantai-ilta. Sunnuntaina elokuun 2 päivä
aikoi Tabora jälleen lähteä.)
Lauantaiaamuna, elokuun 1 p:nä ilmoitus laivalla: "Wegen der drohenden
Kriegsgefahr müssen sich die Passagiere jederzeits bereit halten,
sofort an Land zu gehen." [Sota-uhan johdosta tulee matkustajain
milloin tahansa olla valmiita oitis lähtemään maihin.]
Se herätti melkoisen yleistä hermostusta.
Minä kaupunkiin. Järjestettyä, mutta saksalaista. Vankeja kahleissa,
työssä.
Lisälehti! (Saksan kysymys Venäjälle.) Neekerit jakoivat.
Käynti sanomalehden kirjakaupassa.
Samoin Bezirksamtissa, piiritoimistossa (kellään ei aikaa!).
Melkein koko päivän ainaista levottomuutta. Alakuloisuutta.
Ryntäys pankkeihin. Valituksia vahingoista rahaa vaihtaessa.
Beuster hotellinsa verannalla. Tarjosi minulle ystävällisesti
sänkypaikkaa huoneessaan.
Takaisin laivalla. Tavarain sullominen laukkuihin. Matkareppuja
ostettiin. Huhuja -- "Venäjä 70,000 miestä Itävaltaan, -- Ranska
julistanut sodan -- mille kannalle Englanti asettuu?" --
Ilmoitus: "lähtö todennäköisesti sunnuntaina klo 12." Tahallinen
yllätys.
Joka signaali laivalla tuotti levottomuutta: _Nyt_ se tuli, nyt meidän
täytyy lähteä maihin.
"Tabora" ja saman linjan laiva "Somali" asetetut sotilasjohtoon
(kanuunavenhe Möwen).
Kapteeni hermostunut ja kiihtynyt.
Iltapuolella ei mitään uusia tietoja, ainoastaan sähkösanoma, että
"kaiser" on pitänyt jumalanpalveluksen, mikä seikka todisti, että
sähkölennätin yhä toimi. Kerrottiin aikaisemmin, että yhteys oli
katkennut.
Illalla hiukan rauhallisempi tunnelma. Musiikkia. (Myöskin viulu +
piano).
_Myöskin viulu + piano_. Tekijän musikaaliset lahjat olivat saattaneet
hänet professori ja rouva Youngin seuraan ja hänen oli tapana säestää
professorinrouvan soittaessa viulua. Hänen oli siis kiittäminen
erikoisesti näitä yhteisiä musiikkiharrastuksia siitä, että professori
Young valmisti hänelle mahdollisuuden päästä heidän kerallaan
Pegasus-laivalla pois Dar-es-salamista.
Kerrottiin, että Dar-es-salamin langaton lennätin (100 m korkea torni)
on ollut _suoranaisessa_ yhteydessä Berlinin kanssa. (Aikaisemmin
tunnettua, että Togo oli päässyt yhteyteen.)
Tri Pfaff "König" laivasta (Bombayn linjaa) ja hänen tapansa.
Ihana ilta. Vilkasta lastaamista eräällä rautatien pysäkillä 6
magnesium-soihdun valossa. Hallitus vetäytyy Taboran kylään, sanotaan,
ja arkisto y.m. viedään sinne, samoin sotaväki.
Rauhallinen yö.
_Sunnuntaina_, elokuun 2 p:n aamuna. Suloinen, hiljainen päivä.
Stewardit saavat lomaa. Se todistaa, ettei tänä päivänä odoteta mitään
uutta. ("Tabora" saanut yhtiön määräyksen jäädä toistaiseksi tänne,
"Feldmarschall" seisoo Tangassa.)
Mitään postia emme ole saaneet. Kerrotaan, että se toistaiseksi
pidätetään.
Luutnantti von Gussmann sai äidiltään Münchenistä sähkösanoman, joka
oli lähetetty eilisiltana.
Amerikalainen Quinon ilmoitti minulle, että hän ostaa dhow-jaalan
ja purjehtii Zanzibariin (n. 15 tuntia) päästäkseen tästä
epämääräisestä odotuksesta. Zanzibarista jatkaa hän Mombasaan ja sieltä
englantilaisella laivalla kotiin.
Ilmoitus, että odotusajan epämääräisyyden vuoksi otetaan laivalla
käytäntöön yksinkertaisempi ruokajärjestys. Ei kuitenkaan juuri
erikoinen.
_Maanantai, elokuun 3 p. ja tiistai 4:s_ kuluivat vaihtelutta -- kunnes
tiistai-iltana ilmoitus, että kaikkien matkustavain täytyi lähteä
seuraavana aamuna klo 1/2 9 Taborasta.
Kaikki hermostuneessa ja sietämättömässä tunnelmassa, varsinkin
sairaat, kuten esim. amerikalainen muotokuvamaalari Besser ja
skotlantilainen Afrikan asukas, ukko Bonna (Bonar?), ontuva ja
bronkitista sairastava.
_Elokuun 5 p._ Yleinen laivasta lähtö. Minä viimeisenä. Osa nuotteja
ja muistoesineitä jäi laivaan. -- Täsmälleen 1/2 9 laski Möwe Taboran
ylähangan puolelle ja kiinnitti itsensä siihen.
Sekasorto tullissa.
Hra Betz hankki huoneen Fürstenhofissa minulle ja itselleen (à 7 1/2
rup. = Smk 12 l/2). Hotelli, sen asema ja ominaisuudet. Herra ja rouva,
ja "boyt" ja yleisö. Ympäristö: neekereitä, indialaisia, syyrialaisia,
kreikkalaisia.
Askari-kulkue. Vangit kantajina.
Kolme hälyytyslaukausta (= kaikkien asekuntoisten miesten kokoonnuttava
rautatieasemalle). Hra Schmudy jätti kapakkansa ja raskaan vaimonsa
minun hoitooni. "Jos jotain tapahtuu, viekää hänet katolilaiseen
sairaalaan." -- Ei mitään erikoista, ainoastaan tarkastus.
_Elok. 6-7 p._ Englantilaiset näkyvissä. Keskustelua siitä.
Yleistä istumista Kaiserhofin kauniilla terassilla. -- Jalopeuranpentu,
kolmen kuukauden ikäinen.
"Patriotischer Abend von Otto Gerlach". -- Tunnelma painostava. Yleinen
epätietoisuus. Viranomaisetkin näyttivät sangen hermostuneilta,
höyrylaivoja koskevia määräyksiä ja vastamääräyksiä.
Olo Fürstenhofissa sietämätöntä. Kaiken yötä meteliä, huutoja, kiekunaa
y.m. Päivällä väen väittelyä alakerrassa.
Valokohtina: keltaiset sisiliskot laipiossa ja kutojalinnut palmussa
ikkunani edessä. Sitäpaitsi jokin laji kauniita, kullankeltaisia
oriolus-lintuja.
_Dar-es-salam_, elokuun 8. (lauantai).
Laukauksia aamulla (3 saksalaista hälyytyslaukausta, 6 englantilaista
täysillä panoksilla, 2 saksalaista lennätintornin räjäyttämiseksi).
Suuri hälinä. Neekerien pakokauhu. Englantilaiset ampuivat yli
kaupungin (puiston) ja sataman. Ainoakaan heidän laukauksistaan ei
sattunut torniin, yksi kulki 30 metrin päästä (likimmäisin, sanottiin).
Kerrotaan, että saksalaiset räjäyttivät tornin englantilaisten
_vaatimuksesta_. Saksan lippu laskettiin kuvernöörin talon katolta ja
samoin väylän suulta ja valkeat liput nostettiin. Kanuunavenhe Möwe
(Vermessungsschiff, merenmittausalus) riisuttiin täydellisesti aseista
-- sanottiin, että se oli illalla räjäytetty, luultavasti sataman
suulla, jossa saksalaiset olivat jo upottaneet erään kuivatelakan,
-- ja linjalaivain langattomat lennättimet poistettiin. (Koenig;
Feldmarschall; Tabora oli muutettu sairaslaivaksi ja sen molempiin
kupeihin maalattu punainen risti, mikä toimenpide tuntui ilveilyltä,
koska tuskin sopi odottaa lisäsairaita suurempaa määrää kuin mitä
kaupunki saattoi hoitaa omissa lasareteissaan). --
_Dar-es-salam_, elokuun 9 (sunnuntaina).
Jaettiin sähkösanomia, että Ruotsi oli julistanut sodan Venäjälle ja
Suomi ja Itämerenmaakunnat muka kapinassa, mikä kaikki tuntui minusta
sangen epäuskottavalta. Saksalaisissa tutuissani herätti se kuitenkin
suurta tyydytystä, ja minä sain liittolaisen arvonimen.
Ajoin Betzin kanssa klo 9 3/4 Kaiserhofiin. Menin luterilaiseen
kirkkoon, jossa alkoi silloin jumalanpalvelus (1/2 10). Sitä kesti n. 1
t. Urkumusiikki oli kaunista, kirkko viileä ja siellä oli hyvä istua,
saarna melkoisen ala-arvoinen, pöyhkeilevän isänmaallinen.
Tapasin kirkon ovella Sachersin, sitten Gerlachin ja herrasväki
Westhausenin. Joimme omenamehua heidän kauniilla verannallaan. Hra
Westhausen ylpeä englantilaisesta kranaatinsirusta, jonka oli saanut
muistoksi. Palmujen välistä saattoi nähdä merellä seisovat risteilijät.
Ajoin kotiin Fürstenhofiin aamiaiselle (klo 12). Olin juuri lopettanut,
kun Beuster kutsui kirjeellä minua heti Kaiserhofiin. Mahdollisuus
päästä Youngien kanssa englantilaisella risteilijällä Zanzibariin.
Ylen jännittävät ja kiireelliset toimenpiteet. Onnistuin, siitä syystä,
että en ollut purkanut tavaroitani matkalaukuista. Tulin tavaroineni
laivarantaan klo 1/2 3, ja klo 3 1/4 tulivat englantilaiset sinne
höyrypurrella, hinaten soutuvenhettä miehineen. Koska olin "russian
subject", sain lähteä heidän kanssaan, ja tuossa tuokiossa kiisimme
kapeasta sataman salmesta merelle risteilijä Pegasusta kohti. Kauempana
ulapalla kierteli Astraea.
Jäähyväiset Sachersille, Beuterille, rva Tuaillonille, Betzille liian
kiireelliset. Mutta ei ollut aikaa.
N. klo 5 i.p. lähtivät risteilijät merelle. Auringonlaskun jälkeen
kaikki valot sammutetut.
Laivassa mieltäkiinnittävää. Tykit. Signaleeraus. Puhelukoneet. Kaikki
määräykset kirjeellisesti. Langattoman lennättimen hytti kääritty
teräskaabeleihin, pieni reikä, josta telegrafisti voi ryömiä sisään.
Suurenmoista vierasvaraisuutta. Teetä. Viinejä. Illalliset. Kapteenin
huone (luukut j.n.e.). Upseerikajuutta. Aika kului liian nopeasti.
Kapteeni Ingles ja luutnantti Turner. Sieppasivat saksalaisia
koodi-sähkösanomia. [Sähkösanoma, jossa yksi sana merkitsee koko
lausetta. Suom.]
Klo 9 aikaan ankkuriin Zanzibarin edustalla. Pakinaa yli klo 11. Sitten
maihin Africa Hotelliin (tullin sivuitse). Aikaa meni kuitenkin yli
puoliyön ennenkuin olimme valmiit levolle.
_Zanzibar_, elokuun 10 ja 11 p. (maanantai ja tiistai). Hotelli kamala.
Huoneeni. Sänky. Pesupöytä. Koko talo. Ruokasali paras (katolla). Minua
vastapäätä, 3 metrin päässä, rukoustenhuutaja (eeeh, mek, mek, mek,
mek). -- Kaikkialla huono ilma.
Englannin konsulin uteliaisuus. Pöytäkirja. Residenssissä.
Young sai rahaa "National Bank of Indiasta".
Vielä yksi yö. Sitten varma ilmoitus, että "Pentakota" lähtee klo 4
i.p. (tiistaina, 11 p:nä), joka tapahtuikin.
Portugalilaisia nylkyreitä hotellissa (n. 25 mk. huoneesta
vuorokaudelta). Niillä näyttää olevan melkeinpä yksinoikeus siihen.
Lähtö Pentakotalla. Yöhön saakka Pegasuksen saattamana. Kaikki tulet
sammutettu laivalla.
Indialainen miehistö. Palveluskunta. Lääkäri.
Tilavaa. -- Sipuleja. Rottia. Kannella hyvä.
Elokuun 11 p:nä a.p. jätimme tuon unohtumattoman Africa Hotellin ja
meidät, 18 kolliamme ja professorinrouvan viulu soudettiin höyrylaiva
Pentakotaan, joka seisoi tyhjänä, outona ja tulijoilta suljettuna
kaukana sataman edustalla. Me kiersimme sen ympäri, ei portaita
missään. Kun toisen kerran soudimme alahangan puolta, pisti tumma pää
kaiteen ylitse näkyviin.
"Mitä tahdotte?" huusi hän.
"Laskekaahan portaat meille."
"Minkätähden?"
"Me olemme matkustajia ja tulemme laivaan."
Pää katosi. Tuokion kuluttua ilmestyi kaksi päätä ja uusi niistä kysyi
samaa asiaa. Nyt ryhtyi kolme neekerisoutajaamme puhumaan, kaikki yhtä
suuta ja se sai viimein asian sujumaan. Kunnolliset ja kunnialliset
paraatiportaat laskettiin eteemme ja pian olimme kannella.
Ei ainoaakaan europalaista näkyvissä, pelkkiä indialaisia ja pari
malaijia. Yhdentekevää, kunhan vain pääsisimme lähtemään. Eräs
ensinmainituista pyyteli kumminkin kohteliaasti anteeksi, ettei meitä
otettu heti laivaan. Kukaan ei ollut ilmoittanut, että matkustavia
tulee, ja oli annettu ankarat käskyt asiattomien laivassakävijäin
varalta. Meidät sijoitettiin ylen kohteliaasti ja yli-hindu pyysi meitä
itseämme valitsemaan hyttimme, laivassa ei ollut muita matkustajia.
Melkoisen eriskummallinen laiva, tämä uusimpamme. Vanha Itä-Indian
kulkija, ainoastaan 3,400 tonnin kantavuus, liikkui väliä
Bombay-Zanzibar-Durban niin sanoakseni huvikseen. Sillä kriitillisten
aikain vuoksi ei sillä ollut, kuten jo sanottu, lastia eikä
matkustajia, paitsi meitä kolmea. Kuitenkin toimitti se tärkeää
tehtävää. Huippulipun alla liehui viiri "Royal Mail", kuninkaallinen
posti. Meillä oli laivassa posti, koko Etelä-Afrikaan, Europaan ja
Amerikaan menevä Indian posti. Ja missä se merkki loistaa, on aluksen
puskettava eteenpäin, olipa se miten tyhjä ja kuormasta köyhä tahansa.
Puoli tuntia kestävän tutustumiskävelyn jälkeen milloin missäkin
kohtasimme ensimäisen kristityn sielun, englantilaisen, jolla oli
piippu suussa ja uniformulakki päässä. Hän ei ottanut laisinkaan selvää
meistä, eikä vastannut tervehdykseemme. Professori uskalsi kuitenkin
kysyä, tiesikö hän, missä kapteeni oli.
"Yes", vastasi mies ja veti nysän hetkeksi suustaan, "I'm the captain",
minä olen kapteeni.
Me esittelimme itsemme ja selostimme vaiheemme ja aikeemme. "Jaha,
jaha, Pegasuksen kapteeni puhui jotain sen tapaista". Sitten meni
piippu suuhun takaisin eikä hänestä lähtenyt sillä kertaa sanaakaan
enempää.
Pian soitettiin sitten aterialle ja me asetuimme ruokasaliin, joka oli
sama kuin huone, jota on tapa kutsua peräsalongiksi. Oli hyvin mukavaa,
minulla oli matkaa ainoastaan l 1/2 metriä hytin ovelta paikalleni
ruokapöydän ääreen. Pöytäseuraa oli kapteeni, me kolme matkustajaa,
yksi valkea upseeri ja yksi indialainen samaa virkaa sekä eräs
tuntematon, pieni, tumma herra, jolla on silmälasit.
Nyt sain tutustua indialaiseen ruuanlaittoon. Siinä on eräs johtava
periaate ja se kuuluu SIPULIA. Ensin tuli kalavoileipä, joka oli
varustettu sipulisuikaleilla, sitten sipulikeitto, sitten sipulipihvi,
tomaatista ja sipuliviipaleista tehdyn salaatin kanssa. Viimeiseksi
tarjottiin erästä määrittelemätöntä, imelähköä sotkua, jonka reunoilla
oli sipuli-kiehkuroita, ja aamusta ja päivästä tuli ensimäinen lunchi.
Pöytäseurustelu ei ollut rasittava. Kukaan ei sanonut ylimalkaan mitään.
2.
_Helsingissä, marrask. 2 p. 1914_.
* * * * *
Oli kerrassaan kirottu kotimatka tuo, jonka sain tehdä. En jaksa
kuvailla sitä nyt tarkemmin, mutta voit ymmärtää vaikutuksen, jos
mainitsen, että sain 3 viikkoa, Kapista Liverpooliin saakka, olla
samassa hytissä erään työmiehen kanssa, hytissä, jota ei myrskyisen
ilman vuoksi melkein koskaan tuuletettu. Sen laajuussuhteet olivat
suunnilleen seuraavat:
Pituus 2 1/2 m.
Korkeus 2 1/2 m.
Leveys 2 m (tarkemmin 1,8),
yhteensä 12 1/2 m3. Hyttitoveri ei koskaan riisunut muuta kuin
takkinsa ja saappaansa, ei koskaan pessyt itseään ja tupakoi öisin.
Liian täydessä laivassa (SS. Aeneas of Blue Funnel Line, trade
Sydney--Durban--Liverpool) ["Sinisen savupiipun linjan" laiva,
kulkeva väliä Sydney--Durban--Liverpool. Suomentaja] ei ollut mitään
mahdollisuutta vaihtaa hyttiä. Eikä saanut nukkua kannellakaan.
Seuraava laiva oli lähtevä Kapista vasta viiden viikon kuluttua.
(Englannin hallitus oli takavarikoinut omiin tarpeihinsa "Union
Castle-linjan" laivat.)
Jos olisin voinut miten tahansa saada tiedon Dar-es-salamista kotiin,
että olin elossa ja tulin siellä toimeen, olisin jäänyt varmasti sinne.
Mutta olimme täydellisesti eristetyt, (langaton lennätinkin hävitetty)
eikä minulla olisi ollut rauhallista päivää, alinomaa ajatellessani
kotiväkeni levottomuutta ja tietämättä itsekään mitään heistä.
Sentähden pakenin kaiken uhallakin yli meren Zanzibariin,
englantilaisella risteilijällä nimeltä Pegasus (minä + eräs
englantilainen pari, prof. Young rouvineen, Johannesburgista) ja
jatkoin sitten sieltä eräällä surkealla Bombayn-laivalla matkaa
Durbaniin, jonne mainittu Aeneas viimein saapui. Oli pelkkä sokea
sattuma, ettei meitä kaapattu, sillä ristelijä Königsberg otti aivan
meitä lähellä erään suuren engl. höyrylaivan. Lourenço Marquesissa oli
laivamme pakko myrskyn tähden kotvia. Kirotun kylmää siellä sitäpaitsi
oli, ja ruoka kirjaimellisesti syötäväksi kelpaamatonta, (indialainen
keittiö, m.m. sipulia joka ruuassa, jälkiruuassakin).
Sähkösanoman Kapista sain lähetetyksi aivan viime tingassa ja suurilla
vaikeuksilla. Minä ajattelin kyllä, että sinä ehkä vastaisit siihen,
mutta valitettavasti ei ollut aikaa sitä odottaa. Minä laadin 20 sanaa
ja niistä pyyhittiin kaabelikonttorissa 17 pois. Muistaakseni kuului se
näin:
"Stopped Daressalam, escaped british cruiser Zanzibar, Indiaboat
Durban, Australiaboat Capetown. Many difficulties. Now direct
Liverpool steamer Aenas arriving 20 september." [Matka keskeytyi
Dar-es-salamissa, pääsimme brittiläisellä risteilijällä Zanzibarista.
Indialaisella laivalla Durbaniin australialaisella Cape towniin.
Paljon vaikeuksia. Nyt suoraan Liverpooliin, höyrylaivalla Aeneas,
saavutaan syyskuun 20 p. Suomentajan selitys.]
_Durban_. Tekijän oli jo melkein pakko pysähtyä Durbaniin, koska
englantilainen komendantti ei pitänyt hänen passiaan tarpeeksi pätevänä
ja epäili hänen sanojaan mitä hänen kansallisuuteensa tulee. Tekijältä
kysyttiin, osasiko hän venäjää. Hän vastasi ettei asianlaita ollut niin
ja että hänen kotimaassaan puhuttiin pelkästään ruotsia ja suomea.
Komendantti vastasi, että sitä seikkaa hän ei tuntenut ja kysyi,
osaisiko hän kirjoittaa nimensä venäjäksi. Sen hän osasi ja komendantti
ratkaisi nyt asian niin, että hän sai jatkaa matkaansa. -- Joku hetki
myöhemmin ilmestyi hänen hotelliinsa salapoliisi ja tiedusteli tuota
"saksalaista tohtoria". Tekijä oli käynyt Hampurilinjan Durbanissa
olevassa konttorissa viemässä Taboran kapteenin pyynnöstä terveisiä
sikäläisille yhtiön miehille; hän oli siellä käyttänyt saksankieltä,
josta nyt seurasi ilmianto. Äskenmainittu passin tutkiminen pysähdytti
seikkailun kumminkin pelkkään kuulusteluun.
Ja hiton monien pyyhkimisten jälkeen jäi ainoastaan "Returning
Liverpool Mattsson", kun olin ensin saanut antaa kunniasanani, ettei
Turku ole linnoitus (Helsinkiin ei laisinkaan saanut sähköttää, sillä
se oli linnoitus).
Koko moinen matka alinomaisessa rahattomuuden ahdingossa (sain
lainailla askel askeleelta päästäkseni eteenpäin; tavattoman hauskaa;
hyvin ystävällisiä olivat mainitut Youngit, he tulivat Lontoosen
saakka), se oli tietysti raihnaiselle minuudelleni liikaa. Ei ole ihme,
että sitten kellistyin.
Myöskin Liverpoolissa ajattelin, että kotoa voi tulla sinne
sähkösanoma, mutta meidät vietiin suoraan laivalta Lontooseen menevään
ylimääräiseen junaan.
3.
Tänään tunnun olevan tuulella puhua eräästä hyvin uusiaikaisesta
kappaleesta maailman historiaa, nimittäin tuosta nykyään niin
kiitetystä Rauman-liikenteestä. Onhan mainitusta läntisen rannan
kaupungista näet tullut eräs oikeita maapallon jymykohtia, ja pian
alkaa kuulua huonoon käytökseen, ettei ole tehnyt matkaa Tukholmasta
Raumalle. Kun sattui niin, että olin joku päivä sitten moisessa mukana,
erään professorin sekä maisterin kanssa, ja koska en ole nähnyt
kuvausta siitä, miten tuollainen matka ylipäätään suoritetaan, kuvailen
sitä tässä kaikessa lyhyydessä, mahdolliseksi hyödyksi myöhemmille
ylitulijoille.
Tukholmassa saimme kolme viimeistä paikkaa laivassa "Carl XV", yhdellä
niistä viidestä aluksesta, jotka sillä kertaa lähtivät matkalle.
Professori ja minä miehitimme kaksi päälletysten valmistettua
makuulaveria höyrylaivan n.s. seurustelusalongissa takakannella,
kun taas maisteri otti uhrautuvasti tuon kolmannen vuoteen, joka
oli yksi neljästä eräässä toisenluokan hytissä. Mutta kun hänen oli
majoituttava sinne, huomattiin, että ne muut kolme paikkaa samassa,
hytissä olikin annettu naisille, jonka vuoksi hän ryhtyi näiden kanssa
neuvottelematta heti pyydystämään jotakin toista kajuuttaa ja saikin
erikoismaksua vastaan viimein haltuunsa köksän kojun. Köksä lienee itse
nukkunut jossakin padassa. Höyrylaivakonttorien tapa on tavallisesti
pitää huolta siitä, ettei naisia ja herroja, jotka eivät avioliiton
kytkyillä kuulu yhteen, sijoiteta samaan hyttiin. Rauman-liikenteen
tukholmalainen konttori ottaa asian hiukan vapaamielisemmältä kannalta
ja antaa sekaisin sullottujen itse selvitellä asiansa.
Matka Ruotsin saariston halki oli kuten aina miellyttävä, mutta
auringon laskiessa tulimme merelle ja luoteistuulessa alkoi
keikkuminen, joka jatkui sitten melkoisen hyvänä crescendona aina
Raumalle saakka. Suuri joukko matkustajia kalpeni aivan empimättä,
toiset vähitellen. Ei ollut paljon useampia kuin me kolme, jotka
säilyttivät sisäisen tasapainonsa. Seurustelusalongin kahdeksasta
vuoteesta ei näkynyt yksikään olevan täytetty vielä edes iltamyöhällä,
sillä kuusi niiden tilaajista oli kadonnut kuin tuuleen. Viimein arveli
kuitenkin professori, että meidän oli mentävä levolle. Hän meni sisään
valmistamaan makuupaikkaansa, mutta tuli takaisin ja sanoi, että siellä
istuu yksinäinen herra pöydän ääressä ja tuijottaa hurjasti eteensä.
Minä menin vuorostani sisään ja näin, että tiedonanto oli oikea. Koska
oli epämiellyttävää asettua makuulle näiden kauhistavain katseiden
edessä, kysyin varovasti tuolta yksinäiseltä herralta, joka oli
keski-ikäinen, miellyttävän näköinen mies, voiko hän pahoin.
"Mein Herr", vastasi hän, "jich bin sehr krank. Jich habe schon zweimal
vomiert. Jich bin aus Riga und jich fahre nicht gerne auf dem Wasser."
Niin, mitä oli nyt tehtävä? Naamat synkeinä kömmimme, professori ja
minä, ylös vuoteillemme, kun ensinmainittu, joka makasi yläkerroksessa,
oli ensin järjestänyt matkaremmistään varmuuslaitteen, josta hän ei
päässyt putoamaan. Laiva keikkui nimittäin runsaasti, eikä pöydillä
eikä hyllyillä pysynyt mitään.
"Mein Herr", huudahti yhtäkkiä tuijottava naapurimme katsoen minuun,
"jetzt kommt es wieder."
"Mein Herr", vastasin minä, "bitte, eilen Sie hinaus."
Hän totteli. Kun hän palasi, kehoitin minä häntä hartaasti olemaan
tuota onnetonta istumistaan jatkamatta ja sen sijaan menemään
pitkälleen yhteen noista vapaista makuupaikoista ja koettamaan nukkua.
"Glauben Sie, dass das gut ist?" kysyi hän.
"Mein Herr, ich glaube."
Hän riisui kalvostimensa, kauluksensa ja selluloosasta tehdyn
paidanrintansa. Hän ei näyttänyt kuitenkaan joutuvan koskaan valmiiksi,
sillä hän koetti itsepäisesti pitää irtaimistojaan peilin hyllyllä,
ja jokaisella laivan keikauksella hurahtivat ne alas lattialle.
Viimein hän pääsi kuitenkin asettumaan eräälle alavuoteelle, tuulen
yläpuolelle, vastapäätä minua.
Professori ja minä aioimme jo nukahtaa, kun meidät peljästytti kova
jytinä. Riigan herran oli muuan ankara heilahdus paiskannut vuoteesta,
patjoineen, tyynyineen päivineen, ja siinä hän nyt voihki nelinryömin
seurustelupermannolla.
"O ha, o ha, o ha", muuta hän ei puhunut, ainoastaan niitä 18 à 24
kertaa perätysten. Viimein alkoi hän suorittaa värähteleviä liikkeitä
kululle lähteneen patjan alla ja lähistöllä.
"Was wünschen Sie?" kysyin, todellakin osaaottavasti.
"O ha", vastasi hän, "ich habe verlohren meine Brust." Ja ilmeisissä
tuskissa hän etsi nyt tuota siunattua selluloosaansa. Jos se olisi
ollut minua lähellä, olisin pistänyt sen tikulla tuleen ja vapauttanut
sekunnissa hänet rauhattomuudestaan. Siinä hän sitten löysi
rintamuksensa ja koetteli nousta jaloilleen.
"Älkää nousko ylös", sanoin, "vaan ryömikää tuohon tyhjään vuoteeseen
tyynen puolelle. Siinä on varmempi maata."
Hän ryömi, kiltisti kuin lapsi, pianotuolin seuraamana, joka
käyskenteli väsymättä salongissa edestakaisin. Hän lepäsi nyt samassa
linjassa minun kanssani, jalat vasten jalkojani. Yhtäkkiä näin hänen
tempaisevan kouraansa jonkin vieraan hatun -- onneksi se ei ollut
professorin eikä minunkaan, -- joka myöskin kulki kävelyllä. Hän
kallisti kasvonsa siihen. Tjaa.
Hetken perästä kuulin hänen virkkavan puoliääneen:
"Ich hatte nicht Zeit auszugehen."
En malttanut olla onnittelematta häntä, ettei hattu ollut hänen omansa.
"Nein", vastasi hän sangen vakavana, "dieser Hut ist nicht mein Hut.
Aber ich werde den Bezitzer nicht aufsuchen."
Kaiken aikaa pyöriskeli parvi pieniä omenoita edestakaisin lattialla.
Riigan herralla olivat ne olleet pussissa ensimäisessä vuoteessaan.
Aivan odottamatta kuulin hänen huutavan: "Hs -- häs -- häs --" ja
huitovan kaksin käsin. Mutta tuokion päästä alkoi hän nauraa: "Herra
Jumala, minä luulin, että ne olivat hiiriä."
Ja tämä mieluisa asian käänne antoi hänelle viimeinkin unen. Mutta ei
minulle.
Sillä nyt tuli sisään sangen hienosti puettu vanhanlainen kavaljeeri,
joka asettui muitta mutkitta vielä koskemattomalle alavuoteelle,
tuulen yläpuolelle. Hän oli avannut hienon matkavaipan, veti sen
korvilleen ja aikoi nähtävästikin viettää yön jäljellä olevat neljä
tuntia makaavassa kellotusasennossa seljällään. Vajaassa viidessä
minutissa paiskattiin hänetkin ja hänen sänkyvaatteensa permannolle,
samalla siroudella kuin Riigan herra vuoteineen. Myös uutistulokas
jäi vähäksi aikaa nelinkontin maahan, ei sanonut ensin mitään, mutta
sähähti sitten jotain jollakin minulle vieraalla kielellä, sähähti
suorastaan julmasti, noukki maasta särkyneet silmälasinsa, nousi ylös
ja meni ulos. Hän ei tullut koskaan takaisin. Ainoastaan Riigan omenat
jatkoivat hillitöntä franseesiaan.
Suunnilleen sillätavoin kului aika sisällä. Ulkona kannella, joka
taholla, huusivat tunnit päästään melkein keskeyttämättä sairaat
naiset. Siinä soivat hysterian, meritaudin ja kuolemankammon kaikki
hornansävelet. Joskus tuntui kuin olisi koko laiva ollut houruinhuone.
Raumalaisten uhrautuva valppaus varhain aamulla oli kaikille meille
oikea siunaus. Saatiin ystävällisistä käsistä ruokaa ja juomaa,
lämmintä ja hyvää, ja luulenpa, että useimmat virkistyivät siellä
jälleen tuon monille suorastaan kauhean yön vaivoista.