»Minun sydämeni on lyöty ja kuivettunut kuin heinä. Minä olen kuin
yksinäinen lintu katolla.» Ps. 102: 5,8.
»Minun ystäväni ja sukulaiseni pysyvät erillään minun vaivoistani, ja
minun lähimäiseni seisovat kaukana.» Ps. 38:12.
»Katso minun oikealle puolelleni ja näe! Siellä ei yksikään tahdo
minua tuntea; turvaa ei ole minulla missään, ei kukaan välitä minun
sielustani. Herra, Sinua minä huudan ja sanon: Sinä olet minun
turvani. Koska minun henkeni on ahdistuksessa, tiedät Sinä kuitenkin
minun tieni.» Ps. 142:4—6.
»Herra on armollinen ja vanhurskas, ja meidän Jumalamme on laupias.
Minä olin viheliäinen, ja Hän pelasti minut.» Ps. 116: 5,6.
Suru — suru ja onnistumattomuus — pakoittavat ihmiset uskomaan, että on
Yksi, joka kuulee rukouksen, pakoittavat heidät korottamaan silmänsä
sen Yhden puoleen, joka heitä auttaa. Kun meitä todellisuudessa
kohtaavat pelättävät vaarat, kuolema, pettymykset, häpeä ja häviö —
ja etenkin ansaittu häpeä ja ansaittu häviö — sulavat kaikki syyt
pois; ja se mies eli nainen, joka aikanaan oli liika kernas sanomaan:
»Voi, Jumala ei näe eikä kuule», alkaa kiihkeästi toivoa, että Jumala
todella näkee, että Jumala todella kuulee. Synkkinä hetkinä, jolloin ei
mitään lohdutusta tai apua ole ihmisellä, jolloin hänellä ei ole mitään
pakopaikkaa, eikä kukaan ihminen välitä hänen sielustaan, silloin tulee
tuo pelätty, mutta mitä siunatuin kaikista kysymyksistä esille: Mutta
eikö ole Yksi, joka on korkeampi kuin kukaan ihminen, jonka turviin
minä voin paeta? Eikö ole Yksi, joka on korkeampi kuin ihminen, ja joka
välittää minun sielustani ja niitten sieluista, jotka ovat minulle
rakkaammat kuin oma sieluni? Eikö ole ketään ystävää? Ketään auttajaa?
Ketään vapauttajaa? Ketään neuvon antajaa? Eikö ole edes ketään
tuomaria? Eikö ketään rankaisijaa? Eikö Jumalaa, olkoonpa niinkin että
Hän on kuluttava tuli? Olenko minä surkeudessani yksin avaruudessa?
Onko minun kurjuuteni aivan aatteeton ja toivoton? Ellei ole ketään
Jumalaa, niin on kaikki minulle toivotonta ja kuolon omaista. Mutta jos
on olemassa Jumala, silloin voin minä toivoa, että on jotain tarkotusta
minun surkeudellani; että se tulee minulle erityisestä syystä, olkoonpa
niinkin että se on minun oma syyni. Silloin voin minä keskustella
Jumalan kanssa, joskin ehkä yhtä kiihkeillä sanoilla kuin Job ja kysyä:
Mikä on tämän surun tarkotus? Mitä olen minä tehnyt? Mitä pitäisi
minun tekemän? Minä tahdon sanoa Jumalalle: »Elä minua tuomitse, anna
minun tietää, miksi sinä taistelet minun kanssani! — Minä tahdon puhua
Kaikkivaltiaalle, ja minä haluan todistaa asiani Jumalan edessä.» Job.
10:2; 13:3. Oi, ystäväni, minä uskon että ihminen voipi saada rohkeutta
ja viisautta puhua näin ainoasti Pyhän Hengen kautta. Mutta kun hän
kerran on sanonut näin sydämestään, alkaa hän tulla vanhurskautetuksi
uskosta; sillä hän uskoo Jumalaan. Hänellä on ollut luottamus Jumalaan
— niin, paljoa enempi — hän on tunnustanut Jumalan vanhurskauden. Hän
on tunnustanut, ettei Jumala ole ainoasti voima tai luonnon laki, ei
ainoasti hirmuhaltija tai kiusanhenki; vaan järkevä Olento, joka tahtoo
kuulla järkevää puhetta, ja vanhurskas Olento, joka tahtoo osoittaa
vanhurskautta Hänen luomiaan olentoja kohtaan.