KAMREERI. No, niin totta kuin elän. Mutta kas! Häneltähän tämä kirje
näkyykin olevan. Mitä hän nyt minulle --?
(Aukaisee kirjeen).
ROUVA (kuin edellä): Lue minun kuulteni!
KAMREERI (lukee): »Veli hopea! Morjens ja elä terveenä! Koska en minä
eikä veli pormestarikaan saanut sinua tavata, niin tahdon minä täten
sinulle ilmoittaa, ett'ei meillä ollutkaan mikään tositarkoitus noilla
suurilla aamiaisilla, jotka sinun, sovinnoksi muka tuosta
tyrkkäämisestä, piti valmistaa minulle ja koko eiliselle seuralle;
mutta oli kaikki vain semmoista pientä, viatonta leikinlaskua, jonka
soisimme sinun meille antavan anteeksi. Vanha ystäväsi Mosse.»
KAMREERI (luettuaan): Nuo juuttaan veitikat! Että sillä tavalla
minua --! Puh, tuntuu kuin leiviskän paino olisi sydämeltäni pudonnut!
Puh -- uh!
ROUVA. Suuret aamiaiset! Tämäkö sitten tuo salaisuus olikin?
ONNI. No, eikö tullutkaan mitään noista kesteistä? Sittenhän minun
ostoksenikin olivat tarpeettomia, haha!
ROUVA. Mitä? Sinun ostoksesi?
ONNI. Niin, josta sitten syttyi tämmöisiä rettelöitä. (Hilmalle). Ethän
sinä enää ole suutuksissasi, kultaseni?
HILMA. Oi, älä siitä puhukaan, Onni!
REETTA (perältä): Rouva, rouva, se olikin aivan kuin minä sanoin, että
maitotinki oli maksettu. Ja mitä tuohon merimieheen tulee, niin hän
aamulla särki ikkunan ja karkasi teille tietämättömille, niin ettei se
ollutkaan niin vaarallista kuin --
ROUVA. Hyvä, hyvä, saat mennä -- me tiedämme sen jo.
REETTA (Menee).
ROUVA (pienen äänettömyyden perästä): Pappa!
KAMREERI. Mamma!
ROUVA. Pappa, me olemme kumpikin olleet tuhmia, oikein tuhmia!
KAMREERI. Niin, annatko sinä minulle anteeksi, Emma?
ROUVA. Kyllä, mutta ainoastaan yhdellä ehdolla.
KAMREERI. Ja se olisi?
ROUVA. Että nuo luvatut aamiaiset valmistetaan huomiseksi ja että minä
silloin saan pitää huolta ostoksista.
KAMREERI. Hyvin mielelläni, hyvin mielelläni! (Ottaa häntä
vyötäisiltä). Niin, olkoon kuinka tahansa, niin sinä olet kumminkin
aina minun oma mammani!