ROUVA. Herra Jumala! Pormestari itse omassa persoonassaan!
REETTA. Niin, minä en tietänyt hänelle vastata muuta kuin
viskaalillekaan, että herra vielä makaa; mutta sanoinhan minä, että
rouvaa voi tavata, jos hän tahtoo --
ROUVA. No, mitä hän siihen sanoi?
REETTA. Hän vain väänsi suunsa ivalliseen nauruun ja sanoi että tämä
asia ei ole rouvan korville.
ROUVA. Ettei tämä asia ole minun korvilleni! Se on hirmuista! Kuulitko
sinä, Hilma? Ja sitten vielä nauroi! -- Kuulepas, Reetta, sinun pitää
paikalla mennä --
(Hillitsee itseään).
REETTA. Mihinkä sitten?
ROUVA. Niin -- tuota -- johtui tässä mieleeni, ettei menneen kuun
maitotinki vielä ole maksettu lasaretinrouvalle, (ottaa esille
kukkaronsa) ja sen vuoksi --
REETTA. Johan minä sen maksoin viime viikolla.
ROUVA. Maksoit? Ole vait! Kyllä minä sen paremmin muistan. Tuoss' on
nyt rahat -- siitä tulee viisi markkaa takaisin. Ja sitten sinä
sivumennen voit kysyä, mitenkä se on tuon merimiehen laita, joka yöllä
sinne tuotiin. Asia ei tosin meitä koske, mutta täytyyhän sitä sen
verran osoittaa myötätuntoisuuttaan lähimmäistä kohtaan, että --
REETTA. Voi, voi, hän kuuluu jo olevan kuolemaisillaan!
ROUVA. Kuolemaisillaan! Mitä sinä sanot?
REETTA. Niin, minä kuulin juuri tuolla pihalla tuomarin Tildalta, jonka
serkun sisarenpojan tyttö on lasaretilla pyykkiä pesemässä, että
söötterska oli sanonut, että pää on puhki.
ROUVA. Että pää on puhki? Se on kauheata!
REETTA. Niin, ja kaikki siellä olivat meinanneet, että koettakoot
herrat peittää asiata kuinka tahansa, niin kyllä siitä otetaan selvä,
kuka se oli, joka löi. Kuuluvat sanoneen, että mukana on ollut
kaupungin virkamiehiäkin.
ROUVA. Kaupungin virkamiehiä. -- No sittenhän kaikki --!
REETTA. Mitä? Tietääkö rouva, kuka se --?
ROUVA. Tiedänkö? Mitä minä tietäisin? Mutta joudu nyt! ja kuule! Älä
millään muotoa sano, että minä tuota käskin kysymään, tee se niinkuin
itsestäsi vain, muista se! Sillä eihän tuo asia minua yhtään liikuta
vaikka --