Rouva. Hilma.
ROUVA (puhuen kulissien taakse): Mitä, eikö kylliksi paistettu? Syö
sinä vain, kyllä se kelpaa! (Hilmalle toisenlaisella äänellä:)
Kuulepas, Hilma! Reetta sanoi, että sinä myöskin olit saapuvilla, kun
hän papalle ilmoitti viskaalin tulosta. Miltä pappa silloin näytti?
Sanopas se minulle!
HILMA. Miltäkö näytti? Kuinka niin?
ROUVA. Muuten vain -- tahtoisin sen tietää.
HILMA. No, hän säpsähti hiukan ja katsoi kelloaan.
ROUVA. Mitä! Säpsähti ja katsoi kelloaan! Entäs sitten?
HILMA. Sitten käski hän Reetan sanomaan, että hän vielä makaa ja että
viskaali tulisi takaisin määrätyllä ajalla.
ROUVA. Määrätyllä ajalla! Hyvä! Enkös ollut oikeassa, kun häntä
jostakin epäilin. No, entä sitten?
HILMA. Sen perästä hän lähetti minut kamariini, hänellä kun oli jotakin
puhuttavaa Onnin kanssa.
ROUVA. Ahaa, sen vuoksiko Onni --? Ne ovat siis samassa liitossa, ne
junkkarit? No, ja sitten sinä menit?
HILMA. Niin, ja kun tulin takaisin, oli Onni poissa ja pappa höpisi,
mitä lie höpissyt, jota en ymmärtänyt.
ROUVA. Jaha! No, mistä hän puhui?
HILMA. Omituista kyllä, veitsistä ja puukoista ja semmoisista.
ROUVA. Herra Jumala, veitsistä ja puukoista! Se on varma, ihan varma,
että hänelle on jotakin tapahtunut, vaikka hän tahtoo sen minulta
salata!
HILMA. Mutta mitä se olisi voinut olla?
ROUVA. Mistä minä sen tiedän? Hän on eilen joutunut rettelöihin, ja nyt
hän siitä itsekseen puhuu. Niin se on.
HILMA. No, mutta pappa, joka on niin hiljainen luonteeltaan, ettei hän
milloinkaan riitaannu tahi --
ROUVA. Älä sano, välistä hän voi hyvinkin pian suuttua. Etkö muista,
kuinka hän löi tuota kerjäläispoikaa, joka kesällä tervasi kyökin
ikkunan? Ja kun sitten viinit ja konjakit vielä tekevät vaikutuksensa,
niin ei tappelu kovinkaan kaukana voi olla. Minä menen heti kysymään
häneltä, heti paikalla.
HILMA. Älä nyt ole joutava, mamma! Luuletko sinä todellakin että pappa
on tapellut? Ja oikein aseilla!
ROUVA. Aseilla tahi ilman, se on yhdentekevää, tappelevathan muutkin
herrat, niin sivistyneitä kuin ovat olevinaankin.