Reetta. Onni.
REETTA (huivi päässä seisoo oikealla puolella pöydän ääressä lukien
sanomalehteä, toisella kädellä kantaa hän pientä koria, jossa on
seltteripulloja).
ONNI (pistää päänsä sisään peräovesta): Hyvää huomenta, Reetta! Onko
Hilma neiti jo ylhäällä?
REETTA (panematta pois lehteä): Päivää, Onni herra!
ONNI. Onko Hilma jo ylhäällä?
REETTA. Kyllä.
ONNI. Hyvä, sitten minä tulen sisään. (Kun hän astuu esille, huomataan
hänen piilottavan jotakin takkinsa alla.) No, mitä sinä siellä niin
ahkerasti lueskelet, Reetta? Naima-ilmoituksiako vai mitä? Ha ha ha!
REETTA. Eikö mitä, minä luen tuosta viime yön hirmuisesta tappelusta,
kun humalaiset herrat löivät tuota merimiestä niin hirveästi, että ihan
oli henki lähteä.
ONNI. Ohoh, oliko se niin vaarallista?
REETTA. Niin, tässä seisoo, että tohtori oli sanonut, että kyllä se on
niin ja näin, jos hänestä enää tulee miestä ollenkaan.
ONNI. Soo, soo! Mutta kuulepas, Reetta, voitko sinä sanoa minulle yhden
asian --?
REETTA. Jahah, kunhan vaan -- (Lukee:) »Sillä sekä oikeus että kohtuus
vaatii, että rikos mitä ankarimmin rangaistaan.» (Puhuu:) Voi, voi,
niitä herroja sentään! Niin, mitä Onni herralla --?
ONNI. Voitko sanoa minulle, millä tuulella Hilma neiti tänään on?
REETTA. Milläkö tuulella? Kuinka niin?
ONNI. Muuten vain. Näyttääkö hän iloiselta vai surulliselta?
REETTA. No, en minä nyt voi sanoa. Vähän kiukkuinen hän kumminkin näkyy
olevan, koska hän aamulla sanoi minua tomppeliksi, kun en oikein
osannut häntä auttaa pukiessaan, ja tuommoista sanaa en vielä häneltä
milloinkaan ole kuullut.
ONNI. Ai, ai, hän on siis vielä suutuksissaan! (Erikseen:) Mutta kyllä
minä hänet lepytän, kyllä minä hänet lepytän.
(Osoittaa pakettia povessaan).
REETTA. Mutta eihän tuo olisikaan niin kummallista, jos hän olisi
hiukan äreällä tuulella, koska koko talo on aivan ylös alaisin.
ONNI. Noh? Mitä nyt on tapahtunut?
REETTA. Eipä juuri mitään erityistä. Rouva vain pitää siitä niin
kauheata elämää, kun kamreeri eilen oli seurahuoneella lystäilemässä ja
tuli kotiin niin myöhään. Hän äyskii ja räiskii jokaiselle, ettei
tiedä, kuinka olla ja liikkua.
ONNI. Mitä hiiessä? Oliko ukko eilen viftillä? Sepä ei juuri usein
tapahdu.
REETTA. Ei, mutta kyllä hän tällä kertaa olikin aika tellukassa. Kello
yhden aikana kuulimme koputusta kyökin ovelta, ja kun menin
aukaisemaan, niin putosi kamreeri kynnykselle kuin mikäkin mytty, ja
samassa kuulin poisjuoksevien askelia ja hiljaista naurua ja
kikattamista. Rouva tuli sitten ja talutti hänet sänkykamariin -- ja en
minä sinä yönä olisi tahtonut olla kamreerin sijassa, se on nyt vissi.
ONNI. Ha ha ha! No, en minäkään! Mutta nyt hänellä luultavasti on
hirmuinen kohmelo, jos hänet oikein tunnen. Eikö niin?
REETTA. Niin onkin. Sen vuoksihan minutkin lähetettiin tätä
seltterivettä hakemaan. Mutta ei rouva sittenkään ole ripityksiään
lopettanut. Yhä niitä vain sataa, ja minä oikein surkuttelen herraa,
sillä niin harvoin kuin se --