AHRÉN.

Minäkö vaan ottaa. Enkö ole aina ollut sinua kohtaan, niinkuin sulhasen

tulee, kohtelias ja ystävällinen, enkö ole aina muistanut syntymä- ja

nimipäiviäsi. -- Mutta mitä tässä turhia loruamme. Heitä nyt jo tuo ruma

leikki!

AILI.

Vai leikkinä sinä tätä vaan pidät. Et ole tosiaan tottunut kanssani

vakavista asioista puhumaan.

AHRÉN.

Rupeatko Nooraa näyttelemään?

AILI.

Ehkä!

AHRÉN.

Osh!

AILI.

Sanoppas oikein suoraan, millainen on sinun nais-ihanteesi.

AHRÉN.

Sen olen sinulle satoja kertoja sanonut.

AILI.

Siis sellainen kana, jommoinen äitini tahdosta olen saanut olla. Siinäpä

se! Sinä et ole huomannutkaan, että minäkin kasvan, kehityn. Luulit

voivasi pitää minua samallaisena lampaana elämäni läpi, jommoiseksi

äitini oli minut kesyttänyt. Siinä erehdyit suuresti. --

AHRÉN.

Itsekseen.

Joko satatuhantiset rupeavat luisumaan käsistäni. Ei mar!

Ääneen.

No, ole sinä millainen tahansa. Sinä olet ja pysyt ihanteenani. Sinua

minä rakastan, vaikk'et tahtoisikaan, vaikka millaiseksi muuttuisit.

AILI.

Mutta etkö pidä lukua laisinkaan siitä, voinko minä sinua rakastaa?

AHRÉN.

Kuinka voit sitä epäillä --

AILI.

Siinä tapauksessa pitää sinun myöskin muuttua.

AHRÉN.

No millaiseksi?

AILI.

Meidän pitää tulla avoimiksi, pitää ruveta puhumaan kaikista asioista

niinkuin toverit, niinkuin naineet.

AHRÉN.

Sinä vaadit mahdottomia.

AILI.

En lainkaan.

AHRÉN.

Minä olen juuri enimmin oppinut ihailemaan tuota sinun neitseellistä

viattomuuttasi, joka suurista silmistäsi välkkyy, sitä sielunpuhtautta,

jota sinussa olen oppinut löytämään enemmän kuin kenessäkään muussa.

Luuletko sinä nyt minun niin vaan luopuvan siitä? Luuletko voivani sen

tahria ja kokonaan menettää?

AILI.

No, etkö voisi minua rakastaa enää silloin, kun viattomuuteni katoaisi?

AHRÉN.

Tämän sormuksen kautta! Totta tosiaan -- sitä epäilen.

AILI.

No eikö sitten ole parasta, että ajoissa eroamme? Tahdotko antaa pois

sormukseni?

AHRÉN.

Säikähtäen.

Miksi niin! Olethan sinä aivan --

AILI.

Luonnollistahan silloin on, ett'et naimisiin jouduttuamme voi minua

rakastaa enää, sillä silloinhan tuo viattomuus, kuten itse olet sanonut,

ainakin katoaa. --

AHRÉN.

Hämillään.

Niin! Älä sinä sekoita kahta asiaa toisiinsa. Silloin on aivan toista.

--

AILI.

Aivan toista! Mitä sinä aina noin kautta rantain kuljeksit. Mikä ero on

sitten silloin? Sano suoraan.

AHRÉN.

No, herranen aika. Sitähän en juuri voi tarkemmin ruveta selittämään.

Jos rupeaisin vastaamaan kaikkiin kysymyksiisi, selittämään kaikkia

aviosäädyn salaisuuksia, niin pitäisi minun mennä niin pitkälle, ett'ei

jäisi mitään, mikä meidät naineista eroittaisi.

AILI.

Sitäpä juuri vaadinkin.

AHRÉN.

Jospa nyt äitisi tämän keskustelun olisi kuullut, niin luulisi hän sinut

hulluksi. -- --

AILI.

Hän ja sinä, sinä ja hän.

AHRÉN.

Mutta lopetetaan tämä nyt ainakin tällä kertaa. Äitisi kai jo odottaa.

Tule, kultaseni.

Hyväilee.

Eikö ole paljon hauskempi olla näin sovussa sentään.

AILI.

Huokaa ajatuksiin painuneena.

En minä tiedä todella, mitä ajattelisin.

Aikovat lähteä sisään.

_Gryhling_ tulee puutarhan portista.

AHRÉN.

Tuolla tulee enosi. -- Mene sinä sisään. Minulla on hänelle vähän

asiata. -- --

_Aili_ menee verannalle ja sisään.

X:s KOHTAUS.

_Ahrén_, _Gryhling_.

AHRÉN.

Kuule, veli!

GRYHLING.

No!

Antavat kättä.

AHRÉN.

Veli hyvä. Minulle sattui tässä pieni sekoitus raha-asioissa. Aioin

juuri mennä vekseliä lunastamaan, kun sain tiedon, että eräs takuu oli

maksettava. Olen nyt joutunut pahaan pulaan. Olisi muuten saakelin

ilkeätä, jos anoppimuori saisi vihiä raha-asioistani. -- Hyväksythän

sinä minulle vekselin.

GRYHLING.

Suurenko? --

AHRÉN.

Pienen vaan. Tuhannen markan.

GRYHLING.

No eiköhän tuota -- -- --

AHRÉN.

Lyö olalle.

Arvasinhan sen. -- Kiitos vaan. Minun täytyy nyt rientää naisten luo. --

Tulen sitten kamariisi, niin saat piirtää nimesi. --

Menee.

XI:s KOHTAUS.

_Gryhling_ yksin.

GRYHLING.

Kun ei vaan ukko spekuleeraisikin enemmän eukon rahoja kuin tyttöä. --

Hihhihhii! Sitähän minä jo ajattelin. -- Mitäpä sitä nuori mies

luopuisikaan vapaudestaan, joll'ei siitä mitään palkkaa saisi. -- Ja

aimo palkan tuo ukko saapi, sitä ei voi kieltää. -- Vahinko vaan, että

Aili -- -- no, kyllähän tuosta sillä voi siivo mies tulla, kunhan vaan

veloistaan pääsee.

Aikoo mennä verannalle.

Siellä jo vieraita kuuluu olevan. -- Menisinkö kyökin kautta. -- Se

tyttö siellä taasen. -- Kiusallista! -- Olisin antanut hänen ennen

rauhassa olla! -- Säälihän sitä nyt vähän on sentään. Hyvä tyttö

sydämmeltään. -- Mutta tehty on tehty. -- Ja enhän minä häntä hoitamaan

voi ruveta. -- Tässä ruvetkoon omantunnon vaivoihin mokoman piikaletukan

takia. -- Saan vaan hänet näkyvistäni, niin kaikki hyvä. -- Hiisi

vieköön koko jutun! -- -- No, mitä tässä nyt enää sitä tuumailen. --

Johan se on myöhäistäkin. Ei se sisareni kauan asiata viivyttele.

Voisihan tuolle nyt juuri antaa jotain, jos jalomielinen tahtoisi olla,

mutta tuskin se juuri sopiikaan. -- Rupeaa vielä enemmän ahdistamaan.

Tuumailee rauhattomana kepillään maata hakaten.

Ash!

XII:s KOHTAUS.

Edellinen, _Karhi_, _Emma_.

KARHI.

Tulee aidan taakse. Itsekseen.

En tahdo tuota tavata. -- Väistyn hetkeksi! Kun Ailin vaan kohtaan, ja

Hellin -- niin lähden. En menesty noitten muitten seurassa.

Menee sivulle puitten taakse.

EMMA.

Tulee ämpärin kanssa.

Luutnantti, yksi sana vielä.

GRYHLING.

Mitä sinulla on kanssani tekemistä.

EMMA.

Kysyn viimeisen kerran, tahdotko pelastaa minut häpeästä, lapsesi

kurjuudesta?

GRYHLING.

Mitä sinä höpiset!

Aikoo mennä.

EMMA.

Siinä tapauksessa huudan koko maailmalle, mitä olet tehnyt, vedän sinut

kanssani häpeään. --

GRYHLING.

Sinä uskallat! Koetahan! -- Ja kenen luulet itseäsi uskovan? -- Älä

luulekaan voivasi nimeäni tahrata.

EMMA.

Raivostuen.

Sinun nimeäsi tahrata!

GRYHLING.

Eropassin olen sinulle muuten jo toimittanut ja sen aika hyvän. --

Viskaa rahakukkaron Emman jalkoihin.

Nyt on välimme kuitti! Koeta sitten kostaa, jos voit!

Menee.

KARHI.

Itsekseen.

Sepä vasta oli uutinen. Poistun hetkeksi.

Menee.

XIII:s KOHTAUS.

_Emma_ yksin.

EMMA.

Ottaa rahakukkaron.

Teenkö väärin ottaessani tämän? En! Itselleni en sitä ota, vaan hänen

lapselleen. -- Kun en vaan tätä kadottaisi. En tahdo sitä avatakaan,

ennenkuin lapselleni rahaa tarvitsen! Vai eropassin olet toimittanut,

vai -- -- No, kunhan täältä pääsen. Hyvä sekin. -- Ehkä voin kuitenkin

peittää vielä kaikki, mutta joll'en voi, silloin -- niin silloin

heittäydyn mereen. -- Sillä on kaikki autettu. -- Uh! Minun ruumiini

löydetään, tutkitaan, minusta itsemurhaajasta kirjoitetaan

sanomalehtiin, kaikki minusta kammolla puhuvat, -- äitini saapi sen

tietää. Ei! Sitä en tee. Olisihan se kauhea rikos. En pääsisi edes

siunattuun maahankaan, vaan jonnekin koiranraatojen sekaan. -- Ja

veisinhän hänet, tuon pienen syyttömän enkelin sinne mukanani. Kauheata!

Ennen mitä tahansa! -- Oh, jospa voisin äidilleni kaikki tunnustaa,

mutta se on mahdotonta. Kuolisihan hän sille paikalle!

Ammentaa vettä.

XIV:s KOHTAUS.

_Ulla_, _Emma_.

ULLA.

Tulee portista Emman huomaamatta.

Kuinka viaton, puhdas hän on. Hukkaan ei ole mennyt työni, turhaan en

ole hänen tähtensä Jumalaa rukoillut.

Ääneen.

Emma lapseni!

EMMA.

Kauhistuen.

Äitini!

ULLA.

Mikä sinua, tyttöseni, vaivaa?

EMMA.

Ei mikään. -- Säikytit vaan minut. --

ULLA.

Jotain on tapahtunut. Ethän uskalla katsoa minua silmiinkään. --

Huokaa. Itsekseen.

Olisinko pettynyt. Ei. Se on mahdotonta!

Ääneen.

Tulin sinulle ilmoittamaan, että pikku veljesi on kovin kipeä.

EMMA.

Hajamielisesti.

Vai niin!

ULLA.

Pitäisi saada lääkäri ja lääkkeitä, mutta rahaa, ei ole.

Odottaa hetken vastausta.

_Emma_ tuijottaa äänettömänä maahan.

Ajattelin, että ehkä sinä voisit -- -- saada rouvalta.

EMMA.

Olenhan saanut viime kuun palkkani jo.

ULLA.

Eiköhän hän antaisi tästä kuukaudesta edeltäkäsin? -- Onhan hän hyvä

ihminen. Ja jääthän sinä kuitenkin koko vuodeksi.

EMMA.

Tuskinpa!

ULLA.

Kuinka niin? Älä ole kevytmielinen, lapseni. Muista neuvoni: koeta aina

olla tyytyväinen siihen, mitä sinulla on. -- Parempi tulee itsestään

sitten. Mistäpä voisitkaan paremman paikan saada?

EMMA.

Itsekseen.

Mitä hänelle sanoisin?

Ääneen.

Täällä on niin paha herra.

ULLA.

Eikö muuta! Älä ole milläsikään! Niitä on kaikkialla maailmassa. Täällä

olet kuitenkin, sen verran kuin tunnen emäntääsi, hyvässä säilössä.

Muista vaan, mitä olen sydämmeesi painanut, niin vältät kaikki

loukkauskivet. Rukoile Herralta voimaa vastustamaan viekoituksia. Hän

kyllä lapsistaan huolen pitää.

EMMA.

Itsekseen.

Äiti-parka!

XV:s KOHTAUS.

Edelliset, _Hartin_.

HARTIN.

Tulee verannalle.

Emma! Minne sinä taasen karkasit? Tiedäthän, että pitää olla aina

saapuvilla, kun on vieraita.

ULLA.

Armollinen rouva stasrotinna. Suokaa anteeksi. Minun tähteni hän

viivähti.

HARTIN.

Vai niin, tekö matami. -- Olipa hyvä, että satuitte tulemaan. Mitä

kuuluu?

ULLA.

Ei hyvää, armollinen rouva stasrotinna. -- Poikani on kovin kipeänä.

HARTIN.

Vai niin! Pitää hankkia lääkäri.

ULLA.

Sitähän minä tänne tulinkin. Tahdoin pyytää teiltä vähän rahaa tyttäreni

tämän kuun palkasta, mutta -- --

HARTIN.

Minä säälin teitä, hyvä matami, mutta minun täytyy teille sanoa totuus.

Emmaa olen tähän asti pitänyt rehellisenä tyttönä, mutta nyt täytyy

minun katkeruudella ilmoittaa, että olen suuresti erehtynyt.

ULLA.

Mitä sanottekaan!

HARTIN.

Silloin, tällöin olen huomannut, että pieniä kappaleita on kadonnut,

mutta kun sitä aina suuressa taloudessa tapahtuu, en ole siihen

huomiotani kääntänyt, mutta nyt on tullut asia, josta minun täytyy hänen

rehellisyyttään epäillä.

EMMA.

Minäkö?

HARTIN.

Veljeltäni on kadonnut kallisarvoinen hopeainen sikarikotelo.

ULLA.

Ja Emma olisi sen varastanut.

EMMA.

Se on valhe!

HARTIN.

Kukaan muu ei käy hänen kamarissaan kuin Emma! Siis on hän sen ottanut!

EMMA.

Nojautuu sanattomana kaivonkantta vasten. Itsekseen.

Tätä vielä puuttui! Oo sinä konna!

ULLA.

Voi kauheata! Niinkö suuresti olen minä erehtynyt. Näinkö sinä maksat

minulle vaivani, hellyyteni. Voi sinä kurja raukka!

HARTIN.

Epäilen vielä pahempaakin, mutta sitä en tahdo sanoa. Se kyllä vielä

ilmi tulee itsestään.

ULLA.

Kauheata, kauheata!

HARTIN.

Minä säälin teitä, matami. Saatte nyt tämän kuun palkan kokonaan ja

viekää hänet sitten täältä jo tänä iltana. -- En voi nähdä häntä

silmissäni.

ULLA.

Menköön hän, minne tahtoo. Minä en hänestä enää välitä. -- En tahdo

hänen rahojaan. -- Hyvästi, rouva stasrotinna. -- Minä en tätä kestä. --

Täytyy mennä kotiin peittämään häpeätäni. Hyvästi.

Menee.

HARTIN.

Mene nyt teetä laittamaan. Ei sinun kuitenkaan tarvitse yön selkään

lähteä. Olet huomiseen asti.

Menee.

_Emma_ nojaa äänetönnä hetken kaivoon, menee.

XVI:s KOHTAUS.

_Helli_, _Karhi_.

HELLI.

Tulee kirje kädessä.

Missä se Teuvo viipyy. Vai eikö hän tule eilisen loukkauksen tähden

laisinkaan. -- --

Käy istumaan verannan luo penkille.

Tämän saa hän lukea. Tehköön sitten, mitä tahtoo. -- Hm! Sääli

Aili-parkaa. -- Niin jalo sydän tuollaisen miehen omana. -- Teki niin

mieleni sanoa hänelle, että tuo värssyn pätkä oli lainattu, mutta en

tahtonut hänen sydäntään loukata. --

KARHI.

Tulee. Itsekseen.

Kas, tuollahan luullakseni Helli istuukin.

Tulee hiljaa Hellin luo, tempaa kirjeen hänen kädestään.

Mitä salaisuuksia!

HELLI.

Uh, kuinka säikähdin. --

KARHI.

Hyvä päivä!

HELLI.

Päivä, päivä, mutta anna pois kirjeeni!

KARHI.

Tuossa, tuossa. En minä niin raaka toki ole, että toisen kirjeen

lukisin!

Tarjoaa kirjettä.

HELLI.

No lue, lue!

KARHI.

Katsoo kirjeesen, lukee.

"Teuvo!" Minullehan se on!

"Sanot olevasi uuden ajan ihminen, mutta aineellisista syistä koetat

tukehduttaa syvimpiä tunteitasi. Mikä muu kuin varojen puute olisi

estänyt sinua kuulemasta sydämmesi ääntä. Eikö sinulla ole rohkeutta

liittää kohtaloasi toisen kohtaloon, jonka rinnassa samallaiset tunteet

kuohuvat? Onhan käsitysten helpompi kamppailla saman asian edestä kuin

yksitellen.

Helli."

Sinä rakastat minua!

HELLI.

No enköhän!

KARHI.

Mutta ennenkuin kauemmas menemme, tahdon minä ilmaista heti, ett'en minä

suinkaan vastaa niitä puhtauden vaatimuksia, joita nykyajan naiset

miehille asettavat.

HELLI.

Oletko siis sinäkin --

KARHI.

Siihen saakka kuin en keneenkään yksityiseen naiseen ollut kiintynyt, en

katsonut velvollisuudekseni vastustaa luonnollisia vaatimuksiani. Mutta

heti kun sinuun miellyin, on se ollut suorastaan mahdotonta.

HELLI.

Nytkin ymmärrän sinua. Et ole minua etkä rakkauttasi vastaan rikkonut,

olet siis puhdas.

KARHI.

Se oli oikein! Nyt käsitän täydellisesti, minkä aarteen sinussa olen

löytänyt. Me olemme toisiamme varten.

Lyövät kättä.

XVII:s KOHTAUS.

Edelliset, _Hartin_, _Aili_, _Ahrén_.

_Hartin_, _Aili_ ja _Ahrén_ tulevat.

AHRÉN.

Mikä "rendez-vous" täällä?

KARHI.

Voitte toivottaa onnea nuorelle parille!

AILI.

Hyppää Hellin kaulaan.

Helli-kulta.

AHRÉN.

Ivallisesti.

No nyt saamme kai pian häät.

KARHI.

Kolmen viikon päästä. Eikö niin, Helli?

HELLI.

Niin!

HARTIN.

Epäilevästi itsekseen.

Mitähän tuostakin tullee?

NELJÄS NÄYTÖS.

I:n KUVAELMA.

Huonerähjä, jossa perällä ja oikealla ovi, vasemmalla ikkuna ja nurkassa

musta uuni, jossa liedellä on kahvipannu tulella; ikkunan luona pöytä,

jonka vieressä pari tuolia; oikealla seinällä vanha kaappi ja sen tällä

puolen pieni pöytä ja jakkara.

I:n KOHTAUS.

_Lapsimuori_ yksin.

LAPSIMUORI.

Paksu akka, likainen esiliina vyöllä, hommaa kahvipannun ääressä kuppien

kanssa.

Ne saavat tänä iltana palkkansa. Tuota päätä saanen minäkin "kunteja".

Hihhihhii! Kaffiahan minä vaan tarjoaa tarvitseville -- sellaisen kretan

kanssa, jota ei kissa syö. -- Jokainen ei niin sukkela olekaan. Jumala

on antanut älyä pääkoppaani. Miks'en sitä käyttäisi? -- Ette te

nuuskijat minua enää kiinni saakaan. Kerran kompastuin, vaan tyhmä minä

olinkin pannessani viinan kaappiin. Sieltä ne aina ensimmäiseksi

syynäämään menevät.

Avaa uunin edessä lattiassa maton alla olevan runnin auki ja vetää

sieltä esiin ensin suuren, sitten pienemmän litteän pullon, kaataa

suuresta pullosta litteään jotakin.

Konstit on monellaisia -- --

Panee suuren pullon takaisin koloonsa.

Äh, ole siellä, kyllä sinua vielä tarvitaan.

Panee runnin kiinni, vetää maton päälle.

Kas noin!

Maistaa pullosta.

Kylläpä siitä kannattaakin rahaa maksaa. -- No, nyt kaikki valmiiksi!

Sitoo pullon siitä riippuvista nauhoista vyötäsilleen esiliinansa alle

ja asettaa sen suun esiliinassa olevan pienen reiän kohdalle.

Ole siinä, ystäväni, ja odota emäntäsi käskyjä. -- -- Voi sentään!

Kuinka sukkela olet sinä, Lapsimuori! -- Lapsimuori! Keksivät he nimen

kanssa. Olisipa siinä viisailla tuumimista, eivätkä he sittenkään siitä

selvää saisi. -- Lapsimuori! On niin hyvä olla, kun saa työtä tehdä. Ja

kokonaista kaksi virkaa sitten -- -- joll'ei kolmekin -- -- Ai, taitaapa

se Ruhas-Pekan akka tulla tänään rahaa ottamaan.

Ottaa kaapista kirjan.

Niin näkyy -- -- Hyvä, etteivät tule kaikki yht'aikaa, -- vaikka eipä se

Lapsimuori hätään joutuisi, vaikka tulisivatkin -- Se on tuottava, tuo

afääri, kun vaan saisi enemmän niitä pentuja käsiinsä. -- Pietariinko

vienevät vai mereen? Toisivat hullut tänne vaan.

Pirullisesti.

Kyllä minä niistä huolen pitäisin. Tuo tyttö tuolla. Se se vasta kalu

on. -- Antaa kukkaronsa haltuuni, jossa on sata markkaa! Hiis vieköön!

Antaisinkohan hänelle takaisin ne! Vaikkapa lie varastanut!

II:n KOHTAUS.

Edellinen, _Ruhas-Pekan akka_.

RUHAS-PEKAN AKKA.

Tulee.

Tänä aamuna kuoli se jo!

LAPSIMUORI.

Vihdoinkin! Sinä taisit syöttää sitä liian hyvin. -- Mitä, eikö se jo

ollut neljän kuukauden ikäinen?

RUHAS-PEKAN AKKA.

Syntihän niitä olisi nälkään tappaa. --

LAPSIMUORI.

Ei niitä tappaa tarvitsekaan, mutta mitä niistä sellaisista on suotta

syötettykään. -- Sanoinhan, että kaikessa tapauksessa saat palkan

puolesta vuodesta.

RUHAS-PEKAN AKKA.

Hm. No niinhän se justiin on. Ja parempihan niitten on ollakin, kun

täältä pääsevät. --

LAPSIMUORI.

Se ei saa tulla vaan tytön korviin, että lapsi kuollut on.

RUHAS-PEKAN AKKA.

Miks'ei?

LAPSIMUORI.

No, et sinä sitten enää palkkaa saa!

RUHAS-PEKAN AKKA.

Ymmärrän, ymmärrän -- No saanko nyt toisen?

LAPSIMUORI.

Vaikka heti paikalla.

RUHAS-PEKAN AKKA.

Sepä hyvä -- -- No, siitä sitten eri palkka. --

LAPSIMUORI.

Kuinkas sitten.

RUHAS-PEKAN AKKA.

Tästäpä tulee hyvä afääri. --

LAPSIMUORI.

Enkös sitä sanonut

Menee oikealle ovelle.

Kuuletko siellä? Tule tänne! -- -- Mitä, etkö jaksa? Kuinka kauan rupeat

sinä laiskottelemaan?

III:s KOHTAUS.

Edelliset, _Emma_.

EMMA.

Tulee kurjan, kalpean näköisenä, hoipertaen näkyviin.

Mitä tahdotte?

Käypi istumaan.

LAPSIMUORI.

Tässä on nyt se armelias vaimo, joka ottaa lapsesi huostaansa.

EMMA.

Joko nyt?

LAPSIMUORI.

No, milloinka sitten!

EMMA.

Älkää häntä vielä viekö!

LAPSIMUORI.

Mitä hulluttelet? Vai rupean minä kymmenen kertaa tässä --

Menee oikealle.

EMMA.

Mutta ette saa hänelle pahaa tehdä. Hän on niin hento vielä, raukka. --

Lupaattehan häntä hyvin hoitaa? Kyllä minä maksan!

LAPSIMUORI.

Tulee nyytin kanssa.

Tässä on!

EMMA.

Tarttuu kiinni lapseen.

Oma, rakas poikani!

Suutelee.

Kuinka viaton olet sinä, pikku enkelini -- --

LAPSIMUORI.

No, mitä tässä ruikuttamaan rupeat. Pidä itse kakarasi, jos et raaski

laskea luotasi. Mutta mene myös itse heti matkoihisi. --

EMMA.

Säikähtäen.

Enhän minä!

Suutelee.

Hyvästi!

LAPSIMUORI.

Ottaa lapsen, antaa Ruhas-Pekan akalle.

Tuoss' on. Saat mennä nyt!

RUHAS-PEKAN AKKA.

Hyvästi!

Menee.

IV:s KOHTAUS.

_Emma_, _Lapsimuori_.

LAPSIMUORI.

No, mitenkäs sitten sen maksun kanssa. -- Hän jätti minun asiakseni

sopia siitä.

EMMA.

Niin tuota, -- kuinkas te tahdotte?

LAPSIMUORI.

Sinä olet nuori tyttö vielä. -- Minä luulen voivani hankkia sinulle

hyvän paikan.

EMMA.

Voitteko? Kiitos! Millaisen? Palveluspaikanko?

LAPSIMUORI.

Nauraen.

Palveluspaikan. -- En suinkaan! -- Paljon paremman. Saat pukea itsesi

fiiniksi daamiksi.

EMMA.

Mitä sanotte?

LAPSIMUORI.

Eikä sinun tarvitse mitään työtä tehdä.

EMMA.

Mikä paikka se on sellainen?

LAPSIMUORI.

Millainen lapsi sinä olet. -- Näeks, täällä on eräs hyväpalkkainen

virkamies, joka etsii itselleen "pidettävää".

EMMA.

Minä en ymmärrä!

LAPSIMUORI.

Hänellä on kyllä ruma, kivuloinen frouva, mutta hän tahtoisi nuoren,

kauniin tytön -- --

EMMA.

Matami! Mitä te sanottekaan. -- -- Sellaiseksiko te tahtoisitte minut?

-- -- En ikinä! Luuletteko te minua niin kurjaksi?

LAPSIMUORI.

Mitäpä sinulla enää muutakaan virkaa olisi!

EMMA.

Heittäytyy tuoliin.

Voi taivahan Jumala! Minne olet sinä minut viskannut? Eikö sinulla enää

ole armoa laisinkaan! Mitä pahaa olen minä sinua vastaan tehnyt, ettäs

minua näin rankaiset?

LAPSIMUORI.

No, jollet tahdo niin kelpo palkkaa kuin häneltä saisit, niin on minulla

toinenkin paikka. Eikä sekään huono ole. --

EMMA.

En tahdo sellaiseksi, en koskaan!

LAPSIMUORI.

Sinä olet puhdasverinen, terve tyttö. Minä hankin sinulle hyvän amman

paikan. Kelpaako se?

EMMA.

No, ammaksi minä kyllä rupean. Se on ihan toista. --

LAPSIMUORI.

Saat 30 markkaa kuussa palkkaa ja vapaan ylöspidon.

EMMA.

Niinkö paljon?

LAPSIMUORI.

Mutta yhdellä ehdolla.

EMMA.

No?

LAPSIMUORI.

Että sitoudut edeltäkäsin maksamaan koko ensivuoden, vaikka missä

paikassa olisit, puolet palkastasi lapsesi hoitajalle. --

EMMA.

No, mutta ne rahat, mitkä teille annoin?

LAPSIMUORI.

No, niitä oli juuri niin paljon, että saat niillä kortteerin, ylöspidon

ja minun vaivani kuitatuksi. -- Viisitoista markkaa jää ehkä ylitse

vielä.

EMMA.

En lukenut rahoja. Eikö siinä enempää ollutkaan?

LAPSIMUORI.

Mitä? Suostutko maksamaan puolet?

EMMA.

No, voinhan minä. --

LAPSIMUORI.

No, sitten on kaikki selvillä. Mene nyt levolle. Kyllä minä kutsun, kun

ruvetaan paperia tekemään.

EMMA.

Paperia?

LAPSIMUORI.

Niin. Laillista sopimusta. Kuinka sitten. Minä tahdon kaikki tyyni tehdä

laillisesti.

EMMA.

Ymmärrän. -- Enempää en nyt voi. Päätäni pyörryttää niin kovasti.

LAPSIMUORI.

Kuinka hento sinä olet! En minä ennen muinoin nuorra ollessani ollut

kolmea päivää mokomasta kipeänä.

_Emma_ menee.

V:s KOHTAUS.

_Lapsimuori, _Sillman_, _työmies_, _Juho_.

LAPSIMUORI.

Nyt on asiat hyvällä kannalla. Viisitoista markkaa kuukaudessa. --

Ruhas-Pekan akalle viisi, -- jää kymmenen.

Hykertää käsiään.

Sepä oiva pala.

SILLMAN.

Tulee.

Annappa mulle kahveeta!

LAPSIMUORI.

Kretan kanssa?

SILLMAN.

Niin!

Hymyilee.

LAPSIMUORI.

Kaataa kahvia kuppiin ja täyttää sen pullosta esiliinan alta.

Ja hyvää pitää sen olla.

Tuopi pöydälle.

Kymmenen penniä.

SILLMAN.

Tuossa.

Maksaa ja rupeaa maistelemaan.

TYÖMIES.

Tulee.

Onko viinaa?

LAPSIMUORI.

Ei ole! Mutta kaffia on.

TYÖMIES.

Sanoivathan ne täällä olevan.

LAPSIMUORI.

Ei ole.

TYÖMIES.

No saakeli!

Menee.

SILLMAN.

Olettehaa työ varovai.

LAPSIMUORI.

Täytyy olla, täytyy!

SILLMAN.

No niinhää se on, niin!

JUHO.

Tulee.

Mitä täällä saapi?

LAPSIMUORI.

Kaffia.

JUHO.

Kahviako vaan. No sama se. Kun olis ollunna viinaa.

LAPSIMUORI.

Kaataa kahvia, mutta ei lisää pullosta, tuopi pöydälle. Tässä olisi.

JUHO.

Hiljempaa.

Eiköhän sentään olisi parempaa?

LAPSIMUORI.

On parempaakin.

Vie kupin kiukaan luo, täyttää pullosta, tuo takasin.

Tässä, mutta se maksaa kymmenen penniä.

JUHO.

Maistaa.

No, tämä on toista!

Maksaa.

LAPSIMUORI.

Siinäpä onkin kretaa, jota ei kissa syö.

JUHO.

Nauraa.

Kretaa, jota ei kissa syö. Sepä ei ole hullumpaa.

LAPSIMUORI.

Ettäs tietäisitten, mitä on sanottava, jos vieraiksi miehiksi

vaadittaisiin. -- --

Menee kiukaan luo.

JUHO.

No, kuuluvat tahtovan poistaa kaikki kapakat.

SILLMAN.

Niin kuuluu.

LAPSIMUORI.

Silloin vasta minun kahvilleni ootkonki tulisi.

JUHO.

Se on tietty. -- Kummat olot siitä syntyis, kun nuo raittius-apostolit

käskemään pääsisivät.

SILLMAN.

Tyrsähtää kesken juomistaan nauramaan.

Apostolit.

JUHO.

Niin juuri. Pianhan ne panevat papitkin viralta.

SILLMAN.

Kuinka niin?

JUHO.

No, väittäväthän ne ymmärtävänsä Raamattua paremmin kuin Kuopion piispa.

SILLMAN.

No niihhää ne sannoo.

LAPSIMUORI.

Itsekseen.

Vähänpä näitä näkyy tänä iltana tulevankin.

SILLMAN.

Mikäs mies työ oletten, ku työ kaikki noi asiat nii hyvin tierätten?

JUHO.

Niin minäkö? Ka, olenhan vaan Suomen kansalainen.

SILLMAN.

Niin, niin. Mu' missäs työssä eli toimessa työ oletten?

JUHO.

Aina missä työtä vaan saa. Tähän aikaan en missään. No mikäs mies te

olette?

SILLMAN.

Kivityössähää mie oli, mu' satuin syömään toisen miehen eväät, niin

ajettiin pois.

JUHO.

Hmhm!

VI:s KOHTAUS.

Edelliset, _Kaski_.

KASKI.

Tulee kurjissa vaatteissa, humalassa.

Onko teillä juotavaa?

LAPSIMUORI.

On kahvia.

KASKI.

Antakaa kymmenen pennin edestä.

Menee oikeanpuolisen pöydän luo, panee rahan pöydälle.

Tuoss' on viimeinen.

Itsekseen.

Sitten hirteen.

LAPSIMUORI.

Tässä olisi.

KASKI.

Hyvä!

Käy istumaan käsien nojaan, nukkuu.

LAPSIMUORI.

Itsekseen.

Mikä tuo lienee?

Juholle.

Osaatteko te kirjoittaa?

JUHO.

No enköhän tuota --

LAPSIMUORI.

Tahdotteko kirjoittaa minulle vähän. Minä annan teille siitä kupin

kaffia kretan kanssa palkaksi.

JUHO.

Mitä?

LAPSIMUORI.

Kyllä minä tikteeraan.

JUHO.

No miks'ei.

LAPSIMUORI.

Tuo paperia, musteastian ja kynän.

Kirjoittakaa näin.

JUHO.

Asettuu kirjoittamaan.

No. --

LAPSIMUORI.

Minä allekirjoitettu --

JUHO.

-- tahi kirjoittanut.

Kirjoittaa.

LAPSIMUORI.

No tahi niin. Minä allekirjoittanut lupaan ja sidon itseni --

JUHO.

-- sitoudun.

LAPSIMUORI.

-- sitoudun maksamaan leskifrouva Karoliina Vilhelmina Vilhelmsonille

puolet siitä palkasta, kuin

JUHO.

-- joka.

LAPSIMUORI.

-- joka minä tästä päivästä lukien saan.

JUHO.

-- jonka -- j. n. e.

Kirjoittaa hitaasti perässä ja toistaa aina hiljaa, mitä muori lausuu.

Helsingissä -- -- --

LAPSIMUORI.

Menee oikealle ovelle.

Tyttö hoi! Tuleppas tänne.

_Kaski_ herää.

SILLMAN.

Onko täällä tyttöjäkkii?

VII:s KOHTAUS.

Edelliset, _Emma_.

EMMA.

Tulee.

Mitä tahdotte?

LAPSIMUORI.