EEVA (tulee parvekkeen kautta). Setä! Mitä te täällä?
JUNKKA. On muuan tärkeä asia. Mutta minun pitää ensin käydä tuolla
sisällä. (Menee parvekkeen kautta.)
EEVA (yksikseen). Ei, setä hyvä! Ei minua viedä huvimajalle! (Yrittää
kulmikkopenkille päin.)
ONNEN HERRA (tulee kiireesti maantietä vasemmalta ja vihaisesti huutaa
Neitsy Jannelle). Ethän sinä, jeeveli, passannutkaan päälle!
NEITSY JANNE. Jees. Neitsy Eeva on tallella. (Huitoo kädellään
etualalle päin. Palaa sitten takaisin ja menee istumaan etumaiselle
sohvalle.)
EEVA. Nyt minä olen kuin porsas pussissa!
ONNEN HERRA (rientää Eevan luo). Jannen piti tuoda terveisiä, että Eeva
tulee kapteeni Varjakan kanssa. Se matruusi kävi huvimajalla ja sanoi,
että kapteeni Varjakka on täällä. Valehteliko hän?
EEVA. Kapteeni Varjakka on tuolla salissa. Menkää sinne.
ONNEN HERRA. Eeva odottaa tässä sen aikaa, kun minä käyn kapteeni
Varjakan käskemässä. Mennään sitten kaikin yhdessä.
EEVA. Minä menen sillä aikaa.
ONNEN HERRA. Niin tosiaan. Eeva menee edeltäpäin. (Menee parvekkeen
kautta.)
EEVA (kiiruhtaa Neitsy Jannen luo). Janne, mitä te siinä teette?
NEITSY JANNE. Minua itkettää ja nukuttaa.
EEVA. Menkää kotia nukkumaan ja huomenaamulla pyytämään anteeksi Hilma
Pollarilta, jota aivan syyttömästi loukkasitte niin pahasti, että hän
itki.
NEITSY JANNE. Voi sentään! (Lähtee perälle päin, kääntyy.) Itkikö
Hilma?
EEVA. Itki, itki!
NEITSY JANNE. Se Sihvonen siis hihitti valetta, että Karihaara! Minä
olin tyhmä! (Kiiruhtaa maantielle kääntyen vasempaan.)
JUNKKA ja ONNEN HERRA tulevat parvekkeelle.
JUNKKA. Kyllä, kyllä, mutta kapteeni Varjakalla on siellä nyt vähän
asiaa puhuttavana.
ONNEN HERRA. No, farbruur Junkka sanoo terveisiä kapteeni Varjakalle ja
tulee hänen kanssaan. Minä menen edeltäpäin.
EEVA heidän äänensä kuultuaan tyrmistyy, mutta heti tointuu ja pukee
ylleen Varjakan sadetakin, vetäen sen päähineen päänsä yli ja istuutuu
sohvalle heittäytyen maata pöytää vasten.
JUNKKA. Kyllä me tulemme, kun joudumme. Meillä on vähän asioita. Mene
sinä vain edeltäpäin.
Kuuluu kova hurraahuuto.
ONNEN HERRA. Mitä ne hurrasivat? Mennäänpä kuuntelemaan.
JUNKKA. Meripojat hurraavat aina. Se kuuluu heidän tapoihinsa ja
luontoon. Tiedäthän sinä sen, merikapteeni. (Tarttuu Onnen herran
käsikoukkuun ja taluttaa hänet puistikkoon.)
Hurraa, me Suomen meripoiat,
Meillä luonto raitis ain!
ONNEN HERRA. Farbruur Junkka on hauskalla tuulella.
JUNKKA. Täytyyhän minun olla.--Mutta minne Eeva on mennyt?
ONNEN HERRA. Eeva on jo menossa huvimajalle.
JUNKKA. Mene sinä hänen jälkeensä. Ja odottakaa minua maantiellä. Minä
menen sanomaan kapteeni Varjakalle, että hänkin tietää. Odottakaa
minua, minä tulen heti. (Menee sisälle.)
ONNEN HERRA menee maantielle, jossa pysähtyy katselemaan oikealle ja
vasemmalle.
EEVA viskaa Junkan hatun ja kepin keskipihalle, kaataa pöydän ja sohvan
ja heittäytyy maata kentälle.
JUNKKA (tulee kiireesti parvekkeen kautta). Perhanan poika! Viskannut
minun hattuni ja keppini tuonne. (Kiiruhtaa kokoamaan tavaransa.
Häristää kepillään.) Kiitä onneasi, että minulla on niin kiire, etten
jouda sinua siitä purraamaan! (Rientää maantielle kääntyen vasempaan
Onnen herran jälkeen.)
EEVA riisuu sadetakin, jonka napinläpeen pistää kukan rinnastaan,
heittää sadetakin kaatuneelle sohvalle, juoksee kulmikkopenkille,
nostaa pöydän aidan viereen, nousee penkiltä pöydälle ja siitä hyppää
yli aidan.
Kuuluu kuorolaulua:
Hurraa, me Suomen meripoiat,
Meillä ilo ompi aina eikä surut meitä paina,
Hurraa, me Suomen meripoiat,
Meillä luonto raitis ain!
Poismenevää tanssiväkeä kulkee maantietä oikealta vasemmalle, joitakin
puistikon läpi maantielle. Laulavat kuorossa:
Ja tuon nuoren meripoian mieli
Se maalla ailehtii kuin meri lainehtii.
Ja tuon nuoren meripoian mieli
On kuin aalto Atlantin.
Hurraa, me Suomen meripoiat,
Meillä ilo ompi aina eikä surut meitä paina,
Hurraa, me Suomen meripoiat,
Meillä luonto raitis ain!
Laulua kuuluu loittonevasti kuoleutuen vähitellen.
ANNA ja ELVIIRA vielä laulun kestäessä tulevat parvekkeen kautta.
ANNA (pysähtyen). Minne se Oskari jäi?
ELVIIRA. Jäi puhelemaan Varjakan kanssa.
ANNA. Jäi vissiin vielä tarkemmin tiedustelemaan Varjakalta. Oskari ei
ottanut uskoakseen, että Varjakka sittenkään lähtee Onnella.
ELVIIRA. Varjakka lähtee morsiamineen. Uskotko?
ANNA. Minä en usko enää rahtuakaan sitä puhetta, että Varjakka ja
Eliise ovat kihloissa. Karihaaran Jooseppi oli oikeassa: Varjakka
rakastaa Eevaa.
ELVIIRA. Entäs Karihaaran Jooseppi?
ANNA. Sitä en tiedä. Mutta sen voin sinulle varmasti sanoa, ettei
Jooseppi sinusta välitä. Sanon sen sinulle sen vuoksi, ettet turhaan
toivoisi ja pyörisi hänen edessään.
ELVIIRA. No kuka se on sitten se vesien päällä kulkeva nuorukainen,
jonka sydämen minä valtaan?
ANNA. Minultako sinä sitä kysyt? Amaaliahan sitä on sinulle povannut.
Ja eilen illallahan sinä puhuit Sihvosesta.
ELVIIRA. Mutta Hilma Pollari rakastaa Sihvosta.
ANNA. Niinhän kerroit Amaalian povanneenkin, että eräs toinen
naishenkilö on kiinnittänyt rakkautensa siihen nuorukaiseen.
(Menevät maantielle kääntyen vasempaan.)
LETTO tullen parvekkeen kautta seuraa Annaa ja Elviiraa.
VARJAKKA (tulee parvekkeen kautta, yksinään). Mitähän se ukki oikein
supatti korvaani? Mitä täällä on tapahtunut?
JUNKKA (tulee maantieltä vasemmalta puistikkoon). Siinä se nyt oli?
VARJAKKA. Mistä oikeastaan on kysymys?
JUNKKA. Eeva on huvimajalla.
VARJAKKA. Hakekaa pois!
JUNKKA. Helppo sanoa. Mutta ei ole hauska mennä sinne ja ruveta
tappelemaan kuin markkinoilla.
VARJAKKA. Minä menen ja kopon Eevan syliini ja kannan tänne luoksenne.
Se käy melutta ja näppärästi.
JUNKKA. Se on sukkela keino. Silloin on asia lyhyellä selvä.
VARJAKKA. Siis teidän käskyllänne?
JUNKKA (kummastuen). Mitä? Pitääkö siihen olla minun käskyni?
VARJAKKA. Eihän siihen muuten ole oikeutta minulla, syrjäisellä.
JUNKKA. Syrjäisellä? Vai niin. Silloin on eri asia. (Istuutuu.) Minä
siis olen erehtynyt.
VARJAKKA. Mitä tarkoitatte?
JUNKKA. Itselleni minun on helppo erehdystäni puolustaa. Minulle rakas
vainaja laski Eevan muutamien vuorokausien vanhana käsivarsilleni,
jättäen hänet huostaani hartailla rukouksilla ja täydellä
luottamuksella. Eeva on kasvanut kiinni sydämeeni. Hän on silmäteräni.
Hänen onnensa on minulle kalliimpi kuin oma henkeni. Sen vuoksi olin
herkkä uskomaan sitä, mitä hänelle hartaasti toivoin. Uskoin, ettet ole
Eevalle syrjäinen.
VARJAKKA. En ole osannut aavistaa, että sellaista olette toivonut, niin
hyväntekijäni kuin olettekin. Melkein olen pelännyt päinvastaista, kun
ette koskaan ole minulle sanallakaan maininnut Eevasta. Ette kertaakaan
edes hänen nimeään maininnut.
JUNKKA. Olen tahallani karttanut, etten mitenkään häiritsisi sydämesi
vapautta. Sydämenasia on minusta arin asia maailmassa. Ja kuitenkin
olen nyt touhunnut päättömästi ja hypännyt yli reilingin.
VARJAKKA. Ette toki.
JUNKKA. Minä tunnustan, että vähintäkään harkitsematta olen asian
pitänyt sinun puolestasi aivan selvänä. Niin selvänä, että kun
komesrootin rouva minulta kosi Eevaa pojalleen, oli suustani lipsahtaa,
että Eeva ja sinä olette kihloissa. Tätä voima-asetta esti minut
käyttämästä vain se, että pelkäsin sen jotenkin vaikuttavan sinun
laiva-asioihisi.
VARJAKKA. Eeva on ollut minulle kaikki kaikessa, sydämeni ainainen
asukas, ajatusteni kompassi, elämäni, toiveitteni kirkas tähti.
JUNKKA. Sinä rakastat Eevaa! Minkä vuoksi sitten odotat käskyä?
VARJAKKA. Minä en ole Eevan sydämen valtias.
JUNKKA. Mies hoi, sinullahan jo sunnuntaina oli taskussasi todistus
siitä, että hän sinua rakastaa: hänen pikkuliinansa.
VARJAKKA. Ei se ole Eevan.
JUNKKA. Se on Eevan. Sellaisia pikkuliinoja ei ole koko maapallolla
muilla kuin Eevalla. Siitä on vuosia niin paljon kuin Eevalla on ikää,
kun minä niitä pikkuliinoja toin puoli tusinaa tarkoittaen tuliaisiksi
toiselle Eevalle, tämän Eevan äidille. Minä en niitä ottanut suuresta
kasasta, vaan ne olivat ainuvia laatuaan. Minä sen pikkuliinan tunsin
heti ensimäisellä silmäyksellä eilen.
VARJAKKA. Minä luulin, että se on sen mamsellin. (Menee katsomaan aidan
takaa.)
JUNKKA. Mitä sinä sieltä haet?
VARJAKKA. Minä viskasin sen tänne.--Ei sitä näy enää.
JUNKKA. Onko teillä Eevan kanssa ollut kohtaus?
VARJAKKA. On.
JUNKKA. Miten se päättyi?
VARJAKKA. Eeva rakastaa toista.
JUNKKA. Ei Eeva ole voinut niin sanoa.
VARJAKKA. Ei hän sanonut. Mutta siihen päätökseen olen tullut. En
muuten voi selittää sitä hänen toista katsettaan.
JUNKKA. Onko hänellä niitä kaksi? Sehän on hyvä merkki. Jos kysyisit
Karihaaran Joosepilta, niin hän selittäisi näin: Toinen katse on
»tykövetoa» ja toinen »kiinnipitoa», joita kumpaakin pitää tytöllä
olla, mutta joita Jooseppi on tavannut harvalla.
VARJAKKA. Hän on tavannut Eevalla, näytti tavanneen jo eilen ensi
näkemällä Pasanterin pihalla, ennenkuin minä tapasin Eevaa.
JUNKKA. Jooseppiko siis se toinen, jota Eeva rakastaa? Mutta Jooseppi
eilen heti, kun Eeva ja sinä tervehditte toisianne, kuiskasi minun
korvaani, että teitä ensi sunnuntaina kuulutetaan. Ja Jooseppi on
miesten mies, sellainen ettei tapaa kuin yhden tuhannesta. Nämä ovat
sinun omat sanasi hänestä. Samoin kuin se on minunkin uskoni.
VARJAKKA. Se ei suinkaan estä Eevaa rakastumasta Jooseppiin, vaan
päinvastoin. Eikö niin?
JUNKKA. Niinpä vain. Mutta mitä syytä sinulla on uskoa, että Eeva on
häneen rakastunut? Sekö, että hän oli Joosepin kanssa täällä
tanssiaisissa?
VARJAKKA. Niin, sekin. Ja juuri se osoittaa, ettei hän minusta välitä.
JUNKKA. Oliko Eevalla ja sinulla ennestään puhutut välit?
Kirjeellisesti?
VARJAKKA. Ei.
JUNKKA. Miten silloin voit vaatia, että Eevan olisi pitänyt istua
kököttää kotona ja odottaa kuin kahvikuppi prikalla ottajaa? Eeva ei
ole niitä tyttöjä.
VARJAKKA. Eeva tiesi, että tämä on ainoa päivä, jolloin minulla oli
tilaisuus häntä tavata.
JUNKKA. Eihän Eeva ole ollut täällä koko päivää.
VARJAKKA (yht'äkkisesti). Nyt minä ymmärrän. Eeva varmaan on nähnyt
minut komesrootin rouvan ja mamsellin kanssa vaunuissa. Minua kun
kyörättiin ympäri kaupunkia! Ja kun hän eilen Pasanterin pihalla on
ollut minua niin lähellä, että sai pikkuliinan vaihtaa, niin hän myös
kuuli Joosepin puheet rootien ja raatien tyttäristä ja Eliise
mamsellista. Minun asiani on mennyttä.
JUNKKA (kuin itsekseen). Voipipa silloin niin olla. Ja ehkäpä Karihaara
Eevaa miellyttää. Hyvin mahdollista.
VARJAKKA (menee ottamaan sadetakkinsa; itsekseen, hämmästyneenä). Kukka
minun sadetakissani! Sama kukka, joka Eevalla oli rinnassa.
ONNEN HERRA (tulee kiireellä maantietä vasemmalta puistikkoon). Ei Eeva
ollut huvimajalla!
VARJAKKA. Eikö hän sinne mennyt kapteeni Rambergin kanssa?
JUNKKA. Hän oli lähtenyt sillä aikaa, kun Ville ja minä olimme tuolla
salissa.
VARJAKKA. Silloin on aivan eri asia! Hän on lähtenyt Rantalan kautta
kotiaan.
ONNEN HERRA. Mutta Rantalaan poikkeaa tie meidän huvimajan kohdalta,
eivätkä mamma ja Eliise ole nähneet Eevan tulevan maantietä, vaikka he
ovat olleet koko ajan maantiellä promineeraamassa.
VARJAKKA. Eeva on mennyt täältä Rantalaan oikotietä.
ONNEN HERRA. Farbruur Junkka. Minä olen täällä käynyt Eevaa kosimassa.
JUNKKA. Vai niin. Mutta hänellä taitaa olla toinenkin kosija. Muuan
matruusi.
ONNEN HERRA. Hän ei saa Eevaa kosia.
JUNKKA. Minkä vuoksi ei hän saisi? Tietysti hänellä on oikeus niinkuin
muillakin.
ONNEN HERRA (ottaa taskukirjansa ja lukee). Sunnuntaina se 15 päivä
tätä kuluvaa kuuta tehtiin Pasanderin pihalla seuraava sopimus kuin
alla on selitetty. Jos neitsy Eeva Ruskoranta ei lähde tanssiaisiin sen
muutaman matruusin kanssa, jota Joosepiksi kutsutaan, niin merkitsee
se, että tämä matruusi Jooseppi saa tulla neitsy Eevaa kosimaan, mutta
jos neitsy Eeva lähtee tanssiaisiin sen miehen kanssa, niin merkitsee
se, että tämä edellä usein mainittu mies Jooseppi ei saa kosia neitsy
Eevaa, vaan minä allekirjoittanut kapteeni saan tulla neitsy Eevaa
kosimaan tanssiaisten aikana. Ja läsnä olivat todistajina puosmanni
Pasander sekä hänen sisarensa poika, joka myös on ollut matruusina
Patriassa, samoin kuin kaksi naisihmistä, nimittäin neitsy Elviira
Parhiala ja toinen vaimonpuoli Anna Vasala, joka hyvin luultavasti
myöskin oli neitsy. O. W. Ramberg. Merikapteeni.
VARJAKKA. Sepä mainio protokolla! Kiitoksia, kapteeni Ramberg!
JUNKKA (Varjakalle merkitsevästi). Ei ole siis Joosepilla oikeutta
kosia.
VARJAKKA. Ei ole. Mutta minulla on!
ONNEN HERRA. Aikooko kapteeni Varjakka kosia neitsy Eevaa?
VARJAKKA. Aion. Ja minä jo yritinkin, mutta keskeysi. Mitä määräyksiä
kapteenilla on minulle komesrootilta? Siirretäänkö minut Patriaan?
ONNEN HERRA. Ei, ei, ei. Ei ole enää mitään muita määräyksiä kuin että
kapteeni Varjakan on lähdettävä huomenna puolenpäivän aikaan, niinkuin
on ollut puhe.
JUNKKA. Eikö saa lähteä jo varemmin?
ONNEN HERRA. Sitä parempi, mutta viimeistään puolenpäivän aikaan.
Farbruur Junkka on hyvä ja menee huvimajalle, minä käyn Rantalassa.
JUNKKA. Mitä sinä Rantalassa teet?
ONNEN HERRA. Minä olen siellä nähnyt hyvin korean kukon.
JUNKKA. Paistiksiko? Pitääkö se olla korea? Ei suinkaan sitä
höyhenineen syödä?
ONNEN HERRA. Ei paistiksi, vaan oikeaksi kukoksi.--Mistä se menee
oikotie Rantalaan?
VARJAKKA. Tuosta näkyy Eeva menneen, missä on pöytä aidan vieressä.
Siitä yli aidan.
JUNKKA. Tuota tiheää metsääkö hän on lähtenyt kahlomaan. Sinne hän on
voinut eksyäkin. Meidän pitää lähteä heti ottamaan selko.
ONNEN HERRA. Ei tarvitse, sillä minähän menen Rantalaan, minä otan
samalla selon. (Kiiruhtaa aidan yli. Toiselta puolen aitaa.) Farbruur
menee huvimajalle. Minä tulen sinne pian.
JUNKKA. Kuule, Yrjö. Valehtelitko sinä tuolle Villelle?
VARJAKKA. En. Eeva aikoi lähteä tuota tietä. Tästä on puolikymmentä
kaapelinmittaa Rantalaan. Siitä hän on ottanut soutajan lahden yli. Hän
on pian kaupungissa.
JUNKKA. No, hyvä on. Tämähän päättyi mainiosti.
VARJAKKA. Ei ole päättynyt mainiosti.
JUNKKA. Vieläkö sinä epäilet, ettei hän sinua rakasta?
VARJAKKA. Mutta minä olen väärinkäsityksestä, ymmärtämättömyydessäni,
typeryydessäni Eevaa niin syvästi loukannut, että jollemme tapaa
toisiamme ennen lähtöäni, on kaikki hukassa. Ja kuitenkin välimme voisi
selvitä yhdellä sanalla ja sanattakin, kun vain saisimme nähdä
toisemme.
JUNKKA. Tapaattehan te toki toisenne vielä. Eihän Onnen nyt ole pakko
lähteä mereen kuin vasta puolenpäivän aikaan.
VARJAKKA. Mutta Eeva aikoi matkustaa jo tänä iltana maalle.
JUNKKA. Hänen matkansa pitää saada estetyksi. Minä lähden
komesrootilaisten vaunuissa.
VARJAKKA. Siihen kuin te huvimajalta vihdoin viimein ehditte
taipaleelle, on Eeva jo maantiellä. Mutta lähtekää Rantalan kautta.
Siitä poikki lahden on lyhyt matka.
JUNKKA. Miten minä näillä jaloilla rämpimään tuota metsää? Se on
mahdottomuus.
VARJAKKA. Minä kyyditsen teitä maantietä Rantalaan. Tuolla krouvin
pihalla huomasin pienet käsikärryt. Niillä rullaan teidät kuin
pumpulipaalin.
JUNKKA. Mutta kuule! Hei Lotalla on hevonen päättäen siitä, että näin
hänen tänään miehineen ajelevan kaupungissa. Mennään tiedustelemaan.
Vasemmalta kuuluu etäinen huhuilu.
JUNKKA. Mikä se on tuo huuto? Minä olin äskenkin kuulevinani.
Huuto uudistuu.
JUNKKA. Kuule!
VARJAKKA. Kapteeni Rambergin ääni.
JUNKKA. Eihän vain se tyttö ole eksynyt.
Kuuluu naisäänen huhuilu.
JUNKKA. Kuulitko? Naisen ääni! (Vastaten huutoon.) Ohooi! Tänne näin!
Tänne, ohooi!
VARJAKKA purskahtaa nauramaan.
JUNKKA. Minä sanon sinulle, poika, että minulla on tuska ja hätä siitä
tytöstä!
VARJAKKA. Mutta tuo huuto, johon vastasitte, oli krokotiilin ääni.
JUNKKA. Komesrootin rouvako? En kaipaa!
HEI LOTTA (tulee parvekkeen kautta). Mikä täällä huutaa? Ketä täällä
vielä on? Sun sumperi! Kapteeni Junkka! Siitäpä on aikaa, kun minä
teitä olen nähnyt. Onpa lysti, että vielä kerran elämässäni pääsin
puheille oikean miehen kanssa. Nyt se puhe sujuukin. Ja saan kuulla
oikeita Itä-Intian uutisia ja asioita. Se mies se sitten reissaa. Mutta
eipä vain löydä toista puoliskoaan. Eikö siellä Itä-Intiassakaan ollut
sopivan värisiä naisia? Minkähän värinen sen pitäisi teille olla,
hohhoh, se olisi soma kuulla ja vielä somempi nähdä, hohhohhoh--