EEVA. Hurraa, Janne!
KARIHAARA. Hurraa, jummanni Poikonen!
NEITSY JANNE (menee Karihaaran ja Hilman luo). Matruusi Karihaara,
antakaa anteeksi, että puhuttelen tätä teidän neitoanne. (Antaa
kukkaron Hilmalle.) Hilma Pollari. Janne Poikonen ei tarvitse almuja
eikä armolahjoja! (Siirtyen loitommaksi laulaa:)
Taas kun tullaan kotimaamme rantahan,
Siellä neitokaisia on kuin keijukaisia,
Taas kun tullaan kotimaamme rantahan,
Neidot kilvan kaulaan käy.
Hurraa, me Suomen meripoiat,
Meillä ilo ompi aina, eikä surut meitä paina.
Hurraa, me Suomen meripoiat,
Meillä luonto raitis ain!
(Menee perälle kääntyen portista vasemmalle.)
HILMA rupeaa itkemään.
KARIHAARA. Elkää itkekö. Ei mitään hätää. Tämä väärinkäsitys saadaan
helposti korjatuksi.
HILMA. Minulla on hätä siitä, etten nyt saa sormusta, jonka Sihvonen
minulta on anastanut. Se on Jannelle muistosormus isävainajalta.
KARIHAARA. Vai niin. Mutta kyllä se saadaan. Minä lähden toveriksenne
Sihvosen luo.
HILMA. En tiedä, miten teitä palkitsen.
KARIHAARA. Siten, että pyyhitte kyyneleenne. Lähdemme hakemaan
päällysvaatteenne. (Menevät parvekkeen kautta.)
Sisältä kuuluu ankaraa melua.
ANNA. Mikä se on tuo melu tuolla salissa?
LETTO. Mitäpä se olisi tavallista kummempaa?
ANNA. Ei tuo ole tavallista!
EEVA. Sihvosen virittämä nuotio Onnen kapteenin vaihdosta alkaa viritä.
LETTO rientää parvekkeen kautta.
ANNA. Voi, hyvä Jumala, mihin onnettomuuteen noitten miesparkain piti
joutua. Oskari ei olisi lähtenyt Onneen, mutta Varjakka oli
kehoittamalla kehoittanut ottamaan pestin.
ELVIIRA. Kaikki olivat pelänneet, että Onnen pestauksessa Varjakan
nimellä on vain viekkaus takana, mutta olivat luottaneet sitten siihen,
kun Varjakka oli heitä pyytänyt lähtemään.
EEVA. Silloinpa ei myöskään Varjakka voi vähällä kummalla jättää
miehiään tietämäänsä hätään ja vaaraan.
ELVIIRA. Sinäkö et usko, että he ovat kihloissa?
EEVA. Mutta jos ovatkin kihloissa, niin eihän se mitenkään estä
Varjakkaa lähtemästä Onnella.
ELVIIRA. Mutta Eliise tahtoo heti naimisiin! Kolmen viikon päästä
pidetään komeat häät, ja he lähtevät yhdessä Patrialla.
ANNA. Kertoiko Hilma Pollari niin?
ELVIIRA. Sanasta sanaan. Ja Sihvonenkin oli silloin kuulemassa.
ANNA. Sitten ei ole mitään epäilemistä. Onnen herra lähtee Onnella.
(Rupeaa itkemään.)
EEVA. Säästä, Anna, itkusi ja odota kunnes Karihaara ottaa selon Hilma
Pollarin puheista. (Menee perälle kiikkulaudalle istumaan)
Alkaa kuulua tanssisoittoa.
ANNA. Mutta nehän jo rauhoittuivat tuolla sisällä, koska rupeavat
tanssimaan. Mitähän ne ovat päättäneet? (Menee Elviiran kanssa
parvekkeen kautta.)
NEITSY JANNE (tulee maantietä vasemmalta puistikkoon, pysähtyy
katsomaan parvekkeelle päin). Voi sentään, kun ajatukset lentää, eikä
niitä voi estää, ne lähtee sydämestä...
ONNEN HERRA (tulee maantietä vasemmalta, pysähtyy aidan taakse,
huutaen). Hei, siellä!
NEITSY JANNE (kääntyen). Jees. Haudujuduu, mister Ramberg.
ONNEN HERRA. Oletko sinä Onnen miehiä?
NEITSY JANNE. Jees.
ONNEN HERRA. Tunnetko sinä neitsy Eeva Ruskorannan?
NEITSY JANNE. O jees.
ONNEN HERRA. Käy käskemässä hänet tänne. Sano terveisiä kapteeni
Rambergilta.
EEVA (nousee ja tulee esiin). Minä olen täällä.
NEITSY JANNE. Oolrait! (Menee parvekkeen luo, istuutuen perimäiselle
sohvalle lynkäpäisilleen pöytää vasten.)
ONNEN HERRA (tulee puistikkoon). Eeva varmaan on kauan minua odottanut?
EEVA. En osannut odottaa, minä olen aivan hämmästynyt.
ONNEN HERRA. Eikö Eeva ole täällä tanssiaisissa sen muutaman matruusin
kanssa?
EEVA. Olen.
ONNEN HERRA. Sehän merkitsi, että hän ei saa kosia Eevaa, vaan minä.
EEVA. Mutta minusta ei ole kapteenin rouvaksi.
ONNEN HERRA. Minä rupeankin kauppiaaksi.
EEVA. Kauppiaaksi? Ettekö lähde Onnella merelle?