Harvoin kyhää kirjailija,
Laula ei myös laulumies
Miehistä meren päällä kulkevista.
He heitti heidät unholaan.
Näillä säkeillä alkaa muuan laulu tuossa kellastuneessa vihkosessanne,
johon nuorena jummannina olette kirjoitellut oppimianne
merimieslauluja. Nuo nimettömät ja tuntemattomat runoilijat ovat aikoja
sitten laskeneet kynän kädestään. Unhoittuneet ovat merimieslaulut,
lakanneet kuulumasta nuo kaihomieliset sävelet, joita merimiesten
tyttäret talvet pitkät lauleskelivat. Autioina ovat nyt satamat, joissa
ennen kesäisin oli metsänään frekattiemme, parkkiemme ja
skuunareittemme mastoja. Siitä merimiespolvesta, joka edusti Suomen
laivaston viimeistä loistetta, on enää elossa jokunen iäkäs vanhus
niinkuin Tekin odotellen viimeistä käskyä: »Vahti alas!»
Teidän muistollenne pyydän saada omistaa tämän vaatimattoman
kuvaukseni Teitä
ihaillen ja kunnioittaen
Teuvo Pakkala.
Kokkola 9.3.1915.