Päivällisten lähetessä loppuaan minä olin joutua pois järjiltäni.
Minä istuin hänen vieressään, ja lakkaamatta minun käteni tapasi
hänen kätensä pöytäliinan alla, minun jalkani painoi hänen jalkaansa,
meidän katseemme yhtyivät, sekaantuivat toisiinsa.
Sitten me teimme pienen kierroksen kuutamossa. Minä kuiskasin hänen
korvaansa kaiken sen hellyyden, mikä täytti sydämeni. Minä likistin
häntä itseäni vastaan, syleilin häntä vähän päästä, kostuttaen
huuleni hänen huulissaan. Meidän edellämme eno ja Rivet keskustelivat
keskenään. Heidän varjonsa seurasi heitä vakavana hiekkaisilla teillä.
Palattiin takaisin. Pian saapui sähkösanomapoika ja toi sähkösanoman,
missä täti ilmoitti, ettei voinut saapua ennenkuin seuraavana,
aamuna, seitsemän aikaan, ensimäisellä junalla.
Eno sanoi: "No niin, Henriette, mene näyttämään näille herroille
heidän kamarinsa." Paiskattiin kättä vanhukselle ja noustiin
yläkertaan. Henriette vei meidät ensiksi Rivetin huoneeseen, joka
kuiskasi korvaani: "Ei olisi ollut vahingoksi, vaikka olisi vienyt
meidät ensiksi sinun huoneeseesi." Sitten Henriette johti minut
minulle määrättyyn kamariin. Jouduttuani hänen kanssaan kahden kesken
minä otin hänet syliini ja koetin pimittää hänen järkeään ja voittaa
hänen vastarintansa. Mutta kun hän tunsi, että hänen voimansa olivat
pettämäisillään, niin silloin hän livahti tiehensä.
Minä heittäydyin vuoteeseen, hyvin ristiriitaisten tunteiden
vallassa, hyvin kiihtyneenä, hyvin nolona, tietäen hyvin, ett'en
tulisi nukkumaan ollenkaan, miettien kömpelöä käyttäytymistäni, kun
ovelleni koputettiin hiljaa.