SIRKKUNEN. Minun palvelianiko?
JAAKKO. Suokoon taivas, että hän pian itse makaisi siellä! -- Vaan oi!
-- Kaikki meidän kauniit, lumivalkoset ankat -- niin suuret ja lihavat
-- ja -- pau! Siellä makasi ne kaikki kohta kellellään -- -- varmaankin
koko tusina -- läpi-ammuttuina!
KLAARA. Mun ihanat ankkani!
JAAKKO. Voi, hyvä rouva, jos olisitte ollut siellä -- uu, se oli
sydäntä särkevä näkö!
KLAARA. Voi kauheata!
AINI. Mutta mummo-kultasein -- --! (Jaakolle). No, menehän toki
tiehesi!