Setä, Anna-Liisa, kaikki lapset.
Kaikki lapset (joukolla): Hyvää päivää, setä, hyvää päivää, Anna-Liisa!
Terveisiä isältä ja äidiltä.
(Kaikki lapset tervehtivät setää kättä lyöden ja riisuutuvat.)
Vilhelm: Anna-Liisa, päivää! Tuleppas tanssimaan pieni polska!
(Ottaa Anna-Liisaa kädestä.)
Anna-Liisa (lyö häntä sormille): Anna vanhan ihmisen olla rauhassa. Tuo
tänne palttoot, niin järjestän ne!
(Kokoaa palttoot, menee ulos, tulee sitten sisään pomrilipulloineen,
omenoineen ja laseineen, jotka hän asettaa pöydälle ja menee).
Setä: Tervetulleita, tervetulleita! Onpa hauskaa nähdä teitä luonani,
te melumestarit. Istutaanpas nyt rauhassa hetkinen, jotta saadaan
kuulla, mitä uutta teillä on esitettävänä. Mutta mitäs kääröjä teillä
on mukananne?
(Kaikki istuutuvat pöydän ympärille ja ottavat esille pienet
käsityönsä.)
Aliina: Niin, setä, me tytöt ompelemme Suomen Opiskelevan Nuorison
Raittiusliiton myyjäisiin. Mutta pojat — ha ha — haa! —
Jalo: Jaah! pojat — hahaha — me ompelemme myöskin. Näetkös, setä,
tällaisia hienoja lappuja.
Elias: Selittäkäämme asia tarkempaan. Koittolehti on julistanut
neulontakilpailun poikia varten. Ja me kolme aijomme napata itsellemme
palkinnon.
Dagmar: Uteliaspa olen näkemään, saavatko tuollaiset kankeat sormet,
kuin teillä pojilla on, mitään kunnollista kokoon.
Linda (pieni tyttö): Minä luulen, että pojat kyllä oppivat neulomaan.
Mikäs niitä estäisi siihen kykenemästä?
Vilhelm: Eläköön pikku Linda, joka puolustaa meitä! Sitä paitsi on
hauskaa, kun on jotain käsissä näin yhdessä istuessamme.
Setä: Ennen maailmassa tarvittiin miesten kädet piipun tai sikaarin
pitelemiseen.
Jalo: Mutta kun me emme tupakoi, ei meillä ole sellaista puuhaa.
Aliina: Meidänhän piti tervehtiä sydämellisesti isäimme ja äitiemme
puolesta. He olivat kovin ihastuneita sedän keksinnöstä.
Setä: Niin, ehkäpä otamme heti käsiteltäväksemme sen kysymyksen, jota
varten olemme kokoontuneet. Kuka tahtoo siis tehdä selkoa —
Linda: Saanko minä, setä?
Setä: Kernaasti, tyttöseni.
Linda (nousee ja puhuu hitaasti ja juhlallisesti): Setä on kutsunut
meidät tänne tänään, jotta jokainen meistä kertoisi hänelle, miksi me
kukin aijomme tulla, kun kasvamme suuriksi ja miksi olemme valinneet
juuri sen työalan.
Setä: Oikein. Ja nyt me ensin käymme käsiksi tähän pöytään, jonka
Anna-Liisa on kattanut, maistamme omenia ja juomme lasin pomrilia.
(Kaikki nousevat ja menevät hyppien ja tanssien pöydän luo.)
Kaikki lapset: Voi kuinka ne tulevat maistumaan!
Vilhelm: Me juomme sedän maljan (nostaa lasinsa). Onhan sanottu, ettei
raittiusihmisten sopisi juoda maljoja, mutta tämä kun nyt on vaan
pomrilia, lienee se sallittua.
Aliina: Eläköön setä!
Linda: Eläkööt omenat!
Kaikki (nauraen): Linda huutaa eläköötä omenille!
Setä: Hän on oikeassa. Kiitos maljasta! Nyt otamme lasimme ja menemme
takaisin pöytäämme.
(Kaikki ottavat lasinsa ja istuutuvat jälleen pöydän ympäri.)
Setä: Kas niin. "Nyt se alkaa", sanoi muinoinen karhunnäyttäjä.
Annammepa Vilhelmin ensiksi tehdä selkoa tulevaisuudensuunnitelmistaan.
Hän on vanhin. Nouse seisomaan, herra ylioppilaskokelas, ja pidä
esitelmäsi!
Vilhelm (nousee ja asettuu pöydän taa toisten keskeen kasvot yleisöön
päin): Arvoisat läsnäolijat, naiset ja herrat! Minä olen niiden neljän
viikon aikana, jonka setämme, herra merikapteeni Wägfelt, antoi meille
miettimisajaksi, ratkaissut tulevan kohtaloni. Minä aijon tulla
sanomalehden toimittajaksi.
Kaikki (paitsi setä): Hyi sentään! Sanomalehtineekeri!
Jalo: ja sitten sinä alat puhua perättömiä niinkuin kaikki muutkin
sanomalehtimiehet.
Dagmar: ja sitten sinä kirjotat hävyttömyyksiä kaikista niistä, jotka
eivät ajattele samoin kuin sinä.
Elias: Ja kun sinä itse oikein tukevasti olet pannut kokoon valheita
asioista ja ihmisistä, ja kun he koettavat puolustautua, niin sinä
pistät kaiken, mitä he kirjottavat, paperikoriin.
Linda: Aijotko sinä myöskin kertoa murhista ja tappeluista ja muista
huonoista asioista, joista mamma sanoi sanomalehtien eniten elävän.
Setä: Niinkuin kuulet, ei sinun tulevalla ammatillasi ole suurta
kannatusta serkkujen joukossa.
Vilhelm: Onko minulla nyt puheenvuoro?
Toiset: jatka vaan!
Vilhelm: Ensin pyydän saada, sedän toivomuksen mukaan, esittää
perustelut siihen, miksi valitsen tämän alan. Meidän tulisi kaikkien
koettaa tehdä maailma entistään paremmaksi, eikö niin?
Setä: Tietysti, ja siksi meidän tulee alkaa työskentely omassa
itsessämme, sillä jos emme ole itse hyviä, emme kykene maailmaa
parantamaan.
Vilhelm: Se on luonnollista, setä rakas. No niin. Jos tahdotaan
oikein hyvää vauhtia viedä maailmaa eteenpäin, täytyy koettaa
saavuttaa niin monta ihmistä kuin mahdollista. Jos minä
matkustaisin ympäri Suomea ja pitäisin esitelmiä, niin minulla
voisi olla enintään neljäsataa kuulijaa joka ilta. Mutta jos minä
toimitan hyvin levinnyttä sanomalehteä, puhun minä joka päivä
kahdellekymmenelletuhannelle hengelle. Ajatelkaa! Seistä ja puhua joka
päivä kahdellekymmenelletuhannelle hengelle! Eikö se ole suuremmoista?
Aliina: Jaa, ja seistä ja puhua palttua ja valehdella heille ja narrata
heitä tekemään tyhmyyksiä — se on kamalaa.
Vilhelm: Nyt tulemme asian toiseen puoleen. Juuri siksi, että meidän
sanomalehtemme ovat niin puolueellisia ja mitättömiä, minä aijonkin
perustaa uuden lehden. Nyt tottelevat ja palvelevat kaikki lehdet
omia puolueitaan. Ei ole olemassa montakaan puolueetonta lehteä koko
maassamme. Ne haukkuvat pahanpäiväisiksi vastustajiaan ja niitä, jotka
ajattelevat toisin. Ja kun nämä koettavat saada esim. oikaisuja, niin
niitä ei julaista, tai painetaan ne hyvin pienesti ja suurella painolla
sitten uudistetaan edelliset väärät väitteet. Minun lehdestäni tulee
vallan toisenlainen. Minä en kuulu mihinkään puolueeseen.
Jalo: Silloin sinä et saa tilaajia ollenkaan. Vilhelm: Minä kokoan
oikein ajattelevat kaikista puolueista.
Dagmar: Mutta, Ville kulta, et kai sinä aijo olla niinkuin
"valkolaastari!", joka sopii kaikkeen.
Vilhelm: Kaukana siitä. Minä seison järkähtämättä mielipiteessäni.
Mutta koska kaikki eivät voi ajatella samoin, niin minä annan
jokaiselle rehelliselle mielipiteelle sijaa lehdessäni, vaikka se
eroaisikin minun katsantokannastani. Ja sitten minä tahdon todisteilla
kumota sen kirjottajan, jos hän on ollut väärässä. Ja sitten minä en
tahdo kertoa murhista ja muista kamalista asioista, joita sanomalehdet
maailmalle toitottavat. Minä otan selon kaikesta hyvästä, mitä
tehdään, ja kerron siitä, jos kieltolaki ei silloin vielä ole astunut
voimaan, on minun lehteni tekevä kaikkensa väkijuomain karkottamiseksi
maastamme, niin ettei tippaakaan jää jälelle. Oi, odottakaas vaan, te
saatte nähdä, kuinka minä saan kaiken oikeille jäljille taas, kunhan
alan kirjottaa lehteeni.
Linda (katsoo ihaellen Villeen): Kuinka sinä oletkin reima poika, Ville!
Setä: Me toivomme sydämestämme, että Ville pitää kaikki kauniit
lupauksensa. Saa nyt nähdä, kunhan tulet Yliopistoon, etköhän vaan
vetäydy johonkin puolueeseen, ja silloin on sinun vapaamielisyytesi
lopussa. Mutta sitten me kuuntelemille, mikä Aliinasta tulee.
Aliina (nousee ja asettautuu samalle paikalle kuin Ville): Arvoisat
kuulijat! Minä olen jo kauan tiennyt, mikä minusta on tuleva. Aina kun
näen sairaan ihmisen, tahtoisin parantaa hänet, ja siksi minä aijon
ruveta lääkäriksi.
Linda: Ui, ui, tahdotko juottaa meille ilkeitä tippojasi?
Aliina: Ei sinnepäinkään. Minusta tulee luonnonlääkäri. Minä parannan
sairaita ainoastaan vedellä, ilma- ja aurinkokylvyillä, voimistelulla
ja terveellisellä ravinnolla. Lääkärit tietävät kyllä itsekin liian
hyvin, etteivät lääkkeet mitään auta. Mutta heidän täytyy syöttää
jotain tyhmille ihmisille, jotka eivät tyydy muuhun. Oli omituista
lukea Valkonauhalehdestä, kuinka eräs Kurimon poika Salossa oli saanut
tuberkelejä sekä vatsaansa että keuhkoihinsa ja tuli vallan terveeksi
kylpyjen avulla, vaikka eräs professori Helsingissä oli vakuuttanut,
että pojan täytyy kuolla sen talven kuluessa. Setä hyvä, eikö setä
lainaa minulle rahoja, että saan rakennuttaa itselleni samanlaisen
kylpylaitoksen, kuin nykyään on Hedemorassa Taalain maassa, ja jonka
omistaa herra Lönnerblad. Siellä tapahtuu ihan ihmeitä ainoastaan
kylvyillä ja terveellisellä ravinnolla.
Setä: Ei olekaan hullumpaa se, mitä sinä olet keksinyt. Minä matkustan
nyt kesällä jo Lönnerblad-laitokseen. Tukholmasta on vaan neljän tunnin
matka Hedemoraan. Ja jos laitos on hyvä, alamme heti. Sillä, näetkös,
tyttöseni, kun sinusta tulee lääkäri, ei setä silloin enää eläkään.
Aliina: Ohoh, setä, ne, jotka elävät luonnon vaatimusten mukaan, elävät
Metusalemin ikäisiksi, ja nyt on Jalon vuoro puhua, eikö niin?
Jalo (asettuen samalle paikalle, jossa toiset ovat seisoneet): Niin,
hm, minä, näettekös, hm … aijon matkustaa Amerikaan.
Toiset: Hahahaa, ei mutta kuulkaas Jaloa!
Jalo (vähän nolona): Niin nähkääs, minä tahtoisin hirveän mielelläni
tavata intiaaneja, mennä heidän kanssaan metsästämään ja asua heidän
wigwameissaan. Ajatelkaas, jos minä kohtaisin siellä "Nahkasukan"
sukulaisia tahi "Päänahkametsästäjän" jälkeläisiä! Setä ei saata uskoa,
kuinka julman hauskoja kirjoja ne ovat.
Vilhelm: Aijotko todellakin koko ikäsi kuljeskella intiaanien parissa?
Jalo (innokkaasti): Ei, tietysti en. Minä aijon sittemmin matkustaa
kultakentille ja ruveta kullankaivajaksi. Ja sitten minä tietenkin
löydän hirvittävän paljon kultaa ja tulen sitten kotiin suuren
kultamöykyn kanssa ja myyn sen ja tulen rikkaaksi.
Dagmar: ja mitä sinä sitten teet rikkauksillasi?
Jalo: No, rahoilla voi saada mitä hyvänsä. Minä esim. rakennan
S.O.N.R:lle hienon kokoushuoneen joka kaupunkiin. Ja sitten minä
palkkaan kolme esitelmänpitäjää liitolle, niin että jok'ikinen
ylioppilaskokelas on kunnollinen raittiusmies, ennenkun tulee
Yliopistoon.
Setä: Tuo loppupää ei kuulu hullummalta. Mutta ensiksikin ei ole
niinkään varmaa, että sinä löydät nuo kultapalaset, ja toisekseen olisi
parempi ja varmempi, jos kaivaisit kultaa täällä kotona.
Jalo (ihmeissään): Mutta eihän meillä Suomessa ole kultakaivoksia?
Setä; Onpa kylläkin. Täällä on peninkulmittain hyvää viljelykseen
kelpaavaa maata, joka vain odottaa tulevansa perkatuksi. Ala sinä
tutkia maanviljelystä ja asetu sen yrityksen etunenään, joka tarkottaa
Suomen viljelemistä.
Jalo: Mutta kyllä minä sentään hirveän mielelläni tahtoisin nähdä
oikeita intiaaneja.
Aliina: Voithan sinä kerran pistäytyä Amerikaan. Siellähän on niin
paljon oppimista.
Setä: ja nyt on Dagmarin vuoro.
Dagmar (asettuen samalle paikalle): Kunnioitettavat kuulijat, minä
aijon opetella sitä uutta ruuanlaittoa — mikä sen nimi nyt olikaan,
Aliina?
Aliina: Vegetarinen keittotaito.
Dagmar: Niin, minä aijon vegetarisen ruuanlaiton opettajattareksi.
Liina-täti sanoi, että vatsa hallitsee maailmaa, ja koska kaikilla
ihmisillä on vatsakatarri, eikä minulla ole päätä lukea itseäni
tohtoriksi, niinkuin Aliina, niin koetan katsoa, miten voisin opettaa
heitä keittämään oikein, oikein terveellistä ruokaa. Sitten matkustan
ympäri maata ja pidän esitelmiä, sekä näytän vaimoille ja rouville ja
neitosille, kuinka heidän tulee keittää ruokaa.
Setä: Se on oivallista! Minulle tulee vesi suuhun ajatellessani
mainioita aterioitasi. Ja nyt on Eliaan vuoro.
Elias (asettuu samalle paikalle): Minä aijon ruveta lähetyssaarnaajaksi
ja lähteä pakanoiden luo opettaakseni heitä tuntemaan Jumalaa. Olen
juuri lukenut eräästä kirjasta, miten hirveän surullista niiden
pakanaraukkojen elämä on. Kun meillä itsellämme on näin hyvä olla
täällä kotonamme, niin täytyy meidän koettaa auttaa niitä, jotka eivät
ole mitään kuulleet, että hekin saisivat parempaa.
Setä (taputtaen Eliasta päähän): Se on kauniisti ajateltu, Elias.
Lähetyssaarnaajalla on tosin hyvin paljon vaikeuksia, ja useathan ovat
saaneet surmansakin siellä. Mutta ken uhraa itsensä johdattaakseen
ihmisiä Jumalan tykö ja totuuteen, hän on käyttänyt elämänsä
parhaimmalla tavalla. Ja viimeisenä on pikku Linda. Sinä et tietysti
vielä tiedä, mihin aijot ryhtyä maailmassa?
Linda (lähtee vilkkaasti paikaltaan ja kapuaa tuolille, jonka vieressä
toiset ovat seisoneet): Minä seison tässä, että kaikki voisivat
kuulla, mitä minulla on sanottavaa. — Niin, setä, minä tiedän varsin
hyvin, mitä olen tekevä. Minä aijon mennä naimisiin, niinkuin äitikin
on tehnyt. Ja sitten saan suuren kartanon kauniin järven rannalla
maalla lehmineen ja vasikoineen ja lampaineen ja porsaineen ja
kananpoikasineen, ja suuren, suuren puutarhan, missä kasvaa paljon
kauniita kukkia ja marjoja ja sinne kutsun isän ja äidin ja sedän,
kun he tulevat vanhoiksi. Siellä saavat he asua kauniissa huoneissa ja
syödä lettuja ja hilloa päivälliseksi ja sitten rakennan puutarhan
viereen taion monine pienine kamareineen. Sinne kutsun kesäksi kaikki
ne köyhät, kalpeat lapset, jotka juoksentelevat Hermannin kaupungissa
ja Söörnäisissä. Ja he saavat syödä viiliä ja uida järvessä ja poimia
marjoja metsästä ja pitää niin; niin hauskaa.
Setä (ottaa Lindan syliinsä ja kohottaa hänet kolme kertaa ilmaan):
Hei, hei, eläköön Linda ja hänen talonsa ja kaikki porsaansa ja
kananpoikansa ja marjansa ja ne lapset Söörnäisistä! Ja kiitos sinä
suloinen, kiltti, pikku tyttönen, että tahdot antaa sedälle kauniin
kamarin ja lettuja päivälliseksi. Mutta ajattelepas, ellei miehesi
suostuisikaan siihen, että me ja Söörnäisten lapset tulisimme sinne!
Linda: Minä kysyn sen häneltä ennenkuin hänet otan, ja ellei hän anna
minun tehdä siten, niin en huoli hänestä, vaan etsin itselleni toisen,
joka antaa minun tehdä niinkuin tahdon; sillä sen saa äiti aina tehdä.
Aliina: Ei, kuulkaapa häntä. Mutta tuhmempaa se ei missään tapauksessa
ole. Me toivomme, että sinä kutsut meidät kaikki serkkusi myöskin
luoksesi. Ja nyt, hyvä setä, täytyy minun lähteä kotiin. Meillä on
niin paljon läksyjä maanantaiksi ja kun en koskaan lue läksyjäni
sunnuntaisin, niin täytyy minun takoa ne päähäni vielä tänään.
Vilhelm: Kiitos meidän puolestamme. Täällä sedän luona on aina niin
hupaista, kun saamme puhella, mistä tahdomme, ja olla aivan kuin
kotonamme.
Setä: Minulle on kuitenkin kaikkein hauskinta nähdä teitä, rakkaat
telmyrit. Hauskaa on nähdä, kuinka moni teistä tulee siksi, miksi nyt
aikoo. Joksikin voitte kuitenkin jokainen jäädä, nim. uskollisiksi
raittiusihmisiksi.
Dagmar: Mutta setä, mehän olemme kaikki viisi S.O.N.R:n jäseniä.
Olisimmehan suuria raukkoja, jos rikkoisimme raittiuslupauksemme,
emmekä pysyisi uskollisina ihanteillemme.
Jalo: Niin, setä, minä olen kuullut, että intiaanit juovat "tulivettä"
niin hirveästi. Ja sentähden aijon puhua heille raittiudesta, kun tulen
sinne, siten saan aikaan jotain hyvää.
Vilhelm: Odotahan, setä, kun sanomalehteni alkaa ilmestyä, silloin
saamme nähdä, miten väkijuomakauppoja moititaan ja miten niiden
omistajain korvat kuumenevat.
Elias: Setä, historiassa olemme spartalaisten ja persialaisten
välisessä sodassa lukeneet Efialtes petturista, joka johdatti
viholliset takaapäin maanmiestensä kimppuun, ja minun mielestäni
Efialtes on suurin raukka, mistä olen milloinkaan kuullut puhuttavan.
Ajattele, että me olemme spartalaisia, ja väkijuomat ovat meidän
persialaisiamme s. o. pahin vihollisemme. Ja jos minä milloinkaan
maistan väkijuomia, niin saat sinä kutsua minua Efialteeksi, missä
ikänä minut tapaat, ja se on häpeällisin nimi, mitä voit antaa minulle.
Aliina: Ole rauhassa, setä, ei milloinkaan tule tippaakaan alkoholia
tämän tohtorin pöydälle; minä en aijo antaa väkijuomia sairaille
lääkkeenä, sillä nyt ollaan monissa paikoin ulkomailla ruvettu
perustamaan alkoholittomia parantoloita ja niissä tulevat potilaat
paljon paremmin terveiksi, kuin sellaisissa, joissa alkoholia annetaan.
Ellei kukaan toinen ole ennättänyt ennen minua, niin perustan minä
alkoholittoman sairashuoneen.
Linda: Minun maakartanossani ei koskaan tule olemaan noita ilkeitä
juomia.
Setä: Mutta ajatteleppas, jos miehesi tahtoisi silloin tällöin lasin
olutta?
Linda: Minä en koskaan ota sellaista, joka ei ole raittiusihminen.
Hänen on täytynyt kuulua S.O.N.R:oon. — Setä, en koskaan aijo edes
katsoa poikaan, joka ei ole raittiusmies.
Setä: Luulen, etten tarvitse peljätä teidän häpäisevän raittiusasiaa.
Oikeastaan olen iloinen niistä urista, jotka olette valinneet. Pääasia
on, että teistä itsestänne tulee kunnon miehiä ja naisia; yhdentekevää
on sitten, minkä aseman elämässä saavutamme. Kelpo kansakoulunopettaja
voi saada aikaan enemmän hyvää kuin huono kuvernööri. Nyt juodaan
pomrililasimme pohjaan sydämellisesti toivoen, että te käyttäisitte
voimanne Jumalan kunniaksi ja isänmaan hyväksi ja onneksi.