Liisa: Mutta minä en jaksa enää, jalkojanikin särkee.
Lauri: Meidän kai täytyy sitten levähtää.
Liisa: Ainoastaan pieni hetkinen. Katso, tuossa koivun alla on hyvä
paikka! (Menevät koivun luo ja Liisa on istumaisillaan kivelle.)
Lauri: Ei, istu sinä, Liisa, tuohon mättäälle, siinä sinun on parempi;
minä istun kivelle.
(He istuutuvat. Puitten välistä kurkistelee tonttuja, jotka uteliaina
katselevat lapsia.)
Liisa: Lauri! Eikö sinulla ole mitään taskuissasi?
Lauri: Mitä sitten?
Liisa: Jotakin syötävää; leivänpalanen taikka korpunmureno?
Lauri: Ei minulla ole mitään. Minun on itsenikin hirveä nälkä. Jospa
tuolla kukkulan luona kasvaisi marjoja!
Liisa (huolestuneena): Ei, älä lähde luotani, älä jätä minua!
Lauri: Janokin minun on.