Wanhoja Runoja.
Laulaja.
Lemminkäinen.
Kosion Lukuja.
Kanteleen Synty.
Kultaneito.
Wanha Mehtämies.
Kärppää pyytäissä.
Orawaa pyytäissä.
Repoa pyytäissä.
Wanhoja Lauluja.
Kukkuja.
Soutolauluja Lasta liekuttaissa.
Paimenlauluja.
Neitojen Lauluja.
Miniän Lauluja.
Muita Naisten Lauluja huoleissa.
Jauhorunoja.
Tyttö poislähteissä (Wanhempainsa kodista).
Koditon.
Huolellinen.
Kadonnut.
Kaipawa.
Sotaan lähtiä.
Esipuhe.
Tämän Osan edelliseen jakoon saaduista Runoista owat _Laulaja,
Lemminkäinen, Kultaneito, Repoa pyytäissä_ Kerimaeltä; _Kanteleen
Synty_ Enolta; _Wanha mehtämies_ Juuwalta; _Kärppää pyytäissä, Orawaa
pyytäissä_ Kitteeltä; _Kosion Luwut_ Kerimäeltä, Kitteeltä, Ilomantsista
ja Pielisjärweltä. Wanhoja Lauluja, joita minä jälkimmäiseen jakoon
olen panettanut, laulowat tytöt ja waimot Ylimaassa joka kylässä.
Halullisesti kirjotin minä niitä mitä missäkin paikassa synty, waan
usein sain minä eripitäjistä, joidenka wäli toisinaan oli monta
kymmenkuntaa peninkuormaa, saman laulun melkein yksillä sanoilla.
Näistä olen minä walinnut präntättäwäksi sen, joka mielestäni oli
paras ja täydellisin, sillä jokaisellen minä en ole saanut tilaa.
Saattawat nämät wanhat laulut olla wuosisatoja wanhemmat kuin
luulisitkaan; tahi kuinka olisit net muutoin sillä lailla joutuneet
hajalle ja tulleet kansan yhteiseksi omaisuudeksi, jotei niitä jo
wanhoin aikoin esiwanhemmilta olisi laulettuna? Ainakin haastowat
wanhat ihmiset heidän lapsena kuulleen niitä paljolta laulettawan
ja taitaneen sillon itekkin, mutta wuosien mennessä sanowat he
menneen muistonsakin. Ilmantuisi niitä wielä joksikin, jos joku
niitä kokoisi, waan muutaman ajan perästä on se toki myöhänen. Net
ehkä parahiten selittäwät, minlainen elämän muoto ja minlaiset tawat
wanhana aikana Karjalan ja Sawon mailla oliwat.
Wanhoja Runoja.
Laulaja.
Pohjolainen, pitkä poika
Lappalainen, lieto poika,
Weti wirsiä reellä,
Saanilla sanoja saatto.
Kilahti jalas kiwehen,
Saani meiän salwamehen;
Siitä mä sanoja sain,
Kuorman wirsiä kokosin.
Täytyykö tätä tupoa,
Lainataanko lattiata?
Toisin wirteni tupahan,
Kantaisin katoksen alle.
Kuin ei täytyne tupoa,
Lainattane lattiata;
Puran saanini salolle,
Wirret wiehkoille jakelen.
"Täytyypä tätä tupoa,
Lainataanpa lattiata,
Miesten lauluja lasella,[1]
Hyräillä hywäsukuisten."
Laulaisinpa, taitaisinpa,
Osajaisinpa olisin,
Waan en mä rahata laula,
Suuta kullata kuluta,
Pieksä kieltä penningitä.
Laulajan laki palaapi,
Runoin[2] kulkku kuiwettuupi,
Waan ei korwat kuuntelian.
Empä äijä anoisi,
Enkä paljoo pakkoaisi;
Yhtä kannua olutta.
Tuoppi tuotihin olutta,
Kunpa toinen tuotaisihin,
Saisin saanilla sanoja,
Reellä wirsiä wetäisin;
Kuin ei tuotane olutta,
Wien on wirteni wiluhun,
Pois kannan katoksen alta;
Kerin wirteni kerälle,
Sykkyrälle syyllättelen;
Kerän pistän kelkkahani,
Sykkyrän rekoseheni;
Sillon laulan, jollon jouan,
Kun en konsa jouakkahan,
Niin en sillon laulakkahan.
Waan en laula ensinkähän,
Ei oo kulta kuulemassa,
Oma armas oppimassa;
On mua kuuset kuulemassa,
Oppimassa hongan oksat.
Ennen kuusia kumarran,
Kuin kumarran kunnotointa;
Ennen palwelen pajuja,
Ennen kun palwelen pahoja.
Lemminkäinen.
Niin tuo sano Lemminkäinen
Siitä kohta äitillensä:
"Jos ma lähen kulkemahan
Lapin maahan lankohini."
Äiti wastasi wakainen:
"Älä mene, poikaseni!
Lapin maahan lankohisi;
Siellä sinä lauletahan
Suin sytehen, päin sawehen,
Kypenihin kyynäswarsin,
Koprin kylmihin porohin."
Läksi kohta kulkemahan
Astu päiwän, astu toisen;
Päiwänä jo kolmantena
Pääsi sitte lankohisa;
"Annas, akka, tyttöäsi
En tuota pahoin pitäisi;
Sylissäni syöessäni,
Käsissäni käyessäni,
Selässäni seistessäni,
Maatessa mahani alla."
"Empä anna tyttöäni,
Ennen kuin hiihät Hiien hirwet
Hiien nurmien perältä."
Siitä hiihti Hiien hirwet
Hiien nurmien perältä;
Siitä waati waimoksensa.
"Empä anna tyttöäni,
Ennen kuin suistat suuren ruunan
Hiien nurmien perältä."
Otti kultaohjaksensa,
Hopiaisen marhaminnan;
Niin sanoopi Lemminkäinen:
"Ukkoni, ylinen Jesus,
Mies on wanha taiwahinen!
Nosta pilwi luotehelta,
Toinen lännestä lähetä,
Kolmas kohota koilta;
Syrjin yhtehen syseä,[3]
Lomatusten loukahuta;
Sa'appa jäätä, sa'appa hyytä,
Sa'appa rauaista raetta
Ohtahan pyhän orihin,
Pyhän laukin lautasille!"
Sato jäätä, sato hyytä,
Sato rauaista raetta
Ohtahan pyhän orihin,
Pyhän laukin lautasille.
Siitä suisti suuren ruunan
Hiien nurmien perältä;
Siitä waati waimoksensa.
"Empä anna tyttöäni,
Ennen kuin ammut jouhtenen joesta,
Wirrasta wihannan linnun;
Sillä maksat mammun maion,
Kostat emosen kohuni."
Meni siitä ampumahan,
Tuli ankara anoppi,
Pään mätäsi mättähäksi,
Jalat raian haarukaksi,
Muu ruumis lahoksi puuksi;
Jo sukan weri wenyypi,
Harja hurmehin kuluupi,
Sill' on loppu Lemminkäisen.
Sitte äiti äyhkäseepi:
"Jo nyt on poikani polosen,
Sekä loppu Lemminkäisen."
Pani siitä purstoksensa
Leipälapion lewiän,
Elohurstit siiwiksensä;
Läksi kohta lentämähän,
Lenti tuonne löyhytteli
Yheksän meren ylite,
Meri puolen kymmennettä,
Puut punaset, maat siniset,
Lehet lemmen karwalliset.
Kysy tuolta poikoasa:
"Miss' on poikani polosen,
Sekä tyrmän tyttäreni?"
"Tuoll' on poikasi polosen,
Sekä tyrmän tyttäresi:
Kypeniss' on kyynäswarsin,
Koprin kylmissä poroissa."
Ehti tuolta poikoasa,
Ehti tuolta, eikä löyä;
Kysy kohta poikoasa,
"Miss' on poikani polosen,
Sekä tyrmän tyttäreni?"
"Tuoll' on poikasi polosen,
Sekä tyrmän tyttäresi;
Lammissa kalattomassa,
Aiwan ahwenettomassa."
Tuolta ehti, eipä löyä;
Kysy kohta kolmannesti,
"Miss on poikani polosen,
Sekä tyrmän tyttäreni?"
"Tuoll' on poikasi polosen,
Sekä tyrmän tyttäresi:
Wirrassa wipajawassa,
Koskessa kohajawassa."
Otti waskisen harawan,
Harawoipi myötä wirran,
Harawoipi wasta wirran;
Min saa kättä, kun saa päätä,
Tästä poikasen rakensi.
Tuli turwa mättähästä,
Poika pohjasta yleni.
Tuotihin tulinen tuoppi,
Tulta terwoa sisässä;
Puhu kerran tuoppihisa,
Tuli kyytä kymmenkunta.
Puhu toiste tuoppihisa,
Satakunta sammakkoita.
Puhu kohta kolmannesti,
Tuopin tuojan Tuonelahan,[4]
Kannun kantajan Manalle.
Kosion Lukuja.
(Luetaan noroilla, lähteen eli hetteen päällä,
Kateja, Noitia j.n.e. wastaan.)
Nouse neitonen norosta,
Hienohelma hettehestä,
Neito lämmin lähtehestä,
Muori mustasta muasta,
Kanssani karehtimahan,
Kerallani keikkumahan,
Etisellä ilmallani,
Takasella puolellani,
Kupehella kummalani;
Kateita kaatamahan,
Wastuksia woittamahan.
Kateilta silmä kaiwa,
Wastuksilta wahta wiillä,
Noitilta nenä repäse.
Ei tuo wasten ihtiäni
Eikä wasten joukkoani,
Waan on wasten wastuksia,
Wasten waiwoja pahoja.
(Kalmalle l. Kalmistossa.)
Onko wanhoa wäkeä,
Iän kaiken istunutta,
Jok' on wiikon maassa maannut,
Kauan lieossa lewännä?
Noskaat maasta miekkamiehet,
Hiekasta hewoswäki,
Pojan ainoon awuksi,
Miehen kuullun kumppaniksi,
Kanssani karehtimahan j.n.e.
(Mannun haltioille l. sillan alta.)
Nouse maasta mannun Eukko,
Pellosta periisäntä,
Pojan ainoon awuksi,
Miehen kuullun kumppaniksi,
Kanssani karehtimahan j.n.e.
Lähe tuonne sä keralla
Aisoista awittamahan,
Luokista lutistamahan,
Wetämähän wempeleestä!
(Hewoiselle l. wastuksien waraksi.)
Otan mä Hiiestä hewosen,
Wuoresta walitun warsan!
Hiien ruunan ruskehimman,
Joll' on rautaset kapiot,[5]
Tulitukka, rautaharja.
Ite seppä Ilmarinen
Kesät kengitti hewosta,
Talwet tallikonkaria,
Mun kosihin mennäkseni
Hiien linnan neitosia,
Rakkowuoren orpanoita,
Jonk' ei kynnet kilpistele
Ilmankahan iljenneellä,
Kalmankahan kalliolla.
Ukoni tulinen miekka
Tywin tippu taiwosesta,
Päin pilwestä putosi,
Käteheni oikiaseen;
Jonka päiwä päästä paisto,
Kuu wästistä wälötti,
Jolla hurttia hutelen,
Pojes Kalmat karkottelen,
Etiseltä ilmaltani,
Takaselta puoleltani,
Kupehelta kummaltani.
(Wesiä kulkeissa l. weneelle.)
Soutelemme, joutelemme,
Noien welhojen wesille,
Tietomiesten tienohille,
Lakkipäiten lainehille,
Miesten syöjälle selälle,
Urosten upottajalle.
Anna Ahti airojasi,
Wenettäsi ween isäntä!
Jota saisin suoraa soutaa,
Selät wetten seurustella.
Anna mulle airo toinen,
Luo mulle mela parempi,
Jota souan luikuttelen
Kateen koan eite.
Äiä on noitia noroilla,
Tietäjiä tien ohilla,
Paljon welhoja wesillä,
Kateita kaikin paikoin,
Wirolaista wiisi kuusi,
Kyröläistä kymmenkunta.
Noitu noiat, näit näkiät,
Koki kolme Lappalaista,
Kolmasti kesässä yönä,
Yheksästi syksyyönä;
Waan minäin nään näkiät,
Waan minäin noiat noiun,
Ettei pääse päiwinänsä,
Selwiä sinä ikänä.
Sen werran minusta saawat,
Kuin kirwes kiwestä saapi,
Järky jäästä iljanneesta,
Tuoni tyhjästä tuwasta;
Itelläin on ilman wiitta,
Luonain lykyn awaimet,
Ei se oo kateen kainalossa,
Wihan suowan sormen päässä.
(Sulhaisen tielle lähteissä.)
Kawe Eukko Luonnotar,
Kawe kultanen korea!
Kuo mulle kultakangas,
Wala mulle waskiwaippa,
Jonka alla yöt lepäjän,
Päiwät päälläni pitelen;
Jot' ei poika pois tulisi,
Emon tuoma erkanisi,
Eksyisi emän tekemä,
Hiwus Himmen lankiaisi.
Kawe Eukko Luonnotar,
Kawe kultanen korea!
Lähe tietä neuwomahan,
Ratoa ojentamahan,
Minne neittä naitanehe,
Morsianta juohetahan.
Hako wastahan tuleepi,
Sekin katkase kaheksi;
Siitä syrjähän syseä,
Mennä suuren, mennä pienen,
Kulkia wähäwäkisen,
Mennä pitkän perkeleenkin.
Ukkoni isä ylinen,
Mies on wanha taiwahinen!
Pistä aita pihlajainen,
Aita rautanen rapaja,
Ympäri minun wäkeni,
Kahen puolin kansastani;
Wihastele maan maoilla,
Käännä kyillä käärmehillä,
Pää ulos, sisähän häntä,
Kita kirrin laulamahan,
Pään puoli päräjämähän.
Onko wanhoa wäkeä,
Iän kaiken istunutta;
Sata miestä miekatonta,
Tuhat miestä miekallista,
Kateita kaatamahan,
Wastuksia woittamahan!
Kateilta silmä kaiwa,
Wastuksilta wahta wiillä,
Noiilta nenä repäse!
Ammu noitia mahahan,
Perkeleitä ..rseesehen,
Kateita kantapäähän;
Jota Hiiet himmastuisi,
Perkeleetkin peljästyisi,
Karkuaisi maan katehet.
(Morsiamen wanhempain koissa.)
Kosiomies:
Onko teiän neiissäne
Olillen otettawoa,
Wuotehelle wietäwöä?
Kaaso:
Ompa meiän neiissäme
Olillen otettawoa,
Wuotehelle wietäwöä.
Kosiomies:
Onko teiän neiilläne
Wiipurissa wiilatuita,
Kaupungissa kaulatuita,
Kesäkuilla kuuratuita?
Kaaso:
Ompa meiän neiilläme
Wiipurissa wiilatuita j. n.
Kosiomies:
Onko teiän neiissäne
Keträjöä kelpolangan,
Kultakankaan kutojoa?
Kääntyykö käärilauta,
Kuin orawa oksapuussa?
Suihkaako sukkulainen,
Kuin kärppä kiwen raossa?
Piuhkaako pirran piikit,
Kuin tikka puun kupeessa?
Kaaso:
Ompa meiän neiissäme
Keträjöä kultalangan j.n.e.
Waan onko teiän sulhoissane
Kylwömiestä, kyntömiestä?
Kosiomies:
Ompa meiän sulhoissame
Kylwömiestä, kyntömiestä.
Kaaso:
Onko teiän sulhoillane
Huuhtikirweet kirkkaimmat,
Kaskikassarat paraimmat?
Kosiomies:
Ompa meiän sulhoillame
Huuhtikirweet kirkkaimmat,
Kaskikassarat paraimmat.
Kaaso:
Onko teiän sulhoillane
Hopiaiset housun nauhat,
Silkkiset sukan sitehet,
Wien ruplan wilttihattu,
Kuuen ruplan wyökusakka,
Saksan saappahat jalassa,
Silkkihuiwi siiwollinen?
Kosiomies:
Ompa meiän sulhoillame
Hopiaiset housun nauhat j.n.e.
(Kuin Wihkipari on saatettu wuoteelle.)
Kosiomies:
Kuitti, kuitti Kaaso rukka
Söitpä, joitpa neitosesi.
Kaaso:
Emp' on syönyt, enkä juonut,
Panin kyntäjän siwuhun,
Karhihtian kainaloihin;
Tuonpa kukkana tupahan.
Kosiomies:
Niinp' on Kaaso kengitetty,
Kuin on kelkka tallotettu.
Niinp' on Kaason silmät päässä,
Kuin harakan pakkasella.
Kaaso:
Niin on Kaaso kengitetty,
Kuin on hewonen rauotettu;
Niin on kaason silmät päässä,
Kuin on tähet taiwahalla.
(Aamulla Kaason Morsiamen kanssa saatua tupahan.)
Kosiomies:
Kaaso kallalla kypäri,
Morsian mokalla huuli!
Kaaso:
Eip' oo kallalla kypäri,
Eik' oo morsian mokalla huulin;
Toinpa kukkana tupahan,
Pöyhäytin pöyän päähän.
(Jos Kaasolla sattuu olla pienonen sylissä.)
Kosiomies:
Kasa Kaasolla sylissä,
Nuoewaimolla nupukka.
Kaaso:
Mitäs sä kasasta Kaason,
Nupukasta nuoewaimon;
Tät' ei oo saatuna saloa,
Eikä piilossa pielty,
Täm' on saatu sängyn päällä,
Wihityillä wuotehilla,
Lakanoilla lautetuilla.