Kaikki muu voi muuttua, mutta ei parturit, ei heidän käytöstapansa
eikä heidän ympäristönsä. Ne eivät muutu koskaan. Mitä kokee
käydessään ensimäistä kertaa parturituvassa, sitä samaa kokee aina
kaikissa parturituvissa elämänsä viimeiseen päivään asti. Minä
ajatin partani tänäkin aamuna tavallisuuden mukaan. Eräs herra
lähestyi parturin ovea Jones Streetiltä juuri samaan aikaan kuin minä
lähestyin sitä Main Streetiltä -- sehän on niin tavallista. Minä
koetin kiiruhtaa, mutta se ei auttanut; hän pujahti ovesta sisälle
muutamaa askelta ennen minua, minä seurasin hänen kintereillään
ja näin hänen istuvan sille ainoalle vapaalle tuolille, joka oli
parhaan parturin hoidossa. Niinhän se aina käy. Minä istahdin toivoen
saavani sen tuolin, jota hoiti etevämpi niistä toisista partureista,
sillä hän oli jo alkanut kammata kerittävänsä tukkaa, kun hänen
toverinsa ei vielä ollut ehtinyt edes öljytä oman miehensä hiuksia.
Minä odottelin jännityksellä. Kun näin, että numero 2 alkoi voittaa
numero 1:htä, muuttui jännitykseni levottomuudeksi. Kun n:o 1
keskeytti hetkeksi työnsä ottaakseen eräältä äsken tulleelta maksua
päänpuhdistuspiletistä ja päästi siten toverinsa menemään edelle,
muuttui levottomuuteni tuskaksi. Kun n:o 1 ryhtyi jälleen työhönsä
ja kun he molemmat yht'aikaa ottivat pois liinan ja puhdistivat
pois liian puuderin ajelluilta poskilta, niin riippui hiuskarvasta,
kumpiko ehtisi ennemmin sanoa: "Olkaa niin hyvä!" ja sydämeni ihan
sytkytti jännityksestä. Mutta kun n:o 1 viimeisessä silmänräpäyksessä
pysähtyi suoriakseen pari kertaa kundinsa kulmakarvoja, näin minä,
että hän oli hävinnyt, ja minä nousin ylös harmistuneena ja läksin
ulos pelastuakseni joutumasta n:o 2:den käsiin, sillä minulla ei ole
niin suurta luonnonlujuutta, että tyynesti voisin katsella odottavaa
parturia silmiin ja sanoa hänelle odottavansa niin kauvan kuin hänen
toverinsa tuoli joutuu vapaaksi.
Olin neljännestunnin ulkona ja tulin sitte takaisin toivoen
onnistuvani paremmin. Nyt olivat tietysti kaikki tuolit ylösotetut
ja lisäksi istui neljä miestä vuoroaan odottamassa äänettöminä,
miettiväisinä, tuskastuneina, ilman seuraa, niinkuin tavallisesti
aina odotellessaan vuoroaan parturituvassa. Minä istahdin
muutamalle vanhalle rautaselkäiselle sohvalle ja kulutin aikaani
tutkimalla seinille kiinnitettyjä ilmotuksia kaikemmoisista
hiustenvärjäysvoiteista. Sitte luin rasvaiset nimet yksityisten
henkilöiden hiuskonjakkipulloista; luin yksityisten parranajokuppien
nimet ja numerot; tutkin seinillä olevia, kärpästen tahrimia
ja rikkinäisiä painokuvia, jotka esittivät tappeluita, entisiä
presidenttejä, huolettomasti loikoilevia sultaanin vaimoja ja tuota
ijankaiken inhottavaa nuorta tyttöä, joka panee nenälleen isoisänsä
silmälasit; vannoin sydämessäni kirousta ja kuolemaa isoisälle
kanarialinnulle ja inhottavan äreälle papukaijalle, joita on melkein
kaikissa parturituvissa. Viimein sain käsiini erään eheämmän
viimevuotisen kuvalehden, joka oli muutamalla likaisella pöydällä
keskellä huonetta, ja katselin sen vääristettyjä esityksiä vanhoista,
jo unohtuneista tapahtumista.
Lopuksi tuli minun vuoroni. Muuan ääni lausui: "olkaa niin hyvä!" ja
minä istahdin tuolille -- tietysti numero 2. Sanoin kohteliaasti,
että minulla oli kiire, ja se teki häneen niin syvän vaikutuksen
kuin olisi hän kuullut ensi kerran elämässään. Hän tuuppasi pääni
syrjään ja kiersi liinan kaulaani. Hän kopeloi hiuksiani kynsillään
ja selitti, että ne olisivat leikattavat. Minä sanoin, etten sitä
halunnut. Hän pöyhötteli uudelleen ja sanoi, että ne olivat liian
pitkät nykyisen muodin mukaisiksi -- sopisi niitä hiukan lyhentää,
varsinkin takapuolelta. Minä sanoin, että olin ne leikkuuttanut vasta
viikko sitten. Hän seisoi hetkisen vaiti ja katseli luultavasti
tukkaani ja kysyi sitte ylenkatseellisella äänellä, kuka ne oli
leikannut. Minä riensin vastaamaan:
-- Te itse!
Olin saanut hänet kiinni. Hän alkoi nyt sotkea saippuakuohustaan ja
katsella peiliin, silloin tällöin kokonaan pysähtyen ja asettuen ihan
peilin eteen tarkasti tutkimaan leukaansa tahi pusertamaan poskestaan
jotain näppylää. Sitte saippuoi hän toisen puolen kasvojani
perinpohjin ja aikoi juuri ryhtyä saippuoimaan toista puolta, kun
kadulla tappelevat koirat kiinnittivät hänen huomiotaan, ja hän
juoksi akkunan luo ja seisoi siinä ja katseli niin kauvan kun tappelu
oli loppunut ja hän menettänyt tappelun tuloksesta lyömässään vedossa
kaksi shillinkiä tovereilleen -- seikka, joka minua suuresti huvitti.
Hän lopetti saippuoimisen eikä pistänyt saippuaharjaa suuhuni kuin
kaksi kertaa. Sitte alkoi hän hieroa saippuoitua leukaani kädellään
ja puhellessaan samalla toisten parturien kanssa koirain tappelusta
ajoi tietysti suuhuni koko joukon saippuakuohusta tietämättään, mutta
minä sen tiesin.
Nyt alkoi hän hangata partaveistään vanhaan remmiin ja viivähti
kotvasen keskustellessaan eräistä naamiohuveista, joissa hän
edellisenä iltana oli ollut punaseen kaapuun ja kärpännahkalta
näyttävään viittaan puettuna -- esittäen jonkillaista kuningasta.
Hän ihastui siitä että toverinsa laskivat leikkiä hänestä ja eräästä
neitosesta, jota hän oli mielistellyt. Hän halusi kaikin keinoin
jatkaa keskustelua teeskennellen suuttuvansa toisten pilasta.
Tuosta tarinasta sai hän aiheen katsella uudestaan peiliin: hän
pani pois partaveitsen ja suki hiuksiaan sangen huolellisesti, veti
pienen kiehkuran otsalle ja suori sivuilta tukkansa korvilleen
turhantarkasti. Sillävälin kuivui kuohus kasvoilleni ja imeytyi
nähtävästi hikihuokosiin.
Nyt alkoi hän parranajamisen, iski sormensa minun kasvoihini, piteli
nenästäni kuin ovenrivasta, tyrkki ja tuuppi päätäni sinne tänne,
aina sen mukaan kuin mukavuutensa sitä vaati, ja koko ajan ryki ja
syleksi sydämensä pohjasta. Niin kauvan kun hän ajeli kasvojeni
karkeampia osia, en tuntenut mitään, mutta kun hän alkoi nypistellä
ja raappia kaulanahkaani, tuli minulle kyyneleet silmiin. Minä en
välittänyt siitä että hän tuli minua kovin lähelle, en välittänyt
hänen valkosipulinhajustaankaan, sillä luulen kaikkien parturien
syövän valkosipulia, mutta eräs muu seikka saattoi minut luulemaan,
että hän oli ruvennut happanemaan sisäpuolelta jo elossa ollessaan,
ja se teki minut ylen levottomaksi. Nyt työnsi hän sormensa minun
suuhuni, saadakseen ylähuulen paremmin ajelluksi ja silloin tein
minä sen havainnon, että hänen toimenaan parturituvassa oli
fotogeenilamppujen täyttäminen. Olen usein ajatellut, mahtoiko se
olla parturien tehtävä vaiko siivoojattaren.
Nyt koetin minä huvikseni arvailla, mistä paikasta hän mahtaisi
sillä kertaa leikata, mutta hän ehtikin raapaista leukaani ennenkuin
arveluni oli johtanut mihinkään tulokseen. Heti terotti hän
partaveistään -- sen olisi voinut tehdä jo ennemmin. Minä en halua
tulla ajelluksi liian sileäksi ja sanoin senvuoksi, ettei tarvitse
ajella toistamiseen. Koetin saada hänen panemaan pois veitsensä,
sillä pelkäsin, että hän iskee sen kaulaani juuri siihen missä on
kaikkein arin kohta ja jota partaveitsi ei voi kahta kertaa sivellä
saamatta aikaan onnettomuutta. Mutta hän selitti silittävänsä vaan
pienen epätasaisen jäljen, ja samassa hipasi partaveitsi kiellettyä
paikkaa ja verenvuoto oli itsestään selvä. Hän kastoi pyyhinliinansa
kulman rohdosliuokseen ja hosui sillä kasvojani ylen kummallisesti,
niin ettei kukaan muu ihminen tee samalla tavalla pestessään toisen
kasvoja. Sitte kuivasi hän kaulani ja kasvoni hosuen pyyhinliinan
kuivalla osalla, ikäänkuin sillä tavalla ei koskaan kuivattaisi;
mutta parturi ei juuri koskaan kohtele kundiaan niinkuin kristittyä
ihmistä. Sitte pani hän pyyheliinallaan haavaan rohdosliuosta,
senperästä jotain pulveria, sitte taaskin liuosta ja olisi kai
jatkanut sitä peliä iankaikkisesti ellen minä olisi pyytänyt hänen
lopettamaan... Nyt puuteroi hän koko kasvoni ja alkoi miettiväisenä
sukia minun tukkaani ja tutkia sormiaan. Sitte sanoi hän, että
hiukseni olisivat välttämättä pestävät. Minä huomautin, että olin
pessyt ne perinpohjin kylpiessäni eilen. Olin taas saanut hänet
kiinni. Sitte suositteli hän Smithin hiusvoidetta ja tahtoi myydä
sitä minulle yhden pullon. Minä kieltäysin ostamasta. Hän ylisteli
uutta "Jonesin hajuvettä" ja pyysi minun ostamaan sitä. En siihenkään
suostunut. Hän tarjosi jotain keksimäänsä hammaspulveria, ja kun minä
en siitä huolinut, halusi hän myydä minulle partaveitsiä.
Kun nämä kaupanhieromiset olivat menneet myttyyn, ryhtyi hän
taas työhönsä, kasteli minut aivan märäksi, yksin jalkanikin,
öljysi hiukseni vasten tahtoani, hieroi ja hankasi siitä harjalla
ison tukon irti ja kampasi sen, mitä jäi jälelle, pystyyn,
pyöräytti ikimuistettavan rakkaussuortuvan otsalle, ja suoriessaan
harvoja kulmakarvojani ja tahriessaan niitä voiteilla piti hän
pitkän esitelmän kaikista niistä tempuista, joita oli opettanut
foxterrier-koirilleen; silloin kuulin minä kellon lyövän kahtatoista
ja tiesin, että junani oli lähtenyt viisi minuuttia sitte. Silloin
irrotti hän liinan, pyyhki sillä kasvojani, suori vielä kerran
kulmakarvoja ja huusi iloisena vuoroaan odottavalle vieraalle vanhan
tunnussanansa: "Olkaa niin hyvä!"
Se sama parturi kompastui ja kuoli halvaukseen pari tuntia
senjälkeen. Minä jään tänne yhdeksi päiväksi saadakseni kostaa --
aijon pitää puheen hänen hautajaisissaan.