KAISU. Kyllähän minä teitä jotenkin kovakouraisesti pitelin, mutta...
(katsahtaa ikkunaan) voi voi, nythän ne vasta _oikeat_ rosvot
tulevatkin. Katsokaa, kuinka seipäät olalla juoksevat! (Katsovat
ikkunaan. Naiset voivoitavat.)
VAPPU ja HELENA. Voi voi! Nyt ne tulevat! Puolustakaa meitä!
TAHVO. Kyllä me heidät kuritamme.
MATTILA. Menkää te vain kamariin, älkääkä huutako!
HELENA. Mutta jos ne tappavat sinut, Tahvo?
TAHVO (työntäen Helenaa hellästi kamariin). Älä pelkää! Ei ne meille
mitään mahda. (Naiset menevät kamariin. Tahvo ja Mattila asettuvat
molemmin puolin ovea.)
TAHVO. Minä otan vastaan ensiksitulevan, sinä saat pitää huolen
jälkimäisestä.
MATTILA. Tuossa ne jo ovatkin. (Matti ja Niittynen ryntäävät samassa
sisään. Tahvo tarttuu Matin rintapieliin, Mattila Niittysen. Riuhtovat
toisiaan ja puhuvat yhtaikaa. Naiset voivottavat metelin aikana
kamarissa.)
MATTI. Senkin roistot, vielä teette vastarintaa! Ulos ei ole
pyrkimistäkään. Niittynen, pidä puolesi!
NIITTYNEN. Äh! Annan heille oikein miehen kädestä.
TAHVO. Moiset rosvot! Nyt ette vähällä pääsekään. Naiset, tuokaa
nuoria! Huomenna viedään teidät nimismiehen luo ja ylihuomenna
kuritushuoneeseen!
MATTILA. Kiikkiin jouduitte, pitkäkyntiset!
MATTI. Mitä! Minut kuritushuoneeseen! Kyllä minä teille näytän!
HELENA (kurkistaa kamarin ovelta). Tässä on köyttä. (Hämmästyen.) Mitä!
Isäntähän se onkin ja Niittynen! (Ottaa Tahvoa käsipuolesta.)
Hellittäkää jo! Hän on isäntä. (Miehet eroavat.)
TAHVO (hämmästyen). Isäntä!
MATTI. Mutta mitä miehiä te oikeastaan olette, kun noin vain uskallatte
rynnätä isännän päälle ja vielä hänen omassa tuvassaan?
TAHVO. Luu... luulimme teitä varkaiksi.
MATTI. Varkaiksi?
HELENA. Tulehan, Matti, tänne, niin selitän asian. (Poistuvat uunin
luo. Kuiskailevat keskenään.)
TAHVO. Nyt me vasta huonosti teimme, Mattila. Mitähän isäntä sanoo?
MATTILA. Huonosti teimme. Mutta emmehän tienneet, että hän oli isäntä.
TAHVO. Tokkopa asiamme nyt rupeavat luonnistamaan kun tällaisen
kepposen teimme.
MATTILA. Kyllä. Siitä saat olla varma.
MATTI (kääntyen vieraiden puoleen). Vai niin. Te luulitte meitä
varkaiksi niinkuin mekin teitä. Sattuuhan sitä erehtymään. -- Vai
kosijoita olettekin. Käykäähän peremmälle! (Istuutuvat.) Pannaanpa
tupakaksi. (Ottaa pöytälaatikosta savukelaatikon ja tarjoaa jokaiselle.
Tupakoivat.)
KAISU (huutaen kamarista). Joko ne rosvot ovat köysissä?
HELENA (nauraen). Jo ovat. Tulkaa katsomaan! (Kaisu ja Vappu astuvat
arkoina tupaan.)
KAISU. Aha! Joko jou... (Hämmästyy.) Ka, Mattihan se onkin!
MATTI (ihmeissään). Mitä "komediaa" sinä, Kaisu, olet pelannut?
KAISU (häpeissään). Niin -- ne varkaat... (Pujahtaa kamariin. Vappu jää
tupaan.)
MATTI. Mikä hätä teillä oli varkaiden tähden? Olihan teidän turvananne
tämä kosiomies puhemiehineen. (Katsahtaa Tahvoon.) Mutta miten te
olette noin piimässä?
TAHVO. He luulivat meitäkin varkaiksi. Kun tulimme tupaan ja avasimme
oven, ryntäsivät naiset meidän päällemme. Minä sain piimätuopin
sisällyksen niskaani (taputtaen Mattilaa olalle), mutta Mattila se
vasta pulassa oli: Kaisu näet riippui molemmin käsin hänen tukassaan,
niin ettei mies-poloinen joutanut oikein huutamaankaan. (Nauravat.)
MATTI. Niin -- ne naiset ovat naisia.
HELENA (ottaen pyyheliinan). Saanko puhdistaa, Tahvo, takkisi?
TAHVO. Miksei. -- Ethän minua enää koskaan piimää. -- (Kuiskailevat
keskenään. Helena puhdistaa takin.)
NIITTYNEN (Mattilalle), Me taas kun näimme teidän tulevan tuolta metsän
läpi ja suuntaavan kulkunne tännepäin, aloimme seipäiden kanssa hiipiä
jälestänne. Ja kun huomasimme, että astuitte tupaan, lähdimme heti
juoksujalkaa perästä ja...
MATTI (keskeyttäen, Mattilalle). Hahahaa! Te taas luulitte meitä
rosvoiksi ja otitte oikein miehen kourilla vastaan.
MATTILA. Aivan niin. Ja se olikin pulskempi yhteenotto kun akkain
kanssa.
MATTI. Minäkin kouristin jo aivan hartiavoimallani. (Kaisu astuu
kamarista häpeissään, entisessä naisenpuvussaan tupaan.)
MATTI (nauraen). Hahahaa. Tuo Kaisuhan minua vähän naurattaa. Kun hätä
tulee, niin pukeutuu miehen vaatteisiin ja kuitenkin sitten tukassa
riippuu. Etkö sinä, Kaisu, jo raamatustakin tiedä, että eihän nainen
voi milloinkaan olla mies, vaan ainoastaan miehen apu. (Miehet
nauravat.)
KAISU (puolustellen). Täytyihän sitä hädässä keksiä jos vaikka mitä.
MATTI. Niin -- jokaisellahan meillä on ollut huolta ja hommaa varkaiden
takia, mutta kuitenkaan ei niistä ole tietoakaan.
NIITTYNEN. Siihen Maijaankaan ei ole mitään luottamista. Jos ne hänen
salolla näkemänsä miehet olivatkin vaikka metsästäjiä.
MATTILA. Meitä vastaan tulikin kaksi miestä, joilla oli pyssyt olalla.
MATTI. No niin! Nehän se Maija oli nähnytkin.
KAISU. Harvoinhan ne Maijan sanat uskottavia ovat.
MATTI (Mattilalle). Mutta miksi te tulitte jalkaisin? Missä teidän
hevosenne on?
MATTILA. Sen jätimme Mäkelän lautamiehelle ja tulimme tästä metsän läpi
suoraan.
TAHVO (kuiskaa Mattilalle). Esitä nyt se asia!
MATTILA. Niin -- tuota. Pitäisihän se asiakin toimittaa. --
Kosijoita olemme, niinkuin tiedätte. Tämä Kyntölän Tahvohan se on
kainalokanaistansa etsimässä, ja tästä talosta on hän sen löytänyt. Iso
on Tahvolla koti: kaksitoista pulskaa lehmää seisoo suuressa
kivinavetassa, kolme on hevosta; paljon on kylvetty ruistakin:
kokonaista kah...
MATTI (keskeyttäen). No, no, no! Kyllä minä tiedän, mitä Kyntölässä
kylvetään ja mitä niitetään. Iso on talo. (Tahvolle.) Mieluinen olet
vävy meille, Tahvo. (Helenalle.) Kelpaako Helenalle kihlat?
HELENA. Kyllä kelpaa.
TAHVO. No, katsellaanpa sitten näitä kihlasia. (Vetää povitaskustaan
paperikääröjä.)
MATTI. Ja nyt, Kaisu ja äiti, tuokaapa viimeinkin se illallinen!
Väliverho.