Kesken kaatanut teit' ei tuonen sirppi,
vaalenneen vei viljan vain mi vartos,
laihon kellastuneen, täys' kypsän niitti
hankien helmaan.
Uurtaen puurtaen halk' elon hyökypäiden,
otsa hiessä ja harteill' ankara taakka,
taivalsitte te kaukomaalia kohti
hankien helmaan.
Riemun raihnaan koitte, mut murheen runsaan,
kyynelein' ilon ostitte, ohdakkeinen,
työläs, tuskainen oli kaita polku
hankien helmaan.
Koht' on ummessa taas ura uurtamanne,
kautta korven kulkeva, koht' ei kukaan
tunne tietä, mi johti teidät unhoon
hankien helmaan.
Julki kuuluta ei näät mainettanne
hautakummulla patsaat, -- sammalmättään
muistomerkiksi saatte matkastanne
hankien helmaan.