Sitä ei ole tarvis niin tarkkaan nähdä,
voi johtopäätöksen muutenkin tehdä,
isän nälkäisen yks' ilme ramee,
yks' äidin ja lapsen silmäys samee,
ne enemmän kuin puhe pitkäkin haastaa,
ne sydäntä raastaa.
Ne kertovat vaivoista vaikeimmista,
ne haastavat herjasta, loukkauksista
ja tuskasta, jonka jo lapsi peri,
jota suoniinsa istutti äitinsä veri,
joka polvesta polveen kuin sairaus siirtyi,
löi leiman ja muotoon syöpyen piirtyi;
ne piinasta puhuu, ne syytöstä syytää
isän ilmeistä, katseista kalvaista perheen.
Sato kaunainen, katkera aikamme erheen:
viha, vimma, ne niiss' ulospääsyä pyytää!