(ENNEN BRESTIÄ)
Verikarvainen peto talttuu,
ase iskevä laskeutuu,
tuli tykkein vaieten sammuu,
kita helvetin sulkeutuu.
Yli Europan kirkkotarhan,
yli jättihautausmaan
sovun enkelin siipi siukuu,
pyhä viesti nyt vierivi vaan.
Maa, kätkevä multihinsa
luut valkeat miljoonain,
veriruskea, rauhan virven
nyt vehreän versovi vain.
Mitä voineet ei tuhotoimet,
teräs, rauta ei ratkaissut,
sen jaksoi joukkotahto:
Odan kauhean katkaissut
on työläismaailman mahti,
kädet karkeat, känsäkkäät.
Väen herjatun hengen hehku
elon murskasi jäytävät jäät.
Väen herjatun hengen suuruus
tuhon, turmion kammitsoi,
verihurttain hillitsi huuman,
ajan uuden syntyä soi!