Tuo joutsen ruskost' ilmojen
jo vaipui pintaan veen
ja tyynnä souti, laulellen
siin' iltaan suviseen.
Suloa Suomen laulu soi,
sen ilmain ilontaa,
kuink' unens' siellä päivän koi
yökaudet unhottaa.
Kuin koivut, lepät tuuheat
luo syvät siimehet,
kuin kullass' säihkyy lahdelmat
ja veet on vilpoiset.
Kuink' armasta on, ihanaa
siell' luona lemmikin,
kuink' uskolliset kaihoaa
taas sinne takaisin.
Soi kautta salmein sävel tuo,
sen laulu korutoin,
ja saapuin puolisonsa luo,
se hiljaa joikui noin:
»Vaikk' ei käy elonunelmas
taa vuosisatojen,
sa Suomess' olit onnekas,
sait laulaa kevääss' sen.