Oi, Amaryllis! Herää jo, hieno!
Tyyni on tieno,
vilppainnaan.
Pilvet ne palaa,
säteet jo salaa
hehkuhun valaa
hongat haan.
Amaryllis, nyt on ilo parhain
helmass' Ahdin aamusella varhain;
miksi jäitkään maille Unen tarhain
uinuvin silmin sä huokailemaan?
Lähdemme kalaan, -- sään sulo tenhoon! --
pois tule venhoon,
loppui yö!
Armasta noutain,
vien sua soutain:
säynäs ja toutain
loiskuin lyö!
Herää, Amaryllis ujo, herää!
En voi jättää omaa silmäterää!
Laine läikkyy, kulta pitää perää,
riemuhun kutsuvi kaislikkovyö.
Uistimet mukaan, onget ja siimat!
Vilpoiset viimat
leyhähtää.
Ethän sä kiellä?
Impi, et tiellä,
kanssani siellä
vaaraa nää!
Salmen suuhun pois ma soudan hahden,
tai jos lähtään pohjaan pikku lahden,
missä teimme lemmenliiton kahden,
josta nyt Tirsis se nyrpeäks jää.
Purtehen astu! Laulamme, kulta!
Hehkua, tulta
lauluss' soi.
Myrsky jos pauhaa,
rinnallas rauhaa,
riemua lauhaa
lempes toi.
Onnellisna aavan meren vuolla
keikkuisin ma tyrskyvyössä tuolla;
sylityksin kanssas voisin kuolla.
Neitoset veen, mua kuulkaatte, oi!