Vait! soi soitot, -- helkkyy huilut
harppuin, luutuin säveliin;
suuri keltakuu se hymyy
kaihoisasti Bosporiin.
Kautta kuudanhymyn liukuu
serenaadin venhe tuo;
harppuin, huiluin helkkehestä
kumpuu vieno itkuvuo.
Hymy kasvoilleni lankee,
itku värjyy rinnassain, --
oi, Suleiman sulo äänen
tunnen, salaa aavistain.
Kukkastuoksun huumemereen
häipyy vieno itkuvuo,
pitkin Bosporia poistuu
serenaadin venhe tuo.
Suostun kaikkehen, jos kuulla
vielä saan tuon säveleen!
Elinkauden velkakirjan,
-- iät kestävän, -- mä teen!
Orjaks saatte minut myydä,
lyökää, ja ma siedän sen, --
jos nyt vain tuntee
huumaa kukkastuoksujen!
Soudan vaikka kaleereilla,
vaikk' ois venhe pashan tuo:
oi, jos vain tän yön mua viehtää
huiluin vieno itkuvuo!
Tämän yön, vain tämän tahdon
riemuin viettää muistojain:
Suleimasta unelmoin ma,
hänen ääntään kuullessain!
Haipuu äänet, yö se päättyy,
aamukoi luo valoaan, --
kauas aavikkoon ma lähden
erakoksi erämaan!