Meren rannalla öisen, usvaisen
on nuorukainen-mies,
sydän tuskaa täynnä ja epäilyksiä pää,
ja synkin mielin hän aalloille puhuu:
»Oi, elon arvoitus ilmaiskaa,
tuo tuskainen ikiarvoitus,
jota monet päät jo on mietiskelleet,
hieroglyyfimyssyiset päät,
turbaanipäät sekä barettipäät,
peruukkipäät ja tuhannet muut
kurjat, polttavat ihmispäät. --
Lausukaa, mitä ihminen lienee?
Mitä varten hän on? Mitä kohti hän käy?
Ken asuu tähtien tuolla puolen?»
Veet pauhailee ikipauhinatansa,
ja tuuli se viuhuu, pilvet ne kiitää;
tylyt tähdet ne tuikkivat kylmästi vain,
ja houkka vastausta vartoo.