Sa maalles järkkymättä suo,
Magyari, uskos, työs!
Se kehtos on ja vaalijas
ja hautas multa myös.
Maan päällä on vain paikka tää,
miss' suotiin sulle lies;
tääll' elää, kuolla täytyy sun,
vei onneen, turmaan ties!
Tää maa on, jota kastellut
on hurme isien,
ja nimin uljain pyhitti
jo vuosituhat sen.
Tääll' eestä kodin taistelleet
on urhot Arpadin;
tääll' orjain ikeen murskatuks
sai tarmo Hunyadin.
Vapaus! Täällä lippuas
veristä kannettiin,
ja sotiin parhaat miehet maan
ne sortui ikuisiin.
Mut kansa, jota tuhot löi,
mi luopui kiistoistaan,
jos harventuikin, murru ei,
vaan herra on tän maan.
Eloa vaatii kärsimys
tää tuhatvuotinen:
»Eloon tai kuoloon!» huudamme.
Kaikk' kansat kuulkoot sen!
Turhaanko verta vuotaneet
niin monet rinnat ois,
ja turhaan miehet isänmaan
ne tuskiin riutui pois?
Turhaanko järki, jäntevyys
ja tahto tahraton
jäis kiroukseen kitumaan?
Se mahdotonta on!
Viel' aika tulee parempi,
sen tulla täytyykin,
jot' anoo kansa harrasna
suin sadointuhansin.
Tai tulee kuolo verraton,
jos tulla täytyy sen;
maa silloin hautauspäivänä
on yltään hurmeinen.
Haudalle kansakunnan on
muut kansat saapuneet,
ja miljoonien silmissä
ui surukyyneleet.
Sa maalles järkkymättä suo,
Magyari, uskos, työs!
Se kantoi sun ja sortuissaan
on hautakumpus myös.
Maan päällä on vain paikka tää,
miss' suotiin sulle lies;
tääll' elää, kuolla täytyy sun,
vei onneen, turmaan ties!