Yvet'ssa oli kuningas,
-- vaikk' aikakirjat hukkui, --
mies torkku, uneen tarmokas,
mi varhain, myöhään nukkui.
Yömyssyn kruunuks ukko-hussun
soi siinä hellyys rouva Sussun
ja pussun.
Ohoo, ohoo, ahaa, ahaa!
Ei herraa saa niin suopeaa!
Lalaa!
Hän olkikatto linnassaan
söi neljä atriaansa.
ja puhteess' ajoi aasillaan
pois ratsain halki maansa.
Mies hauska, säysy, laatuisakin. --
näit hällä hengen turvanakin
vain rakin.
Ohoo, ohoo, ahaa, ahaa!
Ei Herraa saa niin suopeaa!
Lalaa!
Ei hemmotellut ruumistaan,
vain janoon koki juoda.
Kun hallitsi hän onneks maan,
se hyvin voitiin suoda.
Kun aamein viini tulvi hoviin,
hän tulliks kannun omiin oviin
toi toviin.
Ohoo, ohoo, ahaa, ahaa!
Ei herraa saa niin suopeaa!
Lalaa!
Luo tytärten käy perheisiin
hän armollisna sisään;
sadasta syystä kansa niin
se katsoi häneen, isään.
Kun harjoituksiin joukot johti,
vain ilmaan ampua he tohti,
-- ei kohti.
Ohoo, ohoo, ahaa, ahaa!
Ei herraa saa niin suopeaa!
Lalaa!
Ei maitaan laajentaakseen hän
ois mennyt poikki pihan;
jäi pyyteiks malliherran tän
vain hyvinvointi lihan.
Ja vasta hänen kuoltuansa
syyt itkuun -- kuoppaa kaivaissansa --
sai kansa.
Ohoo, ohoo, ahaa, ahaa!
Ei herraa saa niin suopeaa!
Lalaa!
Tän oivan, kelpo ruhtinan
on kuva jäänyt säilyyn:
Kilvessä kuulun kapakan
nyt hymyillen se päilyy.
Sen eessä juhlina kun joivat,
niin rahvaan huudot ihannoivat
vain soivat:
Ohoo, ohoo, ahaa, ahaa!
Ei herraa saa niin suopeaa!
Lalaa!