(_Childe Haroldin I:stä laulusta._)
Hyvästi jää! Taa aaltoin vyön
jo häipyy synnyinmaa.
Veet tyrskyilee, käy tuulet yön,
soi lokkein kirkunaa.
Päin päivänlaskun säihkyä
käy tiemme myrskyn myötä;
hyvästi, aurinko, ja sä
maa isäin, -- hyvää yötä!
Vain hetkeks päivä peittoon jää,
tuon aamun jällehen;
voin vettä, taivast' tervehtää,
mut synnyinmaata en.
-- Sä tyhjäks uljaan linnan näät,
jäi telkeet portin suulle:
Pihalla versoo ruohonpäät,
ja ulvoo koira -- kuulle!
Hoi, kuule, paashi pienoinen,
miks siinä itketkään?
Vai pelkäät vimmaa tyrskyjen
ja raivopuuskaa sään?
Mut pyyhi kyynel silmistäis,
on uljas laiva meillä;
nyt nopein haukka jälkeen jäis
sen riemuisilla teillä.
»En kysy tyrskyin pauhinaa,
jotk' kiljuin syöksyy päin;
Sir Childe, ei, toiset seikat saa
mun murheiseksi näin.
Ma jouduin eroon taatostain,
jäi äiti huolten vaivaan;
nyt mun ei muuta turvaa lain,
kuin sä -- ja Herra taivaan.
»Mua taatto kauan siunas vait,
lie surrut vähän vaan; --
mut äiti varmaan itkee kait,
siks kunnes palataan.» --
No niin, sa lapsi, lohduks on,
kun itkut pyrkii esiin;
jos mull' ois mieles viaton,
myös mun sais silmät vesiin.
Hoi, kuule, uljas linnamies,
vai kelmeäks sun nään?
Sua ehkä uhkaa Ranskan ies,
tai pelkäät vimmaa sään? --
»Sir Childe, mä hengestäni viis!
Ei, muu se minuun koski:
luo armaan vaimon aatos liis,
ja kalvaaks kääntyi poski.
»Luo linnas vaimo sekä laps
jäi järven poukamaan;
jos isää kysyy kultahaps,
mit' äiti vastaakaan?» --
Niin vai, sa oiva linnamies, --
en pyri murhees jakoon;
ken mailman turhat tunteet ties,
hän nauraa, -- lähtee pakoon!
En usko naisten kyyneliin!
Pian uudet kosijat
saa säihkyn silmiin sinerviin,
jotk' äsken kaihtuivat.
Ei muistot mulle vaivaks jää,
en sure, säät jos soisi;
voin surra, kun en mitään nää,
mi surun arvoist' oisi!
Ja niin nyt aavaa merta uin,
ma maailmass' yksin oon: --
Mua muut ei kaipaa itkusuin,
siis kaipuu haihtukoon!
Vain koira vinkuu, kunnes sen
vei vieras ruokain ääreen:
Jos palaan niin ja lähenen,
kenties mua tarraa sääreen.
Ma kevein rinnoin laivassain
jään merten kuohinaan. --
Vie, minne viet mun, kun et vain
vie rantaan kotimaan!
Te terve, tyrskyt raivokkaat!
Ja kun käyn tuulten myötä,
taas terve, rotkot, erämaat!
Maa isäin, -- hyvää yötä!