_Kuningas Nala, ajajaksi pukeutuneena, vie
kuningas Rituparnan Vidarbhaan._
Rituparna, uljas urho,
sai Vidarbhahan hämyssä,
hehkussa ihalan illan.
Hetipä hovinalaiset
veivät viestin vierahasta,
tiedon Bhima ruhtinalle.
Bhima on kuningas kuulu,
pani kutsut kulkemahan,
tulijata tervehytti.
Niin Kundinahan ajaikse
Rituparna, uljas urho:
Kaikui rattahan ratina
kautta kaupungin komean.
Tallissa sälöt sävähti,
Nalan entiset orihit,
kuullen korvihin juminan;
hirnahti hevot ilosta,
niinkuin konsa Nala saapui.
Damajantipa suloinen
myös ratinan raisun kuuli,
kuni ukkosen jylinän,
pilven sankan purkiessa;
sykähti sydän rajusti,
kun hän kuunteli kumua:
Yhdellä jymyllä ennen
Nala itse orhit ohji,
karahutti kartanohon.
Tytär Bhiman tokko eksyi,
tokko eksyi valtavarsat?
Riikinkukkopa ylinnä
istui kukkapenkerellä
pää sojossa paahtehessa,
norsu seisoi notkotellen
aitauksessa alio;
kuulivat rattahan rapinan:
Kaulojansa kurkottivat,
päästivät iloista ääntä,
toivoen sulo sadetta,
pilven rankan purkivaksi.
Damajanti toivomielin
itse tuon sanoiksi virkki:
»Riemu rinnan paisuttavi,
kun jalon jyminän kuulen,
joka yltävi alingon!
Se on Nala, maan kuningas!»