(_Korkea Veisu II, 8-14, IV, 6, 11, 16 ja 17._)
Soi laulu ystävän!
Jo tuolla tulee hän!
Jo rientää yli vuoren,
käy kiitäin kukkamailla
gasellin lailla
ja lailla kauriin nuoren.
Hän hiipii huoneen taa,
käy kohti ikkunaa,
miss' salaa seison yksin.
Hän kautta sälöin urkkii,
hän sisään kurkkii
ja haastaa hengähdyksin:
»Tule, lemmitty vieno,
tule iltahan ihanaan!
On talvi mennyt, ja kukkii tieno,
kevät tehnyt on tuloaan.
Saa viinitarhuri käydä työhön.
soi turtturikyyhkyn laulu yöhön,
on kypsinä viikunat,
kukat viiniköynnöksen tuoksuvat!
»Tule, lemmitty vieno,
tule iltahan ihanaan!
Miks kätköön, kalliokyyhky pieno,
jäät rotkosi suojustaan?
Sa kasvos, lemmitty, mulle näytä
ja äänesi soinnuilla laaksot täytä:
ne soinnut on armahat,
ja kullan kasvot on ihanat!»
Mun ystäväin on mun,
ma olen, armas, sun
ja tahdon karjaa kaita
sun kanssas likityksin,
mut illoin yksin
käyn Myrrhavuoren maita.
Kun päivä vilppaaks saa,
ja varjot lankeaa,
sua siellä vuotan silloin.
Käy lailla kauriin nuoren
yli Louhivuoren
ja tule aina illoin!