Kuolon enkeli.
Esipuhe.
Ennenkuin uskalsin ryhtyä tämän kirjasen julkaisupuuhiin, kysyin
Herra Professoori A. Genetz'iltä, joka oli tarkastanut "Kuolon
enkelin" suomennokseni ja siinä minua muutamissa vaikeissa
kohdissa hyväntahtoisesti auttanutkin, ottaisiko hän tarkastaakseen
julkaistavaksi aiotun runokokoelmani käsikirjoituksen. Saatuani siihen
myöntävän vastauksen, kokoilin yhteen ne runoni, joiden luulin johonkin
määrin runoutta olevan, ja vein ne professoori G:lle. Tarkastuksen
jälestä antoi hän niistä kehoittavan lausuntonsa kirjallisestikin. Se
teki kustantajan löytämisen helpommaksi ja antoi minulle rohkeutta
yhteen koottuna julkisuuteen päästämään nämä yksinkertaiset laulelmani.
Käytän tätä tilaisuutta ilmaistakseni Herra Professoorille nöyrimmän
kiitollisuuteni.
Helsingissä Marraskuun 30 p. 1894.
_Alpo Noponen_.
Urvut.
Pirteissä pieniss' elin Savonmaan,
Ja verkkaan vieri pitkät talvet multa;
Ja henki kaipasi, ikävöitsi vaan,
Mut kauan viipyi armas kevät-kulta.
Kun päiväpuolta kummun kuitenkin
Kinokset talven vitkallensa suli,
Ja pälvipaikat syntyi metsihin,
Ja lehdon paltaat paljahiksi tuli;
Mä kaihomielin sinne kiiruhdan,
Reunasta lehdon oksan urvut poimin,
Mä povelleni niitä painallan
Ja sommittelen yhteen hartain toimin.
Sydämmein lämmön niihin hengitin,
Kun toivoin niitä oikein vihanniksi,
Ja kyynelin mä niitä kastelin --
Mut sittenkin ne jäivät urpusiksi.
Niit' en mä tohtis teille tarjota,
Jos ei ne Suomen lehtoloista oisi,
Kotoisten tuulten tuttu huo'unta,
Jos niistäkin ei hiljallensa soisi.
Kun Luojan päivä ilman lämmittää,
Elämä uusi lehdoissamme koittaa,
Ja hanget haihtuu, sulaa jäykkä jää,
Ja kanteleet ne kaunihimmin soittaa.